Pastori Stenroth kävi tavallisesti kerran viikossa kansakoulussa.
Matkaa pappilasta oli Vehkakunnaalle noin puoli peninkulmaa, mutta
pianhan hän nuorella oriillaan ajaa karautti sen välin. Hänen
käynnillään koulussa oli päätarkoituksena aina noin tarkastaa mihin
suuntaan koulun henki alkaisi käymään. Siihen hänellä seurakunnan
sielunpaimenena oli kaksinkertainen oikeus, Hän oli opettaja Kosolan
ystävä, isällinen neuvova ystävä. Olihan hän 10 vuotta vanhempi mies ja
pappi....
Toisinaan hän sattui tulemaan kouluun juuri kun opettaja harjoitti
oppilaitaan johonkin maalliseen lauluun. Silloin hän muistutti että
virret oli tärkeämpiä opettaa. "Maalliset laulut ovat sekä sisällöltään
että säveleltään kevytmielisiä. Enkä minä myökään sallisi hengellisiä
lauluja laulettavaksi kevytmielisellä, maallisen laulun rallattavalla
nuotilla."
Tästä ja muista tämänkaltaisista asioista johtui sitten pitemmät puheet
opettajan kamarissa.
"Minun mielestäni", vastusteli opettaja Kosola jotenkin ujosti ja
arasti, "tuommoiset isänmaalliset ja kansanlaulut ovat hyvinkin
virvoittavia ja ylentäviä ihmisen mielelle."
"Niin se on kyllä totta toiselta puolen. En tahdo halventaa oikeita
isänmaallisia lauluja. Ne ovat kyllä ylevät paikallaan, mutta
hengellisten laulujen -- tarkoitan etupäässä virsikirjan virsiä --
näiden rinnalla ne ovat vähästä arvosta. Sillä ei isänmaa ole koskaan
muuta kuin ajallinen koti eli niinsanoakseni väliaikainen kotimaa.
Kristityt ollessaan tässä isänmaassa, tässä murheen laaksossa, ovat
aina mielellä, joka ilmenee noissa apostolin sanoissa: 'Meidän menomme
on taivahissa.' -- Ja ottamatta lukuun tosi-isänmaallisia lauluja, on
suurin osa noista maallisista lauluista, joiden sanat ja sävelet ovat
painetut, sangen huikentelevaa laatua, viehättäviä kevytmieliseen
taipuvalle ihmisluonteelle, ja jos ne ovat syvempimielisiä ja
surumielisiä, niin ne kyllä vaikuttavat ihmiseen viittaamatta häntä
kuitenkaan oikeaan johdatukseen Kristukseen, tälle elävälle
vesilähteelle."
Opettaja-nuorukainen kävi melkein sanattomaksi. Kyllä hänen
mielessään hetken aikaa kuohui ja kiehui kapinallisesti noita
mielipiteitä vastaan, niin itse henkilöä jopa koko pappikuntaa vastaan,
mutta ei tahtonut olla rohkeutta sanoa mitään. Ja sitten tuli
välinpitämättömäksi ihan niin kuin seminaarissa ollessaan. Siellä oli
myös usein kuullut "kovaa hopeaa luettavan." Kaikki ne taipumukset
ihmisellisiin intohimoihin, joita tunsi, oli seminaarin seinäin sisällä
painettu ahtaisiin pihtiin, mutta sitä voimakkaimpina ne ulkona
riehuivat. Olipa yhteisin voimin vähän niin kuin tehty vastatoimia. Ja
sanomalehdissä oli saatu lukea: "Röttelöitä -- seminaarissa."
Kerran häneltä tuli viitatuksi siihen suuntaan, niin kuin oli usein
aikonut, että "oliko sitä aina ajateltu ihan samaan tapaan ja
halveksittu maailman hauskuuksia."
"Ei tosin", vastasi pappi. "Kyllä sitä kouluaikana ja vielä
ylioppilainakin oltiin aika kevytmielisiä huijareita ja elämöitiin
toisinaan tavalla, jota ei viitsi kertoakaan. Mutta katso. Tulla kansan
sielunpaimeneksi -- taikka muuksikin opettajaksi: se tuo vakavat pyhät
velvollisuudet. Nähdä ympärillään yksinkertaista kansaa, josta enimmät
ihmiset elävät, eivät ainoastaan suruttomuudessa ja kevytmielisyydessä
vaan julkisissa törkeissä synneissä, ja toiselta puolen sitä syvää
uskonnollisuutta, joka Jumalan alkuperäisenä äänenä ja hänen julistetun
sanansa kaikuna on pohjimmaisena havaittavissa tärkeimmänkin
synninharjoittajan sydämessä. Nämä huomiot panevat miettimään. Ja kun
saa kokea että moni paatunut syntinen tulee särjetyllä sydämellä
kysymään: 'mitä minun pitää tehdä autuaaksi tullakseni', ja semmoiset
todella sitten oikeaan ohjattuna parantavat elämänsä ja tulevat
onnelliseksi, niin vahvistuu Herran hengen kautta vakuutus että tämä
lauma tulee onnelliseksi ainoastaan sanankuulon ja uskon kautta.
"Varsinkin tautivuoteen äärellä saa syviä vaikutuksia. Siinä näkee
usein ihmisen yhdennellätoista hetkellä hartaasti pelastustaan kysyvän.
Sairaitten luona käynnit ovat viime aikoina vaikuttaneet minussa paljon
muutosta. -- Mutta mitä kouluun tulee, niin olen minä yhä vieläkin sen
harras suosija, sillä tietoja, kaikkia tietoja, jotka ovat
suoranaiseksi hyödyksi elämässä, pidän tähellisinä. Vaan kas,
uskonnolla, joka on ihmisen kaikki kaikessa, tulee kansakoulussa olla
semmoinen etusija että se ikään kuin painaa leimansa lasten mieliin.
Tämä silmämääränä oivaltaa helposti, minkätähden moni maallismielinen
laulu saa uskonnonopetuksen edestä joko kokonaan poistua taikka ainakin
siirtyä hyvin syrjään."
Kansakoulunopettaja ei puhunut juuri mitään. Ajatteli vain pitkään.
Kenties pappi puhuu oikein. Hän ei ollut vielä tuota asia noin tyystin
ja syvällisesti miettinyt. Kyllä sitä oli samaan suuntaan seminaarissa
viitelty. Mutta ei sitä tullut ajatelleeksi. Ja nyt, mitä nyt tehdä?...