Myöhään iltapäivällä ilmoitti rouva Csanád, odottamatta leskeksi tullut
ispaaninrouva, että hän haluaa puhua Gellért piispan kanssa.
Piispan asunto oli tuskin lapsen nuolenkantaman päässä palatsista,
mutta kuitenkin antoi vallasrouva satuloida raudikkotammansa, jonka
seljässä oli yhtä mukava istua kuin hiljaa kiikkuvassa lapsenkeinussa.
Kullalla kirjailtu satulaloimi oli levitetty ratsun selkään, punaisia
suitsia koristivat kauniisti kilisevät pienet hopeatiu'ut. Kaksi
punapukuista hovipalvelijaa piteli ohjia ja palvelustytöt seurasivat
jalkaisin rouvaansa, heille kuuluvan hovipalveluksen mukaan kantaen
pitkävartista riikinkukkoviuhkaa, silkkityynyä ja hajuvedellä täytettyä
pulloa.
Csanádin leski ei enää ollut nuori, mutta hänen lakastuvilla
kasvoillaan oli kuitenkin vielä jälkiä muinaisesta kuulusta
kauneudesta. Hän oli kreikkalaissyntyinen nainen, ja hänen suora
nenänsä, pyöreä vartalonsa ja harvinaisen suuret silmänsä ilmaisivatkin
vierasta syntyperää.
Kultakirjaillun pitkän hunnun verhoamana, jonka hän murheen merkiksi
oli kiinnittänyt mustalla nauhalla, pää surullisesti kumarassa, mutta
kuitenkin luontevan ylpeänä hän istui hevosensa seljässä. Suuressa
lesken surussaankaan hän ei unohtanut velvollisuuttaan suurta arvoaan
ja syntyperäänsä kohtaan.
Rouva Csanád näet oli Konstantinopolin suuren keisarin Basilios
Bulgarien-tappajan tytär. Hän ei tosin ollut keisarillinen prinsessa
ollen syntynyt avioliiton ulkopuolella, mutta kuitenkin häntä isänsä
tahdosta kasvatettiin porfyripalatsin loistavissa saleissa. Hänen
äitinsä oli korintilainen palvelijatar; rouva Csanád ei häntä juuri
muistellutkaan, vaan sitä enemmän muistossa suurta isäänsä, pyhää
keisaria.
Rouva Csanádin ensimäin en mies oli Ajtony päällikkö, Marosin
suurherra. Konstantinopolin hovilla oli yhteen aikaan kauas tähtääviä
valloitussuunnitelmia, ja se tahtoi voittaa niiden puolelle
Ajtonyinkin, joka silloin hallitsi aliselta Tonavalta, Itä-Rooman
valtakunnan rajavirralta aina Marosiin asti. István kuninkaan nopeasti
kasvava valta saattoi rajan keisarillisen hovin suunnitelmille, herra
Csanádin sotatappara taas teki lopun Ajtonyin elämästä. Leskirouva
silloin tosin vertavuotavalla sydämellä, mutta suurella kiireellä
vannoi ikuista uskollisuutta Csanádille ja lähetti Ajtony herran pienen
tyttären Zenóbian konstantinopolilaisten sukulaisten luo.
Tällä liitolla tahtoi Csanád lujittaa valtaansa Etelä-Unkarissa, ja se
onnistuikin hänelle täydellisesti, kuten kaikki, mihin hän ryhtyi.
Vallasrouva saapui nyt seurueineen piispan asuntoon. Mutta kun hänet
laskettiin Gellért herran autioon munkkikoppiin, kääntyi hän säpsähtäen
takaisin, sillä piispan sijasta hän tapasi siellä sairaan kerjäläisen,
joka valitellen heittelehti olkisäkillä. Gellért piispa itse oli jo
kaksi päivää syömättä ja juomatta rukoillut Pyhän Neitsyen kirkossa,
ennakolta laitetun hautansa ääressä.
Tämän tiedon sai ispaaninrouva Walter mestarilta, piispan uskotulta
papilta, joka viipymättä riensi vierasta vastaanottamaan.
Leskirouva ryhtyi papin kanssa puheisiin. Hän käyttäytyi miellyttävän
vapaasti, keisarin hovissa totutulla kohteliaisuudella. Kun ensin
oli hienolla imarruksella ylistänyt tuon kuuluisan ja pyhän piispan
hyväntekeväisyyttä, palasi hän siihen ankaraan iskuun, jolla
kaitselmus käsittämättömässä viisaudessaan jo toisen kerran oli nähnyt
hyväksi häntä koetella. Tällöin hän piti pienen sopivan väliajan
osoittaakseen, kuinka vaikeata hänelle oli nöyrä alistuminen taivaan
tahdon alle. Väliajan jälkeen hän heti ryhtyi hyvinkin maallisia
asioita käsittelemään. Hän lausui sen toivomuksen, että tuo kuuluisa
piispa, lesken sydämen ainoa toivo, hänen hervottomuutensa tuki ja
tietämättömyytensä valaiseva soihtu, on toimittava niin, ettei Csanádin
perhe joudu kärsimään arvonsa eikä omaisuutensa suhteen. Erittäinkin
hän pani suuren painon siihen, että kirkossa vastedeskin saisi
erityiseltä paikalta kuunnella pyhää messua ja että linnan vartiosto
osoittaisi hänelle kuuluvaa kunnioitusta. Kylliksi selvän viittauksen
muodossa hän lausui senkin toivomuksen, että kuninkaan uusi ispaani
nimitettäisiin vain sillä ehdolla, että hän ottaa vaimokseen Csanádin
lesken...
Vanha kaniikki kuunteli alakuloisena ja hajamielisesti leskirouvan
puheliaisuutta. Mutta sitte hän äkkiä alkoi tulla tarkkaavaiseksi...
Ispaaninrouva puhui tytärtään uhkaavasta suuresta vaarasta. Rouva
Csanád oli nimittäin keväällä vaatinut Ajtonyin tytärtä, Zenóbiaa
tulemaan Konstantinopolista kotiin Marosváriin, jotta hänet voitaisiin
sopivasti naittaa. Tyttö nähtävästi oli jo aivan kotiutunut keisarin
pääkaupungissa, ylhäisten sukulaistensa keskuudessa eikä tahtonut
kuulla puhuttavan kotiintulosta. Pitkän vastustuksen ja viivyttelyn
perästä täytyi hänen kuitenkin lopulta lähteä liikkeelle. Viimeksi hän
oli antanut tietoja itsestään bulgarialaisesta Valkeastakaupungista
(Belgradista). Matkasuunnitelma oli sellainen, että hän kreikkalaisina
seurueineen kulkee veneellä Valkeastakaupungista Keveen, josta hän
Keven ispaanin suojeluksen alaisena matkustaa edelleen Marosváriin.
Mutta Keven ja Csanádin linnan välinen seutu oli kokonaan kapinoivien
rajavartijoiden hallussa, ja leskirouva ajatteli kauhulla sitä vaaraa,
joka uhkaisi Csanádin tytärpuolta, jos hän joutuisi suuttuneiden
pakanain käsiin.
Tätä mahdollisuutta kauhistui Walter mestarin isänsydänkin.
— Menen piispan luo, — sanoi hän, — sillä jos kukaan, niin hän voi
auttaa sinua suuressa ahdingossasi... Hän tosin kielsi häiritsemästä
itseään aamunkoittoon asti, mutta luulen, että hän tällä kertaa on
antava anteeksi tottelemattomuuteni.
Kaniikki kiirehti pois, mutta rouva Csanád istahti eräälle puupenkille,
jonka hänen palvelustyttönsä varustivat tyynyillä. Palvelijattaret
olivat polvillaan rouvansa ympärillä. Penkki oli aivan vastapäätä
piispan kopin avointa ovea, joten vallasrouva voi tarkastaa Gellértin
asuntoa. Suuri pöytä, kaksi tuolia, kirjateline ja kirjelaatikko olivat
ainoat huonekalut. Vuode oli myöskin huoneessa, jos nimittäin siksi
voi sanoa karkealla säkkikankaalla peitettyä olkipatjaa, jolla sairas
kerjäläinen nyt heittelehti. Seinällä riippui suuri, musta ristinkuva,
sen alla piispan cilicium — piikkivyö — ja ruoska, jolla hän itseään
kidutti. Noilla kauheilla kidutusaseilla hän pääasiallisesti silloin
kuritti ruumisraukkaansa, kun lankesi vanhaan vikaansa, kiihkeyteen.
Sillä täydellisyyteen vievä tie on vaikea sille, jolla luonnostaan on
niin vilkas, tulinen, niin runoilijamaisen epävakainen, innostukseen,
haltioitumiseen ja kiivauteen altis sielu kuin Gellért herralla oli.
Kirjatelineellä oli hänen mielikirjailijainsa teoksia. Pyhä Ambrosius,
Pyhä Augustinus, Cassiodorus, Boëtius, Platon ja Zeno. Lisäksi
Hieronymus, jumaloimiseen asti rakastamansa beatissimus Hieronymus,
jota hän rajattomassa ihastuksessaan sanoi kaikkein loistavimmaksi
valoksi taivaan suurinten tähtien joukossa.
Pöydällä oli levällään täyteen kirjoitettuja pergamenttilehtiä.
Deliberation käsikirjoitus. Gellért piispa selitti tässä teoksessaan
Isingrim ystävälleen Kolmen miehen kiitosvirttä, ja vaikka tästä
mystillisestä teoksesta oli valmistunut jo kahdeksan kirjaa, oli hän
selityksissään ehtinyt vasta viidenteen värssyyn.
Äskettäin oli hänen täytynyt jättää työnsä kesken, kun kirjoitusnahka
oli loppunut.
Pitkän ajan kuluttua palasi Walter mestari, mukanaan Henrik niminen
vanha pappistoveri. Kaniikin kasvot olivat mielenliikutuksesta kalpeat.
— Puhuin piispan kanssa ja kuulin häneltä ihmeellisiä asioita.
— Ilmoititko hänelle Csanád herrani kuolemasta? — kysyi leskirouva.
— Kerroin hänelle, mutta Gellért herra ei osoittanut mitään
hämmästystä. Hän kysyi minulta ainoastaan, minkälaisilla aseilla
ispaani oli lähtenyt petshenegipusztalle, ja kun kerroin hänen
lähteneen miekoin ja keihäin, pudisti hän surullisena päätään.
— Puhuitko hänelle tytärtäni uhkaavasta vaarasta?
— Puhuin.
— Ja mitä hän vastasi?
— Sen saat heti tietää.