Erkki oli joskus puhunut apelleen kansanopistosta. Kansakoulu oli
ainoastaan lapsia varten ja siellä saadut tiedot, opinalkeet,
oikeastaan haihtuvat muutamilta lähes huomaamattomiin, kun he ovat
huolettomia lisäämään koulussa lasketulle perustukselle uutta. "Ihmisen
täytyy", sanoi Erkki, "pyrkiä alati kehittymään, muuten hän menee
takaisinpäin. Ja monelta jää kansakoulun käytyään sikseen kaikki
opinharjoitukset, vaikka sitä ominpäinkin tavallaan opiskella voisi,
jos oli halua ja lujaa tahtoa. Mutta kansanopisto olisi tässä
tarkoituksessa peräti tarpeellinen ohjauslaitelma, kun siellä todella
ohjataan semmoiseen tietämiseen ja taitamiseen, joka kaikilla ihmisille
pitkin elämänvartta kuuluu. Semmoista opistoa ei tule meidän kuntaan,
ainakaan vielä moniin maailman-aikoihin, mutta niitä puuhataan muualle,
yhteisiksi kokonaisille maakunnille, ja semmoisten alkuja on jo
muutamia Suomessa."
"Tottaakseen onkin aikomus kaikista ihmisistä tästäpuoleen tehdä
herroja", pahkasi Ylli-appi siihen tavallisella kummastuksellaan. "Kuka
helkkarissa sen leivän viimeinkään maasta kiskoo?"
Ja sitten Erkki juhannuksen jälkeen valmistelihe käymään
kotipuolellaan. Se nyt kyllä oli apesta ja anopista tavallista kyllä
käydä kotiseutuaan joskus katsomassa, eikä työnaikakaan nyt ollut
kaikkein kiireimpiä. Mutta se heitä kummastutti että Erkki sanoi siellä
tulevan suuren juhlan kansanopiston hyväksi. Merkillisiä juhlia ja
puuhia!
Kovin mielellään Erkki olisi vaimonsa myös suonut tulevan. Mutta hän,
Hilma oli keväällä tullut kivulloiseksi ja niin raskasmieliseksi ettei
hänestä matkalle ollut, eikä näyttänyt ajattelevansa muuta kuin
kuolemaansa. Se oli Erkkiä usein surettanut, nähdä hänen niin
raskaasti kärsivän... Kuka tietää tokko hän enää elossa tapaisikaan
palattuaan...? Luultavasti kuitenkin, ja kaikissa tapauksissa on matka
virvoittavaa.
Kosola-veljekset, kauppias ja opettaja, tulivat hänen matkatoverikseen.
Matka rautatieasemalle, noin pari peninkulmaa, enimmäkseen käveltiin,
mutta ajettiin vähän kyydilläkin. Ihmisten peltovainioilla laihot
huojuivat vienossa lounaistuulessa, heinämaat loistivat kauniisti
kukista. Kaikkialla tuoksui tuore, elähyttävä kasvillisuus.
Matkustajamme tunsivat virvoitusta niin hyvin tästä kuin siitäkin että
olivat tulleet ikäänkuin vapaampaan, laajempaan maailmaan. Ja
rautatiematka se aina on semmoista mahtavaa kiitämistä, joka tuntuu
omituisen mukavalta mielessä, varsinkin kesällä kun on niin sopiva
seisoa platformalla katsomassa oheen jääviä kyliä ja seutuja. Paljon
rämeiköitä ja metsiä, mutta viimeiseltä yhä enemmän laajoja
viljavainioita.
Asemalta, johon rautateitse oli määrä tulla ja johon saavuttiin
iltapäivällä, oli toista peninkulmaa matkaa juhlapaikalle. Mutta
huomenna juhlapäivä vasta olikin. Iltaa ja yötä kuluttamaan meni
matkustajat lähes puolimatkassa olevaan Rinta-Jokelaan, Erkin entiseen
kotiin. Sinne kokoontui muitakin juhlaan aikojia. Sangen virvoittava
yöntienoo oli Erkille, varsinkin, kun hänelle pakkasi surua tuomaan
kotoiset olot. Mutta äidin -- isänsä oli aikoja kuollut -- sisarten ja
nuorempien veljien ja vieraiden joukossa vilkkaasti puhellen kuitenkin
haihtui suru jotenkin tyynni. Erkki tunsi nyt kuten usein ennenkin
luonteensa irtonaiseksi ja eläväksi, vaikkei hän tosin piisannut
kauppias Kosolalle suunkäytössä.
Seuraavana aamuna tuuleskeli kovemmin kuin eilen, pilvenjyhkyjä
nouseskeli taivaalle. Sateen pelkoa oli vähän, mutta kuitenkin
näyttivät ihmiset hilpeiltä ja iloisilta kokoontuessaan Saarelan
peltokedolle joen varrelle, jossa liehui lippuja tangoissa, näkyin
virstain päähän kartanoiden ja vainioiden yli. -- Virren sävelet
kaikuivat vaskitorvista tuulisessa ilmassa, joku puhe pidetään, lauluja
lauletaan ja sitten raikuvat "Maamme" mahtavat säveleet soittona ja
lauluna yhtaikaa. Mieliala on yltyleensä saanut juhlavan virityksen,
tyttöjoukossakin huomaa monet kasvot kirpoavan kankeasta ujouden
kuorestaan ja pukeutuvan hilpeyden hymyyn.
Lehtipuilla somistetulle puhujasijalle astuu nyt nuorenpuoleinen,
hieman synkkäpiirteinen herrasmies, valkoinen lakki päässä. Se on
filosofiian maisteri Viitta.
"Kansalaiset!
"Pimeydestä valkeuteen pyrkii Suomen kansa. Vuosikymmeniä sitten se on
jo perustanut kansakouluja lastensa hyväksi. Näitä opinahjoja on
esimerkiksi tässä pitäjässä jo puolikymmentä. Enemmänkin on kansamme
valistuksen eteen uhrannut. Sen karttusasta kädestä on kerääntynyt
kymmeniä tuhansia oppikoulujen kannattamiseksi yliopistoon pyrkiville
nuorukaisille." -- Puhui sitten seikkaperäisesti tämän maakunnan lyseon
synnystä ja kannatuksesta y.m. sivistyspyrinnöistä ja kuinka
kansanopistokysymys on täällä vireille tullut.
"Itse kansaa varten tahdotaan jo enemmän kuin kansakoulu voi tarjota,
tahdotaan kansanopistoa." Tarkemmin kansanopiston tarkoituksesta, sen
kehittymisestä Skandinaavian maissa, erittäinkin Tanskassa.
"'Valoa kansallemme', vaati Topelius jo kohta parikymmentä vuotta
sitten. Ja nykyään on yhä vaativammaksi ja varmemmaksi tunnussanaksi
tullut: 'Kaikki kansa valistuneeksi!' Ja valistuksessahan se onkin
kansan voima. Ne kansat, jotka ovat omistaneet sivistyksen, tulleet
taitamattomuudesta taitoon, tietämättömyydestä itsetietoisuuteen,
sanalla sanoen pimeydestä valkeuteen, ne kansat ovat tulleet
vallitseviksi maan päällä, sillä ne ovat täyttäneet Luojan määräämää
tarkoitusta." Puhuja esitti monia esimerkkejä historiasta.
"Muutamia vuosisatoja kukoistivat Kreikkalaiset sivistyksen
kukkuloilla, mutta sitten tuli heidän lankeemuksensa. Mikä siihen oli
syynä? Heidän valistuksensa oli muuttunut pimitykseksi, heidän
sivistyksensä turmelukseksi. Heidän sivistyksensä oli niinsanoakseni
altapäin mädännyt, ja niin romahti koko rakennus -- joka ennen uljaana
seisoi -- hävityksen kuiluun juurikuin joku huone maanjäristyksen
avaamaan halkeamaan."
"Nykyaikana liikkuu aatevirtauksia toisesta maasta toiseen,
aatevirtauksia, jotka kuten tuulenpyöriäiset tyyntä vettä häiritsevät
kansain vakavia mielipiteitä. Surullista on jos kansanopistomme joutuu
tämmöisten kaikenlaisten aatteiden ajeltavaksi. Sivistys niin
Euroopassa kuin Amerikassa on kohta tyhjä kuori vain. Koko sivistynyt
maailma on kohta valkeaksi sivuttu hauta, joka on täynnä kuolleitten
luita ja kaikkea riettautta. Materialismilla, jonka aatteen omii se
mataloitunut mieli, joka ei enää muuta halua kuin mitä tämä maailma
matoinen tarjoo, on lukuisasti edustajia kaikissa maissa, ja Jumala
paratkoon, sitä kannatetaan jo meidänkin maassamme. Kuinka se on
mahdollista? kysymme itseltämme. Kuinka voisi ylöspäin pyrkivä,
kuolematon ihmishenki tulla todellisesti tyydytetyksi aineellisuudesta,
tuosta maan mudasta ja mullasta! Ei, se ei tule, vaikka niin
luulotellaan ja pimennyksessään väitetään. Järki tahdotaan taas
julistaa jumalaksi niin kuin Ranskan suuren vallankumouksen jälkeen,
eikä huolita raamatunopista, tuosta järkähtämättömästä,
muuttumattomasta uskonnosta, johon useat suuret ajattelijat ovat
aikansa harhailtuaan palanneet. Uskonto on ainoa pysyvä, ja se kansa,
joka tälle perustukselle rakentaa, se pystyssä pysyy. Uskonto -- siinä
on Suomenkin kansan turva ollut nälässä ja sodassa, se on sen tuki
nykyisinäkin uhkaavina aikoina.
"Tässä on meille kansanopiston puuhaajille miettimistä... Perustakoon
Suomen kansa yhä edelleen sivistyksensä uskonnon horjumattomalle
pohjalle. Silloin ei nykyajan turmeleva mato pääse kalvamaan kansan
onnen perusteita. Suomen kansa on uskonnollinen kansa, se on Jumalaa
pelkääväinen kansa. Ja semmoisena se voi rohkeasti käydä kohti
tulevaisuuttaan kammomatta idän synkkiä pilviä."
Erkkiä ajatutti tuo puhe. Onkohan niitä todellakin niin vaarallisia
aatteita liikkeellä, kun niitä huutavat ei ainoastaan papit, mutta
filosofiian maisteritkin. Ja ajattelemisenko vapautta sitten täytyisi
supistaa niiden uhan ja ahdistusten tähden, joista sanomalehdissä
lakkaamatta kerrotaan... Kummallista! -- Kauppias Kosola pysyi juhlan
ja arpajaisten jatkuessa yhä hilpeällä tuulella ja sanoi kerran
Erkille:
"Ne vaaralliset aatteet ovat kuviteltuja mörköjä. Ajatella saa vaikka
mitä, kun ei vaan pahaa tee." Nuorempi Kosola oli ihan välinpitämätön
ja nautti vapautta kuin häkistä päässyt lintu, teki tuttavuutta
tyttöjen kanssa, nauroi ja puhua löpötti kaikkia vähäpätöisyyksiä.