Aurinko paistoi makuukamariin Thoran herätessä hieno puna valjuilla
poskipäillään ja onnekkuuden ilme silmissään; hän näki Annan
murheellisena nyökkäilevän vuoteen ääressä.
"Missä lapsi on?" kysyi Thora.
"Maltahan nyt, kultaseni, hiukan", vastaili Anna.
"Missä hän on?"
"Makaa alallasi, Thora. Aikanaan saat kaikki kuulla."
"Mutta sanohan toki, missä on pikku Elinini, Anna?"
"Lupaa minulle, ett'et kiihdy, Thora, niin ilmaisen sinulle asian."
Thora nousi kyynärpäilleen ja äännähti nopeaan hengittäen: "Ethän
tarkoittane vieneesi häntä pois?"
"Katsopa nyt, johan sinä kiihdyt, Thora!"
Thora mietti hetkisen ja sitten hän virkkoi: "Olen pahoillani siitä,
että sen sanoin, Anna. Tein siinä kovin väärin. Tiedän, ett'et
kuolemaksesikaan minua tahtoisi loukata. Mutta miksi et minulle sano,
missä pikku tyttini on? Hän kait on lapsenkamarissa? Otit hänet yöllä
pois minulta, ja nyt hän uinailee kehdossaan -- niinhän? Tahi kukaties
on täti Margret vienyt hänet alas ovelle. Kas, eikö tuo olekin hän --
kuuluuhan lapsen ääntä pihalta? Vai jonkun muunko pienoinen itkee
tiellä? Puhu, Anna! Sinä kiusoittelet minua vain, sen tiedän. Mutta
minä olen niin heikko, niin hupsu, ja sydämeni jyskii rumpuna."