Pakte-lihpen nuolisne dǟǯǯan,
Veidnije Päive neitem čahkan.
Nāka, nāka suölge ja loudalle,
Päive neita jạttā;
Jū gu jū äljutallejim dāle
Vuöidna, vuöidna niära dist dāle,
Ulle dạss ei ulle.
Vụoidna dāle, minńelte vaʒʒe, vúojet.
Ihke maite kūlla, ī' kalk puöstalen vardasit. 10.
Päive neit īč oudelte vaʒʒa
Ja ǟlu minńelt jūgu lambče juhta.
Dạ goula olvas aitem minńelist
Čuöca, olvas dahte tolttā.
Kalkes pluöhkije, pässkadit,
Koulā kalkes vuöččije, tīje pliđket.
Ou ku piđket,
Tīje ininneke früđke.
Päive neita:
"Vuojehte, vuojeht akten halkisen, 20.
Kosse gūlla minńeliste niddark,
Präđkät tīje raddike kirrạlle,
Vaʒʒa, vaʒʒa vuojeten."
Kosse ku varda minńelist nūen luötten,
Tē postolin pliđketi,
Tīje kaskatalvejạs čuöpkäne,
Ja koŧŧine šäŧŧa.
Vus lūli tehti arekes paha lūli koŧŧi almačen.
Pāive neita jạhta:
Jū gu jū olma dạss ēji.
Kōte dāgamisne ja duörkastemisne
pihkạmde:
Kapče dāl vēl kaikke raike, 30.
Ulles aktege vuödne,
Tīje kapčạte ja aktak jạhta:
Čeppist kalkā viššit kaikīt kapčetit.
Tīje lāče Pāive neita
Tibmab vúogas ōđāđakkam.
Ō dī āriden vuóptestǟpan,
Paive unne raikeii čạdda.
Pāive neita jạhta:
ō! Aččenne ēdnenne čalmīt vuöidnam,
Ja fruođkạt ulkus aipan ja jēlinne minńesne. 40.
Pōca tisse keđkine kạrras,
Keđkine pakčekattin.
Muistutuksia.
0. Eräästä vihkosta päällekirjoituksella: Jukkasjärvi 1821; kieli on
minulle osaksi epäselvä.
1. Herjeđal'in _Peijen neida_. Toisinto tästä kertomuksesta tavataan
_Düben'llä_, Lappland sivu 336. Muutoin kerrotaan kaikenlaisia taruja
P. neidosta, vallankin Herjedal'issa.
2. Utsj. murt. vúölis.
3. veidnēj, utsj. oini. Herjedal'in: čihkit.
6. äljehtallejijem. — 7. vuoina.
10. mam. — 11. oudenne.
12. Utsj. läuǯi ohja.
13. gūlle olvus. Utsj. kulia holvus aitim.
14. Utsj. čuocit puuttaa. — 21. koass.
24. luöddene. — 26. Utsj. cuovkkani.
20. Utsj. takkamist, tuorkastǟmist.
30. Utsj. kouča tāl, 31 amas oktage oaini, 32. Te koučati.
33. Utsj. čǟppit, 34 lǟči, 35 oađađak. 37. čađa.
Päivän neito.
Laiska miespä poutaisena päivänä
Äkkijyrkän vuoren heulalla
Näki päivän neidon istumassa.
Sinne hiipi hän ja tempas hänen kiini,
Näinpä päivän neito lausuvi:
Niinpä kyllä, voimattomaks jouduin nyt,
Mutta kuule nyt, mies kulta, kuule,
Rauhaan heitä.
Kuule nyt, käy jäljessäni karjaa ajellen.
Jospa minkä kuulet, taakses älä katso. 10.
Päivän neito astuu edellä.
Häntä seuraa karja kuni ohjella ajettu.
Mies nyt kuulee kovan uhkauksen takanaan.
Pauhu käy ja kauheasti uhkaillaan,
Hänet murskataan ja lävistetään,
Häntä ampuavat, kuulee hän,
Taaksensa hän vilkasee.
Samassa kun taakseen katsahtaa
Karjasta jo jälkilauma katoaa.
Päivän neito lausuvi;
"Aja, aja karjaa yhä huudellen. 20.
Kun sen kuulee aivan jäljissä.
Paisu, ja porot sivuilla eteenpäin,
Riennä, riennä, aja karjaa."
Takana, kuin myrsky, kuului pauhina,
Silloin jälkeensä hän vilkasi,
Keskilaumakin nyt hävis karjasta
Muuttuin metsäpeuroiksi.
Muutoin laiskan miehen omiks oisivat joutuneet.
Päivän neito virkkoi (alakuloisena);
Taas, taas teki pahoin mies.
Kotaa tehdessä ja maata peittäessä risuilla, näin neito
neuvoo miestä;
Peitä tarkkaan rei'āt kaikki, 30.
Ett'ei jää niin ainoatakaan.
Hänpä peittää tuumiskellen näin;
Tyyni, tarkkaan kaikk' on peitettävä.
Sitten päivän neito valmistaa
Pehmyisen ja mukavaisen vuoteen.
Varhain aamulla kun herasi,
Päivä paistoi pienen rei'an kautta,
Näinpä päivän neito virkkoi:
"Voi, nyt näen isämme, äitimme silmät";
Ulos nopeasti riennähtää, 40.
Katoaa, ja karja hänen jäljessään,
Porot muuttui kaikki kiviksi,
Niitä kammoellaan vieläkin.
4.
Kạssạ Mụödda.
Māna' neidạča' pārnača'
Stōkạgōtin, šollạgōtin,
Kahpạdạllin haskadallīn
Āja' kúöräm luöddit luöitin.
Stālu roudīđis rạpạsti
Čācai coggi, moivai čiegai.
Aijačis aigumims aici,
Porrien súölasīt sạttuit,
Pạskạ pöukạrạm čāngeli,
Peibarin roudit velledi. 10.
Stālu pụdoms oppa.
Aha, haha!
Pōris panne pạhtatạlli,
Kalmi tạssạ.
Stālu kuödda kohtsustạsta
Súöva muorạn ātsuln.
Uhče staluč:
Kē, kē,
Nirvutạlla, narvutạlla!
Nuppe:
Ton dat nirvutalla' narvutalla',
Vall i Jupmel lahje.
Aija jūrtača:
Jo Jupmelam son meit tieda 20.
Stālu:
Tē tē tāl jū suddogōta.
Tievai tuokin ābnạstạlla,
Vạrtā, vǟrā, čúōhpa cäkkā,
Poššu bālden kaugelm gohpā.
Pōresab pārnai:
"Parnam búörram veǯǯa' vēdkạm."
Pōres podńe veđkạm vụöggast(a).
Uhče stālu:
Ahčam tē kahča, ahčam tē svihča,
Ahčam tē merresạm dúohpī!
Stālu:
Joika, vúolutallā, āča,
Ī kūla, ī kekše, ī tēde. 30.
Aija pōresab bārnen
Oivai losskạll, jāmas jaukạll.
Stālu:
Kohkahā, joikotā, vuörtā.
Nuoreb bārnai:
Veǯǯạ' vieđkạm, vạrgi, vạrgi!
Aija
Mạnnjeban meit kallum lúösā,
Vuóingamit lúövạs loggasta,
Jēnan beggait potkudạsta.
Stālu:
Tē dal madderit moʒuban,
Cahkīt čougait jorruhtǟban,
Jīč mun dauk jīč tụöbbistạstạm.
Aija
Bīšīm poiššu paldam vēđkạin 40.
Varutạlla, vaʒatạlla.
Jīč-āčan oivem oivadi.
Kobdạ kallum kúovalti,
Cạlminis, núöninis čoglạsti,
Olmu-porrien mālem leikki,
Maiges mālin loiduit leibai.
Luhdạč loiduin loipartallā,
Snuöggā, snūrrā, haksatallā,
Poššun čađa pōteit,
Peiparīte tuöstutallā, 50.
Kētạin karffū, kerjutạlla;
Palku, palku peura juölkit,
Allu palku kalsu-juölkit!
Kuktis tāt tāl ńạttitạ
Ku taht tahtak jiča!
Luhdač:
Mījas rúottā, ruöskā, suđđā.
Šilasīn suovasīn snūđđā,
Plohkā, paukā, spohkā?
Čuönītet, čúönītet čalmāčam,
Tolkka niaddegist čougạstet, 60.
Čalmačạm, čúönačạm sierret!
Aija:
Podńačat, čalmačat pōnnuī'!
Luhdač;
Čoivastam čālmačam pōńam,
Juglučam, pāhčičam, mānnam!
Kassa mụödda pǟjuhten (pǟjutin) vuölgā.
Muistutuksia.
1. Herjedal'issa ja Sorsele'ssa Kissa muodda.
3. stōkagōtīn, šollogōtīn.
4. Ruots. lap. kuoren prope, penes.
6. čēgai. Ruots. lap. čǟket salata.
8. Borrien, 9. baska böukº.
10. Beibarin röudīt j.n.e. useissa sanoissa alku-ääntävällä media'lla.
eteläisen, norjan-lapin ääntämisellä.
12. Bōres banne battatalli s.l. pettatallet; Friis: pättatalai.
17. nirvuhạllā, narvuhallā, Herjedal'issa: ńirvutallā, ńarvutº.
19. vall i Ipmel; Herjedal'in: vall i Jupmel lahje vaddas.
20. ton meit tēdahk.
23. H. cähka. 24. palda, palden prope.
25. i.e. kōtist. Herjedal'in: vieđkạm, vierkạm. 26. Tämän värssyn
perästä on eräässä toisinnossa kohta V. 31. Värssyt 27—34 kuuluvat
Sorselessa tehtyyn kirjoitukseen. Toisinto: jū svihča, jū gähča, jū
merresa (vel pēsesa) túopi. 27. Sorselessa oli eräällä toisinnolla,
jonka kuulin: ahčam, ahčam, čalme jollare.
32. juóikotā. 33. vētkạm.
34. Kirjakieli: mange, mangeba seuraava.
35. loggastā.
37. Tie v. die dāl — moʒustǟpan.
38. čuöigait, H. čöugait.
39. duöppestastam dauk = s. toki.
40. Tornio; bissim, bīsim. 42. H. oivasen oivadi.
45. porrīn. 47. Lūdač, Ludač, Luohdač — bībạrdạlla.
48 snūđđā, hạksahalla.
50. Beibarīte tuōstuhạlla. 54. Kuktis dāt ńattita.
56. leibai rúotta, ruöska, snūdda, plohka j.n.e.
60. Duölhke maddegest. 61. čalmāčam, čuönāčam.
62. čalmāčat pōnńudī'.
Paksuturkki.
Lapset, tyttöset, poikaset
Lauleli, leikitteli,
Hypiskeli, harppaeli,
Lähteen reunalle jälkiänsä jätteli.
Stalu rautansa viritti,
Laski veteen, peitti pohjan helteesen.
Vanha lappalainen viekkauden keksi,
Ihinis-syöjän salasangat,
Ahtaasen turkkiin pujahti,
Panihe karhun-rautoihin. 10
Stalu rantojaan kokevi:
Ahaa, hahaa!
Pettyipä jo vanha vaari,
Tähän henkensä heitti!
Stalu viepi äijän kotiinsa,
Ripustaa orteen, savuhun.
Nuorin stalu sanoo:
Kas, kas,
Kuinka tuo irvistelee, ilveilee!
Toinen (vanhempi) poika;
"Itse irvistät, ilveilet.
Ei tämä luojan lahja."
Vanha lappalainen arvelee:
"Kaikkipa luojasta tietääkin!" 20
Stalu:
"Niin, niin, jopa se alkaa sulaa."
Kukkulan takana kaataa hän
Puun kaukaloksi,
Kaataa puun, karsii, veistää, vuolee,
Kovertaa siitä kaukalon (poššun) taka-oven vieressä.
Sanoo vanhemmalle pojalle:
Poika kulta, tuopas kirves (kodasta).
Vanha lappalainen tempaa kirveen.
Nuorempi stalu:
"Isä, jo vilkahti, jo se liikahti.
Jo se kirveen tempasi!"
Stalu iloitsee, laulaa ja jyristää. 30
Ei kuule mitään, ei näe mitään, ei tiedä mitään.
Vanha lappalainen
Iskee (vanhempaa poikaa) päähän, lyöpi kuoliaksi.
Stalu
Oudoksuu viipymistä, laulelee odotellen.
Hän sanoo nuoremmalle pojalle:
"Tuo mulle kirves, joudu, joudu!"
Vanha lappalainen
Hakkasi tältäkin pääkallon halki,
Avasi aivot,
Laski henkikurkun äänen kätki.
Stalu (sen kuulee):
"Kaikissa nurkissa he nuhjistavat,
Kääntelevät päätään, vääntelävät silmiään. 40
Itse mun täytyy kirves noutaa."
Vanha lappalainen
Väijyy häntä varovasti, kirves kädessä,
esi- ja taka-oven välillä.
Väijyy ja juoksee edestakaisin.
Hän iskee iskun hirmun päähän.
Halkaisee leveän otsan.
Repäisee pois silmät ja nenän,
Vuodattaa ihmis-syöjän veret,
Hurme ilkeä punasi jalan jäljet.
(Vanha lappalainen kantaa surmatut ulos, hakkaa
kappaleiksi ja viskaa palan palansa perästä
Luhdač'ille, joka sillä välin on tullut kotiin):
Luhdač kompuroipi lattialla,
Haistelee, vainuelee, iloitsee, 50
Saalihista, joka poššuun tulee.
Hän ottaa saaliin käsiinsä,
Silittelee sormillaan ja huutaa äistyen:
"Viskaa tänne peuran potkia.
Älä sukka-jalkasia!"
(Hän syöpi hänen miehestään sekä lapsistaan
keitettyä lientä):
"Kah, tääpä maistaa.
Aivan maistaa äijältäni!"
(Lappalainen ottaa akan silmät, jotka ovat
kynnyksen alla piilossa, paistaa ne pannussa.
Luhdač sen kuulee, kysyy):
"Mikäs näin kiehuu, kihisee.
Mikä sysillä sihisee,
Puhkee, pahkoaa, rätisee? 60
Katsokaatte minun silmäni.
Selkeentykää kynnyksen alla,
Selkeentykää, minun silmäni, minun säkeneni!"
Lappalainen:
Miehesi, silmäsi olet rasvaan kastellut ja
syönyt suuhusi.
Luhdac:
Vatsassani ovat minun silmäni, minun mieheni.
Minun pikku pöllöni, poika kultani, pikkaraiseni!
(Paksuturkki lappalainen lähtee ivaten tiehensä).
(Muist.)
1. Tässä muodossa, joka jotenkin on yhden pitävä Düben'in antamaan
käännöksen kanssa (Om Lappland och Lapparna sivu 337), on tämä
kertomus saatu Tornion lapista (Karesuanto). Lyhykäisemmän toisinnon,
joka on saatu etelämmältä, olen Fjellner'in sanelun mukaan liittänyt
muistutuksiin. Laestadius'en mukaan on Friis ottanut mythologiaansa
(sivu 78) koko joukon pitemmän muotoisena norjalaisessa käännöksessä.
47. Stalun vaimo kutsutaan luteeksi (luhdač), siitä syystä että hän
rautaisella pillillä imee vertä ihmisten ruumiista.
64. Pieniä lapsia sanotaan mairitellen pöllöiksi (juglač), koska he
silmät suurina päässä katselevat ympärillensä.
VIII.
Pienempiä lauluja.
5.
Morse faurog.
Pastos paivva Kiufwresist' javrra Orre Iavvra
Ios kaosa kirrakeid korngatzim
Ia tiedadzim man oinæmam jaufre Orre javvra
Ma tangast lomest lie sun lie
Kaika taidæ mooraid dzim soopadzim
Mak tæben saddesist oddasist
Ia poaka taidæousid dzim karsadzim
Makqvvodde roamaid poorid ronaid
Kuliked palvvaid timsuttatim
Mak kulkivvoasta Jaufræ Orre Jaiifræ;
Ios mun tæckas dzim kirdadzim sææst vvorodzasææst
Æ muste læ sææ dsiodgæ sææ maina taockao kirdadzim
Æka læ Julgæ songiaga Julgæ, ækælæ siædza
Fauron sietza, maan koimalusad
Dzim norbadzim.
Kalle ju læck kucka madzie vvordamadzie
Morredabboit dadd paivvidad, linnasabboid
Dadd salmi dadd liegæ sabboid vvaimodadd
Ius kuckas sick patæridziek
Tannagtied sarga dzien insadzim
Mi os matta læda sabbo korrasabbo
Nu ly paddæ soona paddæ, ia salvvam route salvvam
Kæk dziabræisiste karrasistæ.
Ia kæsæ myna, tæm aivvitæm punie poaka
Tæmæ jardækitæmæ Parne miela
Pisegga miela noara iorda kockes jordæ
Ios taidæ poakaid læm kuldædæm
Luidæm radda vværa radda
Ouita lie miela oudas vvaldaman
Nute tiedam poreponne oudastan man kauneman.
Tämä runoelma on painettu Joan. Schefferein Lapponiaan, Frankfurtissa
1673, sivulla 283. Oikokirjoitus on peräti virheellinen, jonka vuoksi
monta sanaa ei saata laisinkaan ymmärtää, vallankin kun, kuten näkyy,
suusanaisesti esiteltäissä useimpia tavuita on kerrottava. Tähän liitän
siitä Utsjoen murteella käännöksen, jonka olen tehnyt enimmäkseen Aslak
Laitin avulla. Schefferin ylimalkaan oikeaa latinalaista käännöstä
rasittaa kuitenkin muutama virhe; vertaa tähän jotenkin tarkkaa
käsitystä Herderin kirjassa: "Stimmen der völker in liedern," Upsalassa
1815, sivulla 107, yleiseen tuttu Kleist'in mukailemasta.
Nuo kolme tässä mainittua sorsa-lajia ovat: čoađki, telkkä, čuädńag
metsä-hanhi ja čiksa, gen. čiuvssa vaalea- siipi-sorsa.
5 b).
Moárssi fauru.
Paittus päivvi kieurrat (karrasit) jaurrai, orri jaurrai,
Jụös kilossa kierragī kōrnušim,
Ja tieđāšim raon oainam jäurri,
Man taṅas loamist lǟ, son lǟ (laǯǯa).
Kaik (puok) tait muorait čuoppašim,
Mak tappi säddik ođđasist
Ja pụök tait oussīt kārsašim,
Mak kuodde roamaid pōrid ronaid,
Kuliked palvvaid —
Mak kulkī vuösta jäurri, Orri jäurri.
Juös mon tokkū kirtāšim vuoračas soajain (soajaisist, iness.),
Ī must läk soadja, čoađkī soadja, tokkū kirtāšim,
Ī(ge) läk juölggi, čuādńag juölggi, īge läk čiuvssa,
Faurus čiuvssa (nom. čiksa), maina — nuorbašim.
Källi jo läk kukka vuördamaš (vuördam),
Morratabbuit päividad, lidnisabbuid,
Tat čalbmi lǟ liäggas, čāppa vaimudad (vaibmut).
Juös kukkas — pātarivčik,
Tannaken (? almaken) farga jūvsašim,
Mī matta lät karrasabbu (-subbu).
Nu lä pātta, suodiia pātta ja ruövdi —
Kǟk — karrasiste?
Ja keässa mīn, oivīteme,
Podnja puok jurdakīteme.
Pardnī miella piägga miella.
Nuora jurta kukkis jurta.
Juös tait puokkait läm kuldalam,
Luöitam rađi, vǟrri rađi
Outa (Utsjoki; okta) lē miella audas valdaman,
Nu tē tieđam puöribun oudastam mon kaunam.
Morsiamen kauneus.
Paista, päivä, kiikkahasti Orrijärven yli!
Kuusten latvoihin mä kiipuaisin.
Jos vain Orrijärven näkisin ja hänen
Käyskelevän pitkin kanervikkoa.
Kaikki oksat poijes otteleisin.
Kaikki nuoret vasta vesovaiset,
Kaikki vanhat pois mä leikkeleisin.
Joissa puhkee vihertävät urvut.
Kulkua mä pilven (seuroaisin),
Kohti Orrijärveä mi kiitää.
Varislinnun siivet jos vain oisi.
Puuttuu siivet, sorsan siivet, sinne lentääkseni,
Jalat myöskin, hanhen jalat, ihanaiset,
Joilla hiljaan luokses asteleisin.
Viikon kyllä olet vartoellut.
Päivää monta, ihaninta päivääs,
Silmäs ovat arnmaat, sydämmesi hellä.
Vaikka kauaks mua pakeneisit.
Sinut nopsaan sentään saavuttaisin.
Vahvemmatpa mitkä olla voisi
Kuni viritetyt jänteet, rautakahleet.
Jotka kiinteästi (yhteen liittää)?
Niinpä päitämmekin kietoo (lempi).
Yhteen liittää kaikki aatoksemme.
Pojan mieli vain on tuulen mieli,
Mont' on nuorukaisen ajatusta.
Niitä kaikkia jos kuulteleisin,
Eksyisinpä polultani poies.
Päätöksen mä tein, kun sitä seuraan.
Tiedän parhain tiellä pysyväni.
6.
Kulnasatz.
Kulnasatz niraosam æugaos joao audas jordec skaode
Nurte vvaota vvaolges skaode
Abeide kockit laidi ede
Fauruoghaoidhe sadiede
Ælluo momiaiat kuckan kaigevvarri.
Patzao buaorest kællueiaur tuuni
Maode paoti millasan
Kaiga vvaonaide vvaiedin
Aogo niraome buaorebæst
Nute aotzaon sargabæst
Taide sun monia lii aigaomass
Saraogaoin vvaolgatamass
Ios iuao sarga aoinasim
Kiuresam katzesim
Kulnaasatz nirasam
Katze aoinakaos tun su salm.
Schefferin Lapponia, sivu 282, missä myöskin on seuraava latinalainen
käännös; vrt. Herderin "Stimmen der völker," s. 109. Tämä on Franzen'in
tekemän tunnetun laulun: "Spring min snälla ren" alkuperä.
Kulnasatz, rangifer meus parvus, properandum nobis iterque porro
faciendum, loca uliginosa vasta sunt, et cantiones nos deficiunt. Ne
tamen tædiosus mihi palus kaige es, tibi palus kailvva dico vale. Multæ
cogitationes animum meum subeunt, dum per paludem kaige vehor. Rangifer
meus simus agiles levesque, sic citius absolvemus laborem, eoque
veniemus, quo destinamus, ubi videbo amicam meam ambulantem. Kulnasatz
rangifer meus prospice ac vide, utrum non cernas eam se lavantem.
Porolle.
Kulnasatz, poroseni, kiiruhtakaamme,
Joutukaamme, rientäkäämme!
Soita sulia edessä,
Tulee loppu laulujenkin.
Siintää armas Kaiga-järvi,
Jää hyvästi, Kaiga-järvi,
Sykäyttävi sydäntä
Kaiga-järvi kaunokainen.
Riennä riemulla, poroni,
Juokse, kiidä joutuisasti,
Jotta pääsemme perille,
Tuolla työmme taukoavi.
Siellä kulkee kultaseni,
Asuvi mun armahani, —
Katso, poro, tarkastele,
Näetkö kylpevän kultani.
7.
Påtso-jouikem.
Altan miesche rontja
Viälka kiechten kulman sierken,
Kraukjen mottjem riide puoiltum
Tschautesta beijessä vuaren tschorrai nille.
Utsjoen murteella tämä olisi:
Poccu-juoigam.
Aldu miesi poacu
Vuälgā kuövti kolma suärki,
Rāppu motti sajist lādńa mǟcist.
Ko pajas pǟssam lǟ, livvu son värri čokka ala.
Poro laulu.
Voahi, vasa, poro
Vaeltaa kahtaa kolmee tietä,
Mylvii moness' korviss' ja koivistoss',
Noustua ylös, paneiksen (moata) vuaran harjun peällä.
Tämän laulun lauloi Gottlund'ille nuori lappalainen Anders Olaus,
Ovikin tunturilta, Heden kirkkokunnasta Herjedal'in lääniä, joka
isäntänsä ja hänen tyttärensä kanssa kävi Tukholmassa. Laulu on
painettu Gottlund'in Otavassa II, siv. 220. Aslak Laitin avulla olen
tähän pannut käännöksen Utsjoen lapin murteella; suomennos on Otavasta
otettu.
8.
Jöijuhtahta uhtje maanai piijeln.
Korko graddnam, korko graddnam!
Påtheh, påtheh — keseh, keseh
Manav jaurai,
Vuobtalabtjijn'!
Vanah, vanah.
Utsjoen murteella:
Kotka skipparam, kotka skipparam!
Poađi, poađi — keäsi, keäsi
Māna jaurai
Vuoktaläučīn!
Vana, vana.
Laulu pienillen lapsillen.
Kusiainen kulta, kusiainen kulta,
Tule, tule — vie, vie Lasta (lapsi) järveen
Hiuks-ohjaksellaan!
Viänä, viänä!
Tämän ja jälkimmäisen laulun on Gottlund saanut Petr. Læstadius'elta,
joka oli kuullut Lappalaisten Arjeplogin ja Lykselin Lapissa niitä
laulavan. Kaikissa minä olen noudattanut Gottlundin kirjoitustapaa.
Otava II, 223.
9.
Bijern-jöijuhtahta.
Puoltajam, puoltajani,
Tjoddscheleh, tjoddscheleh (čuöǯǯeli)!
Lasta lä stuores koh Snjeratscha pelje.
Karhun laulu.
Vuoren ukko, vuoren ukko,
Nouse ylös, nouse ylös!
Lehti on suuri kuin
Hiiröisen korva.
Otava II, 224.
Nämä kuusi seuraavaa laulua ja kompaa olen pannut paperille tarkkaan
Fjellnerin sanelun mukaan ja niistä kolme ensimmäistä enemmän kuin
viisikymmentä vuotta vanhan käsikirjoituksen avulla. Kieli on
virheellistä eikä Fjellner itsekään aina voinut selittää himmeitä
lausetapoja; siksi ei toipuen kappale ole kylläksi selvä. Että ne
sentään ovat kansallisia vanhoja muistoja, nähtävästi Norjan murteelle
sepitettyjä, näkyy muun muassa siitä, ett'ei Fjellner voinut kääntää
ensimmäisessä kappaleessa tavattavia sanoja: kuöktem aučam galka
vāӡačit; hän nimittäin tunsi ainoastaan yhden sanan aučo acies, vaan
ei norjalais-lappalaista avča, Utsjoen äuǯ laakso, joka vallan hyvin
sopii seuraaviin riveihin. Minä liitän kuitenkin kappaleet tähän, ehkä
jossain muualla tavataan selvempiä toisintoja.
10.
Lúondus vúole'.
Uijā, jaijā, jaijā,
Tän mu šūgen gālimen (? gālim)
Bīra vúomem vārem
Sohka juölgakī koika.
Kuöktem aučam galke vāӡačit,
Kuoktem cācem galka kāli',
Ēčen guit mu šūga dudńe cuöpcat,
Datne neita uššat,
Mon läm dat aine Marien pardne.
Röute rauǯen sōlim galka juöhti,
Kosse galk neite tatne tām čiddetit.
Kosijan luku.
Ah!
Kauas mieleni mateli
Vaarain taaksi, vuomain taaksi,
Luoksi ventovierahien,
Sukka-jalkojen jalojen.
Kaksi laaksoa täytyy vaeltaa,
Kaksi vettä täytyy kaalata,
Vaan kuitenkin, tyttö kulta,
Usko, impeni ihana,
Sinuhun sydämmykseni
Ihastui iki-ajaksi,
(Muist.)
1. tahi kuökten aučan cāce tavallisesti čāce
2. Oikeastaan: sukilla peitettyjen jalkojen, sentähden vierasta, koskei
Lapin tytöillä ole mitään sukkia.
Maariaisen aino poika
Sun on sulhosi omasi
Lävistäiskö keihon kärki
Rintoas rauta terävä,
Silloin oikein oivaltaisit
Sydämmeni kivut suuret,
Mielituskani tukalat.
11.
Šūge kuötteja.
Mājem mun (mon) šūge nuppem (läm) kuöttetem
Neiti olkē-virtī nalne,
Ēčen neite tān mu šūgem oissu tuóstai (tuostut)
Tūle ja tūle jerkelījen, (Oder jorgolījam)
Šūgama postelem postīte.
Taite jīčene čuoču (?) ālit
Šärtta-tuorgite (oder tuorgait).
Ihke dille datne neite
Kikńel čalmen čuoratatte (čúorutasta),
Ēčen dillegen mu oššalušše copcīte.
Kaipauksen kantaja.
Pitkät matkat kaipausta
Vierasta ma kanniskelin
Tyttösien hartioille (s.o. rakastin loitolta muita tyttöjä),
Oma impiseni vainen
Minun lempeni käsittää.
Silloin tällöin, toisiltansa,
Kääntyi lempeni takaisin.
Hänpä oman karjaseni
Vesakoita kaipailevi.
Vaikka tyttö ken tahansa
Itkusilmin harmentuisi,
Sen sentään muistan aina.
(Muist.)
1. Fjellner selittää ihke — suoni, ehkä, vaikka; ruots. lap.
kirjakielen ihke, ikke, ikkenes, quisquis, quicunque äännetään
pohjoisissa murteissa ihkenes.
12.
Vārin.
Gobbiče biäggạ galga dudńen
Daine lūdies beäggin šadde?
Dihte orjela souđeđe biäggạ,
Vuój dai duötteri nuörtte biäggạ?
Vuorilla.
Kumpiko tuuli, kultaseni,
Mielellesi mieluisampi,
Suloisampi, suotuisampi?
Suviko suojainen, sumuinen,
Vaiko tuuli tuntureilta,
Vilpas pohjoinen vireä?
Tämän lyhykäisen laulun pani Fjellner nuoruudessaan paperille; se on
pehmoisempaa Herjedal'in murretta.
13.
Vibe čūgaides rossut.
Voi, voi dai mänai ūdoldahkit!
Jūbe laǯa (läǯǯa) ruöhkeran nōruc krahkam,
Kouda sprahkam korru juolgai.
Bāje hōbus pōtet,
Ačen skānjasit dodne röude kieldagin,
Monna väike gahpu' ńalmin beäni.
Emäkarhu herättää lapsiansa.
Ylös, lapseni aimoset!
Hankea ja suksi hiihti,
Lyly lunta lykkäeli.
Kiireesti hän (metsämies) tulkoon tänne,
Äännähdelköön rautajänne,
Mulla kidan vaskihampaat!
Tämän laulun sai Fjellner Klummalta, eräältä lappalaiselta, 5 tai 6
peninkulmaa pohjaisemmasta Sorselea.
14.
Cuöihkan vúöle.
Nulčūdejē nuigūb dihčī:
Meitē tōn kiesien pöttom parkā? —
— Jụoigam mon. Meitē tōn jēš? —
Gahpadam mon.
Sääsken laulu.
Sirkka sääskeltä kysyvi:
"Mitä työtä teet suvella?" —
"Laulelenpa lystikseni.
Vaan mi työnä, toimenasi,
Liekin, sirkkunen, sinulla?" —
Hyppelenpä, harppailenpa,
Lasken laulusi mukahan.
Nämä säkeet sai Fjellner Herjedalista, samallaisia sopivine nuottinensa
tavataan myöskin Karesuannossa ja yli koko Lapin. — Sääskellä on monta
nimeä: ruotsalaisessa kirjakielessa čuoik, äännetään enimmäkseen
čụöihka tahi čúojak, etelämpänä nuigu tahi ńulčča.
15.
Orrivin vúöle.
Vaiba gaihka neita viesulīen,
Ja vaiba gaihka pardne jabmaličen!
Oravan laulu.
Soisin neitojen suloisten,
Aina impyisten elävän.
Pojat poijes saisi mennä
Manalan ikimajoille.
(Syystä että he ampuvat oravia).
16.
Kumppi.
Utsjoelta, A. Laiti ilmoitti.
Kumppi tē jō, kumppi ī i!
Ovtsi vụömi ǟtsi säipi
Skalkku tē jo, tē jo ā ā!
Susi.
Hukka, hukka
Yhdeksän metsän kautta, häntä reisien välissä,
Juoksee, hoi, hoi.
Seuraavat viisi laulua antoi minulle suosiollisesti herra
kauppaneuvos J.H. Grönlund Tukholmassa; hän oli kirjoittanut ne
neljänkyminenenvuoden lopulla nuoren lappalaistytön sanelun mukaan.
Hänen oikokirjoituksensa, joka on samallinen kuin ruotsalainen
kirjakieli, on tässä säilytetty. Lukuisat sananlainaukset
ruotsinkielestä ovat huomattavat.
17.
Surgo-vvuolle.
Surjatjab mon tab jellekes aldon gåsjab
Tjuodtjote talle, kuldebt peljen tan tjåsko kåten sis.
Ih mo juolkin test ådtjo varret puorrin puorrist
Jah viklatit tab tjuossis (smareib) påtsoit.
Kokte kalka tel te monno muorritit,
jutte ebtesti vele åtdjo tab etjen aldo tiste puttjet?
Ja kalka tan kukke seibe-aldon melken naln jelet etjen peiveh?
Nåh! jus le nimte muonetam, te ådtjob nan ai tuddet,
Juhko ebtest veleh vejet varretit tan jellekes aldon mingesne.
Valitusvirsi.
Wilhelminan Lapista.
Ikävöiden itken porolehmiäni tuntureilla,
Turhaan korvani kuultelee heitä tässä kolkossa kodassa.
Ei ole enää suotu mulle juoskennella
Kukkuista ylös, toista kukkuista alas,
Eikä nähdä valkopilkkuisia poroparviani.
Kuinka täällä viihtyisin, kuin menestyisin,
Kun en enää poro-laumaani saa lypsää,
Täytyy huiskuhäntäisien lehmäin maidot juoda?
Ah, jos niin on luotu, täytyy tyytyäni,
Olla hyppimättä vaaroillani, vuorillani, poro-parven kanssa.
18.
Samin jelem.
Mon samen vaivan ja vandertekes ålmah
Tan ädnam vaives kaidnoi nal,
Jukko kalkam vandertit kaik ädnamen pir,
Ja nau kalka mo aike låptet.
Lappalaisen elämä.
Ma lappalainen vaivainen, ma vaeltaja mies,
Tämän maan tukalaisella tiellä.
Mun vaellella täytyy, mun täytyy kulkea
Halki maailman, näin aikani kuluu.
19.
Wedde-Karin wuolle.
Surgosn' le mo vaimo, ja lenlak le mo vaimo
Jukko erit valdain, mo jasketis vuoreb.
Albmai mon vainotab, kusne monno kalkin kaudnotet,
Ikka värald mo kaudnasje, surgokes ja vaivems.
Neitab mon valjib, mab man kerast udneb,
Sodn mo vaimob adna, man kukkeb leb mon.
Man kukke le varre pakkas, ja häggasne le,
Tie mo vaimo
puolla, surgosne mangemus aiken.
Läddats laulot avosne so para-peleb;
Vall' kåsse luode erit valda so lakkamusen vänab,
Tie so vaimo puolla, surgosne ja vaivesne.