Valtiopäivien kesäistunnot olivat hetimiten alkamassa, ja Oskar
lyöttäysi suoraa päätä valmistelemaan toimintakauttaan. Hän aikoi
esittää päätettäväksi, että suurkäräjäin päätökset tästälähtien
julistettaisiin viimeisenä istuntopäivänä, kuten entisaikaan,
ikivanhalta Lakivuorelta Thingvellirissä. Siitä hän aikoi pitää
alokaspubeensa, ja paljon riippui tästä. Ennen kuin kirjoitti sen, hän
kävi johtajan luona neuvottelemassa Helgan kanssa sen pohjustuksesta ja
perusteluista. Kirjoitettuaan hän taaskin poikkesi sinne lukemaan sitä
Helgalle ja kuulemaan hänen korjausehdotuksiaan. Ja opittuaan sen ulkoa
hän meni johtajan kotiin vielä kolmannen kerran kertaamaan sitä Helgan
kuullen. Helga oli ensimmäisenä ja viimeisenä, kaiken päivää ja joka
päivä avajaisiin asti.
"Helga on suuri politikko, mutta sinähän et vähääkään välitä
politiikasta, vai mitä, Thora?" pakisi Oskar. Ja Thora nieli palan
kurkustaan ja myönteli: "En."
Thora ja Helga olivat kumpikin saapuvilla Oskarin ottaessa paikkansa
suurkäräjillä. He istuivat kuvernöörin eteiskamarissa, jonka ovi johti
istuntosaliin. Lehterit olivat ahtautuneet katsojia täyteen, ja oltiin
hyvin uteliaita Oskarin noustessa puhumaan. Thora tunsi päätään
huimaavan kuullessaan hänen äänensä ensi soinnun, ja hän olisi karannut
piiloon, jos olisi voinut, mutta Helga painoi hänet takaisin tuolille.
"Hiljaa! Luojan tähden, pysy alallasi!" kuiskasi Helga. "Saat hänet
vielä hermostuneemmaksi."
Puhe onnistui loistavasti. Se vetosi vanhan järjestyksen säilyttämiseen
-- kaikkeen, mikä teki Islannista sen, mitä se nykyään oli, sadun ja
laulun maan. Edistyspuoluettakin, joka piti sitä suureksi osaksi
utuihanteluna, tenhosi nuoren puhujan kiihkeys ja into, runollisuus
ja hartaus. Oskarin lopetettua kajahteli sali myrskyisistä
suosionosoituksista; kuulijat taputtivat käsiään lehterillä, ja Helga
seisoi nenäliinaansa liehutellen, mutta Thora peitti kasvonsa ja pyyhki
kyyneleitään hansikkaillaan.
Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti, ja Oskarista tehtiin puheenjohtaja
komiteaan, jonka piti ryhtyä tarvittaviin valmistuksiin. Tämä työ vaati
häneltä kaiken joutoajan valtiopäiväin kuusiviikkoisena istuntokautena.
Se vei hänet joka päivä johtajan luo, sillä Helgalla oli pää täynnä
suunnitelmia noita suuria juhlamenoja varten. Ollen säätykokouksessa
aamut ja johtajalla iltapäivät Oskar miltei aina oli poissa kotoa eikä
Thora häntä paljoa nähnyt. Joka ilta hän palasi suu täynnä
puolusteluja, syytäen selityksiä tulvanaan. He olivat tutkistelleet
sankarisaduista, mitä tietä juhlakulkue oli ennen vanhaan käynyt, tahi
valikoineet lippuja kallionkärkiin, tahi sommitelleet hymniä
juhlatilaisuuden kunniaksi -- Oskar oli pulpahduttanut sellaisen
tuotapikaa ja Helga pistänyt paperille.
"Ja miten on pikku lapsoseni jaksanut päivän pitkän? Yksinäistä? Sepä
on häpeä! Olen pahoillani -- hyvin, hyvin pahoillani", haasteli hän.
Ja Thora selitteli: "Älä minua ajattele, Oskar. Sinulla on työsi
tehtävänä, ja soisin vain voivani auttaa sinua niinkuin Helga."
Mutta yksinäisyyden pitkinä hetkinä, jolloin hän pää käsien varassa ja
jalat huppuun kiedottuina istuskeli kamarissaan, masentui pikku sielu
parka, ja hellä sydän tunsi katkeruutta. Vain Anna oli silloin hänen
seurassaan, viihdytellen ja lohdutellen, ja tekeytyen sokeaksi sille,
minkä joka silmä saattoi nähdä.
"Anna", huomautti Thora vihdoin, "Magnus teki täällä käydessään minulle
kummallisen kysymyksen."
"Minkä, Thora?"
"Kysyi, enkö ole pahoillani siitä, että Helga oli lähtenyt mukaan
matkallemme."
"Ja oletko?"
"Väliin -- kenties se on järjetöntä -- mutta väliin luulen olevani."
"Minä tiedän. Luulen tietäväni. Etkä siinä ole ollenkaan järjetön,
rakkaani. Oskar menettelee väärin. Minun täytyy hänelle puhua -- minun
täytyy puhua hänelle ankarasti."
"Ei vika ole Oskarin, Anna. Helga on niin itsekäs."
"Niin, hän tulee siinä erääseen toiseen, Thora."
"Aina hän vei matkallamme Oskarin pois luotani."
"Mutta matkanne on nyt päättynyt, ja Oskarin täytyy parantaa tapansa."
"Oi, ei! Ei se osa matkaamme ole päättynyt vielä, Anna. Joskus luulen
sen vasta alkaneen."
"Ethän tarkoittane Helgan yrittävän --"
"Helga ei tunne mitään sääliä. Kun hän kerran saa jonkun käsiinsä, niin
hän ei siitä enää koskaan luovu."
"Luulet hänen koettavan saada Oskaria käsiinsä?"
"Luulen hänen jo _saaneen_."
"Et saa sanoa sellaista miehestäsi, Thora."
"Oi, enhän Oskaria moiti. Helga on niin kaunis, niin nerokas. Hänellä
on kaikki edut puolellaan minuun verrattuna."
"Siinäpä juuri oletkin väärässä, kultaseni. Eräässä suhteessa pikku
Thoramme on etusijassa Helgan ja kaikkien maailman naisten rinnalla."
"Tarkoitatko Oskarin silmissä?"
"Niin aivan -- sinusta tulee hänen lapsensa äiti."
"Vaikuttaako se mitään?"
"Vaikuttaako? Tottapa tosiaan. Äitiparallani oli tapana sanoa: 'Kun
ihmiset ovat naimisissa, niin lapset padan kiehumassa pitävät'."
"Tarkoitat, että lapseni synnyttyä Oskar tulee takaisin luokseni?"
"Varmasti tulee."
"Ja ettei hän enää milloinkaan poistu luotani?"
"Ei milloinkaan! Oskar on aina rakastanut lapsia -- odotahan, jahka
hänellä on oma lapsi, niin näet."
"Olethan hänen äitinsä -- tunnet hänet parhaiten, Anna."
"Luota sinä minuun, Thora! Ei ole hyvä kaivo, johon vesi on kannettava,
mutta kun lapsi syntyy, niin Oskar aloittaa kaikki uudestaan."
"Luulet niin? Todellakin? Sinun mielestäsi Oskar sitten jälleen
rakastaa minua lapseni tähden?"
"Kenen tahansa täytyy, jos hänellä on hyvä sydän -- ja Oskarilla on
hyvä sydän, olkoon pää millainen hyvänsä."
"On, on kyllä, Anna."
"Hänen täytyy rakastaa äitiä lapsen tähden ja lasta äidin tähden."
"Suloista! Kaunista!"
Thoran omat silmät olivat nyt kuin lapsen -- niin täynnä ihmetystä ja
rakkautta. Hän innostui laskemaan viikkoja aikansa täyttymiseen.
"Yhdeksän viikkoa -- tuskin yhdeksääkään -- kahdeksan -- ajatteles,
äiti, kahdeksan vain. Oi, sydämestäni soisin sen vielä vähemmäksi! Olen
tuota aikaa odotellut tuskallisesti ja peläten, mutta eihän ole mitään
arastelemista, jos niin paljon hyvää voi koitua pikku kivusta -- ei
niin paljon hyvää voi koitua pikku kivusta -- ei niin mitään -- eihän?"