— Piispa käskee tuomiokapitulin nuorimman papin aamunkoittaessa
istumaan ratsun selkään... Kuka on nuorin kaniikki?
— Márton kaniikki, — vastasi Henrik hiukan mietittyään Kun hän mainitsi
tämän nimen, leimahti äkkinäinen valo Walterin sieluun.
— Oh, nyt ymmärrän jo piispan viisauden, — huudahti hän loistavin
kasvoin.
Henrik isä kiiruhti itse Mártonia hakemaan. Rouva Csanád ei ymmärtänyt
rahtuakaan kaikesta tästä ja katsoi kasvavalla hämmingillä Walteria,
joka innokkaasti rukoili piispan kopin kynnyksellä. Mutta hän ei
uskaltanut puhutella pappia.
Nyt saapui Márton piispan taloon. Leskirouva katseli suorastaan
taikauskoisella uteliaisuudella tämän kookasta vartaloa ja lujia
piirteitä.
— Poikani, — puhui Walter nuorukaiselle, — piispa puhui sinulle minun
suuni kautta.
— Kuuntelen Gellért herraa, — vastasi Márton.
— Aamun koittaessa nouset ratsaille ja ajat petshenegipusztalle...
Jos sotanuijalla olisi lyöty Mártonia päähän, ei hän olisi kovemmin
vavahtanut kuin nämä sanat kuullessaan. Hänen kasvonsa kalpenivat,
mutta tulivat seuraavassa silmänräpäyksessä tulipunaisiksi. Hän painoi
molemmat kätensä rintaansa vasten, aivankuin tahtoisi tukahduttaa
sydämensä kiivaan sykkimisen.
— Sinun on suoritettava kolme työtä, — jatkoi Walter mestari. —
Rauhoitat kapinoivat pakanat ja leikkaat poikki syntisen pusztan rouvan
tukan.
— Ymmärrän, — vastasi Márton.
— Menet Keven metsään ja hakkaat rikki pakolaisten kivisen
epäjumalankuvan.
— Ymmärrän.
— Menet tapaamaan kristittyä neitoa, joka bulgarialaisesta
Valkeastakaupungista on saapunut Keveen, tartut häntä käteen ja tuot
tänne äitinsä luo.
Nyt puuttui ispaaninrouva hiljaa puheeseen.
— Zenóbiaksi ristittiin tyttäreni, mutta enemmän hän pitää Angyika
nimestä, jonka imettäjänsä hänelle antoi.
Mártonin rinta huokui vielä voimakkaasti, mutta hänen kasvonsa olivat
jo saaneet takaisin pappien arvoituksellisen ja nöyrän ilmeen.
— Ja vielä jotakin sanoo sinulle piispa, — puhui Walter. — Sano Márton
pojalleni, — puhui hän minulle äsken, — sano hänelle, että Gellért
tahtoo poimia viikunoita ohdakkeista ja viinimarjoja orjantappuroista.
Olen puhunut.
Ukko syleili ja suuteli sitte nuorta kumppaniaan, jonka jälkeen Márton
äänettömin askelin meni takaisin tuomiokapituliin.
— Mutta herrani, — huudahti ispaaninrouva, joka nyt vasta alkoi
tointua syvästä hämmästyksestään, — minkälainen valta on annettu tälle
nuorelle papille, että hän voi suorittaa sen, mitä ei suuri Csanád
viisinesatoine keihäsmiehineen voinut ajaa perille?
— Rakkauden valta, — vastasi Walter loistavin kasvoin.