Yötä vasten äitiä alkoi hieman viluttaa ja hän lähetti minut pois.
Minä en kuitenkaan mennyt huoneeseeni, vaan asetuin pitkäkseni
viereisen huoneen leposohvalle. Joka neljännestunnin kuluttua nousin,
ja menin varpaillani ovelle kuuntelemaan... Kaikkialla vallitsi
hiljaisuus... mutta äitini tuskin ummisti silmänsä sinä yönä. Kun
aikasin aamulla menin hänen luoksensa, näyttivät hänen kasvonsa
ajettuneilta, silmistä sädehti luonnoton loiste. Päivän kuluessa hän
tunsi helpoittavan, mutta illaksi kuume taas nousi. Siihen saakka
hän oli itsepintaisesti vaiennut, mutta nyt hän äkkiä alkoi puhua
kiihtyneesti ja katkonaisesti. Hän ei houraillut, hänen sanoissaan
oli ajatusta, mutta ei minkäänlaista yhtenäisyyttä. Vähän ennen
puolta yötä hän äkkiä suonenvedontapaisesti nousi istumaan vuoteessa
(minä istuin hänen vieressään), ja samalla kiihtyneellä äänellä hän
silloin tällöin juoden kulauksen vettä lasista, heikosti käsiään
liikutellen ja kertaakaan minuun katsomatta, alkoi kertoa... Tuon
tuostakin hän pysähtyi, ponnisti voimiaan ja jatkoi uudelleen. Tämä
oli kaikki niin eriskummallista, aivan kuin hän olisi tehnyt tätä
kaikkea unessa, aivan kuin hän itse olisi ollut kaukana ja joku
toinen olisi puhunut hänen suullaan tahi pakoittanut hänet puhumaan.