Lautturikin, joka lauttaa kulettaessaan oli kuunnellut heitä, kajosi
nyt keskusteluun:
"Älkää olko armoton, isä Chachignot... Mitä maksaa vaivaa teille,
mennä oikeuden palvelian luo? Mitä se hyödyttää teitä, tehdä nuo
raukat onnettomiksi? Olkaa armollinen, vielä vähän, koska teillä on
niin hyvät varat!"
Ukko käännähti kuin kärmeen puremana ja älästi:
"Minä neuvon sinun pitämään suusi kiinni, sinun, sinä hornan vetelys;
sinäkin olet yksi tuollainen 'isänmaitsia' muukamaks!... Onpa
oikein surkuteltavaa jo ainoastaan kuullakin sitä! Viisi penttua
-- eikä penniäkään -- ja sittenkin huvitteleida tähystellen tykkiä
vihollista kohden, tarvitsematta sitä... Ja minä kysyn herralta, minä
(toden totta luulen minä, että tuo lurjus kääntyi tässä minuun!)
mitä on todellakin tuloa mokomasta? Tuo esimerkiksi on saanut
naamansa mäsäksi, kadottanut hyvän paikkansa ja kas nyt -- nyt elää
hän aivan, kuin mustalainen, pienessä viima-tuulisessa luolassaan
lapsineen, jotka nikahtuvat yskään, ja vaimoneen, joka työskentelee
pesulaiturilla itsensä vaivaiseksi. Eikö hän ole nauta, hänkin?"
Lautturin silmistä vilahti katkera salama, ja arvet koko hänen
tummassa muodossaan kuvastivat syvät, vaaleat vanansa entistä
selvemmin. Mutta hänellä oli niin luja itsensä kieltämys, että hän
voi alla ääneti ja syöntää vihansa lautturi-sauvaansa, jonka hän
työnsi hietaan niin, että se oli katkeamaisillaan. -- Ja parasta se
olikin; sillä yksikin varomaton sana olisi voinut riistää häneltä
nykyisenkin toimensa; sillä hra Chachignot'illa on valtaa. Hän on
kunnallisneuvosten jäsen.