"Minun täytyy tunnustaa pettyneeni Magnuksen suhteen", surkutteli täti
Margret. "En luullut hänellä olevan ainoatakaan itsekästä ajatusta
sydämessään."
"Minä en luullut", sanoi johtaja, joka ei enää nauranut, "minä en
luullut, että kenenkään pojalla Islannissa oli mahtavuutta nyrpistää
nokkaansa minun tyttärelleni."
"Nielsen", lausui kuvernööri lujasti, "olemme olleet ystäviä pojasta
pitäen, emmekä tiedä kumpainen meistä toisensa kantaa hautaan --
älkäämme nyt riitaantuko lastemme käytöksestä."
Seurue jupisi hyväksyvästi, ja sitten kuvernööri vielä kerran kääntyi
Magnukseen.
"Poikani -- sillä sinä _olet_ poikani, vaikk'en mitenkään jaksa tätä
tajuta -- saatat epäsopua kahden perheen välille ladellessasi tuiki
mahdottomia ehtojasi. Etkö näe niiden päättömyyttä? Oletko järjiltäsi?
Sekamielisenäkö jaarittelet? Vai onko totta, että olet ryyppinyt --
että olet päissäsi? Hyvä Jumala!"
Magnus ei vastannut, mutta kuvernöörin mielenpurkausta seuranneen
tuskaisen vaitiolon keskeytti hillitön nyyhkiminen. Se puhkesi
Thoralta. Hän ymmärsi vihdoinkin kaikki; tiesi, mitä Magnus teki hänen
puolestaan ja minkä hinnan poloinen saisi siitä maksaa; ja hän tahtoi
huutaa julki, mutta ei kyennyt. Hän painoi päänsä täti Margretin
hartioihin ja itki katkerasti.
Anna luuli Thoran kyynelet häpeän ja nöyryytyksen tuottamiksi, ja
Magnukseen kääntyen hän pyyteli:
"Rakas poikani, et ole ajatellut asioita oikealla lailla, muutoin et
voisi näin menetellä. En itsekään pidä näistä naimasopimuksista. Tuntuu
Kaitselmuksen kiusaamiselta puhua rahoista ja liike-eduista, juuri kun
kaksi rakastavaa sielua on liittymässä ja yhdeksi sulautumassa. Mutta
sinä vain pahennat asiaa, Magnus -- teet siitä pelkän kaupan. Ja
ajattelehan Thoraa! Jos kieltäydyt hänen isänsä tarjouksesta, niin
siitä tulee yleinen puheenaine ja tyttöparka joutuu häpeilemään.
Tahdotko sellaista nähdä, Magnus? Ethän suinkaan! Myönnythän siis,
Thoran tähden -- vaikkakaan et täydellisesti pidä johtajan ehdoista --
Thoran tähden, Magnus, myönnythän?"
Jokainen odotti Magnuksen vastausta, ja Thorakin kohotti päätään.
"En", vastasi Magnus murahtavalla äänellä, ja istui sitten
järkähtämättömin kasvoin, seurueen huomion kohdatessa häntä yhteen
ääneen lausuttuina moitteina: "Häpeällistä!" "Rumaa!" "Kurjaa!"
"Kirottua tunnottomuutta!" "Sillä miehellä on sydän kova kuin
korpilla."
Oskar ei voinut sietää enempää. Hän oli istunut alla päin, ikäänkuin
kätkeäkseen kiihtyneitä kasvojaan rauhattomissa hyppysissään
pyöritellen Helgan valokuvaa, mutta nyt hän nousi, astui uutimien
luokse, jotka erottivat etuhuoneen sisäkamarista, työnsi ne vapisevin
käsin erilleen ja katseli ulos järvelle, jonka taakse aurinko oli
painumassa mailleen.
"Älä mene pois, Oskar", huusi kuvernööri. "Tietenkin veljesi paatumus
sinua iljettää; mutta tahdon, että sittenkin puhuttelet häntä. Tuskinpa
hän kyllä, äidilleen ja minulle kovakorvaisena pysyttyään, ottaa
kuullakseen sinua tahi ketään muutakaan, mutta koetahan kumminkin.
Perheen kunnian vuoksi sano hänelle, että hän joutuu vihatuksi ja
halveksituksi, jos pitää tämän kantansa. Ihmiset inhoavat häntä, niin
kauan kuin hän elää, ja oma perhe häpeää tunnustaa mokomaa jäsenekseen.
Jollei hän Thoraa rakasta, niin katsohan eikö hän edes vähääkään välitä
omasta arvostaan. Puhuttele veljeäsi, Oskar, kaiken hyvän nimessä
puhuttele häntä."
Oskarin käsi tutisi ilmeisesti oviverhon laidassa, ja hän vastasi
vaivaloisesta, kaikkien kuunnellessa, hengitystään pidättäen ja Thoran
raollaan olevain huulten värähdellessä:
"En voi sitä tehdä, isä. En tunne itselläni olevan mitään oikeutta
siihen. Epäilemättä Magnus tietää, mitä tekee, yhtä hyvin kuin mekin,
ja on ottanut lukuun kaikki seuraukset. Kunkin täytyy elää omaa
elämäänsä."
Kuulijat ääntelivät pettymystään, ja poispäin kääntyen astui kuvernööri
ikkunan ääreen. Sitten Oskar tuli takaisin pöydän päähän ja lisäsi
lujemmin, mutta yhtä liikutetulla äänellä:
"Mutta jollen voikaan vedota Magnukseen, niin voin tehdä muuta -- voin
tarjoutua Magnuksen sijalle. Kunhan sinä ja johtaja suostutte, niin
otan hyväksyäkseni sopimuksen ehdot sellaisinaan ja nain perin ylpeänä
Thoran, jos hän minulle myöntyy."
Ensimältä kuvastui kaikkien katseissa pelkkä ällistys, sitten
huoahdettiin huojentunein mielin, ja lopuksi kuhistiin yhteen suuhun:
"Hyvä!" "Oivallista!" "No niin juuri!"
"Niin", virkkoi kuvernööri ääni liikutuksesta painuneena, "aivan
Oskarin tapaista -- aina suurenmoinen teoissaan! Mutta asiassa, joka
näin likeisesti koskee pojan vastaista elämää ja menestystä, en voi
sallia hetkellisen jalomielisyyden puuskan --"
"Ei se ole hetkellinen puuska, isä. Englannista palattuani olen oppinut
rakastamaan Thoraa. Mutta hän oli lupautunut veljelleni, enkä voinut
puhua, ennenkuin Magnus oli sanansa sanonut --"
"Kunnioitettavaa!" "Perin kunnioitettavaa!" huudahtelivat useat äänet,
ja Oskar sai vaivoin jatketuksi.
"Mutta nyt -- jos on katsottava Magnuksen peräytyneen, kieltäytyneen
naimasta Thoraa --"
"Sen hän teki, ei epäilystäkään siitä", selitti johtaja.
"Ja jos Thora ottaa minut --"
Joka silmä kääntyi Thoraan; tämä epäröi hetkisen, nousi sitten
tuoliltaan ja arkaillen ojensi kätensä. Oskar tarttui siihen kiihkeästi
ja joka puolelta kuului onnittelua.
"Mutta emmehän voi sallia Thorankaan heittäytyä äkillisen mielijohteen
varaan", yritti täti Margret vastustella, ahkerasti pyyhiskellen
silmiään, "ja jos hän tämän tekee yksistään häpeällisestä asemasta
pelastuakseen --"
"En, täti", sanoi Thora. "Suostuin ottamaan Magnuksen ainoastaan
isäni toivomusta noudattaakseni, mutta Oskaria rakastan, ja jos isä
suostuu --"
Johtajan silmät säteilivät voitokkaasti, ja hän huusi lattian poikki
kuvernöörille: "Mitä sanot _sinä_, Stephen?"
"Täytyypä sanoa tätä joutuisaksi toimitukseksi -- liian joutuisaksi",
vastasi kuvernööri; "mutta jos nuorikot tyytyvät ja Oskar taipuu
heittämään sikseen Englannissa aikomansa uran -- soitannolliset
harrastuksensa ja muut opintonsa -- ja koko ikänsä asumaan Islannissa,
niin saattaapa siten välttyä juopa perheittemme väliltä ja suljahdamme
ilkeän särkän yli --"
"Olkoon siis niin, kummipoikani", huudahti johtaja, läimäyttäen Oskaria
hartioihin, "ja mitä tulee Englantiin, niin pidänpä tuosta huolen!"
Vieraat vastaanottivat vakuutuksen hyväksymistään huudellen, ja sitten
johtaja pyysi lakimiehen muuttamaan nimet sopimukseen ja
vitkastelematta allekirjoituttamaan sen.
"Mitä sinuun tulee, herraseni", virkkoi hän Magnukseen kääntyen ja
näpsäytellen sormiaan hänen edessään, "niin ovat rumat kananpoikasi
palanneet kotiin hautomaan. Luulit nujertavasi minut, mutta
itsekkyytesi ja aineellisuutesi ovatkin tehneet työn, jota jokainen
näkyy kaivanneen. Ha ha ha! viimeiseksi nauraa on parhainta! Minulle ei
mikään ole mieluisempaa kuin nolata mies, joka on yrittänyt minua
nolata, ja käyn hyvillä mielin levolle tänä yönä."
Magnus oli noussut jakkaraltaan ja seisoi kumaraisena, kädet puuskassa,
myrskyn häntä reutoessa, ja arvellen hänen yhä pysyvän paatumuksessaan
johtaja alkoi taasenkin purevasti naljailla:
"Mutta jos vaihtokauppa ränsistyy pilalle, niin eikö olisi sinun
parempi pelastaa nahkasi ennen keikausta? Raskaasti kaatuu kompastunut
vanhus, ja voisin kukistuessani lytistää sinutkin. Pyydänpä sinun siis
jättämään taloni päivääkään siekailematta, herraseni!"
"Isä!" huudahti Thora ja astui heidän väliinsä, mutta johtaja tuuppasi
hänet syrjään.
"Pysyhän erossa, Thora. Jos oma tyttäreni olisi minulle tehnyt, mitä
tuo tänään on yrittänyt, niin ei hänellä olisi kattoa suojakseen tänä
yönä."
"Eikä ole minun pojallani -- ei tässä kaupungissa ainakaan", vakuutti
kuvernööri. "Magnus Stephensson --"
"Stephen! Stephen!" varoitti Anna ja Oskar voihkaisi isälleen samalla
värähtelevällä äänellä kuin ennenkin.
"Suu kiinni, Anna! Oskar, vaiti, olet tehnyt riittämään asti yhden
päivän osalle! Magnus Stephensson, johtajan talon jättäessäsi sinä
lähdet Thingvelliriin, siellä pysyäksesi, ja kiitä kohtaloasi, kun
sinun sallitaan lopun ikääsi ansaita otsasi hiessä leipäsi."
"Sopimus on valmis, nimikirjoituksia vailla", julisti lakimies, ja
silloin jokainen, paitsi yksi, kääntyi jälleen pöytään päin ja hilpeät
äänet haastelivat rattoisasti. Kun morsiuspari ja todistajat olivat
piirtäneet nimensä, vaihdettiin sormukset, ja kuului pientä
leikinlaskua ja onnellista naurua.
"Kun loppu on hyvä, niin kaikki on hyvin", lausui piispa. "Jääköön tuo
vakuudeksi välillenne, kunnes tulette luokseni, ollaksenne mies ja
vaimo."
"Illallinen on valmis", huusi täti Margret vetäen syrjään sisemmän
huoneen uutimet, ja nähdessään sitten lattialla valokuvan hän kysyi:
"Mutta kuka on tallannut Helga paran muotokuvaa?"
"Oskar", vastasi Thora. "Hänellä oli noustessaan se kädessään."
Seurueen istuutuessa illallispöytään huomattiin tuoleja olevan yksi
liikaa, ja sen työnsi kuvernööri kärsimättömällä liikkeellä syrjään.
Magnus oli poissa -- kukaan ei ollut huomannut hänen lähtöään.