Viikonpäivät tahtoivat nekin kerran heittää pois huolet, kokoontua
ja juhlia. Jokainen päivä oli muuten niin sidottu työhön, ettei
niillä vuoden mittaan ollut käytettävänään ollenkaan vapaata aikaa.
Heidän täytyi saada kokonainen erikoinen päivä, ja se heillä olikin
joka neljäs vuosi: karkauspäivä, joka on sijoitettu helmikuuhun,
toimittamaan järjestystä ajanlaskuun.
Karkauspäivänä he päättivät siis kaikki kokoontua juhlimaan,
ja kun helmikuu on laskiaiskuukausi, niin he päättivät tulla
karnevaalivaatteissa, jokainen luonteensa ja kutsumuksensa mukaan. He
tahtoivat syödä hyvin, juoda hyvin, pitää puheita ja sanoa toisilleen
miellyttävät ja epämiellyttävät sanottavansa kursailemattoman
toverillisesti. Vanhan ajan sankareilla oli tapana aterioiden aikana
viskellä toisiaan päähän kalutuilla luilla, viikonpäivät sensijaan
tahtoivat viskellä toisiaan päähänpistojen herkkupaloilla ja
häikäilemättömillä sukkeluuksilla, jommoisia sopii lausua viattomissa
laskiaishuveissa.
Oli karkauspäivä, ja niin he kokoontuivat.
_Sunnuntai_, viikonpäivien esimies, esiintyi mustassa silkkivaipassa.
Hurskaat ihmiset luulivat hänen olevan papin vaatteissa ja menossa
kirkkoon. Maailmanlapset näkivät, että hän oli pukeutunut dominoon
mennäkseen huveihin ja että se hehkuva neilikka, jota hän kantoi
napinlävessään, oli teatterin pieni punainen lyhty, joka sanoi: »Kaikki
on myyty loppuun; pitäkääkin nyt hauskaa!»
_Maanantai_, nuori mies, Sunnuntain sukulainen ja erittäin taipuvainen
huvitteluun, seurasi häntä. Hän läksi työpajastaan omien sanojensa
mukaan vahtiparaadin saapuessa.
— Minun täytyy lähteä ulos kuulemaan Offenbachin musiikkia. Se ei mene
päähäni eikä sydämeeni, se kutittaa jalkajänteitäni; minun täytyy
tanssia, saada pieni humala, saada kuhmu päähäni, nukkua sen jälkeen
ja sitten seuraavana päivänä käydä kiinni työhön. Minä olen viikon
esikoinen.
_Tiistai_, s.o. Tyrsin päivä, voiman päivä.
— Niin, se minä olen! sanoi Tiistai. — Minä käyn kiinni työhön,
kiinnitän Merkuriuksen siivet Kauppiaan saappaihin, valvon tehtaissa,
että pyörät ovat voidellut ja luistavat, katson, että räätäli
istuu pöydällä ja kadunlakaisija katukivillä. Hoitakoon jokainen
tehtävänsä. Minä pidän silmällä kokonaisuutta, sentähden esiinnyn
poliisiunivormussa ja kutsun itseäni »politiistaiksi». Jos tämä on
huono sukkeluus, niin koettakaa te toiset keksiä parempi!
— Sitten tulen minä! sanoi _Keskiviikko_. Minä seison keskellä viikkoa.
Saksalainen kutsuu minua herra Mittwochiksi. Minä seison myyjänä
kauppapuodissa, kukkasena muiden kunnioitettavien viikonpäivien
keskellä. Jos me kaikki marssimme ylöspäin, niin minulla on kolme
päivää edellä, kolme päivää takana — se on kuin kunniavahti. Minulla
lienee oikeus uskoa, että olen huomattavin päivä viikossa.
_Torstai_ saapui puettuna kuparisepäksi, matkassaan vasara ja
kuparikattila; se oli hänen aatelismerkkinsä.
— Minä olen mitä ylhäisittä sukua! Pakanallista, jumalallista!
Pohjoismaissa minua nimitetään Torin mukaan ja etelämaissa Jupiterin
mukaan, jotka molemmat osasivat jyrisemisen ja salamoimisen taidon. Se
on säilynyt suvussa!
Ja sitten hän iski kuparikattilaan ja todisti siten korkean
syntyperänsä.
_Perjantai_ esiintyi nuoren tytön puvussa ja kutsui itseänsä Freijaksi
sekä vaihteen vuoksi Venukseksi, riippuen kielenkäytöstä niissä maissa,
missä hän esiintyi. Hän oli muuten hiljainen, lempeä luonne, sanoi
hän, mutta tänään vapaa ja vallaton. Olihan karkauspäivä, ja se antaa
naiselle vapauden; silloin hän vanhan tavan mukaan itse saa kosia eikä
olla muiden kosittavana.
_Lauantai_ esiintyi vanhana taloudenhoitajattarena, kainalossa
luuta ja siivousvälineitä. Hänen himoruokansa oli olutkeitto
leipämurennuksineen; hän ei kuitenkaan toivonut, että se tässä
juhlallisessa tilaisuudessa pantaisiin pöytään heitä kaikkia varten,
vaan että ainoastaan hän saisi sitä, ja hän sai.
Ja sitten viikonpäivät istuutuivat. Tässä ne ovat kuvattuina kaikki
seitsemän, ja valmiit käytettäviksi kuvaelmiin perhepiirissä. Siellä
heidät voi esittää niin hauskasti kuin mahdollista. Me esitämme heidät
tässä vain pilanpäin helmikuun kunniaksi, sen ainoan kuukauden, joka on
saanut yhden ylimääräisen päivän.