Syntynyt vielä maan päälle,
Joka tuopi takaisin
Viljan meidän maahan?
Jopa se tuopi,
Jumala taas viljan tuopi takaisin
Sekä vesiin että maahan (metsiin);
Kiitos olkoon maan haltialle,
Kiitos maan kasvattajalle (luojalle)
Ja haltialle kiitos olkoon 30
Monta tuhatta kertaa.
Kun Jumala on armon tehnyt,
Että toi jälleen viljaa takaisin.
Kunnia ja kaunis kiitos olkoon
Sinulle, kaunis Jumala,
Joka veteen ja maahan
Toit viljaa jälleen takaisin.
Vaikka paha mies
Vei kyllä viljan,
Niin kaunis Jumala 40
Toi jälleen takaisin.
Hyvälle Jumalalle olkoon kiitos,
Moneen tuhanteen kertaan,
Joka minun viljani toi.
Paha mies sen teki,
Joka vesistä sekä maasta
Viljan vei poijes.
Torajas se paha kelvotoin mies,
Joka viljan meidän maastamme vei
Ja nälkää meille toi, 50
Torajas se kuuluisa mies,
Hän saatti meille nälkää,
Hän löi minut kuoliaaksi,
Toivoi mua kuolleheksi.
Vaan enpä minä sittenkään kuollut,
Mutta minä elän sittenkin (vieläkin),
En minä kuollut,
Minä elossa olen sittenkin (kumminkin),
Jumalassa minä vieläkin elän.
Jumalassa on minun elämäni, 60
Jumalassa minä asun,
Vaikka toivoi se paha mies,
Että minä kuollut olisin;
Minut otti ja nakkasi veteen,
Heitti minut jokeen.
Hauki sitten minun otti
Ja hauki minun nieli,
Vaan minä olin maksan alla.
Hauki otti suojelukseensa
Ja pani minun maksansa alle, 70
Jossa minä asuin vuoden umpeen.
Mutta sitten pani
Tuo paha mies verkkonsa veteen,
Ja hän otti minun ylös,
Ja niin pääsin asumaan huoneessa,
Ja elin kolme vuotta huoneessa.
Sitten menin ?
Sain ? siellä.
Sittenkuin ? tulin kotiin,
Niin löi tuo paha mies minun kuoliaaksi. 80
Sitten teki minulle ruumiin-arkun
Ja pani minut arkkuun,
Jossa minä sitten olin
Arkussa kolme vuotta.
Ja sitten lähti (rupesi)
Kirkkomaahan minut viemään,
Ja kaikki he tulivat.
Pappi myös siinä oli.
Niin sanoin; älkäät minua ruvetko viemään,
En minä vielä ole kuollut, 90
Vaikka kuolemaa on minulle toivotettu.
Niin kaikki ihmiset sanoivat,
Ja pappi myöskin sanoi:
Miksi elävä ihminen
Arkkuun on pantu?
Minä sanoin; en ole kuollut,
Vaikka mua on toivottu kuolleeksi.
Paha mies iloitsi,
Että olin kuollehena;
Mutta vaikka hän toivoi, 100
Että minä olisin kuollut,
Minä en ollut kuollut,
Mutta minä elän vielä sittenkin,
Vielä sittenkin, vielä sittenkin.
Ah, jospa poikani tänne tulisi,
Minä en voi täällä olla!
Niin poika kohta tuli
Ja lensi niinkuin metso.
Toiset (muut) olisivat tulleet
Ja keittäneet pojan metsona, 110
Mutta poika sanoi:
Jos minut olisi keitetty?
(Niin) minä en olisi kuollut.
Ja mies (isä) suuttui kovin
Ja poika muuttui toiseks' ihmiseksi.
Mies (isä) sanoi:
Poikani, minkätähden tulet
Tässä muodossa minun tyköni?
Poika sanoi:
Jos sinä vihaat (minua). 120
Jos minä olen sinua suututtanut.
Niin minä lähden
Jälleen lentämään tieheni.
Poika lähti lentäoiääu tiehensä,
Niin mies (isä) sotkan hahmossa
Lensi pojan perään,
Ja toi poikansa takaisin,
Ja niin he molemmat istuivat maahan.
Isä:
Älä tule linnun hahmossa minun eteeni. 130
Poika;
En minä, isäni, tiennyt sitä,
Että olisit minun keittänyt.
Ja kun he näin puhuivat,
Niin suuttuivat he toisillensa,
Ja syntyi riita.
Ja kun he tappelivat keskenänsä,
(Niin) poika istui puun oksalle.
Ja niin hän sanoi siellä:
Joko sinä, isäni, minulle olet vihastunut? 140
Kun sinä olet minulle niin kovin vihastunut.
Niin en minä enään tule sinun luoksesi.
En tule enään sinun luoksesi.
Isä:
Mikäs täyttää sinun siasi.
Poikani kun lähdet?
Poika:
Täyttäköön kuka tahansa.
En minä enään tule,
En koskaan. 150
En taivaan alla
Minä enään tule sinun luoksesi.
Niin se kuulnisa Noidan poika,
Kun lensi, niin lähti;
Niin isä jäi yksin.
Niin mies (isä) suuttui toiselle miehelle.
Ja paha mies
Saatti viljat (metsän- ja veden-annit) kaikki sinne:
Emmekä me saa kaloja vesistä,
Emmekä peuroja metsistä, 160
Emmekä minkäänlaista otusta.
Seuraava laulu, josta vaan otan otteita, koska sen 160 säkeessä ei
ole mitään erittäin merkillistä, tarkoittaa Fellmanin tuuman mukaan
taistelua uudis-asukasten, jotka tahtoivat anastaa maalohkoa, ja
vanhan omistajan, noidan, välillä. Pakanalliset käsitteet ovat kuten
edellisessä laulussa vielä kokonaan vallalla. Jokaisella todellisella
noidalla täytyy ainakin olla se voima, että voi muuttautua eläinhaamuun.
30.
Suola.
Ibmilam lǟ tāl vāӡšǟmin.
Mon läm valldam ǟdnam šattuit
Rǟsit, mūrjit, čoággam läm,
Muorait keđkīl adnam läm;
Im läk valldam orruōmīt,
Ǟdnam šattuit ain läm valldam.
Olmus vāӡi mu lusa,
Cēlki mu suolan lǟmin.
Noaiddi.
Ik ton touta ǟdnam lǟgi,
Ikkos tieđi mu lǟmin.
Kǟča šattuit ja vạltti vāra,
Vuätti muorain mǟrkait,
Rǟsit maita kǟča nubpi lākkai.
Suola.
Kīppes läk ton olmai,
Lǟkko don olmai olmuš?
Tego läk ton Ibmil,
Toṅko läk rǟsi takkam,
Toṅko läk maita muorait takkam?
Ikkos läk ton ädnam kudna.
Tiurrin jotlak nutko moṅge
Rǟsik ại läk tu,
Muorak, käđkik maita ại läk mīn,
Isil läge ominaf .
Puärri lä maita mī puärri la,
Moṅge tieđam maita lǟmin tuge,
Čạppis noaiti, ǟdnam alt.
Oru toṅge sajistat
Ani rǟsītat, mait ton šaddatäčak.
Noaiddi.
Suola, noaiddi rosatǟba,
Maṅgimusta mātkuštǟba,
Jogait, jäurrīt jottalǟba,
Muorait, keđkīt koučatǟba.
Poárrasīn lǟ juigujuvvum
Moaiti fidnu (noiduđak) abmasīta.
Aiggi poatta, ạiggi manna,
Noaitik läk kivssīđạdjik,
Kāstatis rīkait kāttastallik,
Fastis mǟnniđǟsikuin vaibatạddik,
Aikilạssi orruk javutaga;
Jiednađalla maita jenadam ạiki.
Läge, läge toṅke lagapustat.
Tokku manna toppipoatta
Ī noaiddi puvti maidin (maidigen) takkat
Póagustuvvu faṅgavuođa tilist
Suormak orruk ńualgga roakkutkätta. —
Läge, läge isit ton,
Suola, läk ton herran pǟssam
Tai mūrjī, kēđkī, rǟsī ala;
Ani, ani jiečat ēriti;
Kost ton poadak, toppi (tokku) manak.
Läm, läm mon tū pạdjeli
Manam, manam, vāltam, pijam,
Suppim ja taučastam ta ēriti.
Suola.
Te ton nogak tuššin, noaiddi pạrggi.
Waras.
Jumalani on nyt kävelemässä.
Minä olen ottanat maan hedelmiä,
Ruohoja, marjoja koonnat olen.
Kiviä pitänyt olen;
En ole ottanut muitten tavaroita.
Maan hedelmiä aina olen ottanut.
Ihminen kävi minun laokseni.
Sanoi minun varkaan olevan.
Noita.
Et sinä tunne maan laatua.
Etkös tiedä minua olevan.
Katso kasvit ja ota vaari.
Havaitse puissä merkit,
Raohoja myöskin katso toisella tavalla.
Waras.
Mikäs olet sinä ihminen.
Oletko sinä miehen kaltainen?
Vai oletko sinä Jamala,
Sinäkös olet ruohoin tekijä,
Sinäkös olet myös puitten tekijä?
Etkös sinä ole maan tuhkaa?
Turilaana kuljet sinä niinkuin minäkin;
Ruohot ei ole sinun.
Puut, kivet myöskään ei ole meidän,
Ole isäntä omiesi.
Hyvä on myös mikä hyvä on,
Minä myös tiedän sinun löytyvän,
Musta Noita, maan päällä.
Ole sinäkin alallasi.
Pidä ruohosi, joita sinä olet kasvattanut.
Kun noita on lausunut toivonsa saada rauhassa asua alueellansa, ja
vielä on uhannut olevansa noita, jota itse tautikin tottelee, pitää
hänelle varas pitkän puheen. Hän sanoo muun muassa: noita raukka,
tee heikot heikommiksi, äläkä minua. Oravan hahmossa voin puissa
hyppelehtiä, etkä sinä voi minua tappa. Minä kaadan puun ylitsesi, ja
sinä noita joudut vankeuteen, sillaikaa kun minä varas, tulen ruohon ja
puiden hallitsijaksi. Mies parha, älä itse tee itseäs jumalaksi maan
päällä, sinua esitallään runoissa vääränä jumalana. Sinä pidät minua
varkaana, varas on saattava sinun, noita, savuun (?). Runo jatkun sitte
seuraavilla, hyvin muodostuneilla värssyillä:
Waras, Noita taistelevat,
Viimeiseksi matkustavat.
Jokia, järviä kulkevat.
Puita, kiviä kiipeevät.
Vanhat ovat laulaneet
Noidan työt oudoille.
Aika tulee, aika menee,
Noidat ovat kiusaajia.
Kastamatonta valtakuntaa solmeavat,
Rumilla töillänsä väsyttelevät.
Ajallansa ovat vaiti;
Ääntelee myös ääntelemisen ajalla.
Ole, ole sinäkin lähempänäsi.
Sinne menee, sieltä tulee.
Ei Noita voi mitään tehdä.
Nauretaan vankeuden tilassa,
Sormet ovat suorana sujumatta.
Varas huutaa pilkaten hänelle: nyt ottakoon hän ruo- hon, puut ja
tähdet haltuunsa, koska hän on sanonut olevansa omistaja; mutta varas
vastaa:
Ole, ole isäntänä sinä,
Waras, olet sinä herraksi pääsnyt
Näitten puitten, kivien, ruohojen yli;
Pysy, pysy itse poissa!
Mistä sinä tulet, sinne sinä menet.
— — — —— — — — — — — — —
Olen, olen minä sinun ylitses (korkiampi),
Menen, menen, otan, panen,
Heitän ja puristan (nutistan) sinut poijes.
Waras.
Sitten sinä loput (raukeat) turhaan.
Noita parka.
31.
Noaidi kovdas.
Täin leǯǯik šuongatam,
Ko kottīt júovsatam läk,
Toluš vuorrasak,
Ādjak omikasak.
Tē kukkin kottīt sī
Tām kaisai keäsūtäddji
Ja pōtti čǟskukak.
Vei spirtta čāppukak.
Tas leǯǯik ruoukatain
Ja kottīt kiđđutam,
Olbmak mielknstallam.
Pissū jedne paulckain.
Tast pǟčči stnoraklt
Ja ronuit puoitaklt,
Tast puitīd vušši nai
Ja mārfit täkki mait.
Noitarumpu.
Tätä lienevät soittaneet,
Kuin peuroja juoksuttivat,
Entiset urohot.
Äijä vainajat.
Kaukaa he peuroja
Tänne kukkulalle vedättivät,
Ja tuli valkosia,
Tuli piki-mustiakin.
Tässä lienevät ammuneet.
Peurat purskunehet.
Miehet kumartuneet.
Pyssyn ääni paukkunut.
Tässä ampuivat he suuret
Naaras-peurat lihavat,
Tässä läskiä keittivät
Ja makkaroitakin tekivät.
Viiteselitykset:
[1] J.A. Friis, Lappiske sprogprøver En samling af lappiske eventyr,
ordaprog og gaader, med ordbog. Christiania 1856.
[2] Scheffer, Lapponia. Francofurti 1673, s. 282.
[3] J.A. Sjögren, Aufzeichnungen über die Gemeinden in Kemi-Lappmark.
Gesam. Schriften I, 189.
[4] Linder kertoo, että Fjellner oman lauseensa mukaan on kuullut tätä
tarinaa lausuttavan runomittaisessa puvussa, jopa vielä kolmella,
Herjedal'in, Sorselen ja Jukkasjärven, murteella, s.o, Ruotsin Lapin
perimmäisissä ja keskimmäisissä osissa.
[5] Vrt. von Düben, om Lappland s. 322, muist. 2.
[6] A. Erman'in Archiv für Wiss. kunde von Russland, XIII, 4.
[7] v. Düben, s. 329.
[8] Mörtsell'in tiedonannon mukaan tavataan tämä muoto ÅseIissä ja
etelämpänä, tavallisemman namma sanan sijassa.
[9] Friis'in kirjassa kuuluu tämä rivi: påres Patto tjalmeh gal
jilladek, vanhan Paton silmät kieriävät.
[10] Friis, Lappiske eventyr og folkesagn s. IX. Vrt. v. Düben,
Lappland, s. 339.
[11] Ks. v. Düben, Lappland siv. 336.
[12] Pehr HögstrOm, Beskrifning öfver de till Sveriges krona lydande
Lapmarker. Tukholmassa 1747, siv. 184.
[13] P. Laestadius, Journal II. Tukholmassa 1833, siv. 462—468.
[14] Högström, Beskrifniog, s. 59.
[15] Laestadius, Journal II, s. 482 seurr.
[16] Friis, Eventyr, s. 110—131.
[17] Friis, Eventyr, s. 1—13. Vrt. Sprogprøver, s. 6, 47, 54.
[18] Scheffer, Lapponia, siv. 282—284.
[19] v. Düben, Lapplaud, s. 318.
[20] Katso venäläistä sanomalehteä "Golos" N:o 301, marraskuun 12 p.
1874,
[21] Fosterländskt Albutn. III. Helsingfors 1847, s. 65—69.
[22] Liitän tähän Scheffer'in Lapponialta siv 233-242 kaikki ne
lappalaiset värssyt, mitkä kuuluvat siinä kerrottuun karhurunoon.
Ensimäkien on tuo mainittu: _kittulis pourra, kittulis ii skada, soubbi
jälla Zaiiti_. Karhua kotiin vietäessä lauletaan matkalla: _ii paha
ta ti paha talki pharanis_, älköön hän waikuttako pahaa ilmaa. Kotiin
tullessa pyydetään naisia: _läibi ja tuoli susco_ pureske-lemaan
lepänkuoria. Kotaan tultua, laulavat naiset: _kittulis pouro toukoris_,
ja ne kaksi lappalaista, jotka tuovat lihaa naisten kotaan: _olmai
potti Suerigis landi, Polandi, Engelandi, Frankichis_, miehiä tuli
Ruotsista j.n.e naiset toistavat sen ja lisäävät: _kalka koubsis laigit
touti tiadnat_, me sidomme jaloillenne punaisia rihmoja. Silmät ummessa
kokevat sitten naiset nuolilla ampua karhun nahkaan. Tätä tähdätessään
he laulavat: _batt olmai kutti Suerigulandi etc. potti, kalka vuocki_,
nuolilla ammumme häntä, joka on tullut Ruotsista j.n.e. Kolmen päivän
kuluttua täytyy miesten juosta valkean ympäri ja sitten ulos. Tässä
laulavat naiset: _todna kalka kaino oggio_, olet saava kauhallisen
tuhkaä jaloillesi. -Laulu on kielen puolesta varsin vaillinainen.
[23] Ks. Två berättelser om Lapparnes omvändelse. Tukholmassa 1773, s.
15.
[24] Friis, mytologi, s. 160.
[25] Petrus Bång, Priscorum Sveogothorum ecclesia Aboæ 1675. (Vert. J.
Krohn, Suomenkielinen runollisuus Ruotsinvallan aikana. Helsingissä,
1862, s. 68). Sittemmin on sen myöskin _Mohrhof_ v. 1682 teoksessaan
"Unterricht von der Teutschen sprache und poesie" julkaissut. Tuderus
sanoo kyllä selvin sanoin, että Lappalainen, ammuttuansa ja tuotuansa
kylään karhun, kunnioittaa häntä tällä runolla; mutta päällekirjoitus
tekee sen suomalaiseksi. Poistaakseni kaiken epäilyksen liitän
tähän molemmat katkelmat, vieritysten. Pertos pitää varmaankin olla
peitteess'; radej on lainattu ruotsista.
_Tuderus'en_ teoksessa: _Bång_'in teoksessa:
Mälsen dyris voitetu MeƷän dyris voitettu
Tuo meil tanta tärfventä Tuo meil täyttä terveyttä,
Aitaa vastan salhitie Aitta vastan saalihita
Tuo tuhatta tulesaya Tuo tuhatta tullesassa
Sata sata salihiri, Saata sata saalihixi.
Julki Tulin Jumalista Julki tulin Jumalista
Kansa Salin iloisesta Cansa saalin iloisesta,
Jocailman ihmet vaivat Joka ilman, ihmet, vaivat
Annon andoirahan radej Annon andoi, rahan radei.
Cosca tulen kotihin Cosca tulen kotihin
Kolmeyotä inlon pidän Colme yötä ilon pidän.
Läpä Laxot rewret varat Ilos tulin, ilos lähdin
Aja paha edällänsä Läpi laxo, vuoret, vaarat,
Bertas tali vielä pentos Aja paha edellänsä.
Cunnioitan sua jätistänsä Pertos tuli Päivän tulo.
Vuosi vicadell salihisi Päivä tule vielä pertos
Ethän urihok Oiken virret Cunnioitan sua jälistänsä
Sitä vast viel tonsti tulla. Vuosi vuodell saalihixi.
Etten onhoids Ochton virren
Sitä vast viel toisti tulen.
[26] v. Düben, Lappland, s. 338.
[27] A.K. Ahlqvist, Suomalainen runous-oppi kielelliseltä kannalta.
Helsingissä 1863, s. 1-32.
[28] v. Düben, Lappland, s. 338.
[29] _Noaidi kovdas_ on muista hyvin eroava. Jos siihen löytyisi
säveltä, saattaisi sitä ehkä pitää neljäjalkaisena runomittana.
[30] Friis, Sprogprøver s. 88, eventyr s. 16. Kielinäytteissä supistaa
hän nuo kaksi ensimäistä riviä yhdeksi, mutta saduissa eroittaa hän ne
toinen toisestaan.
[31] Friis, Sprogprøver s. 34.
[32] A. Sjögren, Die Syrjänen. Gesam. Schriften. I, s. 440, 441.
[33] Vrt. v. Düben, Lappland, s. 321.
[34] _Olaus Magnus_, Historia de Gentibus Septentrionalibus. Romae
1555. Cap. VIII lib. IV, s 141: Neque haec gens sine gaudio moerore
commixto, quasi heremi cultrix remanere videtur. Instruit enim alacria
convivia citharoedis accitis, ut convivantes hilariores effecti,
excitentur ad saltum: quem vehementius citharoedo sonante ducentes,
veterumque heroum ac gigantum praeclara gesta patrio rhytmate et
carmine canentes, in gemitus et alta suspiria, hinc luctus et lachrymas
ac ululatum resoluti, dimisso ordine in terram ruunt.
[35] Scheffer, Lapponia. Francofurti 1673, s. 292.
[36] Lappalaisia satuja ja runoja "Golos" lehden numerossa 301 vuodelta
1874.
[37] Sjögren, Gesam. Schriften. I 440.
[38] J. Wolkov, Metsästäjän havaintoja Wologdan läänissä, venäjän
kielellä Wologdan läänin sanomissa v. 1854 N:o 51.
[39] Kt. Ponov, Syrjane i syrjanskij Kraj, in Trudy Etnografitsheskago
Otdval. Kv. 8, v Moskva 1874, s. 55—57.
[40] Katso syrjäniläisiä arvoituksia ja lauluja, W. Ardascheff'ilta,
venäjäksi Wologdan läänin sanomalehdessä 1859 num.
[41] P. Cassaumov, Gramatika Syrjanskago jazyka, s. 141.
[42] Fosterländskt Album nimisessä aikakauskirjassa, 3 vihk.
Helsingissä 1847, s. 56—60. Siinä löytyy vielä kaksi muutakin
syrjäniläistä runoja, jotka ovat otetut Helsingfors Morgonblad'ista
vuodelta 1841 N:o 59. Nämä julkaisi alkuansa prov. Nadeshdin
Utpennja zaapja (Aamunkoi) nimisessä kalenterissa, Pietarissa 1839,
venäjänkielisinä, erään alkukielisen kirjoituksen mukaan, jonka hän
itse Syrjänin kesken oli tehnyt. Ensimäisen runon nimi oli: Komi
nyff-sotad berd-kyff, Syrjäniläisen morsiamen valitus-runo; toisen:
Berd-kyff vok-ly, valitusruno veljelle.
[43] Kirjallinen kuukauslehti vuosilta 1873 ja 1874.
[44] Kirjallinen kuukauslehti 1874, s. 101.
[45] Aug. Ahlqvist, Versuch einer Mokscba-Mordwinischen grammatik,
s. IX, Ensimäiset kolme ovat otetut eräästä Pietarin asiatillisessa
museossa löytyvästä käsikirjoituksesta.
[46] Sama, s. 133.
[47] Nyelvtudományi Kōzlemények v. 1866.
[48] Nyeltud. Kōzl. 5, s. 111.
[49] Sama, s. 88.
[50] Suomen Kansan Satuja ja tarinoita. Helsinki 1852, s. 10.
[51] Sama, s. 885
[52] H. Neus, Ehstnische Volkslieder. Reval 1850. s. 4.
[53] Joh:s Tornaeus, Beskrifniug öfver Torneå och Kemi lappmarker,
kirjoitettu jo v. 1672, mutta julkaistu vasta v. 1772 Tukholmassa.
[54] M.A. Castrén, Nordiska resor och forskningar. I. Helsingissä 1852,
s. 14 seurr.
[55] Friis, En sommar i Finnmarken, ryska Lappland och Nordkarelen.
Tukholmassa, 1872, s. 63.
[56]. A. Andelin, Kertomus Utsjoen pitäjästä, Suomi 1858, s. 199.
[57] Castrén l. c. s. 15.
[58] Friis, Lappiske eventyr, 34.
[59] l. c. 145.
[60] Vrt. suomalaista satua Hiiden laivasta. _Suomen kansan Satuja ja
tarinoita_. I, s. 37. Samallaisia käsityksiä on Samojedilaisillakin.
Edda-lauluissa tapaamme monta senkaltaista: vihollisia olentoja, päivän
säteiltä saavutettuina, muuttuvat kiviksi, impiä tulee joutsenhaahmossa
taikka lentää ilmassa, vrt. Helgakvidha, Vauhindarkvidha j.m.
[61] l. c. 152, 159.
[62] Kalevala 34, 70.
[63] O. Donner, Kalevipoeg jumalaistarulliselta kannalta. Suomi 1868s.
158.
[64] Friia, Eventyr, s. 45.
[65] Caatrén, Samojediska sagor, hänen ulosantamissansa: Ethnolögiska
föreläsningar. Helsingissä v. 1857, s. 183, 186.
[66] Suomen kansan Satuja ja Tarinoita. Helsingissä 1852, s. 8.
[67] Friis, Everntyr, s. 27.
[68] Suomen Kansan Satuja.
[69] Castrén, Samojediska sagor, s. 183.
[70] A. Ahlqvist, M. Mordwin gram., s. 109.
[71] P. Högström, Beskrifning öfvcr de till Sveriges krona lydande
lappmarker. Tukholmassa 1746, s. 167, 199.
[72] Ponov, Syrjane i Syrjanskij Kraj, s. 17.
[73] Cattrén, Finsk mytologi. Helsingissä 1853, s. 18.
[74] Vert. Donner, Vergl. wörterbuch der finnisch-ugrischen sprachen.
Helsingissä 1874, s. 107.
[75] Ponov, l. c. s. 18.
[76] G. Castrén, l. c. 316.
[77] D. Petrovskij, Votjaka Kazanskoja gubernia. Luonnontutkijain
yhtiön toimituksissa Kazan'issa. IV. 1.
[78] Ponov, l. c.
[79] Kuukausleliti 1873, s. 141.
[80] P. Högström, Beskrifning, s. 181.