Jerusalemin roomalaisella maaherralla oli nuori vaimo ja tämä
oli nähnyt unta yöllä ennen Faustinan tuloa kaupunkiin. Hän oli
seisovinaan talonsa katolla ja katselevinaan alas suurelle, kauniille
pihalle, joka itämaiseen tapaan oli marmorilla kivetty ja jossa
kasvoi jaloja kasveja.
Mutta pihalle olivat keräytyneet kaikki maailman sairaat ja sokeat
ja raajarikot. Hän näki edessään ruttotautisia, joiden ruumiit
olivat paiseista pöhöttyneet, spitaalitautisia, joiden kasvot olivat
syöpyneet, rampoja, jotka eivät voineet liikkua, vaan makasivat
avuttomina maassa, ja muita kurjia ihmisiä, joita kivut ja tuskat
ahdistivat.
Ja he tunkeutuivat kaikki ovelle päästäkseen sisään ja muutamat
etummaisista kolkuttivat lujasti palatsin ovea.
Vihdoin hän näki orjan avaavan oven ja tulevan kynnykselle, ja hän
kuuli tämän kysyvän, mitä he halusivat.
Silloin he vastasivat hänelle: "Me etsimme suurta profeettaa, jonka
Jumala on lähettänyt maailmaan. Missä hän on, kaikkien kärsimysten
herra? Missä on hän, joka voi vapahtaa meidät kaikista tuskistamme?"
Silloin orja vastasi heille ylpeällä ja välinpitämättömällä äänellä,
niinkuin palatsipalvelijain on tapana, kun he ajavat pois köyhiä
muukalaisia.
"Ei teidän maksa vaivaa etsiä suurta profeettaa. Pilatus on tappanut
hänet."
Silloin syttyi sairaiden parissa sellainen suru ja valitus ja
hampaidenkiristys, ettei nuori vaimo jaksanut sitä kestää. Hänen
sydämensä pakahtui säälistä ja kyyneleet vuotivat viljalti hänen
silmistänsä. Mutta ruvetessaan itkemään hän oli herännyt.
Taaskin hän oli vaipunut uneen ja uudelleen hän uneksi seisovansa
talonsa katolla ja katselevansa alas pihalle, joka oli suuri kuin
tori.
Ja kas, piha oli täynnä mielisairaita ja houruja ja pahojen henkien
riivaamia. Ja hän näki sellaisia, jotka olivat aivan alasti, ja
sellaisia, jotka olivat hiuksiinsa verhoutuneet, ja sellaisia, jotka
olivat palmikoineet itselleen kruunuja oljista ja vaippoja heinistä
ja luulivat olevansa kuninkaita, ja sellaisia, jotka matelivat maassa
luullen olevansa eläimiä, ja sellaisia, jotka alituisesti itkien
valittivat suruaan, jota he eivät voineet nimeltä nimittää, ja
sellaisia, jotka laahasivat perässään raskaita kiviä väittäen niitä
kullaksi, ja sellaisia jotka luulivat pahojen henkien puhuvan heidän
suunsa kautta.
Hän näki näiden kaikkien tunkeutuvan palatsin portille ja ne, jotka
seisoivat etumaisina, kolkuttivat ja melusivat päästäkseen sisään.
Vihdoin ovi avautui ja orja astui kynnykselle kysyen heiltä: "Mitä te
tahdotte?"
Silloin kaikki rupesivat huutamaan ja puhumaan. "Missä on suuri
profeetta, jonka Jumala on lähettänyt ja joka antaa meille jälleen
meidän sielumme ja ymmärryksemme?"
Hän kuuli orjan vastaavan heille välinpitämättömällä äänellä:
"Ei teidän maksa vaivaa etsiä suurta profeettaa. Pilatus on tappanut
hänet."
Kun tämä oli sanottu, kaikki mielenvikaiset päästivät huudon, joka
oli kuin villieläinten kiljuntaa, ja epätoivoissaan he alkoivat
raadella itseänsä, niin että verta virtasi kiville. Ja kun hän, joka
uneksi, näki heidän kurjuutensa, alkoi hän väännellä käsiään ja
valittaa. Ja hänen oma tuskansa oli herättänyt hänet.
Mutta taaskin hän oli nukkunut ja taaskin hän unissaan oli talonsa
katolla. Ja ylt'ympärillä istuivat hänen orjattarensa soittaen
hänelle kymbaalia ja sitraa, ja mantelipuiden valkoiset kukkalehdet
taipuivat hänen ylitseen ja köynnösruusut levittivät tuoksuaan.
Siinä istuessaan hän kuuli äänen sanovan hänelle: "Mene kattoa
ympäröivän rinta-aidakkeen luo ja katso alas pihallesi."
Mutta hän oli kieltäytyvinään ja sanoi: "En tahdo nähdä enää useampia
sellaisia, jotka tänä yönä tunkeutuvat pihalleni."
Samassa hän kuuli sieltä kahleiden kalinaa, raskaiden moukarien
taontaa ja puun kolinaa puuta vasten. Hänen orjattarensa lakkasivat
laulamasta ja soittamasta ja riensivät katon kaidepuun luo
katselemaan pihalle. Eikä hän itsekään voinut jäädä hiljaa istumaan,
vaan hänkin meni katsomaan alas pihalle.
Silloin hän näki, että hänen talonsa pihalle olivat keräytyneet koko
maailman vangit. Hän näki ne, jotka tavallisesti makasivat pimeissä
vankikopeissaan kahlehdittuina raskailla rautarenkailla. Hän näki
pimeitten kaivosten työntekijät, jotka tulivat raahaten perässään
moukareitansa, ja sota-alusten soutajat raskaine raudoitettuine
airoineen. Ja ne, jotka olivat tuomitut ristiinnaulittaviksi,
kantoivat ristejänsä ja teloitettavat mestauspiilujansa. Hän näki
ihmisiä, jotka olivat vietyinä orjuuteen vieraihin maihin ja
joiden silmissä paloi kodin kaipuu. Hän näki kaikki kurjat orjat,
joiden oli pakko tehdä työtä kuin juhtien ja joiden selät olivat
ruoskanlyönneistä verissä.