Myrsky tyyntyi... mutta vielä tuntuivat luonnossa sen viimeiset
vavistukset. Oli aikainen aamu -- kaduilla ei näkynyt ainoatakaan
ihmistä, mutta monin paikoin oli maahan ajautunut savupiipun palasia,
tiilikiviä, luhistuneiden aitojen kappaleita, taittuneita puiden
oksia... "Mitähän onkaan merellä tapahtunut viime yönä?" -- tuli
väkisinkin ajatelleeksi noita myrskyn tuhotöitä katsellessa. Olin
jo vähällä mennä satamaan, mutta jalkani veivät ikäänkuin jostain
selittämättömästä voimasta minut toiselle suunnalle. Ei ollut kulunut
kymmentä minuuttiakaan kun olin kaupunginosassa, jossa en milloinkaan
ennen ollut käynyt. Astelin kiirehtimättä, mutta pysähtymättä askel
askeleelta eteenpäin kummallinen tunto sydämmessä; odotin jotakin
tavatonta, mahdotonta ja samalla olin vakuutettu, että tämä tavaton
on tuleva.