Kun nuori nainen heräsi, oli jo kirkas päivä, ja hänen orjattarensa
odottivat saadakseen auttaa häntä pukeutumaan.
Hän oli hyvin ääneti pukeutuessaan, mutta vihdoin hän kysyi
orjattarelta, joka järjesti hänen hiuksiaan, oliko hänen miehensä
noussut. Hän sai silloin tietää, että tämä oli kutsuttu tuomitsemaan
pahantekijää.
"Olisin mielelläni puhutellut häntä", sanoi nuori nainen.
"Valtiatar", sanoi orjatar, "se ei käyne laatuun tutkinnon aikana. Me
ilmoitamme sinulle heti, kun se on loppunut."
Hän istui ääneti, kunnes hän oli valmiiksi pukeutunut. Silloin hän
kysyi: "Onko kukaan teistä kuullut puhuttavan Nasaretin profeetasta?"
"Nasaretin profeetta on juutalainen ihmeittentekijä", vastasi heti
eräs orjattarista.
"Sepä ihmeellistä, valtiatar, että tänään kyselet häntä", sanoi
toinen orjatar. "Hänet juuri juutalaiset ovat tuoneet tänne palatsiin
maaherran kuulusteltavaksi."
Hän pyysi heti, että he menisivät tiedustelemaan, mistä häntä
syytettiin, ja eräs orjattarista poistui. Palatessaan takaisin
hän sanoi: "He syyttävät häntä siitä, että hän on tahtonut ruveta
tämän maan kuninkaaksi, ja he pyytävät, että maaherra antaisi
ristiinnaulita hänet."
Mutta kun maaherran vaimo kuuli tämän, hän kauhistui ja sanoi: "Minun
täytyy puhua mieheni kanssa, muuten täällä tänä päivänä tapahtuu
kauhea onnettomuus."
Kun orjattaret uudestaan sanoivat hänelle, että se oli mahdotonta,
hän rupesi vapisemaan ja itkemään. Eräs heistä heltyi ja sanoi: "Jos
tahdot lähettää kirjeellisen sanan maaherralle, niin minä koetan
saattaa sen hänelle."
Hän otti silloin heti piirtimen ja kirjoitti muutamia sanoja
vahataululle, ja se annettiin Pilatukselle.
Mutta miestään hän ei tavannut kahden kesken koko päivänä, sillä
kun Pilatus oli lähettänyt pois juutalaiset ja tuomittu oli viety
teloituspaikalle, oli aterianaika käsissä ja hän oli kutsunut
luokseen aterioimaan muutamia roomalaisia, jotka tähän aikaan
oleskelivat Jerusalemissa, sotajoukkojen päällikön ja nuoren
kaunopuheisuuden opettajan sekä muutamia muita.
Tämä ateria ei ollut erittäin iloinen, sillä maaherran vaimo oli
kaiken aikaa ääneti ja apealla mielellä ottamatta osaa keskusteluun.
Kun pöytävieraat kysyivät, oliko hän sairas tai murheellinen, kertoi
maaherra nauraen siitä sanomasta, jonka hänen vaimonsa oli lähettänyt
hänelle. Ja hän teki pilkkaa vaimostaan siksi, että tämä oli luullut
roomalaisen maaherran antavan naisen unien johtaa tuomioitansa.
Vaimo vastasi hiljaa ja surullisena: "Totta tosiaan, tämä ei ollut
uni, vaan varoitus, jonka jumalat olivat lähettäneet. Sinun olisi
pitänyt antaa miehen elää ainakin tämä päivä."
He näkivät, että hänen surunsa oli vakava. Hän ei tahtonut
lohduttautua, vaikka pöytävieraat yrittivätkin hauskalla
keskustelulla saada hänet unohtamaan turhat mielikuvitelmansa.
Mutta hetken kuluttua nosti yksi vieraista päänsä ja sanoi: "Mitä
tämä merkitsee? Olemmeko istuneet niin kauan pöydässä, että päivä jo
pimenee?"
Kaikki katsoivat nyt ylös ja huomasivat, että luonto kietoutui
hämärään. Etenkin oli omituista nähdä, miten monenlaiset vaihtelevat
värit, jotka peittivät kaikkia esineitä ja olentoja, vähitellen
sammuivat yhdeksi ainoaksi harmaudeksi.
Samoin kuin kaikkialla muuallakin katosi puna heidän kasvoistansakin.
"Me näytämme aivan kalman koskettamilta", sanoi nuori kaunopuhuja
väristen. "Meidän poskemmehan ovat harmaat ja huulemme mustuneet."
Pimeyden yhä lisääntyessä kasvoi nuoren naisenkin kauhistus.
"Oi, ystäväni", huudahti hän lopulta, "etkö nytkään huomaa, että
kuolemattomat tahtovat varoittaa sinua? He ovat vihoissaan, kun
olet tuominnut kuolemaan pyhän ja viattoman miehen. Vaikka hän
riippuneekin jo ristillä, luulen varmaan, ettei hän vielä ole
kuollut. Otata hänet alas ristiltä! Minä hoidan omin käsin hänen
haavojansa. Salli vain hänen palata takaisin elämään."
Mutta Pilatus vastasi nauraen: "Olet varmaan aivan oikeassa
otaksuessasi tätä jumalien antamaksi merkiksi. Mutta eivät he anna
auringon pimentyä sen vuoksi, että juutalainen harhaopin saarnaaja on
tuomittu ristiinnaulittavaksi. Sen sijaan voimme odottaa, että koko
valtakuntaa koskevia tärkeitä asioita on tapahtuva. Ken tietää kuinka
kauan vanha Tiberius..."
Hän ei lopettanut lausettansa, sillä ilma oli pimentynyt siihen
määrin, ettei hän voinut nähdä viinipikaria edessänsä. Hän keskeytti
siis puheensa käskeäkseen orjia kiireesti tuomaan sisään muutamia
lamppuja.
Kun huone oli saatu siksi valoisaksi, että hän saattoi nähdä
vieraittensa kasvot, hän ei voinut olla huomaamatta heidän
alakuloisuuttaan.
"Näetkö nyt", sanoi hän suutuksissaan vaimolleen. "Näyttääpä siltä,
että sinun on onnistunut unillasi karkottaa ilomme. Mutta jollet
tänään voi olla ajattelematta muuta, niin anna meidän mieluummin
kuulla, mitä olet uneksinut. Kerro unesi meille, niin koetamme sitä
selittää!"
Siihen nuori vaimo oli heti valmis. Ja hänen kertoessaan näkyä näyn
jälkeen muuttuivat vieraat yhä vakavammiksi. He eivät tyhjentäneet
enää pikareitansa ja heidän otsansa vetäytyivät ryppyyn. Ainoa, joka
yhä nauroi ja sanoi kaikkea mielettömyydeksi, oli maaherra itse.
Kun kertomus oli lopussa, sanoi nuori kaunopuhuja: "Tosiaankin,
tämä on enemmän kuin unta, sillä näin tänään en tosin itse
keisarin, vaan hänen vanhan ystävänsä, Faustinan, tulevan
kaupunkiin. Minua ihmetyttää vain, ettei hän nyt jo ole näyttäytynyt
maaherranpalatsissa."
"Sellainen huhu on todellakin liikkeellä", huomautti sotajoukkojen
päällikkö, "että keisari olisi joutunut kauhean taudin uhriksi.
Minustakin tuntuu mahdolliselta, että vaimosi uni on jumalien
lähettämä varoitus."
"Ei ole lainkaan mahdotonta, että Tiberius on lähettänyt hakemaan
profeettaa sairasvuoteelleen", yhtyi nuori kaunopuhuja puheeseen.
Päällikkö kääntyi vakavana Pilatuksen puoleen: "Jos keisarin mieleen
todellakin olisi juolahtanut kutsua tuo ihmeittentekijä luokseen,
olisi parasta sinulle ja meille kaikille, että hän tapaisi hänet
hengissä."
Pilatus vastasi puolittain suuttuneena: "Tämäkö pimeys on tehnyt
teidät lapsiksi? Voisi luulla, että te kaikki olette muuttuneet
unienselittäjiksi ja profeetoiksi."
Mutta päällikkö yhä väitti: "Ehkäpä ei olisi mahdotonta pelastaa tuon
miehen henkeä, jos lähettäisit nopeasti sanansaattajan."
"Te tahdotte saattaa minut naurunalaiseksi", vastasi maaherra.
"Sanokaapa itse, miten oikeuden ja järjestyksen kävisi tässä maassa,
jos tulisi tiedoksi, että maaherra on armahtanut rikoksentekijän sen
vuoksi, että hänen vaimonsa on nähnyt pahaa unta."
"Se ainakin on totta eikä unta, että näin Faustinan Jerusalemissa",
sanoi nuori kaunopuhuja.
"Minä otan puolustaakseni tekoani keisarin edessä", sanoi Pilatus.
"Hän ymmärtää, että tämä haaveilija, joka vastaanpanematta sallii
sotamiesteni rääkätä häntä, ei olisi kyennyt häntä auttamaan."
Samalla kun nämä sanat lausuttiin, tärisi talo ikään kuin kovan
ukkosen jyrinästä ja maanjäristys vapisutti maata. Maaherranpalatsi
seisoi kuitenkin paikoillaan vahingoittumattomana. Mutta heti
maanjäristyksen jälkeen kuului kaikilta tahoilta sortuvien talojen ja
kaatuvien pylväitten romahtelua, joka herätti kaikkien kauhua.
Heti kun ihmisääntä saattoi kuulla, huusi maaherra orjan luokseen.
"Kiiruhda teloituspaikalle ja käske minun nimessäni, että Nasaretin
profeetta on otettava alas ristiltä!"
Orja kiiruhti pois. Pöytäseura lähti ruokasalista peristyliin
ollakseen taivasalla siltä varalta, että maanjäristys uudistuisi. Ei
kukaan uskaltanut sanoa sanaakaan odottaessaan orjan takaisintuloa.
Tämä palasi hyvin pian. Hän astui maaherran eteen.
"Tapasitko hänet hengissä?" sanoi maaherra.
"Herra, hän oli kuollut, ja samassa hetkessä kun hän oli heittänyt
henkensä, tapahtui maanjäristys."
Heti sen jälkeen tuli toinen orja sisään.
"Jalo Faustina ja Sulpicius, keisarin sukulainen, ovat täällä. He
ovat tulleet pyytämään sinun apuasi, jotta he löytäisivät Nasaretin
profeetan."
Hiljaista hälinää kuului peristylissä ja keveitä askelia. Kun
maaherra katsoi ympärilleen, hän huomasi ystäviensä poistuneen ikään
kuin onnettomuuteen syösseen luota.