Kaikki, mitä olin kokenut ja tuntenut, kuvastui varmaankin
kasvoiltani, kun palasin kotiin. Kun tulin äidin huoneeseen, niin
hän oikasihe äkkiä suoraksi ja katsoi minuun niin pyytävästi ja
kysyvästi, että minä, koetettuani turhaan kertoa hänelle kaikki,
lopetin sillä, että vaieten ojensin hänelle sormuksen. Hän kalpeni,
hänen silmänsä suurenivat ja jäykistyivät kuin äskeisellä kuolleella,
-- hän huudahti heikosti, tempasi sormuksen, horjahti pudoten
rintaani vastaan, hänen jäsenensä jäykistyivät, pää putosi taakse
päin ja hän tuijotti minuun silmät suurina, neuvottomina. Minä
syleilin hänen vartaloaan molemmin käsin ja seisoin paikoillani
hätäilemättä ja liikkumatta, kerroin hänelle hiljaisella äänellä
mitään salaamatta: uneni, kohtauksen ja kaikki, kaikki... Hän
kuunteli minua loppuun saakka sanaakaan sanomatta, rinta vaan kohoili
mielenliikutuksesta yhä valtavammin -- hänen silmiinsä tuli eloa
ja hän katsoi maahan. Sitten hän pani sormuksen sormeensa ja haki
vaippansa ja hatun. Kysyin, mihin hän aikoo mennä. Hän loi minuun
hämmästyvän katseen ja halusi vastata, mutta ääni petti. Hän vavahti,
hieroi käsiään, kuin lämmitelläkseen ja vihdoin sanoi: "menkäämme
heti sinne".
-- Mihin, äiti?
-- Sinne, missä hän makaa... Minä tahdon nähdä hänet... minä tahdon
saada tietää... minä saan tietää.
Koetin estää häntä menemästä; mutta hän oli vähällä saada
hermokohtauksen. Ymmärsin turhaksi vastustaa häntä -- ja me läksimme.