AAPELI. Mutta mitä vielä tiedät, fröökinä Helander, jonka »posket
on niin punaiset ja puhe käy kuin rasva», niinkuin lauletaan
rakkauden-veisussa? Vai kuinka. Mitä sanoo fröökinä? Enemmin,
enemmin sitä lajia.
EEVA. Jos kaikkea, mitä sinusta tiedän, rupeisin tässä kertoilemaan,
niin jäisinpä varmaan huoneesi asukkaaksi.
AAPELI (eriks.) Huoneeni asukkaaksi. Kuuluupa vähän kuin olisi hänellä
totisesti aikomus tehdä takapero. Mutta hän ehkä koettelee luontoani.
EENOKKI. Minä sydämmen karvaudella olen kuullellut, kuinka tämä
neitonen tässä kaikin tavoin on koettanut leikata virkaveljeni hyvää
nimeä. Mutta heitetäänpäs pikainen katsahdus tytön omaan syntikirjaan.
Tiedätkö mitä mailma sinusta hotisee ja huutaa? Kuinka elät sinä
herrojen kanssa? Niinkuin paskana, niinkuin mahomettilainen. Minä
kiivastun tällä hetkellä. Jumala armahtakoon teidän elämäänne! Jumala
armahtakoon sekä sinua että herroja. Mitä on teillä käsillä siellä?
Sanoppas. Te peijoonit, te turmelette tämänaikaset nuoret, saatatte
heitä välinpitämättömiksi aviosäädyn arvosta ja pyhyydestä. Sinä
vekama, niinkö sinua opetti isäs ja äitis? Niinkö sinua opetettiin
rippikoulussa? Koska olet ollut viimeiseksi ripillä? Frookas pillit,
sanoo ruotsalainen.
EEVA. Sinä hävytön mies, mitä on sinun minun kanssani tekemistä?
EENOKKI. Olenpa lähimmäises ja onpa velvollisuuteni niinkuin kristitty
ihminen koettaa sinua oikaista, lunttu.
EEVA. Mutta minä tahtoisin sinun vääristää, vääristää tuhanteen mutkaan
ja viskata sinun pellolle. Sinä viimeinen vaivanen, sinä hävytön
kraatari, teethän minun hulluksi!
EENOKKI. Kas kas, näkyypä kuinka kipeä on asia, ja minä pistin syvältä
ja ilman armoa. Jaa, niin on tapani. Minä ryntään aina esiin ilman
pelkoa, vakaasti ja suoraan niinkuin ahvena. Ja tästä sinun elämästäs,
jumalattomasta elämästäs tahdon minä ottaa tuimasti kiinni, jos en
sinulta parannusta näe.
EEVA. Kas näin elän vaan, kas näin. Mitäs minun teet?
EENOKKI. Kantelen provastille.
EEVA. Sinä tekisit sen? Haa! saisitpa plyijyä kinttuihis herroiltani.
EENOKKI. Minulla on pyssy ja.
EEVA. Joka ei tapa varpustakaan.
EENOKKI. Tappaa vaihka noitaämmän, vaihka perkeleeltä riivatun tytön.
AAPELI. Elkää riidelkö, elkää riidelkö, ja sinä, Eenokki, elä huoli
juuri enään soimata Eevaa. Hän on, näetkös, niinkuin morsiameni; ja
sananlasku sanoo: yhtä luuta vuohensarvi, sitä poski kuin pääkin.
EEVA (eriks.) Sinun morsiames!
EENOKKI. Totuuden lausuin, ja olkoon se hänelle hyväksi. Tapani on,
niinkuin sanoin, käydä aina esiin vakaasti, ilman pelkoa ja suoraan
niinkuin ahvena. (Ottaa nuuskaa.)
AAPELI. Nyt ymmärrän mitä Eeva tarkoitti näillä vähän niinkuin
kieroilla sanoillansa: koetella luontoani. Mutta antakoon hän anteiksi
lyhynokkaisuuteni; sillä lyhynokkaisuutta, Jumala paratkoon,
havaitsemme kaikkialla, ja se on ikävä havaitseminen. Monaistipa
aattelen, jouduttuani uusiin tuttavuuksiin, kas tuostapa vasta löysin
miesten miehen. Mutta eläppäs hänen kanssansa ja reisaile, niin hänpä
pianki punehtuu kuin kukko ja nääsää sinua; ja tämä on ikävätä. Minä
olen nähnyt yhtä ja toista mailman pöydännokalta; ja hantvärkkäri on
noita talossa.--Kas, pusersipa tyttö-kanalja hien otsalleni tällä
koetuksellansa. (Ottaa taskustansa nenäliinansa, mutta viskasee samassa
pöydältä permannolle Eevan sokerirasian, joka särkyy.)
EEVA. Herresta velta varjel!
JOOSEPPI. Voi voi, mitäs mestari nyt teki!
EEVA. Kuin tuo nyt särki minun sokerirasiani!
EENOKKI (eriks.) Aapeli parka! Tuossa seisoo hän nyt kuin pyörtyvä
kana, ja punottaa kuin täyskuu pouta-iltana.
EEVA. Kuin tuo lepakko nyt mönsträsi minun ehta-posliinisen
sokerirasiani, rakas nimipäivälahja herroiltani. Maksa pois, mies;
maksa se paikalla, sinä harakka, hohkoharakka, närri!
EENOKKI (eriks.) Hai djai djai. Sitä sydäntä, sitä sydäntä!
AAPELI. Jassoo! Sinä teet minusta pilkkaa etkä todenperästä aiokkaan
tulla vaimokseni?
EEVA. Saatanan muori sinulle vaimoksi tulkoon.
EENOKKI (eriks.) Tunnenpa väristykset selässäni kuullellessa
lauseitansa.
AAPELI. Eenokki, kysy häneltä tässä Joosepin kuullessa, jos hän tahtoo
ottaa minua mieheksensä.
EENOKKI (Yskii). Minä kysyn sinulta, Eeva Matintytär Helander, jos
sulla on vakaa aikomus tulla vaimoksi Aapeli Simeoninpojalle.
EEVA. Minä en huoli hänestä; menenpä takaisin herraini luoksi. (Hetki
äänettömyyttä.)
AAPELI (erikseen). Vai niin!
EENOKKI (eriks.) Mikä kiusankappale!
AAPELI. Kysys häneltä toinen kerta.
EENOKKI. Minä kysyn sinulta, Eeva Matintytär Helander, jos sinulla on
vakaa aikomus tulla vaimoksi Aapeli Simeoninpojalle.
EEVA. Minä en huoli hänestä, sanoin minä; en tuumaakaan. (Kauvan
äänettömyyttä.)
AAPELI. Kysy häneltä vielä kolmas kerta!
EENOKKI. Minä kysyn sinulta, Eeva Matintytär Helander, jos sinulla on
vakaa aikomus tulla vaimoksi Aapeli Simeoninpojalle.
EEVA. Minä annan hänen peijakkaan haltuun. (Polkee kiivaasti jalkojansa
permantoon.) En huoli hänestä, en huoli, en huoli; en en! Eikö
korvaläpenne kuule, te noidutut miehet? (Äänettömyyttä. Tulisijasta
kuuluu kohina.)
AAPELI. Soitatko sinäkin jumalan-lahjan tuhkaan siellä? Poika!
(Kiristää Jooseppia kauluksesta.)
JOOSEPPI. Mestari!
EENOKKI (hilliten Aapelia). Malta mieles, Aapeli, ja anna anteiksi
tapaturma.
AAPELI. Tämä hetki on vimman hetki!
EEVA. Maksa pois korea rasiani.
AAPELI. Rasia! Onko mailmanloppu tullut? Antavatko kuolleensa maa ja
meri, kuolema ja kipenöitsevä helvetti?--Kas tämäpä vasta päivä on.
EEVA. Voi minä mieletön lapsi!
AAPELI. Sinä portto, anna tänne sormukseni.
EEVA. Hoo! kas tässä, poikasein. (Aapeli viskasee hirveällä vauhdilla
sormuksen permantoon.)