Seurue kuunteli tarkkaavasti, ja jokaisen pykälän lopulla äänteli
kuvernööri, joka piteli päätään käden varassa ja tuki kyynärpäätänsä
pöytään: "Hyvä!" "Varsin hyvä!" "Jalomielistä!" "Kerrassaan
jalomielistä!"
Lakimiehen lopetettua nojautuivat muut vanhemmat ihmiset tuolinsa
selkää vasten ja hengähtelivät tyytyväisinä mutta kuvernööri nousi
seisaalleen, astui lattian poiki johtajan luo ja pudisti häntä kädestä,
sanoen: "Aivan sinun tapaistasi, veikko!"
Johtaja oli mielissään asiakirjan vastaanotosta; hän vilkastui ja kävi
melkein leikkisäksi. Vasaramiestä matkien hän huusi: "Kuka tarjoaa
enemmän? Menee siis -- ensimmäinen -- toinen -- kol --"
"Maltahan!" sanoi kuvernööri. "Ehkä on parempi kysyä nuorikkojen omaa
mieltä? Hepä lopultakin ovat varsinaiset asianomaiset, ja vaikka lehmä
harvoin potkaisee sille apilasta kannettaessa --"
Ympärillä naurahdeltiin, päät nyökkäilivät ja kuului mutistuja
hyväksymisiä: "Aivan niin!" "Muodon vuoksi!"
"Hyvä on. Thora, mitä _sinä_ sanot?" kysyi johtaja odottaen ihastunutta
hyväksymistä, mutta Thora vain arasti vastasi:
"En tiedä. Kysy ensin Magnukselta, isä!"
"Kernaasti, rakkaani -- Magnukselta ensin, sehän onkin oikea järjestys.
Mitä sanot, Magnus? Mitään huomautettavaa? Mitään pikku parannusta
ehdotettavana? Mitä pidät sopimuksesta?"
Syntyi vanhempia ihmisiä oudostuttava tukala äänettömyys, ja sitten
tapahtui odottamaton ihme. Magnus, joka oli istunut pää kumarassa,
nosti vaaleat ja päättäväiset kasvonsa ja vastasi:
"En ollenkaan pidä tästä sopimuksesta, johtaja, enkä voi kirjoittaa sen
alle."
Vanhemmat ihmiset vilkuivat ällistyneinä toisiinsa, epäillen tokko
olivat kuulleet oikein, mutta Thora ja Oskar alkoivat ymmärtää ja
näyttivät väkinäisin ponnistuksin yrittävän tointua. Johtaja
ensimmäisenä malttui ja kysyi hieman alentuva sävy äänessään:
"Niinkö? Luulin hiukan tuntevani näitä asioita; mutta jos arvelet
voivasi laatia asiakirjan parempaan muotoon, Magnus --"
Mutta silloin puuttui puheeseen kuvernööri. "Tietenkin jokin
vähäpätöinen seikka", huomautti hän lauhkeasti. "Magnus kyllä selittää.
Mitä kohtaa vastustat, poikani?"
Oli jälleen jännittynyt äänettömyys, ja sitten sanoi Magnus järeällä
äänellä:
"Tämä sopimus vaatii minua asumaan koko ikäni Islannissa -- se on
orjuutta, enkä siihen alistu."
"Mutta, rakas Magnus", selitti Anna, "etkö näe sen syytä? Oikeastaanhan
on Thora johtajan ainoa tytär -- hänen ainoa lapsensa -- ja jos hän
poistuu, niin kuka on häntä sen koommin ilahduttamassa, hänen kotiansa
sulostuttamassa? Ole järkevä, Magnus!"
"Anna, puhukoonpahan nuori mies loppuun", arveli johtaja. "Hänellä
saattaa olla muitakin vastaväitteitä. Onko sinulla?"
"On", vastasi Magnus. "Tämän sopimuksen mukaan tulen Thoran naidessani
liikekumppaniksenne, mutta ainoastaan neljänneksellä. Kumppanuus on
kumppanuus, ja missä kumppanuksia on kaksi, siellä pitäisi olla
kahtiajako -- minä tahdon puolet."
Seurue kuunteli tyrmistyneenä, ja johtaja purskahti nauruun. "Miks'ei?"
ivasi hän. "Ei hätä lakia lue. Vävyn saanti on minulla niin lujassa,
etten saisi hevillä paljoksua."
"Ystäväni", sanoi kuvernööri, "älkäämme kiivastuko. Kenties ei Magnus
ole lausunut tarkoitustaan kyllin selvästi."
"Ei enää selvemmästä apua. Hän vaatii tasanjakoa. Mutta kenties ei
siinä kaikki. Onko vielä muuta?"
"Onpa kylläkin, johtaja", pitkitti Magnus hieman ärhentelevästi.
"Sopimuksessa määrätään, että teidän vetäytyessänne pois liikkeestä
tulee minun se ottaa haltuuni, mutta saan ainoastaan kolmanneksen
voitosta -- minun täytyy saada kaksi kolmannesta!"
"Vai -- niin!" ihmetteli johtaja. "Tiedätkös, minusta oli kolmannes
anteliasta, kun päästän sinut perustamaani liikkeeseen, jatkamaan sitä
sitten minun varastollani ja pääomallani."
"Kerrassaan anteliasta!" huokasi kuvernööri, otsaansa pyyhkien. "Mutta
Magnus on hidas -- hidas sekä ajatuksiltaan että puheessaan. Hänellä
kait on jokin selitys. Mitä tarkoitat, Magnus? Älä hätäile ja puhu
selvästi."
"Tarkoitan sitä", selitti Magnus, "että vaihtokauppa piankin surkastuu
Islannissa. Johtajan peräytyessä -- ja ehkä ennemminkin -- ei hänen
liikkeensä ole minkään arvoinen -- ei edes nimeään ansaitseva, sillä se
jää tyhjääkin turhemmaksi. Tulee luotavaksi uusi liike, ja jos minun se
tulee luoda, niin on minun saatava kaksi kolmannesta voitosta, ja
luovutan johtajan rahojen koroiksi kolmanneksen."
Johtaja alkoi menettää malttinsa. "Miksi mitään?" huudahti hän.
"Miks'ei minua järkiään potkaista pellolle? Ei kannata koiraa iskeä
juustolla, kun on ruoska käsillä."
Seurue murahteli Magnusta vastaan, mutta kuvernööri ryhtyi taasenkin
välittäjäksi. "Magnus", hän nuhteli, "liian lievää on sanoa, että
kummastelen käytöstäsi. Johtaja on ollut sinua kohtaan rajattoman
uhraavainen, mutta syvinkin kaivo on tyhjennettävissä, ja jos menet
pitemmälle --"
"Pitemmälle!" tokaisi johtaja. "Mikäpä häntä pidättelisi! Eivät ole
tuuli ja korsi tasaväkisiä, mutta miks'ei hän minua sentään vielä
pikkuisen tuivertelisi? Onko muita vaatimuksia?"
"On", vastasi Magnus silmäänsä räpäyttämättä. "Sopimuksessa määrätään
vaimoni perimään isänsä kuoltua puolet omaisuutta -- hänelle tulee
kaiken jäädä."
"Hyvä Jumala!"
Huudahdus tuntui puhkeavan jokaisen huulilta yleisessä mielipahan
purkauksessa, joka vaatimusta seurasi.
"Unissasiko puhut?" päivitteli kuvernööri. "Unohdatko että johtajalla
on toinenkin tytär?"
"Olkoonpa vain", väitti Magnus. "Mutta toinen tytär on mennyt tipo
tiehensä äitinsä matkassa; hänen paluustaan ei ole tietoa; ja Thoran
vietettyä ikänsä isänsä vierellä -- ilahuttajana, kodin sulostuttajana,
kuten äiti sanoi -- ja kenties viimeisinä aikoina hänen hoitelijanaan
-- saisiko joku muu, joka ei ole mitään tehnyt, pyyhkäistä omaan
pussinsa puolet koko perinnöstä! Ei! Minun vaimoni -- jos nain --
täytyy saada kaikki!"
Vanhemmat ihmiset, sekä vieraat että perheen jäsenet, lausuivat
kiihkeitä vastaväitteitä, johtajan katsellessa ympärille ja sanoessa:
"Kotkako suvaitsee tyytyä kuolleeseenkin lampaaseen! Ja siis, herra
kuvernöörin poika", hän kysyi Magnukseen päin pyörähtäen, "nämä ovat
ainoat ehdot, joilla armollisesti alennutte naimaan tyttäreni?"