Siitä alkaen täti Margret kutsui Magnusta viettämään iltojaan hänen ja
Thoran kanssa: muulloin hän oli saanut nousta muiden oppilaitten
keralla yläkertaan. Hänelle koitui elämänsä onnellisin jakso. Thora
soitteli kitaraa, täti Margretin kutoessa iänikuisia sukkia, ja jotakin
puolestaan toimittaakseen alkoi Magnus puhaltaa huilua. Soitannollisia
lahjoja ei hänessä ollut, vaan hän kiljui ja puhkui soittimellaan kuin
pikajuna tuulisessa tunnelissa. Hengästyttyään hän kuivaili hikeä
otsaltaan Thoran vartoessa herttaisena ja kärsivällisenä.
Nämä yhteissoiton väliajat olivat Magnukselle aina illan kalleimpia
hetkiä, hän kun sai puhella Thoralle silloin. Kookas, vaitelias
nuorukainen haasteli harvoin muille, mutta jutteli tytölle toisinaan
niin voimakkaasti ja kaunopuheisesti, että täti Margretin torkahtelevat
silmät aukenivat suuriksi. Puhe koski vain liikeasioita, mitä oli
puuhannut tänään tahi huomiseksi aikoi, mutta hänen kasvonsa elpyivät,
silmänsä säihkyivät, kieli kulki kangertelematta, ja mies oli aivan
toiseksi muuttunut.
Ajan kuluessa Magnus opista päästyään alkoi hautoa suuria suunnitelmia
ja aatteita, aina ensin kuulustaen niistä Thoran mieltä. Vaihtoliike
joutuisi vielä hunningolle, ja kalastuksessa olivat tulevaisuuden
rikkaudet. Maailman varakkaimpia tulisi niistä, joiden tilukset olivat
meressä, la jos Islannin miehillä oli älyä nähdä, missä aarteet olivat
noutajaansa odottamassa, niin oli rakennettava veneiden sijaan jaaloja
ja ostettava nopeita höyrylaivoja kuljettamaan kaloja Englantiin. Se
kysyi pääomaa, mutta sitä tulisi valtiopäivien myöntää, ja jonakin
päivänä -- mikäänhän ei ole mahdotonta -- Magnus itse astuisi
suurkäräjille sanomaan noille puhekoneille, mitä oli tehtävä.
Johtaja sai täti Margretilta kuulla tästä suunnitelmasta, ja häneen
vaikutti sen kaukonäköisyys ja käytännöllinen järkevyys. Jopa hän
muutamana päivänä, pääkirjansa lehtiä selailtuaan ja useampia
piipullisia poltettuaan, kävi kuvernöörin luo ja huomautti:
"Totta toisen kerran, Stephen, ei tuo poikasi ole hupsu. Hänellä oli
hyviä ajatuksia, enkä mene sanomaan, ett'ei hänestä tulisi jotakin, jos
saisi pääomaa. Mutta leveille reisille on leikattava avarat lahkeet, ja
mitä siis tässä tekisimme, siitä kysymys."
"Pitänee lainata pojalle rahaa, jotta hän saa yrittää."
"Ja luoda kilpailija minua kukistamaan? E-hei! Lähellä paitani, mutta
lähempänä nahkani! Mutta kuulepas veikko -- naikoon Magnus Thoran!"
"Mainiota! Ikäni olen unelmoinut ystävyytemme yhä likeisimpää
solmiutumista toisessa polvessa."
"No järjestämmepä koko jutun kuntoon", huudahti johtaja. Puolen tunnin
kuluttua oli Magnuksen ja Thoran liitto päätetty asia.
Magnus kuuli sen kuvernööriltä. "On ollut johtajaa kanssa asioistasi
puhetta, Magnus, ja olisi mielestämme suotavaa, että sinusta ja
Thorasta tulisi pari. Johtaja ottaa sinut heti liikekumppanikseen, ja
sinä saat periä puolet hänen omaisuudestaan. Jos siis sovitte --"
"Mutta Thora?" Magnuksen silmissä loisti riemun hohde. "Suostuuko
Thora?"
"Siitä saat itse ottaa selvän", vastasi kuvernööri.
Thora vuorostaan sai täti Margretilta tiedon hankkeesta.
"Isäsi alkaa vanhentua, tyttöseni, ja hänen pitäisi jo ottaa
liikekumppani. Vahinko, ett'ei hänellä ole poikaa siksi, mutta lähinnä
paras on vävy, ja jos sinä taikka Helga naisitte jonkun, joka voisi
jatkaa liikettä -- Magnuksen tapaisen --"
"Mutta Magnus on kuin veljeni, täti."
"Sitä huokeampi on sinun ottaa hänet puolisoksesi, lapseni."
"Mutta puolisoaanhan on rakastettava, hyvä täti."
"On kylläkin, mutta Magnukseen nähden se käy hyvin päinsä -- hän kun on
niin likeinen perheen ystävä."
Näytti enää vain Magnuksen itsensä olevan puhuteltava Thoraa, mutta se
vasta olikin tukala tehtävä. Nuori jättiläinen, joka oli rusentanut
korskan rehentelijän, vapisi vilaukseltakaan nähdessään hentoäänisen
pikku neidon, joka loi alas sinisilmänsä, heti kun Magnus vain
huoneeseen astui. Iltasoittelut olivat nyt pitemmät, väliajat lyhyemmät
ja harvalukuisemmat.
Mutta eräänä päivänä oli Magnus ollut lampaiden korjuun vuoksi
Thingvellirissä ja toi sieltä nuoren ponin, kutsuen Thoran kartanolle
sitä katselemaan. Nelivuotias varsa piehtaroi pelkästä elämän ilosta;
sillä oli terveet jäsenet, kiiltävä kastanjanruskea karva ja
hopeanvivahteinen harja ja häntä.
"Onko se hyvä?" kysyi Magnus.
"Oi miten kaunis!" huudahti Thora. "Se on verraton, viehättävin olento,
mikä on astunut nelin jaloin! Kenen tämä onkaan?"
"Sinun", vastasi Magnus, ja kun Thora kiittääkseen ojensi kätensä, niin
hän Thoraa silmiin katsellen piteli sitä kotvasen, veti hänet sitten
vierelleen ja suuteli häntä.
"Teemmekö niin, Thora?" hän kuiskasi, ja Thora vastasi jostakin povensa
pohjukasta: "Teemme."
Maailma pyöri hurjaa riemutanssia hänen silmissään, kunnes joku
kosketti häntä hartioihin. Se oli johtaja; hän oli nähnyt ikkunasta.
"Parempaa päivätyötä et ole eläissäsi tehnyt, poikani, ja otanpa
huolekseni, ett'et sitä konsanaan joudu katumaan. Mutta mitä kuulinkaan
-- olet vuorenkuninkaana Thingvellirissä tänä vuonna?"
"Niin kyllä", vastasi Magnus.
"No, kernaasti minun puolestani! Ota kymmenen päivää
lampaidenkorjuuseesi, ja poissa ollessasi kirjoitutan naimakirjan
valmiiksi. Sitten pistämme sen alle nimemme heti paluusi jälkeisenä
päivänä, ja häät pidetään milloin tahdot."
Thora ja Magnus astuivat sisään käsitysten kuin lapset. Täti Margret
oli keittiön takana itkeä hyristellyt ja syleili ja suuteli heitä nyt
sydämensä kyllältä. Magnus ei mielestään ollut milloinkaan tuntenut
niin pohjatonta onnellisuutta. Seuraavana päivänä hän palasi
Thingvelliriin, ja vajaan kahden tunnin kuluttua kiiti kautta kaupungin
virkistävänä tuulahduksena sanoma, että höyrylaiva "Laura" oli saapunut
vuonoon, tuoden mukanaan hänen veljensä Oskarin.