— Lapset hoi! Lähtäänpäs metsään! Ottakaa vasut mukaan! Nyt
tarvitaankin aika isoja vasuja!
— Sepä hauskaa! Saammehan kiivetä puihin hakemaan linnunpesiä? —
— Ettehän toki! Varkaat ja rosvothan niin tekevät. Nehän hiipivät
toisten kotiin ja ryöstävät itselleen heikkojen ja turvattomien
omaisuutta.
— No sitten me kai lähdetään sieniä poimimaan. Niitähän äiti niin
mielellään paistaa pannussa perunain kanssa.
— Eipä niinkään! Nyt on ollut pitkä pouta ja sieniä kasvaa vaan sateen
jälkeen.
— Kuka arvaa? Meillä on paljon hauskempaa asiaa metsään.
— Ai, minäpäs tiedän! Me mennään torpan Kaisalle kahvipuita kokoomaan!
— Ei, Kaisa muoripa ei olekaan mikään aamun torkku. Hän oli jo metsässä
tänäin kello viideltä. Siellä hän kulki selkä köyryssä ja taitteli
itselleen kuivia risuja polttopuiksi täksi päivää. Taakka oli raskas.
Huomenna lähdemme häntä auttamaan. Silloin saat, Gunnar poika, näyttää
reippauttasi. Kylläpä siinä vaan oksat ritisee ja puun juuret paukkuu!
— No mutta marjaanko me sitten menemme?
— Emmepä niinkään. Äidin hillopöntöt ovat jo täpösen täynnä, vahatut
paperit suulla ja nimiliput laidoissa. Ja aitassa on iso saavillinen
vesipuolukoita, joita talvella syödään takkavalkean ympärillä.
— Kukaan ei ole arvannut oikein. Me lähdemme poimimaan käpyjä.
Männynkäpyjä ja kuusenkäpyjä niin paljon kuin ikinä löydämme, me
täytämme korit ja säkit ja tuomme monta kuormallista kotiin. Mitä
enemmän, sitä parempi!
— Osan siemenkäpyjä kokoomme isälle. Hän kylvää ne maahan, josta kasvaa
uusi metsä entisen maahan hakatun sijalle. Tuo nuori metsä sitten
suojelee peltoja hallaöinä ja rajutuulten raivotessa. Sieltä saa isä
metsän riistaa huonoina viljavuosina. Metsän kasvaessa talon arvokin
kasvaa. Näin isä jättää jälkeläisilleen suuren perinnön ja edistää
isänmaansa rikkautta ja kauneutta.
— Osan käpyjä me säilytämme talveksi ja annamme niiden iltaisin loimuta
takkatulena. Oletteko nähneet miten komea sininen liekki niistä nousee?
Ja kuinka ne levittävät iloa ja lämpimyyttä kotiin? —
Näin puheli Kyösti setä lapsille sill'aikaa kuin äiti keräsi koreja
ja varusti lapsia metsäretkelle. Samalla setä käytti tilaisuutta
opettaaksensa lapsia käyttämään noita lukemattomia pikku käpysiä, jotka
muuten jäävät metsään mätänemään.
— Niin, ja minä tuon Essille koko korillisen »lehmiä.» Sitten hänen on
oikein hauska leikkiä lehmäsillä, vakuutti pikku Tuure.
— Nyt, lapset, metsään! Yks, kaks, yks, kaks! Onko pojilla housun
puntit saappaan varsissa ja tytöillä vanhat hameet yllä? Metsässä on
paljon nähtävää, siellä hämähäkin verkot ja puun oksat tekevät kulun
vaikeaksi. Ei ole aikaa vaatteita varoa. Ja Kyösti setä taas komensi:
»vasen, oikea, yks, kaks, yks, kaks! Hän oli hauska johtaja, ja hänen
pikku retkeilijä-joukkonsa riensi iloiten ja nauraen kohden suurta,
rikasta metsää.