Ja lammas alkoi ikävöidä niin kauheasti Neitsyttä ja tämän poikaa, että
se heti määki: "Eamus, eamus!"
Ja vastasyntynyt vasikka, joka lepäsi oljilla, nousi jaloilleen. "Volo,
volo, volo!" sanoi se.
"Tätä sinä varmaankaan et ole kuullut ennen? Enkös arvannutkin; tiedän,
että teidän pappinne Sira Eirik on hyvä pappi ja kovin oppinut mies,
mutta hän ei voi tietää tätä, sillä sitä ei opita muualla kuin
Pariisissa --"
"Oletteko te sitten ollut Pariisissa?" kysyi lapsi.
"Voi sinua herttaseni, minä olen ollut Pariisissa ja muuallakin
maailmassa, eikä sinun tarvitse ollenkaan luulla, etten minäkin
pelkäisi paholaista ja rakastaisi ja himoitsisi niinkuin hullu. Mutta
minä koetan pitää kiinni rististä kaikin voimineni -- siihen täytyy
käydä kynsin hampain, niinkuin kissa kalikkaan pudotessaan veteen --"
"Entä sinä, Kristiina -- miltä sinusta tuntuisi uhrata tämä kaunis
tukkasi ja käydä palvelemaan Neitsyttä kuten nämä morsiamet, jotka olen
piirustanut tähän?"
"Kotona ei ole muita lapsia kuin minä", vastasi Kristiina. "Kai
minun pitää mennä naimisiin. Äidillä on jo arkut ja laatikot täynnä
myötäjäisiäni."
"Niinpä niin", sanoi Edvin sivellen kädellään Kristiinan päätä.
"Semmoinen se on maailman järjestys tätä nykyä. Jumalalle annetaan ne
tyttäret, jotka ovat ontuvia ja heikkonäköisiä ja rumia ja rampoja,
tai sitten annetaan Jumalan ottaa takaisin liikalapset. Ja kuitenkin
ihmetellään, etteivät kaikki miehet ja neidot ole pyhiä, jotka asuvat
luostareissa --"
* * * * *
Veli Edvin vei hänet kanssaan sakaristoon ja näytteli Kristiinalle
luostarin kirjoja, jotka seisoivat alustalla; niissä oli mitä
kauneimpia kuvia. Mutta kun eräs munkeista tuli sisään, sanoi veli
Edvin, että hän etsi vain aasinpäätä, jäljentääkseen sen. Perästäpäin
pudisti hän päätään itsellensä:
"Tässä nyt näet pelon, Kristiina -- mutta tässä talossa säälitään niin
kauheasti kirjoja. Jos minulla olisi ollut totinen usko ja rakkaus, en
olisi valehdellut vasten silmiä veli Aasulville. -- Mutta silloin minä
olisin voinut ripustaa nämä vanhat nahkalapaset tuonne auringonsäteen
päälle --"
Kristiina kävi munkin mukana vierastuvassa, jossa sai ruokaa, mutta
muuten hän istui kirkossa koko päivän katsellen tämän työtä ja puhellen
hänen kanssaan. Ja vasta sitten kun Lauritsa tuli hakemaan häntä,
muistivat he sanan, joka heidän olisi tullut lähettää kengäntekijälle.
Hamarissa vietetyt päivät muisti Kristiina sitten parhaiten koko tuon
pitkän matkan ajalta. Oslo oli kyllä isompi kaupunki kuin Hamar, mutta
hän oli sinne tullessaan jo nähnyt yhden kauppapaikan, eikä se ollut
hänestä enää niin suuri ihme. Ei hänestä Skogissakaan ollut yhtä
kaunista kuin kotona Jørundgaardissa, vaikka rakennukset olivatkin
komeammat -- Kristiina oli iloinen, ettei hänen tarvinnut asua siellä.
Kartano sijaitsi mäellä ja sen alapuolella oli Botnvuono, harmaa ja
surullisen näköinen vesi, jonka varrella kasvoi mustaa metsää, ja
toisella rinteellä ja talojen takana oli taivas aivan metsän päällä. Ei
siellä ollut korkeita ja jyrkkiä tunturiseiniä, niinkuin kotona, jotka
nostivat taivaan korkealle ja suojasivat ja rajoittivat näköalan, niin
ettei maailma ollut liian suuri eikä pieni.
Palatessa oli kylmä; alkoi olla käsissä adventin aika, mutta kun
he olivat päässeet kappaleen matkaa ylälaaksoon, tuli eteen lunta;
ja silloin heidän täytyi lainata rekiä ja ajaa niissä suurin osa
loppumatkaa.
Kartanonkaupat päättyivät siten, että Lauritsa jätti Skogin
lunastettavaksi veljelleen Aasmundille, jolta se oli siirtyvä tämän
jälkeentuleville.