Seuraavana syksynä kuulutti pappi kirkossa että seurakuntalaisten tuli
Mikkeli-lauantaina saapua pappilaan keskustelemaan, "eikö olisi aika
perustaa kansakoulua kuntaan." Ylli Mäkelä tuli tuosta kuulutuksesta
oikein raivoihinsa. "Joitakin lemmon vehkeitä sillä meidän papilla on",
pahkiloi hän. Ja ketä ikään kuntalaisia niinä parina viikkona, jonka
ajan kuulutus oli tiettynä, tapasi, niin kehotti lujaan vastarintaan
kokouksessa. Erittäinkin sinne mentäessä ja pappilan renkituvassa
odotettaessa kokouksen avaamista, hän innokkaasti yllytti vastarintaan.
Pappi tuli ja avasi kokouksen lausuen moniahkoja sanoja kokoontuneille.
"Olen huomannut", sanoi muun ohessa, "että lapsemme ja nuorukaisemme
ovat kokonaan osattomia kunnon kansalaisille välttämättömistä
tiedoista. Meidän velvollisuutemme on kasvattaa järjellisiä ja tietäviä
ihmisiä yksistään senkin tähden, että he voisivat järjestää
maallisetkin asiansa hyvin. Siis ja koska hyvin moniaalla muualla on jo
valmistettu nuorille tilaisuus oppimiseen, kysyn arvoisilta
seurakuntalaisilta, eikö ryhdyttäisi toimiin kansakoulun
aikaansaamiseksi kuntaan."
Lausuttuaan tuon kysymyksen katsoi tuo nuori, puuhakas, kiharatukkainen
herrasmies läsnäolevia silmiin, erittäinkin Mäkeläistä ja odotti
vastausta.
Hetkeen aikaan ei kuulunut hiiskaustakaan. Mäkelä vilkaisi
tuontuostakin terävästi, vaikka vähän salamähkään pappiin, rykäsi,
vilkaisi muihinkin, ne katsoa töllöttivät lattiansaumaan, taas hän
rykäsi ja nousten seisomaan lausui kovalla, vaihtelevalla äänellä:
"Herra pastori! Koskei tässä muut näytä tuiskahtavan, niin täytyy minun
vielä vanhoilla päivilläni puhua suuni puhtaaksi, -- jos se tuntuu
katkeralta, sille en mitään voi. Tuota, kyllä se on järkähtämätön
totuus, että meidän köyhä kunta ei saa ruveta kouluttamaan herroja
lapsistaan."
"Niin, hm, kyllä Mäkeläinen oikein puhuu", kuului hyvin huonosti,
mukisevasti muiden huulilta, ja Mäkelä asettui istumaan.
"Pahoinpa minä olen erehtynyt Mäkelän suhteen", lausui pappi
paheksumista ilmaisevalla äänellä, "kun olen luullut että te kaikkein
enimmin harrastatte edistystä tässä kunnassa, siis näytätte edistyksen
aatetta noudattaneen siinä että on mentävä muiden etupäässä. Ei
kansakoulu tulisi kunnalle mahdottomia maksamaan; valtio kun antaa
opettajan palkkaamiseksi --".
"Minun taloni", keskeytti Mäkelä. "Ei ikään olisi tullut semmoiseksi
kuin se on josei siinä olisi tehty työtä", kova paino viimeiselle
sanalle.
"Minä en kiellä ettette olisi tehnyt työtä, päinvastoin kunnioituksella
sen tunnustan", lausui pappi painavasti hänkin, -- "mutta nyt ei ole
kysymys mistään työlle vastakkaisesta toimenpiteestä. Kansakoulun
tarkoitus on jakaa oppia kansan lapsille, oppia joka on heille
hyödyllinen niin hyvin maanviljelemisessä kuin kaikessa elämässä. Eikä
kunta kansakoulun takia häviä, kunta kun vain laittaa kartanon, antaa
polttopuut ja valon ja muun sem..."
"Niin sepä se, siinäpä sitä on kyllä", keskeytti taas Mäkelä, "kyllä ne
herrat nylkeä ja kiskoa osaavat (ääni värähteli katkeruutta). Sen minä
sanon että ellei kuokita ja kynnetä niin nälkä näppii!"
Nämä viimeiset sanat oikein muistuttivat ukkosen jyrinää ja nyrkki
kupsautti akkunanlautaan.
"Pysykää asiassa ja kuunnelkaa!" kehoitti pappi äreänlaisesti hänkin ja
löi nyrkkiä pöytään.
Nyt Mäkelä heitteli suustaan ajattelemattomia soimauksia herroja
vastaan, mainiten sen ohessa esimerkiksi, kuinka Tohulan Santeri ja
muut sellaiset nurkkakirjurit osottavat että "herra ilman virkaa on
kuin koira ilman häntää." Ja semmoisia herroja tulisi lukemattomia, jos
kansakoulu olisi.
"Kyllä Mäkeläinen totta puhuu, niin hm", kuului epäselvästi eri
tahoilta huoneesta, ja sanojat oikoivat käsiään, haukottelivat ja
syljeskelivät. Vielä ottivat pappi ja Mäkeläinen muutamia kertoja
yhteen suunaseilla, mutta silleen se kansakouluasia jäi.