Siihen aikaan tuli maaseudulta mies, jolla ei ollut lahjakkaisuutta,
älyä, ei ainoatakaan voimakasta tai viehättävää ominaisuutta, mutta
jolla oli minun seurapiirissäni hyvin harvinainen vilpittömyys ja
tunteiden suoruus. Olin alkanut uskotella itselleni, että minun
vihdoinkin oli, kuten tuttavani sanoivat, _valittava_. Äiti kun olin,
en voinut mennä naimisiin, ja koska en luottanut kenenkään miehen
hyvyyteen, en luullut olevani oikeutettukaan siihen. Minun oli siis
otettava rakastaja, ollakseni samalla tasolla kuin seurapiiri, johon
olin joutunut. Päätin valita tuon maaltatulleen, jonka nimi ja asema
takasi minulle kylläkin huomattavan suojeluksen. Se oli kreivi de
Larrieux.
Hän rakasti minua sielunsa vilpittömyydessä. Mutta mahtoiko hänellä
sitten olla sielua. Hän oli noita kylmiä ja arkipäiväisiä ihmisiä,
joilla ei ole edes paheen loistoa eikä valheen henkevyyttä. Hän rakasti
minua aina niinkuin mieheni oli joskus minua rakastanut. Hän näki
minussa vain kauneuden, eikä katsonut asiakseen etsiä sydäntäni.
Hänessä se ei ollut ylenkatsetta vaan kykenemättömyyttä. Jos hän olisi
minussa keksinyt kyvyn rakastaa, ei hän olisi voinut siihen vastata.
En usko, että on ollut olemassa miestä, joka olisi täydellisempi
aineenorja kuin Larrieux parka. Hän söi nautinnolla, nukkui kaikissa
nojatuoleissa ja lopun aikaa hän nuuskasi. Hän tyydytti täten aina
jotakin ruumiillista tarvetta. En usko hänellä olleen yhtäkään ajatusta
päivän mittaan.
Ennenkuin suhteemme tuli läheiseksi, tunsin ystävyyttä häntä kohtaan,
sillä vaikkei hänessä ollutkaan mitään suurta, ei hänessä ollut mitään
pahaakaan. Tästä yksinomaan johtuikin hänen paremmuutensa kaikkien
muiden rinnalla, jotka minua ympäröivät. Hänen mielistelyjään
kuunnellessani uskottelin itselleni, että hän rakentaisi rauhan minun
ja ihmiskunnan välille ja luotin hänen uskollisuuteensa. Mutta tuskin
olin antanut hänelle nuo oikeudet, joita heikot naiset eivät
milloinkaan ota takaisin, kun hän jo alkoi vainota minua eräänlaisella
sietämättömällä tungettelevaisuudella ja rajoitti kaiken hellyytensä
siihen ainoaan rakkaudenosoitukseen, jota hän osasi pitää arvossa.
Te näette, ystäväni, että olin joutunut Charybdiksesta Scyllaan. Tuo
mies, jota hyvän ruokahalunsa ja uneliaisuutensa vuoksi olin luullut
niin tyyniveriseksi, ei edes tuntenut sellaista voimakasta ystävyyttä,
jota olin toivonut hänessä kohtaavani. Hän sanoi nauraen, että hänen
oli mahdotonta tuntea ystävyyttä kaunista naista kohtaan. Ja jospa
tietäisitte, mitä hän nimitti rakkaudeksi!...
Minä en luulottele olevani luotu toisenlaisesta aineesta kuin kaikki
muut inhimilliset olennot. Nyt kun en enää ole mitään sukupuolta,
ajattelen, että olin silloin niin todellinen nainen kuin kuka toinen
tahansa, mutta että ominaisuuteni eivät päässeet kehittymään kun en
kohdannut miestä, jota olisin voinut rakastaa kyllin luodakseni
hiukkasen runollisuutta aistillisen elämän tosiasioitten ylle. Mutta
näin ollen ymmärtänette tekin, joka olette mies ja siitä syystä
vähemmin arkatuntoinen tunteissanne, inhon, joka valtaa mielen
alistuessa rakkauden vaatimuksille ymmärtämättä tarvetta... Kolmessa
päivässä tuli kreivi de Larrieux minulle sietämättömäksi.
No, niin, rakkaani, minulla ei ollut milloinkaan tarmoa riistäytyä irti
hänestä. Kuudenkymmenen vuoden ajan oli hän kidutukseni lähde ja inhoni
esine. Säälistä, heikkoudesta ja ikävyydestä olen häntä sietänyt. Alati
tyytymättömänä vastahakoisuudestani ja aina niiden esteiden
kannustamana, joita asetin hänen intohimolleen on hän rakastanut minua
kärsivällisimmällä, toivehikkaimmalla, kunnioitetuimmalla ja
ikävystyttävimmällä rakkaudella, millä mies koskaan on naista
rakastanut.
On totta, että siitä lähtien kuin sain suojelijan, oli asemani
seuraelämässä koko joukon miellyttävämpi. Miehet eivät uskaltaneet enää
minua ahdistaa, sillä kreivi oli peloittava tappelija ja hirveän
mustasukkainen. Naiset, jotka olivat ennustaneet, etten minä kykenisi
kiinnittämään miestä itseeni, näkivät harmikseen kreivin minun
kahleissani. Ja kukaties vaikutti minun kärsivällisyyteeni häntä
kohtaan osaltaan tuo turhamaisuus, joka ei salli naisen joutua hyljätyn
asemaan. Larrieux-paran olennossa ei kuitenkaan ollut paljon
ylistelemisen varaa, mutta hän oli erittäin kaunis mies, hänellä oli
sydäntä, hän osasi vaijeta aikanaan ja häneltä ei puuttunut tuota
kohtuullista itserakkautta, joka kohottaa naisen arvoa. Sen lisäksi,
että naiset eivät lainkaan ylenkatsoneet kreivin ikävää kauneutta, joka
minun silmissäni oli hänen päävikansa, hämmästytti heitä hänen minua
kohtaan osoittamansa vilpitön uskollisuus ja he julistivat hänet
rakastajain esikuvaksi. Olin siis joutunut kadehdittuun asemaan, mutta
minä vakuutan teille, että se huonosti korvasi minulle yhteiselämämme
ikävyyden. Minä kannoin sen kuitenkin kohtalooni alistuen ja pysyin
Larrieuxille moitteettoman uskollisena. Siinä näette, rakas lapseni,
olenko niin rikollinen häntä kohtaan kuin ajattelitte.
-- Ymmärrän teidät hyvin, vastasin. Minun on sanottava teille, että
surkuttelen ja kunnioitan teitä. Te olette tehnyt aikanne tavoille
todellisen uhrauksen, ja teitä vainottiin siksi, että olitte parempi
kuin nuo tavat. Jos teillä olisi ollut hiukan enemmän siveellistä
voimaa, olisitte te hyveessä löytänyt kaiken sen onnen, mitä ette
löytänyt salasuhteissa. Mutta sallikaa minun ihmetellä yhtä seikkaa,
sitä, ettette elämänne varrella kohdannut ainoatakaan miestä, joka
olisi kyennyt teitä ymmärtämään ja joka olisi ollut kelvollinen
avaamaan sydämenne todelliselle rakkaudelle. Tuleeko minun siitä
päättää, että nykyajan miehet ovat parempia kuin entisen?
-- Tuo on suurta itserakkautta teidän puoleltanne, vastasi markiisitar
nauraen. Minulla on sangen vähän syytä ylistää oman aikani miehiä, ja
kuitenkin minä epäilen, tokko te olette paljonkaan edistyneet. Mutta
älkäämme väitelkö. Oli miten oli, onnettomuuteni syy oli kokonaan
minun, en ollut kyllin älykäs arvostellakseni asioita. Niin ylpeä kuin
olin, olisi minun pitänyt olla harvinainen nainen ja osata kaikkien
jokapäiväisten, valheellisten ja tyhjien miesten joukosta
kotkansilmäyksin valita joku tuollainen ylevä ja tosi, joka kaikkina
aikoina on harvinainen. Olin liian tietämätön, liian typerä siihen.
Ijän karttuessa olen saanut enemmän arvostelukykyä, olen ymmärtänyt,
että muutamat niistäkin, joihin ulotin vihani, olisivat ansainneet
toisia tunteita. Mutta silloin olin jo vanha, ei ollut enää aika
sellaista tuumia.
-- Mutta ettekö nuorena ollessanne, toistin minä, ainoatakaan kertaa
joutunut kiusaukseen tehdä uutta koetta? Eikö tuo ankara
vastenmielisyys milloinkaan järkkynyt? Sepä kummallista!