Kunnan lainakirjasto oli tähän asti ollut papin hoidettavana. Nyt se
siirrettiin kansakouluopettajan huostaan. Sen ohessa oli kysymys
nostettu kirjaston parantamisesta: pärtyneet kirjat oli uudestaan
sidotettavat ja uusia teoksia hankittava.
Tästä asiasta oli kuulutettu kokous kansakoululle erääksi lauvantaiksi
toukokuun alkupuolella. Siitä oli koko talven ollut puhetta kunnan
etumiesten kesken, mutta niin se oli jäämistään jäänyt kesän suuhun.
Kokoukseen oli saapunut ainoastaan vähäinen luku kuntalaisia.
Pastori Stenroth piti pienen puheen siitä että hän nyt jätti hallustaan
lainakirjaston, jota kaikella huolella täällä-oloaikana oli koittanut
hoitaa. Ja ilahuttavaa oli hänestä se että kirjastoa oli varsinkin
nuori kansa ja lapset uutterasti käyttäneet. Se todisti tiedonhalua
"kansassa kasvavassa".
Kuitenkin oli hänen toisinaan tullut surukseen huomanneeksi että
muutamat lapset ja nuoret olivat noutaneet kirjoja tuontuostakin ja kun
hän epäillen tokko niin paljon ehtivät lukea, oli kysellyt jotain
kirjan sisällöstä niin eivät tietäneetkään siitä kertoa mitään. Kirja
vain oli likaantunut ja pärstynyt. Tämä todisti sitä pahaa tapaa
kansassa että kirjoja selataan vain eikä lueta. Mutta ajat paranevat
tässäkin suhteessa, kansakoulu varmaankin vaikuttaisi käänteen
parempaan päin. -- "Nyt on joku 50 markkaa uhrattava kunnan varoista
ränstyneitten kirjojen uudestaan sidottamiseksi ja ehkäpä 100 markka
uusien kirjojen ostamiseksi. Siinä on kyllä koko joukko huvittavia
teoksia, niin kuin satukirjoja ja matkakertomuksia. Edellisistä
Andersénin sadut ovat erittäin terveelliset ja puhdashenkiset,
matkakertomuksista ovat nuorisolle vallan sopivat Nordenskjöldin matkat
pohjoisnavalle, Wallinin, Livingtonen ja Chaillyn matkat Afrikassa ynnä
monet muut. Kaunokirjallisuudesta ovat kaikki Sakari Topeliuksen
teokset vallan terveelliset kaikille, jotka maallisempaa kirjallisuutta
haluavat lukea. Ei ole myöskään muistuttamista Walter Scottin teoksia
vastaan, monia muita mainitsematta. Sanalla sanoen, kaikki ne kirjat,
joita lainakirjastossamme nykyään löytyy, ovat huolella valitut ja
vaarattomat antaa kenen tahansa luettavaksi. Mutta nyt olisi hankittava
uusia kirjoja, ja minun mielestäni enimmäkseen hengellistä
kirjallisuutta, sillä sitä löytyy kirjastostamme niukanpuoleisesti, ja
useimmat niistä ovat pahoin kuluneet. En kuitenkaan tahdo olla vastaan
maallisen, esim. kaunokirjallisuudenkaan hankkimista, mutta sen vain
tahdon muistuttaa että tarkka valinta on tehtävä. Nykyään ei enää
kaikki suomenkielinenkään kirjallisuus ole vaaratonta, jota hyvällä
omallatunnolla voisi laskea lasten ja nuorison käsiin." Viimeisissä
sanoissa huomasi hartauden vivahdusta.
"Pastori on hyvä ja erhetysten välttämiseksi luettelee ne vaaralliset
suomenkieliset kirjat", huomautti Erkki. -- Tuo papin puhe ei suinkaan
ollut hänelle aavistamatonta, mutta asian tärkeys näytti jännittävän
häntä.
"Vaikea niitä on minun tässä häthätää luetella, kun uusia kirjoja
ilmestyy ehtimäntakaa", vastasi pappi. "Mutta ylisummaan sanottu ovat
useimmat Minna Canthin ja Juhani Ahon teokset turmiolliset lukea."
Kauppias Kosola vastasi siihen oitis vähän ivallisella äänenkorolla:
"Tuomio summamutikkaan langetettu, ei ole tuomio tutkimuksen perästä.
Vai onko pastori lukenut noiden kirjailijoiden teokset?"
"En. Pappina ei ole velvollisuuteni lukea sellaisia kirjoja, eikä edes
soveliastakaan. Mutta Uudesta Suomettaresta olen niistä lukenut A:M:n
arvosteluja. Nämä kirjailijat, erittäinkin Minna Canth, on ottanut
kuvatakseen mitä likaisinta elämässä on, ja senkin vielä mitä
mustimmilla väreillä. Semmoista ryökälettä kuin esimerkiksi Kauppa-Lopo
tuskin löytyy Suomen naispuolisissa, ja jos löytyisikin, pitäisikö
semmoista sitten kuvata esikuvaksi lukeville neitosille! Ja semmoinen
sydämetön työmies kuin on 'Työmiehen vaimo', näytelmässä, kelpaako se
esikuvaksi Suomen nuorukaisille! Raivostunut mustalaistyttö julistaa
kansan lait ja oikeudet ammuttaviksi! Voiko semmoistakin turmeltumatta
lukea ja katsella! Koko tuommoisen kirjallisuuden tarkoitus ei ole muu
kuin herättää napinaa, nurinaa ja kapinaa olevia oloja vastaan.
Epäsuotuisempiin oloihin joutuneen ihmisen toivon kipinä on tuon
kirjallisuuden mukaan tykkänään sammutettava, toivottomuuden erämaa
kaivettava kauheaksi epäilyksen suoksi, johon täytyy hukkua, sen sijaan
että viitattaisiin ihmiskunnan pelastajaan, tuohon toivon tukeen ja
elämänpuuhun. Tuommoinen vaarallinen oppi on tosin ulkomailla,
erittäinkin Ranskassa, jo kauan kalvanut kansan onnen juuria ja
yhteiskunnan perusteita, meillä se vasta on muutaman vuoden lapsi.
Jumala varjelkoon sen myrkyltä! Muistakaamme Kristuksen sanoja: 'joka
pahentaa yhden näistä pienimmistä --, parempi hänen olisi että
myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hän upotettaisiin meren
syvyyteen'."
"Se on nyt tuota tunnettua kauhistuksen valitusvirttä, jota muutamissa
sanomalehdissä tuontuostakin veisataan", rupesi kauppias Kosola
rämäjämään. "Sitä virttä, johon vellit ja puurot ja raamatut
sekotetaan. Hui hui hui, huudetaan juuri kuin oltaisiin ammottavan
hornan partaalla. Tuo kauhea mörkö nielee meidät! Tuo kyykäärme puree.
Sen kita on jo auki. Paetkaa tuota mörköä, tuota kyykäärmettä! Tulkaa
tänne kirkon hempeään helmaan! Täällä teidän silmänne ja korvanne
tukitaan näkemästä ja kuulemasta loassaan rypevän maailman menoa.
Uneksikaa ja uneksikaa tuntematonta ja tietämätöntä ja unohtakaa mitä
ihmisten elämä on kaikessa pahuudessaan ja juonissaan!" Sentapaista
sieltä tuli, ja puhujan kasvoissa näkyi suuttumuksen puna.
Nuoremmasta veljestä tuntui olo kamalalta. Häntä oikein kuin repi.
Siinä papinpuheessa oli paljon totta...
Ei. Kuka tietää...? Totta siinä oli veljenki puheessa. Muttei pitäisi
olla noin rohkean, noin hävyttömyyteen asti hänenkään. Oi, oikein
hävettää tässä. Ei suinkaan tuon papin mielipidettä kukaan sydämestään
hyväksy. Mutta antaisi tuommoisten asiain olla eikä puhuisi mitään...
Vanha Mäkelä oli kävellä köpsytellyt koululle. Sisääntultuaan hän
istuutui ovensuunpuolelle koulupenkille.
Kauppiaan lakattua rupesi Erkki puhumaan.
"Asiaa voi aprikoida tuolta ja tältä puolen", alotti hän ajattelevasti.
"Jos puheenaolleiden kirjailijain kuvaamia henkilöitä on pidettävä
hyvän esikuvina, niin kuin pastori tahtoisi kuvatut henkilöt olemaan,
että ihmisten tulisi elää miten he elävät, niin olen minäkin valmis
sanomaan: pois semmoiset esikuvat. Mutta minä en ole ajatellut asiaa
siltä kannalta lukiessani noita uudenaikaisia kirjoja. Ne ovat minussa
herättäneet ajatuksia, jopa säälintunteita. Noin kipeitä mätähaavoja on
yhteiskunnassa. Mitä voisin tehdä niiden parantamiseksi? Toiset
kärsivät sanomattomasti, toiset voivat aina paksusti. Kuinka voitaisiin
onnen-osat tasoittaa? Semmoisia kieroja kohtia, jotka tuottavat
kärsimyksiä toiselle, voi olla siellä, missä ei luulisikaan. Torpparin
ja talollisen, isännän ja palkollisen välillä, aviopuolisojen
keskuudessa ja vieläpä vanhempain ja lasten välillä. Ja semmoisia on
sekä herroissa että talonpojissa, eri tavalla tietysti olojen mukaan.
Eikä voi olla myöntämättä että on tarpeellista jokaiselle tulla
tuntemaan elämää niin kieroine kuin sileine puolineen. Silloin mahtaisi
jokainen koettaa parantaa kohdaltaan mikä parannettavissa on.
Kaunistelemalla ei paha parane. Kaikkia on lupa tutkia, sen myöntää
raamattukin, koska siellä sanotaan: 'tutkikaa kaikki ja pitäkää se kun
hyvä on'. -- Pidän kuin pidänkin tärkeänä että näitä riidanalaisia
kirjoja ostetaan lainakirjastoon."
Väittelyitä kesti vielä tuntikauden. Niiden kestäessä vanha Yllikin
pyysi jotakin sanoa.
"Minä olen tässä tullut huomaamaan", lausui hän painolla harvakseen,
"että sekoitus on tapahtunut uudistuksenkin miehille nyt. Toisen
mielestä on hyvä tuo, toisen tuo. Mitenkähän siitä selvitään? Muuten
siinä joudutaan semmoiseen sekasotkuun, niin kuin me vanhat olemme sitä
ennustaneet."
"Jaa, sitä liikkuu maailmassa monen moista, josta vanhoilla ei ole
aavistustakaan", vastasi pappi siihen. "Raamatun selvää oppia
kierrellään, turmelevia tuulia puhaltelee milloin miltäkin taholta.
Edistys on näetten hyvä, kun sitä ohjataan oikeaan suuntaan."
Päätökseksi tuli ettei Minna Canthin ja Juhani Ahon teoksia osteta.
Niitä puolustivat ainoastaan Erkki Mäkelä ja kauppias Kosola.
Pärstyneet kirjat sidotaan uudestaan ja siihen tarkoitukseen
myönnettiin ehotettu summa 50 markkaa. 100 markan edestä ostetaan
enimmäkseen hengellisiä kirjoja, eri jumaluusoppineitten saarnakirjoja.
Otto Funcken kaikki suomeksi ilmestyneet teokset. Maallisia kirjoja
valitsemaan valittiin pastori, ja kansakoulunopettaja siinä toimessa
hänen apulaisekseen. Lukkari, kirkkoväärti ja muutamat isännät, jotka
kokouksessa olivat, eivät enempää kuin kansakoulunopettajakaan olleet
puhuneet juuri mitään, mutta päätökseen kyllä olleet avullisia.