Kerran muutamia päiviä sen jälkeen ottivat vanhemmat tyttärensä
erityisen tutkinnon alaiseksi edustuvassa siitä, ettei tämä ollut
edeltäpäin mitään maininnut aviisiien tilaamisaikeista.
"Omalla rahallaanhan se niitä hankkii", vastasi Hilma. "Mitenkä tekin,
isä, olette tullut tuommoiseksi vaikka silloin ennen kuin sota oli
luitte aviisia."
"Silloinpa minä juuri huomasin ettei niistä ole hyötyä, päinvastoin:
rahanmenoa ja ajan hukkaa." --
"Kyllä sinun, Hilma, olisi pitänyt olla ottamatta miestä vieraalta
kirkolta", rupatti äiti, "noin juonikkaan itsepäisen puoliherran sait."
Hilma pillahti itkuun ja sanoi:
"Voi hyvä äiti mitä te julkeatte sanoa. Onhan se hyvä työmies ja eihän
se tule koskaan kummankaan teidän silmille, vaikka sillä on omat
ajatuksensa ja aikeensa. Aina siitä asti kun tulin sen kanssa
tuttavaksi K----n kirkolla, silloin siellä Lauri-kirkolla, en olisi
millään pakolla luopunut hänestä, ja minun on aina hyvä mieli että
hänet sain."
Miettiväisinä jäivät vanhemmat istumaan kun Hilma poistui edustuvasta.