Ikka aike ja värald tab leikem le
Tat kalkah aremust kaik ädnamen mete, dauk mangemus
nåres to kätai sis.
Falskes vänah leh mådde, kutteh leh monnon vänakvuoten jallo
Tah lijen tall monnon pajelen vidnam
Ja nau monnon keresvuoten låptam.
Laulu Wedde-kari'sta.
(Rukkais-laulu).
Murheinen on sydämmeni, raskas on mun sydämmeni,
Rakkaani kun multa temmattihin.
Taivaasen nyt toivon, jossa tavattaisiin taasen,
Vaikka maailmassa olen murheinen ja kurja.
Neidon valitsin, mä häntä lemmin,
Sydäntäni hän valtaa koko elinaikani.
Niin kauan kuin lämmin vereni ja elämäni kestää,
Sydäntäni polttaa murhe viime hetkeen saakka.
Iloisena lintu puolisoaan ylistää,
Vaan kun luoti hänen ystävänsä syöstää,
Silloin murhe, kaiho sydäntänsä polttaa.
Maljan täynnä lempeä mä sulle annoin,
Mutta maailma ja aika kaatoivat sen tyhjäksi.
Nyt se vuotaa pitkin maata ympäri,
Viimein kai se joutuu käsiisi.
Mont' on petollista ystävätä, he
Murtumahan saivat ystävyytemme.
Meidän kummankin he voittivat,
Saivat lemmen meiltä sorretuksi.
(Muist.)
Ruotsin niinkuin saksankin kielessä käytetään lausepartta: antaa
jollekin kori (= antaa jollekin rukkaset), joka lauseparsi myöskin on
joutunut lapin kieleen; _wedde kare_ on juurista tehty kori.
20.
Biren wuolle.
Ålles radekum mon leb mannam,
Kitob adne Jubmelam!
Jukko le vaddam mijeb
Tab aili tjaulekeb.
Die mije Biran kintsoit måljertebe
Tsakke måka! Tsakke måka!
Maitesjam puosotjebe,
Vuojeb vai tsapteb?
Tsitsokeb, tat wadda
Gvekt, kolin just en tjevaseb;
Ikjain kollokats
Deuram?
Tokko, tokko ålma tjasketi
Tuollo puoldai.
Tjadnesete, tjadnesete
Suongon nejtai riggit
Attjasvet mon lutilet
Varit vuomit.
Karhulaulu.
Tarkastellen olen astuskellut, (etsiessä karhua)[a]
Ole kiitetty Jumalani,
Joka olet meille suonut
Virheettömän (tahi jalomielisen) karhun,
(Kun se on pyydetyksi saatu, laulellaan):
Karhun jäsenet kun toisistaan me eroitamme[b] sekä pään,[c]
Huutaa pää, huutaa pää,
Hänet jos me voitetuksi saamme,
Ajammeko häntä tahi kappaleiksi?[d]
Varpuisen[e] hän antaa (karhun tappaja)
Lopettaaksensa kaksi, kolme pistosta.
Etkö kuole kallis ukkoseni?
Pois, pois kiireesti nyt miehet rientäkää,
Tämän metsätöyryn luokse.
Sitehenne, hihnanne,
Sitokaamme[f] tyttö (emäkarhu) kiinni kahleilla,
Että taas mä vuorille ja metsiin pääsisin.[g]
Edellä olevan laulun sain herra Grönlundilta Tukholmassa. Se on
kotoisin Wilhelminan pitäjästä ja kertoo karhunpyyntiä. Katkonaiset
säkeet ovat vaikeat ymmärtää, vaan kun herra pastori Joh. Mörtsell
Malå'ssa antoi minulle suosiollisesti ruotsalaisen käännöksen
selittävillä muistutuksilla, seuraan sitä ja liitän myöskin selitykset
tähän;
[a] Kun löydetään karhun jäljet metsässä, tehdään kävelemällä ympyrä,
jota yhä pienennetään, kunnes paikka löytyy, missä karhu lepää. Tätä
sanotaan karhun kiertämiseksi.
[b] Eroittaa jäsenet. Ei ollut luvallista musertaa rikki ainoatakaan
luunikamaa karhussa, vaan kaikki jäsenliitokset olivat veitsellä
huolellisesti toisistaan irroitettavat. Juuri sitä merkitsee sana
_moljertet_.
[c] Päätäkään ei saanut murskata, se oli kokonaan keitettävä.
[d] Ajaa karhu kotiin tahi paloittaa se metsässä veitsellä kappaleiksi.
[e] Varpuinen, sillä luultavasti tarkoitetaan nuolta, keihäänkärkeä
tahi luotia.
[f] Sanalla _suongot_ on eri paikoilla eri merkityksiä: 1) sitountua
kosimisen kautta, 2) lävistää, 3) tehdä viiltämillä ryppyiseksi.
[g] _luitelet_ — päästää. Että päästäisin taas vuorille joko sidotun
emäkarhun tahi itseni.
Karhunpyyntiä, sen paloittamista ja keittämistä ovat lappalaiset
pitäneet niin juhlallisina toimina, että sellaisissa toimissa oli
puheltava kuvallisesti ja vertauksissa eikä mitään esinettä saanut
mainita sen tavallisella nimellä. Karhun pyynti ja tappaminen
kerrotaan mutkallisilla lausetavoilla. Kun yksinäinen lappalainen
ampui karhun, antoi hän sen kotimatkalla pyssynlaukauksilla silloin
tällöin ilmi. Kodon luona ampui hän viimeisen laukauksen, ryömi sisään
takaovesta (poššu) kertoillen paljon voitostaan suuren eläimen yli,
kuitenkin karhun tavallista nimeä mainitsematta. Kotiväki ymmärsi jo
laukauksesta, mitä oli tapahtunut, nousivat ylös ja laskeusivat taas
keinuvassa liikkeessä ja lauloivat lauluja. Vertaa mitä jo ennen karhun
pyynnistä on sanottu.
21.
Suonga wuolle.
(Suonga Padne:)
Sjesjala kust, nejta! tab tuostot
Monnen keresvuoten algo?
Jukko monnon ajtika, nau sjesjeli (vänote).
(Suonga Neita:)
Påte puorist! jus le nau muonatam munji,
Atte monno kalka taite palkait vadsit,
Ja taite to jelleks sjuösja narkelit.
(Suonga Padne)
Så tuostote telle mo maikit
Monnon usjoteme puolkab.
Ja, jus le nau muonam,
Atte monno kalka aktain sjaddet.
(Suonga Neita)
Ja, jus i ai nau sjadde;
Så samma kätijkum
Tuostote taite påstoit.
(Suonga Padne)
Ja vuoidna kuit, kuktel mingelin
Ai mijen keresvuoten räcko;
Men usjotal' likan, nejtakuts!
Mah' munjin vukin sjesjalah,
Ai rauoskotallet tal mo jelleks sjuosjeb.
(Suonga Neita)
Adne takko pådn slektatjeh,
Anje tan palen!
Kåsse ai ådtjo usjotet,
Mingellen.
Kosijan laulu.
Kosija, taijoten antimia:
Suostutko, suloinen tyttö,
Armas, lemmen alkeheksi?
Otatko lahjan omaksi?
Myöntyivät jo vanhempamme.
Tyttö:
Terve, poikanen, tuloas,
Jos on suotu, jos on luotu
Minun teitäsi mitellä,
Kaita poro-karjojasi.
Kosija:
Lahjani ota omakses,
Liiton merkiksi lujaksi,
Jos on luotu, jos on suotu,
Että yhtehen yhymme.
Tyttö:
Jos ei yhtehen yhytä,
Sitten sormilla samoilla
Lahjat taas ota takaisin.
Kosija:
Kuinka kauan kestänevi
Meillä mielu lempi-aika?
Arveles, ajatteleppa,
Tuletko, tyttö, avuksi
Mulle karjan kaitsijaksi,
Poro-parven paimeneksi!
Tyttö (ympärille seisoville):
Teille kannan kiitokseni,
Suku sulhoni, sulimmat,
Kannan vielä silloin kerran
Kun on häitä vietettävä.
22.
Tuonen touhki.
Šu Niilonpojan, erään vanhan Sorselen lappalaisen, kertomuksen mukaan.
"Vuóige, vuóige, dannạ olman
Kuolmạsạči ńudim muora,
Svačče, svaččes rehpen raigem.
Tē pe ǟskan." —
Tuonen touhki,
Kuóllevuojelem muoračča,
Puṅka, pörsaht skūnja raigem.
Erään toisinnon mukaan Grönlundin käsikirjoituksessa antaa v Düben,
Lappland s. 346, seuraavan tekstin:
Vuoige, vuoige! Dauga ålmän
Kuolmasan njudelem muoran,
Svatje, svatje rehpen raigem.
De pe eskan. —
Duonen daske,
Kuollevnojelem muoratja,
Bahko bersaht skonjo raigem
Hupsu houkka.
Eräs Poro-Lappalainen tulee Kalastaja-Lappalaisen luoksi, jonka aseita
ei koskaan ole nähnyt. Hän sanoo:
"Hoh, hoh! Onpa tuon ihmisen
Turpa kovinkin pitkä,
Kun sitä liikuttaa, pistäikse se kodan reppanan kautta ulos
En oli ikinäni vielä nähnyt mokomaa!" —
Hupsu houkka!
Tarvoinpuuhan se on,
Se loiskahduttelee, se läiskähdyttelee nuotan suulla.
23.
Kuökten aiken.
Kạllen aiken sodnu skille
Soittaladda tīja paikin? —
Kolmạn aiken.
Kạllen aiken pappo parge
Tihpạrdạsta tīa paikin? —
Kuökten aiken?
Kaks kertaa.
Sorselesta.
Kuinka monta kertaa kuuluu pyhäkello
Teidän tienoilla? —
Kolme kertaa.
Kuinka monta kertaa paukuttaa
Pappi parka teidän tienoilla?
Kaksi kertaa.
Eräällä toisinnolla on tässäkin: kolman kolme kerta.
24.
Castrén'in käsikirjoitus.
Pallas olmuk ciurvuk
Fastes jenai sjurvuk
Jenait adnibetet mijn paikkiin
Eppet galga ollu laukiid jottet
Tai fjelluid pagjel.
Adnam tæirik forga
Kalkit tijn sait roggat
Ja mætsi pädok tolvot tijn
Ko tii riemabettet
Miin kotinämek uvsait läkkotet. 10
Tiktet orrot kidda
Amas olmai viesok
Mi läp tam adnam assek
Tii läpped ramsjas arrok
Kibbel ädnam vadjolädjek.
Vasse mist lä tijn ala-ttet
Tii kaikkobet-ttet ja pidgibet
Miin pivdo sajamek.
Orrop utsan katvuin
Tiin pivtoi titi 20
Tiist lä ädnak suola maanak
Miist lä ollo orrom sajit.
Mon dat aigom vulget jottilet
Tii maita vulget jottilet
Nubbe sadjai ko sii poattebetat
Vuogases ketke kuorast
Nokkastet kalkabettet
Te monje oidnom
Ko tii läppet oaddemen
Firrek kelkek mo oudast 30
Ruttak goddek mo mangest.
Ället likko oudal
Ko dak ketket
Kuskek tīn niiga (pro niikkui)
Likket talle kätsastet.
— — —
Mon läm jo ollo koddijt puktam
ja pidjam julkit kidda
Eige sii koasta äneb jottet
Tiin oudast eriti.
Valdet vedset stuoras ketke 40
ja velges ketke
Guotsak puktujek tijn lusadek
Radjebettet tij tait ereti.
— — —
Anep joukko mii läp oinam
Jo tak toppuk mijn Jubmeli lut
Huodduit rudait
Kollijt ja silbait
Son adda taiki jetsäidi
Mii läp su palvalam aive
Eike tak lä takkam sunje 50
Maidengen puurejtes
Mii sjokkip sunje (sjokkip)
Kodde tjorvijt (sjorviit) ja guoktsa tavtiit
Ja son tait kousi
Mii taal taitep
Ibmelämek ala sullat
Ko son miin padjel-kätsa
Ja valdet eriti tjorvitämek
Mii läp tu vuittam
Guovtsa puitiguoim 60
Ja godde puitiguoim.
— — —
Kukkas mannap mii eriti
Ja otsop altsemek sjega Ibmel
Te mii gaunop valias (ja arvos) Ibmel
Ko mii mattep su palvelet
Ko mii mattep su kuduettet
Assop tai ja kätsop
Muttim ketke altsimek
Tast orrop onekes aike
Ja nokkap taal kätselet 70
Maggar paikke tat lä
Jus mii tam made fidnip
Ko mii puktik tast altsenak
Ibmel raakkadet.
Nokkop onekes aige
Te tak kalle poattek
Tasa miin lusa
Te valdop ketkiit kiedaitassamek
Ko mii oinep dam poattemen laakku
Te mii pidjap tabba taujiin 80
Ja vuorga nuolain patsop
Jes kuttek mait son happet
Ja vuidup altsemek taal pivdo saji.
Utsjoen murteella:
Pallas olbmuk čirguk,
Fastīs jienain čurvuk.
Jienait adnībättit mīn paikkīn,
Äppit kalga olin laukīt jottīt
Tai fiellui padjil.
Ǟdnam tiurrīk farga
Kelgik tīn säjīt (čelmīt?) roggat,
Ja mǟtsi peäduk tolvuk tIn,
Ko tī riebmabättit
Mīn kōđītǟmik uvsait läkkut (lǟkkutit). 10
Tiktit orrut kidda,
Amas olmai, viesuit (viesuk),
Mi läp tām ǟdnam ässik,
Tī läppit ramsjas orruk,
Kibbel ǟdnam vadjolädjik.
Vašši mīst lä tīn ala,
Ti kaikkupättit ja piđgipättit
Min pivddu sadjāmek.
Orrup utsan kālvuin
Tīn pivtui tītti. 20
Tīst lä ǟdnak suola mānak,
Mīst lä ollu orrum sajīk.
Mon tāl aiguin vuölgīt jottīt,
Ti maita vụölgīt jottīt
Nuppī sadjai ko tī poattīpättīt
Vuogās keäđgi kuorāst,
Nokkastit kalgapättet,
Te mon oáinam,
Ko tī läppit óađđīmin.
Fīrrik keäđgik mu oudast, 30
Ruttik koddīk mu mangīst.
Allīt likku oudal,
Ko tak keäđgik
Kuskik tīu njäigga,
Likkit tälli keäčastit.
— — —
Mon läm jo ollu koddīt puktam
Ja piddjam jūlkīt kidda,
Äige sī koasta ǟnip jottit
Tin oudast ēriti.
Valdit ? stuorrās keäđki 40
Ja vilgis keäđki.
Kuoučak puktujik tīn lusađek,
Rādjapättit tī tait ēriti.
— — —
Eänip joaukku mī läp oáidnam
Ja tak tōppuk mīn Ibmīli lut
Hụöđđuit, ruđait,
Kollīt ja silpait,
Son adda tait jiečaiđi.
Mī läp su päiväiäni äivi,
Īge tat läk takkam sudńi 50
Maidīgen pūrīdis.
Mi čokkip sudńi
Koddī čōrvīt ja kuouča täutīt,
Ja son tait?
Mī tāl taitip (täidip)
Ibmīlǟmik ala suttat,
Ko son mīn paddjil käčča,
Ja valdīp ēriti čōrvītǟmik.
Mī läp su vụöittam
Kuouča puitiguin 60
Ja koddī puitīguin.
— — —
Kukkas mannap mī ēriti.
Ja otsāp ältsimek šiega Ibmil,
Te mī kaudnap valljas Ibmil,
Ko mī mättip su palvalit,
Ko mī mättip su kudniattit.
Assup tai ja kaččup (keäččup)
Muttom keäđki ältsimek (älcisǟmik)
Tast orrup oánikis aiki (äiki)
Ja nokkap tai kaččalit, 70
Maggar paikki tat lǟ,
Jụös mī tam mađi fidnip,
Ko mī puktip tast ältsimik (ältsiǟmik)
Ibmil rākkađit.
Nokkup oanikis aiki (äiki),
Te tak kelli pōttik
Tasa mīn lusa.
Te valdup keäđkit kieđaidassamek (kieđaidassasǟmik),
Ko mī oáidnip tam póattimin lakka,
Te mī pidjap čāppa taukīn (täukīn) 80
Ja vụörggu ńuolain pāčip (pǟčip),
Jieš kuttik mait son happit (häppit).
Ja vụöitup ältsimek tāl pivddu saji.
Suomennos.
Pahat ihmiset poraavat,
Rumalla äänellä huutavat.
Ääntä pidätte meidän paikassa,
Ette pääse monta askelta kulkemaan
Näitten lautojen yli.
Maan turilaat pian
Teidän paikkanne (? silmänne) kaivavat,
Ja metsän pedot vievät teidät,
Kun te rupeette
Meidän kotaimme ovia aukomaan. 10
Anna, outo mies,
Huoneiden olla kiinni,
Me olemme tämän maan asujamia,
Te olette ? olijat,
? maan vaeltajat.
Viha meillä on teitä vastaan:
Te revitte ja hajotatte
Meidän pyytö-paikkamme.
Meillä on vähä tavaraa
Teidän pyytönne tähden. 20
Teillä on paljo varastettuja lapsia,
Meillä on paljo asunto-paikkoja.
Minä nyt aion lähteä kulkemaan.
Lähtekää tekin kulkemaan
Toiseen paikkaan. Kuin te tulette
Sopivan kiven vierehen,
Nukahtakaatte.
Niin minä näen,
Kuin te olette nukkumassa,
Kivien vierevän edeltäni, 30
Peurain juoksevan jäljessäni.
Älkäät liikkuko ennen,
Kuin ne kivet
Koskevat teihin,
Liikkukaa silloin katsahtamaan.
Minä olen jo paljon peuroja tuonut
Ja sitonut jalat kiinni,
Eikä he pääse enää juoksemaan
Teidän edestänne pois.
Ottakaa ? iso kivi 40
Ja valkoinen kivi.
Karhuja tuodaan teidän luoksenne,
Korjatkaatte (tappakaatte) ne pois.
— — —
Suuremman joukon olemme nähneet
Ja ne ottavat meidän jumaloiltamme:
Luonnon tuotteita, rahoja.
Kultaa ja hopeaa.
Hän antaa niitä muille;
Me olemme häntä palvelleet juur',
Eikä se ole tuonut hänelle 50
Mitään hyötyä.
Me kokoamme
Peuran sarvia ja karhun luita,
Ja hän niitä ?
Nyt me taidamme
Jumalallemme suuttua,
Kun hän meitä ylenkatsoo;
Ja otamme pois sarvemme.
Me olemme häntä voidelleet
Karhun silavalla 60
Ja peuran silavalla.
— — —
Kauas menemme pois
Ja etsimme itsellemme hyvää jumalaa.
Niin me löydämme viljavan jumalan.
Kun osaamme häntä palvella,
Kun osaamme häntä kunnioittaa.
Asukaamme siis ja katsokaamme
Joku kivi itsellemme.
Siinä olemme vähän aikaa
Ja nukumme nyt koitteeksi, 70
Mimmoinen paikka se on,
Saatammeko siihen itsellemme
Jumalaa pystyttää.
Nukkukaamme vähän aikaa,
Niin ne kyllä tulevat
Sinne meidän luoksemme,
Niin ottakaamme kivet kätehen.
Kun näemme heidän tulevan liki,
Niin tähtäämme kauniilla joutsella
Ja luu-nuolella ammumme, 80
Itsekukin, mitä suinkin ehtii.
Ja voitamme itsellemme näin pyytöpaikan.
Kolme seuraavaa laulua paltaasta, lohesta ja sudesta on J. Fellman
Utsjoella 1819—1833 ollessaan muistiin kirjoittanut.
25.
Palda juoigam.
Pǟltls vụäddja
Mǟra podńīmielt,
Ja son lǟ tiurās kuälli
Stuörls ja kieurra.
Ko vuggī toppi.
Illạ su vǟddja
Vǟkka (? kieuras) olmai
Vadnasī keässīt.
Paltaan laulu.
Pallas uipi
Meren pohjaa myöden.
Ja hän on kallis kala
Suuri ja väkevä.
Kun onkeen tarttuu,
Tuskin häntä voipi
Väkevä mies
Veneesen vetää.
26.
Luossa juoigam.
Luossa vụäddja
Čǟci podnīmielt,
Tat kieuras kụälli
Ja tiurās kuälli,
Mī manna juäs livči
Čađa ǟdnam tǟdnu.
Tē oppīt son manna
Kitta keäčai,
Ja čāpput nu sakka
Ja dē šadda nu,
Atti ī ämbu
Porage šat,
Ī hǟđistke.
Ja macca sōn
Fast vụälas,
Kost lǟ poattam,
Ǟpi viđuđagasist,
Kost lǟ manga (? ollu) luosak.
Ja fast šadda
Sǟmma šälgad
Mo oudal läi.
Ko āppasist fest poatta,
Ko sildīt oáǯǯū porrat,
Tē fast pụäïddu
Ja šadda sǟmalākai,
Mo oudal läi.
Lohen laulu.
Lohi uipi
Veden pohjaa myöden,
Se väkevä kala
Ja kallis kala.
Joka menee.
Vaikka olisi
Teno läpi maan.
Niin menee hän menemistään
Latvaan asti,
Ja mustuu niin kovin,
Ja muuttuu niin,
Ett'ei enää
Syökkään,
Ei hädässäkään.
Ja hän palaa
Taas alas,
Josta on tullut
Meren avaruudesta,
Jossa on monta lohta.
Ja taas tulee
Yhtä valkeaksi,
Kuin ennen oli.
Kun merestä vasta tulee,
Kun silliä saapi syödä,
Niin taas lihoo
Ja tulee samanlaiseksi,
Kuin ennen oli.
27.
Kumppi juoigas.
Vuoi vuoi vuoi la la la lu lu lu,
Fam fam fam, huo huo huo;
Tälli son nu lätti ko kallan.
Huō luiō huō
Vuoā vuoā vuoā:
Tälli son nu lätti ko potsu porra.
Te go kärga te lättiskoatta:
Vuoā.
Te go keärga nu lättimist te ńolkit
Vuömī mield.
Ja rieban fast tait kumppi
Luottait kuorāt ja porra
Ja saji mield manna.
Te go kärga porramist,
Te ńolkīt ēri fast
Ja de lättiškoatta:
Uvǟ uvǟ uvǟ.
Te lǟ su nuattas,
Ko lǟ kallanam porramist;
Te lǟ su kīttalus,
Ko vuovdas tievvam lǟ
Passī vieljas vaivist.
Nālla mait kuorāt
Sämmalākkai kumppi luottait
Jallavuođastis jallasit.
Ńālast mast čalmīk lǟ paskik,
Ńālbmi kaľľi ja porra maita sämmalākkai;
Te ńolkast songi ēri,
Ja de koarju.
Ja sust lǟ säibi keäčči čappad,
Ja kuotsa, tastko son sakka lučču.
Fälli maita lǟ muttum vašalaš
Mī riuvsak(īt) tolkīt porhaidatta,
Sisa takkā ja tē son kodda
Ja tē porra ja tē kirdil
Ja lätti: pir pir pir. —
Kudńu loddi (Idjaloddi) muttuin vašalaš
Uca fụödduči alt,
Mī keäđki loamī vuölt lätti:
Tsir tsir tsir.
Tat lǟ koddi-sāppanīt,
Mait kudńu loddi
Kaӡӡu ǟdnam alt,
Ja hängu soákki sūrkīđi
Ja lätti (jiädnad) jieš soákki kēčīn;
Mast lǟ čalmik jorbas.
Koasskim maita muttum vašalaš,
Mī toappū mīsīt labbait ńoammilīt
Ja čǟci-loddi čiukait maita,
Ja kirtaš jieš ja lätti:
Harm harm harm.
Kätki maita lǟ tat,
Mī kuärra kumppi luötait;
Son lǟ nut kuotsa ja čappat.
Ja poattam pormm sattjai,
Täuda vuovtas ja mälga väӡӡit
Te go kalbma tāčča ja te jussu
Ja lättiškoatta; irrū, irrū.
Hukan laulu.
Voi, voi, la la lu lu,
Fam fam, huo huo:
Näin hän silloin laulaa, kun on ravittu,
Huoo huoo, vuoaa, vuoaa:
Silloin hän näin ääntää, kun syö poroa
Kun kerkeää, rupee laulamaan:
Vuoaa.
Kun kerkeää, niin lähtee juoksemaan
Metsiä myöden.
Sitten kettu noita suden
Jälkiä seuraa ja syöpi.
Ja sijaa myöden menee.
Kun kerkiää syömästä.
Niin juoksee pois taas
Ja rupee laulamaan:
Uvää.
Se on hänen nuottinsa,
Kun on kylläksi syönyt;
Se on hänen kiitoksensa.
Kun onttonsa (mahansa) on täynnä
Pyhän veljen vaivasta.
Naali myös seuraa
Samalla lailla suden jälkiä,
Tyhmyydessänsä tyhmästi.
Naalilla, jolla silmät on pienet.
Suu leveä; hän syöpi myös samalla lailla;
Sitten juoksee hänkin pois,
Ja sitten panee maata.
Hänellä on hännän pää musta.
Ja pahalta hän haisee, sillä hän kovin sontii.
Haukka myös on muuan vihollinen
Joka riekon höyheniä tuiskuttaa (hajoittaa).
Iskee kiinni ja tappaa,
Syöpi, ja sitten lähtee lentämään
Ääntäen: pir pir pir.
Yölintu muuan vihollinen
Pienelle eläimille.
Joka kivien lomassa ääntää:
tsir tsir tsir.
Sopulihiirihin,
Niihinpä yölintu
Iskee kiinni maan päällä.
Ja ripustaa ne koivun oksihin.
Ja huutaa itse koivun latvassa;
Sillä on silmät pyöreät.
Kotka myös on yksi vihollinen.
Joka viepi poro-vasikoita, karitsoja, jäneksiä.
Ja vesilinnun poikia myöskin.
Lentelee itse ja ääntelee:
Harm, harm, harm.
Ahma myös on semmoinen,
Joka seuraa suden jälkiä;
Hän haisee kovin pahalta ja on musta.
Tultuansa haaskan luokse,
Täyttää mahansa ja lähtee kävelemään.
Niinkuin kylmettynyt Norjalainen.
Ja sitten se pieree
Ja rupee ääntelemään irruu, irruu.
28.
Vaimučam päkas.
J. Fellman Utsjoella muistoon kirjoittanut.
Outas ton jođak,
Maṅas tu jurdagak:
Konnas lä pācam,
Konnas lä pācam
Mu moarssi?
Kokkas lä joaudam
Vaimučam pākas!
Sydämmeni palava.
Edespäin sinä kuljet,
Ta'appäin sinun ajatuksesi.
Kuhunka on jäänyt,
Kuhunka on jäänyt
Morsiameni?
Kauas on joutunut
Sydämmeni palava!
29.
Kaskias raukki juoigam.
Torajas stuorra noaiddi,
Torajas tat kuiluin noaiddi.
Kutti toalvui valľji mīn ǟdnamist.
Ja sǟtti midjidī nǟlki ńalbmai,
Atti (etti) mīst ī läk piebmu,
Īge mikkigen vaľľjīt,
Ja toalvui puok mīn valľji,
Ja sǟtti kitteli ǟdnamī,
Ja kitteli mīn valľji puok.
Ǟpke oäǯǯu kūlīt čǟcīn. 10
Ǟpke kottīt vuvtīn.
Ǟpke maidigen vaľľjīt;
Kuörūs lǟ tuoddarak,
Kuörūs lǟ vuövtīk,
Kuörūs lǟ čạcīk.
Nạuris olmai sǟtti
Mīja (mīn) ńalbmai nälki,
Ja te läi tagkar nạuris olmai,
Kutti sǟtti puok valľji
Mīja (mīn) ǟdnamist ēriti. 20
— — —
Īgo läk tat olmai šaddam,
Šaddam vela ǟdnami,
Kutti pukta fast ruöktut
Valľji mīn (mīja) ǟdnami? —
Jope tat pukta
Ibmil fast valľji ruöktut pukta,
Sikki čǟcīn etti ǟdnamīn.
Kītti läkkus ǟdnam haldai,
Kīttu ǟdnam šaddadädjai.
Ja haldai kīttu läkkus 30
Ǟdnag tufat kārti,
Ko Ibmil lä ārmu takkam,
Atti (etti) pūttī fast valľji ruöktut.
Kudni ja cāppa kīttu läkkus
Tudńi, čāppa Ibmil,
Ki čācai ja ädnamī
Puktik valľji fast ruöktut.
Väikki näuris olmai
Toalvui kelli valľji,
Nu čāppa Ibmil 40
Toalvui fast ruöktut.
Šiega Ibmili läkkus kīttu
Ǟdnag tufat kärdtai,
Kutti mu valľji toalvui.
Näuris olmai tam tagai,
Sikki čǟcist etti ǟdnamist,
Ki valľji toalvui ēriti.
Torajas tat pahas näuris olmai,
Kutti valľji mīn ǟdnamist toalvui
Ja nälki midjidi pūtti, 50
Torajas tat kuinkas (kullum) olmai,
Te sǟtti midjidi nälki.
Te česki mu jabman (jamas),
Toaivui mu jabmam lämin.
Fal imbe mon telligen jabmam,
Muttu mon viesum telligen (ǟlam tetitken).
Im mon jābmam,
Mon viesost läm telligen,
Ibmilist mon velagen viesutam.
Ibmilist lǟ mu ällim, 60
Ibmilist mon viesutam,
Väikki toaivui tat näuris olmai,
Etti mou jābmam lädjim;
Ja mu vǟlti ja česki čācai,
Pälkisti mu jokī.
Haugga fast mu vǟlti.
Ja haugga mu ńielai.
Tälli mon lädjim ribri vuält (vuoivas).
Haugga vaiti suodjalussas,
Ja pijai mu ribris vuällai, 70
Tanni mon viessum jagi pirra.
Muttu te pijai sitta (fast)
Tat näuris olmai firmīđis čǟccai,
Ja son vǟlti mu pajas,
Ja te pēssim viesušit (assat vistīst),
Ja ellim kolbma jagi viesūsist.
Ja tē mennim ustukäidnui (koddipiudui),
Oǯǯum vaišīt tobpen (fuäđđuit).
Tego ustu käinust pōttim koattai,
Te česki tat nauris olmai mu jabman (jamas). 80
Ja te tagai munji ārkku,
Ja pijai mu ārku sisa,
Tobpi mon orrum tästu,
Ārkusist kolbma jagi.
Ja sitta (tast mangil) vulki
Kirkku ǟduami mu toalvut.
Ja kaik (puok) sī pōtti,
Pappa maita tasa läi (poattam).
Te tedjim: allit mu vuolkāt,
Im mou läk velä jābmani, 90
Vaikki jābmim lǟ munji toaaivutuvvum.
Te puok olbmuk celkki.
Ja pappage tajai:
Männi viessu (älli) olbmu
Ārku sisä la pidjam?
Mon tedjim: im läk jābmam,
Vaikki mon läm toaivutuvvum jäbmin.
Näuris olmai illuši,
Mu jäbmam lamin,
Muttu vaikki son toaivui, 100
Etti mon livčim jäbmam,
Nut im mon läm jäbmam,
Muttu mon ǟlam velä tālgen,
Velä tālgen, velä tālgen.
Aha mu pạrdni teikki poađaši,
Mon im vǟji tǟbpi lät!
Te pạrdni tallan pōđi,
Ja kirtti tegu čukča.
Nubpik livči poattam
Ja vuóššiam pārni čukčan, 110
Muttu pạrdni tajai:
Juös mon livčim vuššum valsarina (?),
Im mon livči jābmam.
Ja poádńa sutai sagka,
Ja pạrdni manai mubpi olmučin.
Poadńa celki:
Pardnam, menni poađak
Taina hǟmīn mu lusa?
Pạrdni tajai:
Juös ton vašuk, 120
Juös mon läm tu vašastallam (vašastattam),
Te mon vuölkam
Fast kirddīt käidnui.
Pardni vūlki kirddīt käidnusis,
Te poádńa čoađki hǟmist
Kirdi (kirdili) pārni maṅṅai,
Ja viečai pạrdnis ruöktut,
Ja te soai seivuiga ǟdnamī.
Ačči:
Ȧli póadi lotti kovain mu oudī. 130
Pạrdni:
Im mon, aččam, tiettam tam,
Etti livčik mu vuoššam.
Ja tegu soai tanne (tām) hālaiga,
Te suttaiga soai kaskanǟska,
Ja šattai rīddu.
Ja go soai toaruiga kaskanǟska,
Pạrdni čokkai(-ni) muorra oáksai.
Ja te tajai tobpin:
Jogo (juögo) ton, aččam, muiji läk vaššam? 140
Tegu ton läk muuji nu sagka vaššam,
Te im mon änip poađi tu lusad.
Im poađi änip tu lusad (lusa).
Ạčči:
Mī tu saji täuta,
Pardnam, ko vuölkak?
Pạrdni;
Täudus kulti sītta (ikkinassi),
Im mon änip poađi,
Im koássige, 150
Im almi vuölt
Mon änip poađi tu lusat.
Te tat kullasa (pǟkkalm) noaiti pạrdni,
Te gu kirti, te vūlki
Te ạčči pǟci ēriti.
Te poádńa suttai nubpi poadńai,
Te näuris olmai
Sǟtti valľjik (vạlľjīt) puok tokku,
Äpke mī oáǯǯu kuäli čǟcīn,
Äpke lottit vūmīn, 160
Äpke mānnaksan (mangelāgaš) valľji.
Kaskias raukan laulu.
Torajas suuri noita,
Torajas se kuuluisa noita.
Joka vei viljan (metsän- ja veden-annin) pois meidän maasta
Ja saatti meille nälkää suuhun,
Ett'ei meillä ole ruokaa.
Eikä mitään viljaa (metsän- ja veden-antia).
Hän vei kaikki meidän viljamme
Ja saatti Kittilin maahan,¹ ¹Seutu pohjaisessa Suomessa.
Kittiliin meidän viljamme kaikki.
Emmekä saa kaloja vesistä, 10
Emmekä peuroja metsistä,
Emmekä mitään viljaa:
Tyhjät ovat tunturit,
Tyhjät ovat metsät,
Tyhjät ovat vedet.
Huono mies saatti
Meidän suuhumme nälkää,
Ja oli niin paha mies,
Että saatti kaiken viljan
Meidän maastamme poijes. 20