Keväällä huhtikuun alussa oli Mäkelän tilaus loppunut. Hänellä oli
vähän aikomus uudistaa sitä, koska tuntui joltakin kaipiolta kun ei
tietoja tullutkaan. Oli Vapunpäivästä kulunut muutamia päiviä. Hän teki
lähtöä pappilaan "aidalle" ja tuumaili: "mitähän jos laittaisi niitä
aviisia vieläkin tulemaan." Itse hän ei niistä niinkään paljon
piitannut, sanoi, mutta Hilma, heidän nuorin tyttärensä niitä niin
kovasti pyysi otettavaksi. Mutta eukko Heta pani vastaan, rupattaen,
"Ole nyt niin hupsu ja tuhlaa rahojas semmoisiin, tarvitaan niitä
todempaankin." Kun Heta siinä yhä kielteli ja kielteli, sanoi Ylli
vihdoin päättävästi: "Akkavallan alle en minä ole koskaan taipunut enkä
tee sitä nytkään." Ja sitten hän lähti.
Lumi oli jo melkein kaikki sulanut maasta, ainoastaan muutamissa
metsäpensastoissa sitä vielä näkyi. Maantie oli paikoin aivan kuivaa,
paikoin vielä, erittäinkin talojen kohdalla oli rapaa vahvasti.
Lintuset, monenääniset, visertelivät elähyttävästi, oikeinpa
innostuttavasti vaikutti kevään lempeä, kaunis ilma Ylliin. Talvella
toisinaan pahoilla säillä oli 50 vuotta tuntunut painavalta hartioissa,
vaan ei nyt laisinkaan. Olipa lähes tuntea oikein paraanmiehuuden
reippautta siinä kun asteli pappilaa kohti. Astellessa tuli ajatuksia
ja aikeita mieleen. Ehkäpä kymmenkunta vuotta hän vielä pitää Mäkelän
ohjakset käsissään. Ja sitten kun Hilma on saanut aimo miehen, jakaa
talon Heikki-pojalle ja Hilman miehelle. Kummallinen se Hilma kun
haluaa niitä aviisia. Mitähän tekisi? No, onhan niissä sopivia juttuja,
muitakin, vaikka se sota on loppunut.
Muutamia markkoja siihen nyt menisi... Ja minkähänlainen se uusi pappi
on tavoiltaan? Kyllä se saarnasi mennyt pyhänä lemmon lailla. Taitaa
olla hengen miehiä...
Tuommoisia ajatellen hän saapuu pappilan pihaan. Siinä tapasikin heti
papin tämä kun oli juuri renkitupaan menossa. Hyvinpä talonpoikaiselta
näyttääkin näin arkioloissa, ajatteli hän, nosti vähän lakkiaan ja
sanoi:
"Päivää!"
"Päivää, päivää!" vastasi pastori ja tarjosi tervehtijälle kätensä sekä
lisäsi: "Oudot ollaan vaan tutuks tullaan. Anteeksi, minun täytyy kysyä
isännän nimeä?"
"No helpostihan tuo on sanottu. Minä olen -- Mäkelän Ylli. Ei pastori
ole vielä tainnut kuulla puhuttavan meidän talosta ja 'Mäkeläisestä',
niin kuin ne tapaavat sanoa?"
"Jaa, noh, kyllä minä olen saattanut jotain kuulla, mutta eipä sitä
muista aina tarkoin mitä on kuullut." -- Pastori näytti muistelevalta.
"Niinpä niinkin", tuumaili Ylli ja sanoi sitten: "Missä reilassa se
meidän aitaosa täällä lie? Aikomukseni oli sitä vähän tarkastella."
"Jahah. Missä päin se on?" kysyi pastori. Ja sitten he lähtivät yhdessä
Mäkelän aitaosalle riihen ja sen takaisen pellon taaksi. Paikalle
tultua pastori huomautti että aita oli hänestä kyllä muuten
kunnollista, oikeinpa liiaksikin korkeaa, mutta varaseipäitä puuttui.
"Pitäisi olla", sanoi hän edelleen, "ainakin joka viidennessä
seiväsparissa vankka varaseiväs, joka estäisi aidan mahdollista
kaatumista."
"Ei täällä meidän puolella ole tapana laitella mitään varapönkkiä. Kun
aita kaatuu, niin se seivästetään uudestaan -- siinä koko juttu." Yllin
ääni kuului tuota sanoessaan hyvin itsetakeiselta.
"Niin, mutta kyllä minä vaadin laitettavaksi aidan ihan lailliseen
kuntoon", uudisti pastori osottaen hieman kiivastumista.
"Vai niin, Te olette tulleet tänne vaatimaan lain täyttämystä vaikka
saarnaatte kirkossa evankeliumia."
"Teidän täytyy", tiuskasi pastori.
"Herra pastori ei taida vielä tietääkään että Mäkeläisen sanalle on
totuttu panemaan painoa tässä seurakunnassa", ärjäsi Ylli ja löi
käsissään olevan aidaksen maahan että kupsahti. Pastori lähti tiehensä
pötkimään ja Ylli huusi hänelle perään: "Kaikki nuoret herrarentut
tulevat tänne määrimään. Perhana tempokoon heitä!"
Uudistamatta jäi sanomalehden tilaus. Kaukana siitä että olisi mennyt
papin pakinoille ainakaan sillä kertaa. Hän lähti hetken aikaa
tuumailtuaan, oikotietä pappilan kartanon taitse kävelemään kotia
kohti. Kotiin tultuaan oli ukko kovin nyreällä tuulella, ja kun Hilma,
viehkeä nuori tyttärensä kysyi että "laittoiko se isä niitä aviisia
jälleen tulemaan", vastasi hän:
"Juutas heistä viis."