Kuljin allapäin, ajatuksia, melkeinpä vaistoja vailla kokonaan omaan
itseeni vaipuneena. Tasainen, kumea ja vihainen kohina herätti minut
lumouksestani. Nostin pääni, siellä kohisi ja loiski meri kaartaen
rantojaan noin viidenkymmenen askeleen päässä minusta. Minä huomasin
kulkevani rantahietikkoa myöten. Yöllisen myrskyn nostattamana meri
aaltoili vielä valkopäinä, aivan kuin taivaanrantaan saakka valkoiset
oinaat olisivat toisiaan takaa ajaneet, ja jyrkät jättiläisaaltojen
harjat vuorotellen vyöryivät eteenpäin ja särkyivät mereen
kalliorantoja syleillessään. Menin lähemmäksi vyöryäviä aaltoja --
ja kuljin aivan sitä kaartuvaa viivaa myöten, jonka ne olivat rantaa
huuhdellessaan muodostaneet uurteiseen hietaan, missä oli täynnä
merenruohojen kuivuneita korsia, näkinkengän kuoria ja kiemurtelevia
jälkiä. Suipposiipiset lokit vihaisesti kirkuen lensivät kuin tuulen
kannattamina esiin ilman pohjattomasta syvyydestä, liitelivät
lumivalkoisina hohtaen harmaalla, pilvisellä taivaalla, putosivat
jyrkästi mereen, ja pyyhkäisten aallolta aallolle lensivät jälleen
pois ja katosivat hopeanhohtoisina kipinöinä etäisten aaltojen
tyrskyävään leikkiin. Muutamat niistä lepattelivat itsepintaisesti
suuren kiven yläpuolella, joka yksinäisenä kohosi yksitoikkoisesta
rantapenkereestä. Sakea merenruohikko rehoitti epätasaisina
pensastoina kiven toisella puolen; mutta siellä, missä sen korret
sekaisina kohosivat keltaisesta lätäkköliejusta, oli jotain mustaa,
jotain pitkulaista, pyöreätä... Aloin katsella... Joku tumma
esine makasi liikkumattomana kiven vieressä. Tämä esine tuli yhä
näkyvämmäksi, yhä selvemmäksi kuta lähemmäksi sitä tulin...
Kiven luokse oli enää kolmekymmentä askelta...
Mutta sehän on ihmisruumiin näköinen möhkäle! Se on ruumis;
varmaankin se on mereltä ajautunut hukkuneen ihmisen ruumis! Menin
vielä lähemmäksi.
Sehän oli paroonin, isäni ruumis! Jäin seisomaan kun kivettyneenä.
Silloin vasta ymmärsin, että minua olivat aamusta alkaen johtaneet
tuntemattomat voimat -- että olin niiden vaikutuksen alainen -- ja
muutaman hetken sielussani ei ollut muuta kuin kumean meren kohinaa
-- ja mykkää pelkoa tuntemattoman, valtavan kohtalon edessä.