Vasta parin viikon perästä siitä kun ensin oli aikomus, tuli Erkiltä ja
Hilmalta mennyksi kauppias Kosolaa katsomaan. Esteenä olivat osaksi
olleet kiireelliset syyskynnöt ja muut semmoiset sulanajan työt ja sitä
paitsi Erkki oli tuntenut kummallista masennusta mielessään siitä kun
vanhukset niin ällistyivät silloin vaskitorvesta. Viime sunnuntaina he
olisivat menneet, jollei pappi olisi silloin kutsuttu Mäkelään. Nyt
kyllä oli arkipäivä, vaan menivät kuitenkin. Oli satanut ensimmäisen
lumen, ja reellä he ajoivat.
Kosola oli oitis vastaanottamassa, paljain päin. "Terve tuloa! Olipa
hauska että tulitte; olenkin jo kauan odottanut." Hän hääri niin
liukkaasti, tuuli vain punervanvalkoista tukkaa tuopsautteli, kun siinä
päästeli valjaista hevosta taluttaakseen sen talliin. "Johan siitä
taitaa olla kaksi vuotta kun olemme toisemme tavanneet."
"Muutamaa viikkoa vaille muistaakseni. Minä kovasti ihastuin kun sain
kuulla että sinä olit jo tullut tänne, ja päätimme oitis lähteä
katsomaan. Mutta niinpä se jäämistään jäi tähän asti. -- Ettekös te ole
kerran jo toisianne tavanneet", muistutteli Erkki, katsoen vaimoonsa ja
kauppiaaseen.
"Joo, joo, joo, kyllä me tulimme jo esitellyksikin Rinta-Jokelassa. --
Mutta kovasti sinä olet vakaantunut täällä ollessasi! Mehän sitä oltiin
iloisia poikia ennen."
"Kylläpähän sitä mies vakaantuukin kun saa maailmaa kokea", myönteli
Erkki hymyillen.
"Minä se olen aina vieläkin iloinen poika ja yksinäinen mies",
huomautti kauppias sisälle tultua. "Mutta kyllä tuo kevarin Hilda-tytär
keittää meille teetä, minä käyn pyytämässä." Äkkiä hän pujahti
ulos, mennäkseen isosta tuvasta Hildaa tapaamaan, laisinkaan
huomioonottamatta vieraiden kohtuullista teeskentelyä, ettei nyt olisi
semmoisiin vaivoihin pitänyt ryhtyä.
"Nii-ih, yksinäisellä miehellä täytyy edes jotain huvitusta olla",
virkkoi hän takaisin tultuaan ja viitaten pöydällä oleviin vaskitorveen
ja viuluun lisäsi: "Ne on minun huvitukseni kaupanteon ohella."
Sieppasi sitten torven huulilleen ja puhalsi "Porilaisten marssia",
jonka sävel loitsi riemun tunteita tuohon kolmihenkiseen seuraan.
"Kyllä se tuo sävel tosiaankin virkistyttää ihmistä, se oikein kuin
vuodattaa hilpeyden nestettä mieleen!" ihasteli Erkki. "Meidän pitäisi
välttämättömästi saada tänne soittokunnan."
"Jaa, mutta ruvetaanpa puuhaamaan sitä. Kyllä minä rupeisin
harjoituttamaan muutamia tuntia parina kolmena iltana viikossa. Sinä
nyt ainakin tulet yhdeksi jäseneksi, mutta mistä saataisiin muita?"
"Kyllä siinä on vaikeuksia täällä, jossa ei edes ole
kansakoulunkäyneitä nuorukaisia. Mutta minä tiedän kuitenkin pari
nuorta poikaa, jotka soittelevat kanteletta, semmoista virsikanteletta,
ja osottavat taipumusta sävelharjoitukseen. Ne ovat meidän naapuritalon
Kalle-poika ja eräs nuorukainen tuolla Rannan kylässä, Jaakko Kaiku,
joka on ollut pari lukukautta kansakoulussakin."
"Ja minulle tulee tänne kauppapalvelija, jolla luulemma on taipumusta
soittoon. Minä, sinä, ne kaksi nuorukaista ja minun kauppapalvelijani
-- siinä olisi jo viisi. Kyllä pitäisi ehkä olla seitsemän."
"Monta mutkaa siinä kyllä on. Mistä saataisiin ensin torvien hinta, kun
luultavasti eivät kaikki jaksaisi eivätkä hentoisi torveaan itse ostaa.
Ne hankaavat täällä hirmuisesti vastaan kaikkia uusia pyrinnöitä. Tuo
mun appivaarikin se on ankara vastustamaan kaikkea uutta. Panen minä
kuitenkin puumerkkini sen vakuutuksen alle, että yrittää tulee."
"Onko se appesikin semmoinen vanhoillinen!" huudahti kauppias,
ivallista säettä äänessä.
Erkki vain nyökäytti päätään ja henkäsi syvään.
"Kukas sitten jos ei isä!" puhkesi Hilma sanomaan. "Sitä ei uskoisi
kuinka se panee kovasti vastaan aina kun vain mikä asia käy toisin kuin
hänen aikoinaan. Mutta kyllä se jo toisinaan myöntää, että ei siinä
taida mikään auttaa estämään niiden puuhia. Niinpä tässä --"
"Kas, pastori Stenroth ajoi pihaan", havautti kauppias ja juoksi
ulos. He tulivat yhdessä. "Sepä sopivasti sattui", sanoi pappi ja
veti lasit silmiltään. "Minä aijoin sunnuntaina siellä kotonanne
puhua kanssanne kansakouluasiasta, mutta eipä siinä ollut hyvin
tilaisuuttakaan. Aikomukseni näet on kohdakkoin jälleen kuuluttaa
kokous kansakouluasiasta. Minä kuitenkin toivon että asia lopultakin
menee läpi."
"Se on tehtävä", innostuttivat yhdestä suusta kauppias ja Erkki
pastoria.
"Mitä mahtanee sanoa appi-ukkos", sanoi pastori katsoen Mäkelän
Erkkiin. "Sillä on hyvin merkillisiä ajatuksia sillä ukolla. Minä en
sano että hänenkään ajatukset olisivat merkitystä vailla. -- Tokkopa
hän kokoukseen enää --."
"Mutta meillä täällä on ollut puheena soittokunnan perustaminen",
keskeytti Kosola ja lisäsi leikillisesti, "pastori ei kumminkaan
mahtaisi ryhtyä soittokuntaan, mutta kyllä se tarpeen olisi."
Pappi ihmetteli vähän, naurahti ja sanoi sitten: "Soittokunta
soittokuntanaankin: jospahan edes kansakoulu saataisiin aikaan." Mutta
hänellä oli kiire, oli vain tullut kahvia ja mannaryyniä ostamaan.
Teetä toi Hilda, valkoverinen, ujo tyttö sitten. Pastorinkin tuli
juoda. Puheen käänsi Kosola sen jälkeen kauppa-aikeisiin. "Täällä
näytti kauppa käyvän hyvin. Hänen tulonsa tänne", arveli kauppias, "oli
hyvin tarpeen. Kolun kauppias, eli miksi 'Haltusen porvariksi' ne sitä
sanoo, kuuluu täällä olleen kovasti ruhtinaallinen, kuuluu kiskoneen
mahdottomia korkoja velallisiltaan ja aivan hävyttömästi kohdelleen
kaupantekijöitä, jolleivät hyvinkään suuria kauppoja käteisellä
tehneet. Semmoista epäkohteliaisuutta ei tulla hänen puodissaan
osottamaan. Hän tahtoi pitää hyviä tavaroita mitä halvimmista
hinnoista, ja kohtelu tulee olemaan sivistyneen kohtelua. Ja olihan
parannusta kauppa-alallakin pidettävä edistyksenä."