Thora ponnistelihe noustakseen koholle vuoteellaan, mutta hänen
poskensa vaalenivat ja silmänsä kierivät ja äänekkäästi kirkaisten hän
pyörtyneenä valahti patjoille.
Palvelustytöt tohahtivat juoksujalkaa makuukamariin ja avasivat Thoran
puristuneet nyrkit, Annan haudellessa otsaa.
"Mitä olenkaan tehnyt! Voi noita lääkäreitä! Vähän ne äidin tunteista
tietävät. Ainakin se hänet tappaa. Lapsi raukkaseni! Lapsi raukkaseni!
Sanokaahan vielä muuta!"
Thora tointui tuokion kuluttua ja katseli etsien ympärilleen.
"Oskar", hän äänteli, "tahdon puhutella Oskaria."
"Sinä saat, kultaseni", vastasi Anna, lähettäen palvelustytön
tuotapikaa hakemaan häntä johtajan luota. Oskar harppaili yläkertaan
neljä astuinta kerrallaan ja syöksähti pyrynä huoneeseen.
"Thora parkani!" hän virkkoi hengästyksissään, kumartuen vuoteen yli
häntä suutelemaan.
Thoran silmät olivat olleet kuivat ja jäykät, mutta sulivat nyt ja
kävivät sumeeseen. "Oskar", hän sanoi, "äitisi on lähettänyt pikku
Elinimme pois -- anastanut hänet yöllä -- ja minä olen niin heikkona ja
huonona, ett'en voi nousta häntä etsimään."
"Oi, ei rakkaani, ei äiti", vastasi Oskar. "Makaahan hiljakseen, niin
selitän."
"Tuo hänet minulle takaisin, Oskar. Rakastan pienokaistani. En voi elää
ilman häntä."
"Tiedän sinun häntä rakastavan, Thora, ja lupaan sinulle, että saat
hänet aikanaan takaisin."
"Ei, ei, rakkaani -- nyt."
"Ei ihan vielä, Thora, mutta takaan kunniasanallani, että lapsi on
turvassa. Ne pitävät hänestä kaikkea mahdollista huolta."
"Mitä _oikeutta_ on niillä pitää huolta minun pienoisestani?" huudahti
Thora. "Hän on minun. Minun täytyy saada hänet takaisin. _Tahdon_ hänet
takaisin."
Thoran säihkyvät silmät, jotka muunsivat koko kasvojen luonteen, ja
raivosta ja vihasta kähisevä ääni muistuttivat petoeläintä, jolta on
viety poikanen. Vääntyneiden, vaaleiden kasvonpiirteiden näkö
värähdytti Oskaria, mutta hän vastasi säyseästi.
"Thora, jos antaudut tuollaisiin tunteisiin, niin saatat itsesi jälleen
sairaaksi ja silloin pienokainen ei milloinkaan palaa luoksesi. Jos
vain kuuntelet, niin kerron sinulle kaikki. Olit peräti huonona,
ennenkuin pienokainen tuli, la lääkäri pelkäsi, että voisit tehdä
jotakin vahinkoa sille. Sen tähden, pelastaaksemme sinut tuskasta ja
vaarasta, minä otin hänet sinulta pois vähäksi aikaa -- siksi aikaa
vain -- kunnes olet paremmassa voinnissa ja varmempi itsestäsi, Thora."
Suuri hiljaisuus silloin valtasi Thoran valittelun ja hän kuiskasi
oneasti: "Sinäkö sen siis teitkin, Oskar?"
"No -- niin, rakkaani, minä -- mutta mitä tein, se tapahtui omaksi
parhaaksenne -- sinun ja pikku Elinin. Ja jos vain odotat, vain olet
kärsivällinen, niin lapsesi tuodaan sinulle takaisin ja me olemme
onnellisia."
Thoran kosteat silmät kuivuivat itsestään, mutta lasimainen ja hymytön
oli se valo, joka niihin tuli.
"Missä on lapseni nyt?" hän kysyi.
"Ei kaukanakaan -- voinhan sanoakin, isäsi luona. Täti Margret kääräisi
sen huiviin ja minä itse kannoin sinne."
"Annoit siis lapseni Helgalle?" sanoi Thora.
"No -- niin, minä annoin hänet Helgalle. Mutta täti Margret on siellä
nyt. Ja sitä paitsi minä aion käydä siellä pitkin päivää -- joten sinun
ei tarvitse vaivaantua eikä olla huolissasi mistään -- ei ikinä
mistään. Ymmärräthän nyt kaikki, rakkaani?"
"Kyllä, ymmärrän nyt kaikki", vastasi Thora.
Lasimaiset, hymyttömät silmät yhä tähystelivät Oskariin, mutta hän
käsitti väärin niissä loistavan valon.
"Nyt sinä olet järkevä", hän sanoi. "Jokainen ihastuu kuullessaan, että
olet niin ajattelevainen ja alistut, sillä kaikki luulivat, että olisit
lohduton -- kaikki paitsi Helga."
"Helga?"
"Helga sanoi sinun yhdessä tunnissa pääsevän entisellesi, ja oikeassa
hän olikin. Helga tunsi sinut paremmin kuin kukaan meistä."
"Niin, Helga tunsi minut paremmin kuin kukaan teistä", kertasi Thora.
Sitten Oskar istuutui jalkapäähän ja jutteli hilpeästi kaikenlaisista
asioista, sillävälin kun Anna, ilon kyyneleitä itkien Thoran mielialan
muutoksesta, käski noutamaan Thoran aamiaisen ja viekoitteli hänet
jonkun palan maistamaankin. Oskar puheli työstään -- työstä, mitä aikoi
tehdä, kun alkaisi, ja pian hän alkaisikin, jo hyvinkin pian. Sitten
kunnianhimoisista suunnitelmistaan suurkäräjillä, ja lopuksi
julistuksesta. Juhla oli määrätty tapahtuvaksi ylihuomenna; jokainen
oli aikeissa mennä mukaan, ja kaupunki jäisi tyhjilleen. Itse hän oli
päättänyt jäädä kotiin Thoran luo, mutta siihen nähden että koko aate
oli hänen ja että hänellä oli ollut niin johtava asema tässä puuhassa,
oli ihmistenkin mielestä varsin ikävää, jollei hän voinut lyöttäytyä
matkaan.
"Sitä paitsi on juhlahymni, tiedäthän", jatkoi Oskar. "Olen kerrannut
kuoron kanssa ja se on kovin epävarma, mutta jos uskoisin, että urkuri
voisi sen pitää koossa, niin en lähtisi missään tapauksessa."
"Mitä Helga sanoo?" kysyi Thora.
"Helga? Mitäkö sanoo? Helga arvelee, että minun _täytyy_ lähteä."
"Niin minäkin", virkkoi Thora.
"Sinäkin? Todellako? Oi miten suloinen, itseäsi muistamaton olento sinä
oletkaan!" huudahti Oskar, ja Thoraa otsalle suudellen hän juoksi
takaisin Eliniä katsomaan.
Lasimaiset, hymyttömät silmät katselivat hänen poistumistaan, mutta
niiden valo oli epätoivon.