Muutamat, jotka ovat nähneet tämän kirjeen, arvelevat, että se on liian
pilapuheinen niin vakaville aineille. Mutta taivas ei ole mikään kolkko
ja juhlallinen, vaan aivan valoisa ja iloinen paikka; ja T:ri Luther
kertoo vaan lapselle omalla lapsellisella kielellänsä, mikä autuas
paikka se on. Eikö myöskin Jumala, taivaallinen Isämme, tee meidän
samoin?
Minä olisin mielellään nähnyt, kuinka T:ri Luther kääntyi pois
totisista kirjeistänsä ruhtinaille ja tohtoreille suuren Augsburgin
Tunnustuksen johdosta, jota he paraikaa laittavat, kirjoittaaksensa
näitä armaita sanoja pikku Hannuksellensa. Ei mikään kumma, että
"Catharine Lutherin", Tohtorinna Luther, "_mea dominus Ketha_,"
"herrani Käthe", niinkuin hän nimittää häntä, on onnellinen vaimo. Se
on onni Saksalle, että Katekismus, josta lapsemme oppivat ensimäiset
jumalallisen totuuden alkeet, lähtee Lutherin isällisestä sydämestä,
eikä sitä panna kokoon valtiopäivillä taikka yleisessä kokouksessa.
Toisenkin kirjeen olen minä kopioinnut, koska lapseni olivat niin
mieltyneet siihen. T:ri Luther on aina suuresti ihastellut linnun
laulua. Se kirje, jonka olen kopioinnut, oli kirjoitettu Huhtikuun 28
päivänä hänen ystävillensä, jotka usein kokoontuvat hänen pöytänsä
ympärillä.
"Armoa ja rauhaa Kristuksessa, rakkaat herrat ja ystävät! Minä olen
saanut kaikki teidän kirjeenne ja ymmärrän, kuinka asiat käyvät teillä.
Että tekin puoleltanne ymmärtäisitte, kuinka asiat käyvät täällä,
tahdon saattaa teidän tietoihinne, että me, minä, mestari Beit ja
Cyriacus, emme lähde Augsburgin valtiopäiville. Meillä on kuitenkin
omat, vaikka toisenlaiset valtiopäivät täällä."
"Juuri akkunaimme alla on vähäinen metsä elikkä lehto, johon naakat ja
varikset ovat kutsuneet kokoon valtiopäivänsä, ja siellä on semmoista
ratsastusta edestakaisin, semmoista lakkaamatonta hälinää yöt päivät,
kuin kaikki olisivat iloiset ja vallattomat juomisesta. Nuoret ja
vanhat jaarittelevat yhdessä, että minua kummastuttaa, kuinka he eivät
hengästy. Minun tekisi hyvin mieli tietää, onko teillä yhtään tämmöisiä
aatelisia ja kavaljereja; minusta tuntuu, kuin he olisivat kokoontuneet
tänne joka paikasta mailmassa."
"Minä en ole vielä nähnyt heidän keisariansa; mutta heidän ylhäisensä
keikaroivat ja koreilevat edessämme, tosin ei kalliissa vaatteissa,
vaan kaikki yksinkertaisesti puettuina samaan asuun, kaikki yhtä kaikki
yhtä harmaa-silmäisinä ja kaikki laulaen samaa laulua, se vaan, että on
mitä hupaisin eroitus nuorilla ja vanhoilla, suurilla ja pienillä. He
eivät huoli mistään isosta palatsista taikka salista kokouspaikaksi,
sillä heidän salinsa laki on ihana, korkea taivas, heidän lattiansa on
keto täynnänsä kauniita, viheriöitä oksia, ja heidän seinänsä ulottuvat
yhtä kauas, kuin mailman ääret. He eivät myöskään tarvitse hevosia eikä
haarniskoita; heillä on höyheniset rattaat, joilla he välttävät
loukkauksia ja vaaroja. He ovat epäilemättä suuria ja mahtavia herroja,
mutta mitä he keskustelevat, sitä minä en vielä tiedä."
"Kuitenkin, sen verran kuin minä tulkin avulla ymmärrän, tuumivat he
suurta, äkillistä päällekarkausta ja sotaretkeä vehnää, ohraa, kauraa
ja kaikenlaista viljaa vastaan, ja moni ritari on voittava kannuksensa
tässä sodassa ja moni sankarityö toimitetaan."
"Näin me istumme täällä valtiopäivillämme ja kuulemme ja kuuntelemme
suurella mielihyvällä sekä opimme, kuinka ruhtinaat ja herrat ynnä
kaikki muut keisarikunnan säädyt laulavat ja menostelevat aika
iloisesti. Mutta erittäin meitä huvittaa nähdä, kuinka he isoisten
tavalla teivastelevat, hiovat nokkiansa ja kiillottavat asepukujansa,
saavuttaaksensa kunniaa ja voittoa vehnästä ja kaurasta. Me toivotamme
heille terveyttä ja menestystä -- ja suomme, että he kaikki yhtä haavaa
lentäisivät itsensä puhki johonkin pensas-aitaan!"
"Sillä minun mielestäni he eivät ole paremmat, kuin sofistit ja
paavilaiset saarnoinensa ja kirjoituksinensa, ja minä soisin, että
nämätkin olisivat edessämme kokouksessamme, että saisin kuulla heidän
hupaisia ääniänsä ja saarnojansa, ja nähdä, kuinka he yhteiseksi
hyödyksi nielaisevat kaikki, mitä maan päällä löytyy, ja jälestäpäin
lörpöttelevät tiesi kuinka kauan!"
"Tänään olemme kuulleet ensimäisen satakielen; sillä he eivät ottaneet
Huhtikuuhun luottaaksensa. Meillä on ollut hyvät säät täällä, ei mitään
sadetta, paitsi eilen vähäisen. Teidän luonanne lienee ehkä toisin.
Täten minä jätän teidät Jumalan haltuun. Menetelkäät hyvin. Annettu
Jyvä-turkkien valtiopäivillä, Huhtikuun 28 päivänä anno 1530.
Martinus Luther."
Vaikka hän näyttää levolliselta ja joutilaalta, nojaa nyt, sanoo
Gottfried, koko Saksa vielä kerran tämän uskollisen sydämen voimaan.
Romalaiset diplomatit ovat monta kertaa olleet vähällä taivuttaa
Melancthonia peräytymään kaikista rauhan tähden; ja ilman niitä jyrkkiä
ja uskollisia sanoja, jotka lähtevät "erämaasta", joksi Luther sanoo
Coburgin linnaa, luulee Gottfried, että kaikki olisi käynyt huonosti.
T:ri Lutherin on täytynyt usein kirjoittaa vakavasti ja murheellisesti
"Filip Pelkurille" ja pyytää, ettei hän ainakaan heittäisi
vanhurskauttamisen oppia uskon kautta ja antaisi piispojen ratkaista
kaikkia!
Usko se on, joka tekee, että Luther näkee niin selvästi. "Se on Jumalan
sana ja asia", kirjoittaa hän, "sentähden meidän rukouksemme varmaan
kuullaan, ja Hän on jo määrännyt ja valmistanut sen avun, joka on meitä
auttava. Tämä käy varmaan toteen. Sillä Hän sanoo: 'unohtaako vaimo
lapsukaisensa, niin ettei hän armahda kohtunsa poikaa? ja vaikka hän
unohtaisi, en minä kuitenkaan sinua unohda. Katso, käsiini olen minä
sinun pyältänyt.' Minä olen nykyisin nähnyt kaksi ihmettä, hän jatkaa;
ensimäisen, kun katselin ulos akkunastani ja näin taivaan tähdet ja
koko Jumalan ihanan kaari-katon, enkä kuitenkaan eroittanut mitään
pylväitä, joilla rakentaja oli tukenut tätä kantta; ei taivas
kuitenkaan rauennut, vaan koko tuo suuri kaari seisoi lujana. Nyt
löytyy semmoisia, jotka etsivät noita pylväitä ja tahtoisivat kokea ja
tarttua niihin, ja kun he eivät voi, kummastelevat ja vapisevat,
niinkuin taivas varmaan kukistuisi, ei minkään muun vuoksi, kuin vaan
sen vuoksi, että he eivät voi koskea ja tarttua sen pylväisin. Jos he
vaan voisivat löytää nämät, kyllä sitten taivas, heidän luullaksensa,
pysyisi koossa!"
"Iloinen ihme oli: minä näin suurten pilvien vierivän ylitsemme niin
kauhealla painolla, että niitä sopisi verrata suureen valtamereen, enkä
minä kuitenkaan selittänyt mitään alustaa, johon olivat perustetut
elikkä rakennetut, eikä mitään rantaa, joka pidätti niitä; ne eivät
kuitenkaan pudonneet päällemme, vaan katselivat meitä tylyllä,
totisella muodolla ja pakenivat matkoihinsa. Mutta kun ne olivat
kulkeneet ohitse, silloin loisti esiin sekä niitten alusta että meidän
kattomme, joka oli kannattanut niitä -- taivaankaari! Tosin kyllä
heikko, ohut, köykäinen alusta ja katto, joka pian suli pois pilviin ja
oli pikemmin niinkuin väikkyvä särmiö, jonka näemme kirjavan lasin
lävitse, kuin luja ja varma alusta! että meidän kyllin oli syytä
epäillä tätä heikkoa sulkua, joka pidätti tuota ääretöntä vesien
painoa. Kuitenkin me todella huomasimme, että tämä utuinen särmiö
kykeni kannattamaan vesien painoa ja että se lujasti varjelee meitä.
Mutta muutamia löytyy, jotka mieluisammin katselevat vesien ja pilvien
paljoutta ja kovaa painoa, kuin liiton köykäistä, kaitaa kaarta. He
tahtoisivat pidellä tätä väikkyvää, haihtuvaa vemmeltä, ja kun eivät
voi sitä tehdä, pelkäävät he aina, että pilvet tuottavat
vedenpaisumuksen takaisin."
Taivaallinen Isä, kun yksi mies, joka luottaa sinun sanaasi, voi näin
pitää kokonaista kansakuntaa pystyssä, mitä sinun sanasi tekisikään
meidän kaikkien hyväksi, jos me jokainen samalla tapaa luottaisimme
siihen ja Sinuun, joka lausui sen!