Pian joutuivatkin lapset eroon. Helga se ensimmäisenä lähti. Johtaja
oli päässyt varoihinsa; sitä oli hänen vaimonsa vain odotellutkin
vaatiakseen asuntoeroa ja elatusta ja palasi Tanskaan nuoremman
tyttären kanssa. Viisitoistavuotias Helga läksi ilomielin, mutta
eron ehdoksi sovittiin, että hänen tuli yhdenkolmatta iässä
perintöoikeutensa säilyttääkseen tulla takaisin Islantiin, jos isä sitä
halusi.
Sitten poistui pikku Niels Finsen. Isä oli mennyt uusiin naimisiin, ja
äitipuoli sai ruununvoudin olettamaan pojassaan mainion viuluniekan
lahjoja, joten hänet oli lähetettävä Lontooseen.
Oskar vetelehti kotosalla vielä moniaita talvikausia, yritellen saada
selville oikeata alaansa. Milloin miellytti häntä lakitiede, milloin
kirkon palvelus, mutta eniten viehättivät soitannolliset opinnot,
joista jokainen kuitenkin varoitti mieronkiertäjän ammattina. Vihdoin
hänet toimitettiin kuvernöörin koulutoverin huostaan Oxfordiin, ajan
mittaan suorittaakseen korkeamman yliopistollisen tutkinnon, jotta sen
jälkeen voisi aloittaa julkisen uransa Islannissa.
Niinpä oli ripilläkäynnistä kulunut vasta neljä vuotta, kun viidestä
nuoresta oli enää kaksi kotona, ja nämäkin -- Magnus ja Thora --
osuivat elelemään saman katon alla.
Magnusta ei ollut onnistanut kimnaasissa. Rehtori oli päätellyt ajan
haaskaukseksi koko koulunkäynnin, ja kuvernööri oli aikeissa lähettää
hänet maatilalle, mutta silloin johtaja tarjoutui ottamaan Magnuksen
liikkeeseensä oppiin ja luoksensa asumaan.
Johtajan koti oli suuresti muuttunut. Emännyyttä piti hänen sisarensa,
pieni, älykäs ihminen, jolla oli ystävällinen sydän, mutta terävä kieli
säilyttämään hyvää kuria ja järjestystä. Margretin hallittavana aloitti
Magnus uransa oppilaana kolmen muun joukossa, jotka söivät isäntäväen
kanssa pöydässä, mutta eivät ateriain väliaikoina tulleet ollenkaan
heidän näkyviinsä.
Herransa liikeasioihin perehtyminen oli hänelle työlästä. Käytiin
vaihtokauppaa, jossa maamiehet saivat lampaanvilloista ulkomaan
tuotteita, ja suorituksia tehtiin paperilla. Magnus hairahteli alussa
paljon ja sai alinomaa muistutuksia. Vuosien vieriessä hänestä sukeusi
kookas ja voimakas, ja oppikumppanit ristivät hänet "Jumboksi." Nimi
tarttui, ja häntä kohdeltiin paksupäänä.
Thorasta hän ei nykyisin nähnyt vilaustakaan muulloin kuin kahdesti
päivässä -- päivällisellä ja iltasella. Täti Margret pani tytön
naiskimnaasiin, ja jos hän ja Magnus mennessään tahi tullessaan
sattuivat kadulla vastatuksin, niin Thora loi katseensa maahan ja
juoksi sitten myhäillen pois. Juosta tahtoi Magnuskin, ja aina
vastakkaiselle taholle, sillä sukupuolen salaisuus oli alkanut
kuiskailla kumpaisellekin.
Talvis-aikaan he kerran kuukaudessa kohtasivat toisensa tanssikoulussa,
käsityöläisopiston salissa. Kun Magnuksesta ei toki konsanaan ollut
tanssijaksi, niin oli kaikille käsittämätöntä, mikä hänet sai yhtymään
joukkoon, kunnes eräänä iltana tuli totuus tietoon. Sen perästä ei
häntä enää kukaan pitänyt paksupäänä eikä uskaltanut kuiskutellakaan
Jumbon nimeä.
Vastikään matkalta saapunut näppärä nuori merimies Hans Thomsen
käyttäytyi perin vapaasti. Hän oli sukkelakielinen, liukas ja notkea,
ja tyttöjen huomiota saavutti osaksi hänen tanssitaitonsa, mutta
etupäässä sentään meripojan ammatin kunnia. Hän puolestaan
hauskuttelikin heitä parhaansa mukaan, ja muut keinot käytettyään iski,
ivalleen aihetta hakiessaan, oikopäätä Magnukseen. Jumboksi häntä
huudeltuaan, kunnes tämä pilkka alkoi väljähtyä, sepitti hän
kuorolaulun, jota hoilasi hullunkurisena irvikuvana Magnuksen jyhkeiden
askelien poljennosta:
Verkkaan lehmä laahustaa --
alla päin, ei nauraa saa.
Sali kaikui naurun remahteluista, mutta Magnus ei äännähtänyt ja tytöt
pitivät häntä kovin typeränä. Menestyksensä kannustamana vannoi Hans
kumppaneilleen, että kaikki saapuvilla olevat tytöt olivat hänen
valikoitaviaan, ja teiskaroitsi väitettään todistaakseen Thoran luo --
joka tiedettiin Islannin rikkaimmaksi perijäksi -- ja pyysi häntä
tanssiin. Mutta edellisessä kohtauksessa korvia myöten punastunut Thora
vastasi tyynesti, joskin suuttumuksesta väräjävällä äänellä: "en,
kiitos", ja syrjään kääntyen läksi tanssiin Magnuksen kanssa.
Ensin hämmästyi Hans äänettömäksi, mutta sanansa vaieten syödäkseen
täytyy miehen olla kovasti nälissään, ja tuokion kuluttua hän kuiskasi
ystävilleen silmää iskien:
"Malttakaahan!"
Seuraavana tanssina oli kotiljonki. Sen ensimmäisessä jaksossa tuli
tyttöparvesta yhden istua side silmillä huoneen toisessa päässä,
poikien juostessa peräseinältä kilvan häntä sieppaamaan. Etumaisena
ehättäneen tuli taluttaa tyttö sellaisenaan keskilattialle, suudella
häntä ja sitten aloittaa tanssi ympäri lattian.
Hans kuiskasi tanssin johtajalle, Thora valittiin istujaksi, ja kaikki
nuoret miehet -- paitsi Magnus -- ryntäsivät tavoittamaan. Hans
tietysti voitti vaivatta, ja ottaen saaliin haltuunsa vei hän Thoran
määräpaikalle, mutta sitten, kaikkien hiljaisina odottaessa, kumarsi
pilkallisesti tytön sidottujen silmien edessä, ikäänkuin sanoakseen,
ett'ei mielinyt häntä suudella, ja jätti hänet siihen seisomaan.
Tästä tytöt äityivät tirskumaan, ja Thora älysi jotakin ilkeää
tapahtuneen. Temmattuaan pois siteen hän huomasi seisovansa ypö
yksinään; merimies istui seinustalla. Silloinpa sävähti jälleen puna
tytön poskipäille, mutta entistään kolmin verroin tulisempana, ja hän
hiipi häpeillen paikalleen.
Heti jälkeenpäin Hans keskilattialla potkiskeli kengänkorkojaan
korkeammalle kuin pitkäkään mies yletti päällään -- mutta kalpeana kuin
aave astui Magnus esille ja tarttui häneen.
"Nyt on sinun vuorosi tanssia minunkin kanssani", hän sanoi, ja
tuntiessaan leijonan kouraisun vyötäreissään huusi merimies puoleksi
tosissaan, puoleksi leikillään:
"Enhän toki härän kanssa tanssiin lähde. Päästä irti, kuuletko?"
"Ensin sinulle näytän miten härkä tanssittaa", ärjäisi Magnus, ja siinä
silmänräpäyksessä sinkosi merimies laipion kurkihirteen, pelmahuttaen
huoneeseen sankan tomupilven, ja mätkähti lattiaan.
Hansista ei enää tullut merelle lähtijää. Ruununvouti, kuvernöörin
leppymätön vihamies, sakotti Magnusta sata kruunua, pidettyään
nuhdesaarnan pahoista intohimoista ja huonosta kasvatuksesta. Johtaja
maksoi rahat ja vähensi Magnuksen palkasta kymmenen kruunua kuussa
kymmenenä kuukautena. Palkkaa oli siihen aikaan kaksikymmentä kruunua
kaikkiaan, ja toisen puolikkaan vei Magnus salaa Hansille itse, ja
maksoi rujokkaalle hänen koko elinaikansa kymmenen kruunua kuussa,
olivatpa hänen omat tulonsa mitkä tahansa. Hansista tuli renttuileva
veden-ajaja.