Siihen tavattomaan tapaukseen, että vesiportti suljettiin valoisalla
päivällä, oli tavaton syykin. Karitsain etujoukko saapui takaisin
petshenegipusztalta. Sokea Becs, joka silloin vielä Harangodin
kahlaamon luona taisteli kantapäillään seuraavaa kulta-armeijaa
vastaan, lähetti varovaisuudesta edeltäpäin osaston keihäsmiehiä
ajamaan pois kaupungista monet vieraat henkilöt.
Henkivartijat karauttivat pitkin pääkatua ja äänekkäästi haukkuen
ajoivat vieraita porttia kohti; marosvárilaisten sydäntä taas ahdisti
aavistuksellinen pelko.
Ratsujoukko oli sangen risaisen näköinen, muutamain miesten yllä
riippuivat vaatteet verisinä repaleina; ratsut olivat samoin likaisia
ja verisiä.
Vakavan hiljaisuuden vallitessa saapui pääjoukkokin Taszillón
johtamana. Rovasti oli kadottanut kypäränsä ja kaapunsa oli repaleina.
Csanád ispaanin ruumista kuljetti yksi varahevosista. Kun neljä miestä
palatsin edessä nosti alas vaippaan puetun jättiläisen ruumiin, kuului
nyyhkytyksiä ja äänekästä itkua kadulla.
Kuolemanväsyneeltä näyttävän Taszillón nostivat samoin alas nuoret
kaniikit.
— Soittakaa kirkon kaikkia kelloja, — lausui rovasti soinnuttomalla
äänellä, — jokainen asekuntoinen mies menköön kaupungin muurille, sillä
meitä painaa Herran käsi!
Vihdoin saapui Sokea Becskin jälkijoukkoineen. Kentälle oli yöllä
jäänyt kaksisataa karitsaa ja kaksi kertaa niin monta varahevosta.
Vesiportin edessä seisoivat kaupungista karkoitetut pusztan ihmiset
suurissa joukoissa. Epävarmoina ja epäluuloisina he silmäilivät
toisiaan. Eivät tienneet vielä, merkitseekö ispaanin kuolema vaaraa
vaiko vaarasta pelastumista. Muutamat peloissaan katselivat linnan
porttia, toiset säikähtyneinä silmäilivät kaukana petshenegipusztalla
kierteleviä tomupilviä...
Yhtäkkiä syntyi rannalla hiljaisuus. Ihmiset tungeskelivat suolalaivaa
kohti, jonka korkeassa keulassa seisoi levitetyin käsivarsin
maanpakolainen tietäjä. Ukon silmät säkenöivät, kasvot hehkuivat, kun
hän syväsointuisen torven avulla alkoi puhua joukolle. Hän puhui ihan
erehdyttävän samanlaisella, omituisella äänenpainolla kuin Marosin
papit juhlapäivisin kirkossa saarnatessaan.
Ja tietäjän saarna kuului tähän tapaan:
Kylliksi on teille julistettu uuden jumalan evankeliumia, nyt on aika
muistuttaa vanhasta Jumalasta.
Ja monta vertausta ovat mustat papit teille kertoneet, nyt kuulkaa
minunkin vertaukseni.
Entinen suurherra tahtoi koetella hevospaimentaan ja antoi hänelle
lemmikkiratsunsa. Se oli loistavakarvainen raudikko, kevytjalkainen
kuin hirvi ja rohkea kuin metsäsika.
Ja suurherra puhui näin hevospaimenelle: Uskon sinulle hevoseni,
vartioi sitä kuin silmäterääsi ja vaali sitä kuin äiti lastaan.
Mutta kun koetusaika oli päättynyt, meni suurherra taas pusztalle
ja pyysi hevospaimenta näyttämään ratsuaan. Mutta mitä piti hänen
nähdäkään! Hevonen oli laihtunut kuin isännätön koira ja alakuloisena
se käydä köntysti niityllä eikä välittänyt isäntänsä kutsuvasta
vihellyksestä.
Ja suurherra puhui näin hevospaimenelle: Näytä minulle laidun, jolla
hevoseni kävi syömässä.
Hevospaimen vei silloin suurherran rämeiselle niitylle; jolla ei
kasvanut muuta kuin kaislaa ja saraheinää.
Ja suurherra puhui näin hevospaimenelle: Näytä minulle lähde, josta
hevoseni kävi juomassa.
Hevospaimen vei silloin suurherran sammakonkutuiselle kuopalle.
Ja suurherra puhui näin hevospaimenelle: Näytä minulle valjaat, joita
hevoseni kantoi.
Hevospaimen näytti silloin suurherralle raskasta iestä.
Suurherran sydän tuli sangen murheelliseksi ja hän puhui näin
hevospaimenelle: Kas tässä, palvelijani, maksan sinulle palkkasi.
Ja hän kutsui asemiehensä esiin, ja nämä hakkasivat hevospaimenen
kuoliaaksi.
Mutta suurherra puhui näin: Voi tuollaista huonoa hevospaimenta, joka
kohtelee sotaratsua samalla lailla kuin työjuhtaa.
Maanpakolainen vaikeni ja virran rannalla syntyi syvä hiljaisuus.
Silloin aukeni vesiportti puoliksi ja muuan papin palvelija muodostaen
kämmenistään torven luihki väkijoukolle:
— Linnanpäällikkö Becs sallii kaikkien kristinuskoa tunnustavain tulla
kaupunkiin seitsenhenkisissä joukoissa ja aseettomina.
Mutta maanpakolais-ukko kohotti molemmat kätensä ja huusi jyrisevällä
äänellä:
— Huono hevospaimen sai rangaistuksensa, ja sinä, kaunis sotaratsuni,
ihana unkarilainen vereni, janoatko yhä vielä lätäkköä ja kaipaatko
iestä?
Eikä miehistä ainoakaan halunnut mennä kaupunkiin. Oli vain yksi ainoa
nainen, joka noudatti kutsua vetäen pientä poikaansa perässään. Heidän
jälkeensä paukahti suuri tammiportti kiinni...
Muut uskoivat itsensä pusztan huomaan ja kiiruhtivat kukin omalle
taholleen. Niiden harvojen joukossa, joiden matka johti kohti
petshenegipusztaa, oli Ekesekin. Laulaja kantoi ihka uutta viulua
olallaan ja ehtien kaikkien muiden edelle liikutteli vikkelästi
ruojujaan. Alföldin herratkin kannustivat ratsujaan ja saavuttuaan
tielle nelistivät kilpaa ehtiäkseen jokainen ensiksi kertomaan kotona
oleville suuren uutisen. Heidän nostattamastaan tomupilvestä kuului
villiä huutoa. Se kuului kuin haukan kirkuna, kun se on vapautunut
pitkällisestä vankeudesta.
Sillä aikaa soivat kellot valittavasti kaupungissa. Suuren ispaanin
kuolema herätti hirveätä levottomuutta. Pääkadulla juostiin ja
voivoteltiin, aivankuin kauhun pyörre kiertäisi pitkin kaupunkia.
Muukalaiset papit ja uuden järjestelmän kannattajat juoksivat itkien
tuomiokirkkoa kohti. Suuri ispaani on kuollut! Kristityt, jotka tähän
asti Csanádin suureen voimaan luottaen huolettomasti katsoivat kohti
tulevaisuutta, huomasivat nyt yhtäkkiä, että jumalantuomion päivä oli
saapunut.
Ja sillä aikaa kuin he ahdistetuin sydämin kuuntelevat kellojen
peljättävää soittoa, kerääntyy tuonne salaperäisen pusztan rannalle
salamoita sinkoilevia pilviä. Vaskenväriset pilvet muodostavat
jättiläiskokoisen naisen pään, joka riippuvine usvakiharoineen
kauhistuttavassa kauneudessaan leijailee pusztan päällä.