Roskilden rauhanpäätöksen jälkeen oli Kaarle X:nnellä aikomus taas
palata Preussiin puolalaisia kukistamaan ja rankaisemaan Brandenburgin
vaaliruhtinasta hänen luopumisensa johdosta. Voidaksensa tätä täydessä
turvassa tehdä, piti hänen olla varma, ettei Hollannin laivasto
pääsisi Preussin avuksi, niinkuin se uhkaili. Siksi oli Roskilden
rauhanpäätökseen pantu eräs pykälä, joka velvoitti tanskalaisia yksissä
neuvoin ruotsalaisten kanssa sulkemaan Tanskan salmet kaikilta
vierailta sotalaivoilta. Tätä ehtoa olivat kuitenkin tanskalaiset pian
ruvenneet katumaan, ja viivyttivät sen lopullista päättämistä
kaikellaisilla verukkeilla. Silloin lensi äkkiä rohkea ajatus Kaarle
X:nnen päähän: koska Tanskan ystävyyteen ei ollut luottamista, piti se
kokonaan kukistettaman ja saatettaman Ruotsin alusmaaksi! Tässä
tarkoituksessa hän käski sotamarski Wrangelin viivyttää Ruotsin
sotaväen poisvientiä Tanskan alueelta; toinen kirje Ruotsin
lähettiläille Tanskassa kielsi heitä enää mitään sovintoa
allekirjoittamasta, jos tanskalaiset nyt suostuisivatkin vaadittuihin
ehtoihin. Elok. 5 p. 1658 purjehti sitten Kaarle X Kielin satamasta
4,000:n jalkamiehen ja 1,200:n huovin kanssa. Näin alkoi siis sota jo
uudestaan, vaikka ei vielä puolta vuottakaan rauhansovinnon jälkeen
ollut täyteen kulunut. Kaksi päivää myöhemmin tultiin Seelantiin, ja
elok. 11 p. ilmestyi Ruotsin sotavoima toistamiseen Kööpenhaminan
edustalle.
Ensimäisen sanoman saavuttua Kaarle X:nnen maallenoususta Seelantiin
oli Kööpenhaminassa perinpohjainen epätoivo päässyt valtaan.
Linnoitukset olivat näet mitä kurjimmassa tilassa; monessa paikassa
olisi voitu ratsainkin päästä vallin yli; rintavarustus oli tuskin
kyynärän korkuinen. Sotamiehiä ei ollut enempää kuin 400 kaupungissa.
Siksi kehoitettiinkin kuningas Fredrik III:tta pakenemaan, ja useat
rikkaat porvaritkin jo veivät paraat tavaransa laivoihin. Mutta pian
heräsi Tanskan kansan kauan torkuksissa ollut isänmaanrakkaus. Kuningas
itse vastasi kieltävästi noihin pakokehoituksiin ja lausui: "ennen
tahdon kuolla tähän, niinkuin lintu pesäänsä!" Tämä lujuus teki muutkin
lujiksi. Elok. 9 p. kokoontuivat kuninkaan käskystä maistraatti,
papisto sekä yliopiston professorit linnaan. Siellä Fredrik III kysyi:
tahtoivatko he panna henkensä ja verensä alttiiksi isänmaan hyväksi. Ja
he vastasivat yksimielisesti, juhlallisesti: "tahdomme!" Nyt virtasi
porvareita upseerien luo ilmoittautuen sotureiksi; myöskin 600
ylioppilasta tarttui aseisiin. Valleilla ruvettiin kilvan tekemään
työtä. Itse valtaneuvoksetkin olivat siellä kuokka tai lapio kädessä;
naisetkin vetivät käsikärryillä multaa. Elok. 11 p. sytytettiin
etukaupungit palamaan, ettei niissä olisi piirittäjille mitään suojaa.
Vaikka isänmaallisessa innossa tuo ennen turvaton Kööpenhamina olikin
saatu jommoiseen puolustuskuntoon, ei se luultavasti kuitenkaan olisi
kestänyt harjaantuneitten soturien rynnäkköä, jos siihen vain heti
olisi ryhdytty. Aina uljas Dahlberg kehoittikin kuningasta innokkaasti,
vaan muut varovaisemmat päälliköt epäsivät. Kaarle X tällä kertaa
kallistui jälkimäisten puolelle. Masensiko ehkä kavalasta
rauhanrikkomisesta levoton omatunto täten hänen rohkeuttansa? Ruvettiin
siis piiritykseen. Vaan sekin kävi hitaasti; kööpenhaminalaiset pitivät
puoliaan urhokkaasti ja taidolla. Erittäinkin olivat norjalaiset
merimiehet sekä "musta joukko", nimittäin ylioppilaat, piirittäjille
vaaralliset. Ajan pitkään olisi kuitenkin Ruotsin soturien suurempi
taito epäilemättä saattanut heidät voitolle; mutta ennen sitä
kerkesikin jo tulla apua ulkoa. Hollantilaiset pelkäsivät kauppansa
Itämerellä kärsivän, jos Juutinrauman molemmat rannat joutuisivat
Ruotsin käsiin. Siksi he lähettivät suuren laivaston Kööpenhaminan
avuksi. Ruotsin laivasto tosin taisteli lokak. 29 p. Juutinraumassa
urhoollisesti tätä vastaan, vaan ei voinut estää hollantilaisten pääsöä
perille. Näin oli siis Tanskan pääkaupunki pelastettu; seuraavana
päivänä lakkasi piiritys, ja Ruotsin sotavoima siirsi leirinsä
puoltatoista peninkulmaa lännemmäksi.
Tähän samaan aikaan alkoi jo muualtakin kuulua Ruotsille pahoja
sanomia. Itävaltalaisia, brandenburgilaisia ja puolalaisia, 30,000
miestä, oli etelästä tullut Holsteinin ja Slesvigiin; Ruotsin pienten
sotajoukkojen täytyi vetäytyä Juutinmaalle. Kahdessa äsken
valloitetuista maakunnista, Trondhjemin läänissä ja Bornholman
saaressa, nousi kansa kapinaan ja surmasi tai karkoitti ruotsalaiset.
Kaarle X tahtoi nyt rohkealla yrityksellä saada vastaisen onnen
kääntymään; hän teki väkirynnäkön Kööpenhaminaa vastaan yöllä helmik.
10:n ja 11:n välillä v. 1659. Se, mikä elokuussa olisi ollut helppoa,
oli kuitenkin nyt melkein hullun työtä, sillä ryntääjien luku oli vain
1/3 piiritetyistä. Tämän epäsuhteen lisäksi tuli vielä se, että hanke
petoksen kautta joutui ennen aikojaan kaupunkilaisten tietoon, jotta he
olivat varuillansa. Vallin lähelle tultuansa sai Ruotsin väki vastaansa
niin hirmuisen luoti- ja kivituiskun Kööpenhaminan miesten, sekä
kiehuvan veden sateen naisten käsistä, että he viimein hajosivat ja
pakenivat. Turun ja Uudenmaan ratsurykmentit olivat tässä rynnäkössä
myöskin mukana, mutta ainoastaan varaväkenä, taisteluun osaa ottamatta.
Yhä vaarallisemmaksi muuttui nyt Ruotsin valtakunnan tila. Täysi syy
oli Tammelan kirkkoherralla, Lauri Pietarinpojalla Ajantiedossaan
huudahtaa:
"Ah tät' aikaa! aika kamal,
vaivat monet monel taval;
puolat puskijat väijyit meitä,
keisar, mond muut auttoi heitä,
venäläinen vielä sitten
läpikäy maita läpimiten,
miehet, vaimot monet murhal
suretti surmaan surkjal surmal;
juntti juonikas viel soti,
välist sopi, välist oti,
Hollantikin hoilaa vedel,
olleeko varaa mennä merel" j.n.e.
Englanti, joka tähän asti oli Juutinraumaan lähetetyllä laivastollansa
estänyt hollantilaista laivastoa tanskalaisia enempää auttamasta, solmi
nyt, heinäk. 14 p., liiton Haagissa Hollannin kanssa, pakottaaksensa
skandinavilaisia riitaveljeksiä sovintoon. Perustuksena piti olla
Roskilden rauhanpäätös, sillä muutoksella kuitenkin, että Trondhjemin
lääni sekä Bornholman saari oli Tanskalle takaisin annettava.
Kaarle X oli kovin ylpeä taipuakseen tämmöiseen nöyryytykseen. "Te
kirjoittelette sovintoon", vastasi hän, "mutta minä ne miekallani
hakkaan palasiksi!" Silloin Englannin laivasto kutsuttiin kotiin ja
hollantilainen vei itävaltalais-brandenburgilais-puolalaisen armeijan
Kielistä Fyen saarelle. Siellä seisova ruotsalainen sotajoukko, 5,000
ratsumiestä, sortui ylivoiman alle ja kaatui tai vangittiin. Tämä
verraton vahinko, jolloin kadotettiin niin paljon kelvollista väkeä,
tapahtui keskipaikoilla marraskuuta.
Kuukautta myöhemmin riensi kuningas Göteporiin, jonne hän oli kutsunut
Ruotsin säädyt kokoon, saadakseen sodan jatkamiseen tarvittavia varoja.
Mutta ennenkuin oli mihinkään päätökseen päästy, sairastui Kaarle X
kovaan tautiin ja kuoli helmik. 13 p. 1660.
Tanskalaiset toivoivat nyt saavansa kaikki viime rauhansovinnossa
menetetyt maakuntansa takaisin, sillä Ruotsilla ei näyttänyt enää
olevan voimia vastarintaan. Mutta Ranska ja Englanti pitivät
voimallisesti Ruotsin puolta, eikä Hollantikaan, kauppaetujensa tähden,
suonut Juutinrauman itäistä rantaa takaisin Tanskalle. Roskilden
rauhanpäätös vahvistettiin siis uudestaan jo ennen määrätyllä
muutoksella Trondhjemin läänin ja Bornholman suhteen. Samalla aikaa
lopetettiin myös sota Itävallan, Puolan ja Brandenburgin kanssa Olivan
rauhansovinnolla.