"Tiedän mitä aiot sanoa: ettei meillä ole ollenkaan paperia, mistä
voisimme tehdä leijan, ja että se luonnollisesti sotkee koko asian.
Meidän ei kannata ajatella sitä enempää, koska ei meillä ole aineksia.
Rungon eri osat me saattaisimme helposti laatia, samoin pyrstön. Mutta
sitten siivet, niin siivet! Toivoisinpa, että meillä olisi pino vanhoja
sanomalehtiä. Mutta mitä hyötyä on toivomisesta! Meillä ei niitä ole."
Vaikka Karl istuikin vaiti, ei hän näyttänyt kuulevan tai ei ainakaan
ottavan huomioon, mitä Kaspar oli juuri lausunut. Hän tuntui vaipuneen
joko haaveiluun tai johonkin syvään mietiskelyyn.
Pian osoitti hänen puheensa selvästi, että tuo hiljaisuus oli merkinnyt
mietiskelyä.
"Ehkä", sanoi hän katsahtaen toivorikkaasti metsään päin, "ehkä ei
meiltä aivan kokonaan puutu sitä raaka-ainetta, josta olet puhunut".
"Tarkoitatko paperia?"
"Mehän olemme juuri sillä alueella maailmassa missä sitä kasvaa",
jatkoi Karl ottamatta kysymystä huomioonsa.
"Mitä, missäkö paperia kasvaa?"
"Ei", vastasi Karl, "en tarkoita, että täällä kasvaa paperia, vaan
sellaista ainetta, josta voi tehdä tuota hyödyllistä tavaraa".
"Mitä se on, veljeni?"
"Se on eräs puu tai paremminkin pensas, joka kuuluu _Thymeleaceaen_
eli daphnein luokkaan. Tämän luokan kasveja tavataan monissa maissa,
mutta pääasiassa Intian ja Etelä-Ameriikan viileämmillä seuduilla.
Englannissakin on sen suvun edustajia, sillä metsien ja pensasaitojen
kaunis 'Britannian näsiä', joka tunnetaan lääkkeenä hammassärkyä
vastaan, on oikea daphne. Ehkä kummallisin kaikista Thymeleaceaista on
kuuluisa 'lagetta' eli Jamaikan pitsipuu; siitä osaavat tuon saaren
naiset valmistaa kalvosimia, kauluksia ja vöitä, jotka täydellisesti
muistuttavat todellisia pitsejä oikeihin muotoihinsa leikattuina ja
kokonaan valkaistuina. Maihin lasketut niskoittelevat merimiehet sekä
muut Jamaikan karanneet neekerit valmistivat usein ennen orjuuden
lakkauttamista vaatekerran lagettasta, jota he löysivät yllin kyllin
saaren vuoristossa kasvavista metsistä. Jo ennen orjuuden poistamista
käyttivät noiden samojen orjien herrat pitsipuun kuorta toiseen,
vähemmän hienoon tarkoitukseen. Noilla julmilla tyranneilla oli tapana
punoa sen sitkeistä säikeistä siimoja orjanruoskiinsa."
"Ja sinä luulet noista puista voitavan tehdä paperia?" kysyi Kaspar
kärsimättömästi haluten tietää, oliko olemassa mitään mahdollisuutta
hankkia sellaista leijan levyksi.
"On olemassa joitakin daphnelajeja", vastasi kasvintutkija,
"joiden kuorta voidaan muokata paperiksi. Muutamia niistä tavataan
Hyväntoivonniemellä ja toisia Madagaskarin saarilla, mutta parhaat
lajit tähän tarkoitukseen kasvavat juuri näillä vuorilla ja Kiinassa.
Nepalissa on _Daphne Bholua_, josta nepalilaiset valmistavat vahvaa,
sitkeää pakkauspaperia, ja minulla on syytä uskoa, että sellaista
kasvaa myöskin Bhotanin Himalajalla, ei kaukanakaan siltä kohdilta,
missä me nyt asumme. Sitäpaitsi on Kiinassa ja Japanissa, näiden
vuorten toisena puolella kaksi tai kolme saman kasvin eri lajia, joista
kiinalaiset tekevät sitä kellertävää paperia, mitä lienet nähnyt
heidän kirjoissaan ja heidän teerasioihinsa liimattuna. Siis", lisäsi
kasvintutkija katsellen tarkkaavasti metsiin päin, "koska paperin
valmistukseen kelpaavaa daphnea kasvaa Kiinassa meistä itäänpäin
ja Nepalissa ja Bhotanissa meistä länteen, on aivan johdonmukaista
päättää, että joitakin sen lajeja voi löytää tästä laaksosta, missä
ilmanala on juuri sellainen kuin se vaatii. Sen siemeniä ovat linnut
voineet kuljettaa tänne, koska monet lintulajit pitävät sen marjoista
ja syövät niitä saamatta mitään vahinkoa itselleen, vaikkakin ne,
omituista kyllä, ovat myrkyllisiä kaikille nelijalkaisille".
"Luuletko tuntevasi tuon pensaan, jos näet sen, veljeni?"
"No, totta puhuen, en luule voivani tuntea sitä sen tavallisesta
ulkomuodosta päättäen, mutta jos näkisin daphnen kukan, voisin
epäilemättä tuntea pensaan sen kasvitieteellisten tunnusmerkkien
mukaan. Paperin valmistamiseen kelpaavien lajien lehdet ovat suikeita
ja punertavia, hienopintaisia ja kiiltäviä kuin laakeripuun lehdet. Se
liittyykin läheisesti laakerin sukuun. Valitettavasti ei pensas kuki
tähän vuodenaikaan, mutta jos voimme löytää jonkin marjan ja lehden
tai pari, luulen voivani sen todeta. Sitäpaitsi auttaisi kuori joka on
hyvin sitkeää, meitä pääsemään selville asiasta. Minulla on tosiaankin
syytä luulla, että löydämme sen täältä lähistöltä. Senvuoksi puhun niin
luottavasti sanoessani, ettei meiltä ehkä kokonaan puutu raaka-ainetta
paperin valmistamiseen."
"Minkä vuoksi. Karl? Olet ehkä nähnyt jotakin sen tapaista?"
"Niin olenkin. Jonkin aikaa sitten kuljeskellessani siellä täällä
kuljin matalapensaisen tiheikön läpi. Pensaiden latvat ulottuivat
rintaani asti. Silloin ne kukkivat. Kukat olivat sinipunertavia
ja kasvoivat oksien kärjissä pieninä terttuina. Niillä ei ollut
minkäänlaista teriötä, ainoastaan värilliset verholehdet Nämä
tunnusmerkit vastaavat niitä, jotka daphnesta on annettu. Sitäpaitsi
olivat lehdet suikeat, sametinhienot pinnaltaan ja purppuranväriset.
Kukat tuoksuivat erittäin suloiselta aivan kuin kaikki daphnelajit.
En ajatellut niiden tutkimista silloin, mutta kun nyt muistelen noita
tunnusmerkkejä, olen melkein varma siitä, että pensaat olivat daphneja."
"Luuletko voivasi löytää tuon tiheikön jälleen?"
"Kyllä, helpostikin. Ei se ole kaukanakaan siitä paikasta, missä olimme
vähällä ryhtyä hirveään kaksintaisteluun."
"Hahahaa", nauroi Kaspar vastaukseksi kasvintutkijan merkitykselliseen
huomautukseen. "Mutta, veljeni", jatkoi hän, "joskin tuo pensas
osoittautuisi daphneksi, mitä hyötyä olisi meillä sen löytämisestä niin
kauan kuin emme osaa valmistaa siitä paperia?"
"Mistä tiedät, ettemme osaa?" sanoi Karl väittäen Kasparin liian
varmaa huomautusta vastaan. "En ole niin varma siitä, ettemme
osaa. Olen lukenut erään Kiinan olojen kuvaajan kertomuksen koko
tuosta menettelytavasta. Se on hyvin yksinkertainen, ja minä luulen
muistavani kylliksi voidakseni sitä seurata. Ehkä en kykenisi tekemään
hienoa kirjoituspaperia mutta sellaista kyllä, joka auttaisi meitä
tässä tarpeessamme. Emme tarvitse parasta 'kellertävänvalkoista'.
Valitettavasti ei meillä ole täällä postitoimistoa. Toivoisin, että
meillä olisi. Jos voimme saada aikaan jotakin niin hienoa kuin karkein
pakkauspaperi, kelpaa se luullakseni aivan hyvin leijaan."
"Se on totta", vastasi Kaspar. "Sen parempi, mitä karkeampaa ja
vahvempaa se on. Mutta lähtekäämme heti, Karl, katsomaan voimmeko
löytää noita puita."
"Sen me teemmekin", vastasi Karl nousten seisomaan puhuessaan ja
valmistautuen lähtemään daphnen etsintään.
Kaikki lähtivät tietenkin yhdessä, sillä Ossaru oli yhtä innostunut
tutkimuksen tuloksesta kuin kumpi hyvänsä veljeksistä. Fritz, joka
huomasi majasta, että toiset aikoivat lähteä uudelle retkelle, sai
osittain voitetuksi pahantuulensa ja hyökäten ulos piilopaikasta asteli
ääneti heidän jäljessään.
43. luku.
PAPERIPUU.
Seurueen suureksi iloksi kääntyivät asiat juuri sille tolalle kuin
Karl oli otaksunut. Sen tiheikön, josta hän oli puhunut, muodostivat
pääasiassa daphnepensaat. Sen näet Karl päätti pudonneiden lehtien
muodosta ja muutamista marjoista, joita vielä oli jäljellä oksissa.
Mutta kuorikin oli tunnusmerkillinen, se kun oli erittäin sitkeää ja
sitäpaitsi kovin katkeran makuista, vieläpä niin suuressa määrässä,
että poltti nahan Ossarun suusta hänen pureskellessaan sitä,
ajattelemattomasti kyllä, liian vapaasti.
Tarkastettuaan asianmukaisesti lehtiä, marjoja ja kuorta kasvintutkija
tuli siihen tulokseen että pensas varmasti oli oikea daphne. Niin se
tosiaan olikin nimittäin se laji, joka Nepalissa tunnetaan _Daphne
Bholuana_ ja josta nepalilaiset valmistavat karheapintaista, mutta
pehmeää paperia.
Niin pian kuin he olivat tyytyväisinä todenneet tämän asian, päättivät
he ryhtyä toimeenpanemaan Kasparin ehdotusta ja koettaa valmistaa
paperileijan.
Ilman Karlin käytännöllistä taitoa, hän kun ei ainoastaan ollut
tutustunut kasvien ja puiden kasviopilliseen rakenteeseen, vaan myöskin
niiden käytäntöön, vieläpä muutamissa tapauksissa siihen tapaankin,
millä niitä valmistettiin määrättyihin tarkoituksiin, ilman tätä
taitoa ei pelkkä daphnen löytäminen olisi heitä ollenkaan auttanut.
Kasvaessaan tiheikössä se ei muistuttanut paperipuuta enemmän kuin
mikään muukaan sen vieressä kasvava puu. Päinvastoin näkyi lähistöllä
monta muuta puuta joiden kuoresta olisi saanut paljon enemmän paperin
näköistä ainetta ja leveämpinä kaistaleina kuin daphnesta, sillä
viimeksimainitun kuori, joka irtaantui kapeina kappaleina, näytti
kaikkein huonoimmalta raaka-aineelta paperileijan valmistamiseen.
Mutta Karl tunsi sen menettelytavan, jonka avulla se voitiin muuttaa
paperiksi. Enempää viivyttelemättä hän kävi työhön käsiksi, toisten
auttaessa häntä ja toimiessa tottelevasti hänen määräystensä mukaan.
Kaikkien kolmen veitsenteriä tarvittiin nyt. Uskomattoman lyhyessä
ajassa kuorittiin joitakin kymmeniä pikku puita juuresta alempiin
oksiin asti. Puita ei hakattu kumoon, koska se ei ollut välttämätöntä.
Ne voitiin kasvavassa asennossa paremmin kuoria. Senvuoksi annettiin
niiden seisoa paikallaan.
Auringonlaskuun asti työskentelivät nämä _cascarillerot_, keskeyttäen
työnsä vain muutamiksi minuuteiksi, kun palasivat majalleen syömään
kiireisesti puolipäiväateriakseen kappaleen pukinlihaa. Juuri auringon
laskiessa suuren Khumularin huipun taakse he astelivat kotiin päin
kukin kantaen raskasta kuoritaakkaa, Fritzin seuratessa iloisesti
heidän kintereillään.
Siinä tiheikössä, josta he olivat lähteneet, näkyi selviä jälkiä
siitä työstä, jota he olivat siellä tehneet kaiken päivää. Noin
kahdentuhannen neliömetrin alalla oli kaikkien kasvavien puiden ohuesta
rungosta kuori kokonaan nyljetty kuin olisi kokonainen vuohilauma ollut
siellä laitumella.
Majalle saapuessaan eivät kuorenkokoojat luopuneet työnteostaan. He
vain siirtyivät uudelle alalle rupeamalla paperin valmistajiksi.
Tuli ilta, ja heidän oli työskenneltävä männystä valmistamiensa
soihtujen valossa. Ne paloivat kirkkaasti ja tasaisesti ja tekivät
aivan yhtä hyvän palveluksen kuin kynttilät.
Ensimmäinen vaihe paperin valmistamisessa ei vaatinut paljon
tarkkuutta. Sitäpaitsi sen saattoi suorittaa yhtä hyvin majan sisällä
kuin suurimmassa paperitehtaan huoneessa. Heidän oli vain revittävä
kuori liuskoiksi. Tämä työ vei heiltä koko illan, jonka kuluessa
keskusteltiin iloisesti ja vilkkaasti, laskettiinpa vähän leikkiä
rohtimien kiskomisesta vankilassakin. Sitä muistuttikin heille ei
ainoastaan se, mitä he puuhailivat, vaan myöskin tilanne, jossa he
työtään suorittivat. Kun he olivat saaneet sen tehdyksi, söivät he
niukan illallisensa ja laskeutuivat levolle täynnä intoa jatkaa paperin
valmistusta aamulla.
Aamun tullen ei heillä ollut paljon tekemistä, sillä seuraava vaihe
työssä vaati kärsivällisyyden harjoitusta enemmän kuin työtä.
Kun daphnen kuori on perinpohjin revitty kaistaleiksi, pannaan se
suureen pataan tai kattilaan, joka on täynnä vettä. Sitten sen päälle
kaadetaan puuntuhasta valmistettua lipeää ja annetaan sen kiehua
muutamia tunteja.
Koska ei meidän tehtailijoillamme ollut minkäänlaista pataa tai
kattilaa, olisi tässä tullut voittamaton keskeytys työhön, ellei heillä
olisi ollut yllin kyllin kiehuvaa vettä lähellä majaa olevassa kuumassa
lähteessä.
Ensiksi olisi luullut, ettei heidän olisi tarvinnut tehdä muuta kuin
upottaa muokattu kuori lähteeseen ja jättää se sinne sopivan pitkäksi
ajaksi. Mutta niillä kohdin, missä vesi oli kuuminta, se liikkui
alituisesti kuplehtien ylös ja virraten pois, niin etteivät ainoastaan
kuoren säikeet olisi kulkeutuneet pois, vaan tuhkakin olisi irtaantunut
seoksesta eikä siis olisi voinut auttaa sen pehmittämisessä.
Kuinka oli tämä vaikeus voitettava? Aivan helposti. He eivät olleet
ryhtyneet näin suureen puuhaan tekemättä valmista suunnitelmaa, ja se
oli: asettaa kuoret tuhan kanssa suureen jakinnahkaan, joka heillä
vielä oli hyvässä tallessa, ja tehdä siitä sitten jonkinlainen käärö
niinkuin pesutupaan vietävistä vaatteista, upottaa nahka sisältöineen
lähteeseen ja jättää se sinne, kunnes kiehuva vesi olisi tehnyt
tehtävänsä. Tämän keksinnön avulla he voittivat sen vaikeuden, jonka
kattilan puute uhkasi aiheuttaa heille.
Kun kuori oli Karlin mielestä kyllin kiehunut, otettiin se pois vedestä
ja jakinnahkaisesta kääreestään. Sitten se pantiin kasana lähellä
olevalle sileälle kalliolle, minne se jätettiin valumaan ja kuivumaan.
Sillä aikaa kuin se oli vedessä sekä sitten valumassa ja kuivumassa,
ei kukaan miehistä ollut joutilaana. Kaspar puuhaili suuren puuvasaran
valmistamisessa, jota työkapinetta tarvittaisiin jossakin seuraavassa
muokkausvaiheessa, kun taas Ossaru laitteli aivan toisenlaista
esinettä. Se oli jonkinlainen seula, joka tehtiin ohuista ruokosäleistä
ja pantiin samasta ruo'osta, eräästä bambulajista, valmistettuun
paksumpaan kehykseen.
Ossaru oli ryhtynyt tähän erikoistehtävään, koska ei kumpikaan toinen
osannut niin hyvin kuin hän muokata bambua miksi hyödylliseksi
tarve-aineeksi tahansa. Vaikka hän nyt teki kapinetta, joka oli hänelle
aivan outo, joskin se tapahtui Karlin ohjauksen mukaan, onnistui
hänen saada aikaan seula, joka varmasti hyvin sopisi kasvintutkijan
tarkoitukseen. Tästä tulee kohta puhe.
Niin pian kuin kuoren säikeet olivat melkein kuivat, tarvittiin
vasaraa. Sen avulla nuijattiin keitettyä kuorta kallion sileää pintaa
vasten, kunnes siitä tuli vanuketta.
Tämä pantiin taas jakinnahkaan, jonka reunat oli käännetty vähän ylös,
niin että se muodosti jonkinlaisen syvennyksen tai vaatimattoman
ammeen. Sitten se upotettiin veteen, ei kiehuvaan lähteeseen, vaan
järven viileään veteen, kunnes pussi täyttyi. Sen jälkeen sekoitettiin
massaa tikulla, joka nosti huonot, likaiset osat pinnalle. Ne
kuorittiin pois ja heitettiin törkynä menemään. Siten meneteltiin
useampia kertoja ottamalla aina uutta vettä, kunnes koko aines, joka
oli limaista laadultaan, muuttui puhtaaksi ja pehmeäksi käsitellä.
Seuraava ja viimeinen vaihe oli paperin valmistaminen, jonka Karl itse
suoritti. Se oli hyvin yksinkertaista, vaikka se vaati jonkin verran
kätevyyttä onnistuakseen hyvin. Levitettiin vanuketta aikaisemmin
mainitulle seulalle, jota heilutettiin edestakaisin koko ajan veden
alla, kunnes vanuke levisi tasaisesti ja yhtäläisesti yli koko pinnan.
Sitten otettiin seula pois vedestä hiljaa ja vaakasuorassa asennossa,
niin ettei sitä peittävän aineen tasainen pinta rikkoutunut. Kun se oli
tehty, ei ollut jäljellä muuta kuin asettaa kehys parin tangon päälle
ja jättää siihen valumaan ja vihdoin kuivumaankin. Kuivana se olisi
paperia!
Luonnollisestikaan ei voinut yhden seulan avulla valmistaa koko
tarvittavaa määrää yhdellä valamisella, mutta niin pian kuin yksi arkki
oli kyllin kuiva, jotta se voitiin ottaa pois kehyksestä, täytettiin
seula jälleen. Niin meneteltiin, kunnes kaikki keitetyt kuoret
muuttuivat paperiksi, jolloin he huomasivat omistavansa kylliksi suuren
määrän isoja arkkeja, voidakseen tehdä vaunuvajan oven kokoisen leijan.
Koska heidän oli odotettava joka arkin kuivumista, kesti tämä
valmistusvaihe joitakin päiviä, mutta sinä aikana he eivät olleet
laiskoja eikä toimettomia. Karl ja Kaspar työskentelivät kovasti
valmistellessaan leijan runkoa, kun taas Ossaru oli ryhtynyt tekemään
sen pyrstöä.
Sen köyden laatiminen, jonka avulla leija oli pantava lentämään, vaati
enemmän aikaa ja huolta kuin mikään muu osa heidän työstään. Joka
säie oli punottava erinomaisen täsmällisesti ja joka kuitu kokeiltava
voimansa ja sopivaisuutensa puolesta. Jos he olisivat voineet
käyttää vahvempirakenteista köyttä, ei olisi ollut välttämätöntä
olla niin tarkka, mutta paksu köysi olisi ollut liian raskas leijan
kuljetettavaksi aivan niinkuin se oli ollut liian raskas kotkan
voimille. Ohuemman köyden, jollainen heidän oli tehtävä, piti siis olla
virheetön; muuten saattaisi joku heistä menettää henkensä koettaessaan
nousta.
Kun he tiesivät tämän ennakolta, on tuskin tarpeellista mainita, että
Ossaru teki parhaansa köyttä valmistaessaan. Hän punoi sen joka säikeen
etusormensa ja peukalonsa välissä niin tasaiseksi ja sileäksi kuin
olisi kehrännyt sitä kalaverkkoaan varten.
Leijan runko valmistettiin bambun halkaistuista varsista. Tämä ruoko
oli vahvuutensa, joustavuutensa ja keveytensä vuoksi paljon sopivampaa
heidän tarkoitukseensa kuin mikään puulaji. Liima, jota tarvittiin
paperin kiinnittämiseksi, saatiin erään inkivääripuun juuresta, josta
se ensin raapittiin irti ja sitten keitettiin liimatärkkelykseksi.
Noin viikko senjälkeen kuin leija-ajatus oli syntynyt Kasparin
aivoissa, oli lintu itsekin valmiina majan oven ulkopuolella,
täysisulkaisena ja valmiina lentämään.
44. luku.
LEIJAN LASKEMINEN LENTOON.
Kun leija oli näin valmistettu, odottivat he vain sopivaa tilaisuutta
päästääkseen sen lentoon, sellaista päivää, jolloin tuuli olisi kyllin
voimakas ja puhaltaisi oikealta suunnalta, siis sitä jyrkänteen osaa
kohti, jonka yli paperilintu oli lähetettävä. Se oli sama paikka, mihin
tikapuut oli sijoitettu ja mistä he olivat, vaikkakin menestyksettä,
koettaneet päästää karhukotkan lentoon.
He olivat jo kiivenneet eräälle niistä yksinäisistä kukkuloista, joita
laaksossa oli melkein vastapäätä tätä kallionosaa. Sen huipulta he
olivat saaneet yleissilmäyksen, vaikkakaan ei kovin hyvää, eräästä
osasta yläpuolella kohoavan vuoren rinnettä. Se näytti olevan
lumipeitteinen; siellä täällä kohosi suuria möhkäleitä, joko kiviä
taikka tummia jäälohkareita. Seikkailijoittemme silmät tarkastelivat
niitä hyvin suurella mielenkiinnolla niinkuin edelliselläkin kerralla,
jolloin he olivat aikoneet päästää karhukotkan lentämään niiden
välistä. Nyt oli heidän näihin lohkareisiin perustuva toivonsa
suurempi kuin milloinkaan ennen. Jos heidän onnistuisi päästää leija
lentämään niiden keskelle ja sitten saada se putoamaan sinne, ei
ollut ainoastaan mahdollista, vaan hyvin luultavaakin, että se joko
kiertäisi köyden jonkun sellaisen ympärille tai takertuisi itse parin
väliin niin lujasti, että pysyisi siinä. Tehdäkseen leijansa vieläkin
käytännöllisemmäksi he olivat varustaneet sen siivet kannuksilla,
toisin sanoen he olivat jättäneet siihen bambuisen poikkikappaleen,
joka ulottui kummallekin puolelle noin jalan verran paperin reunan yli.
Lähelle kummankin ulokkeen päätä he olivat asettaneet poikittain toisen
kappaleen ja köyttäneet sen kovasti kiinni, niin että ne saattoivat
toimia kuin ankkurin kynsinä.
He eivät olleet säästäneet vaivaa eikä kekseliäisyyttä ollakseen varmat
menestymisestä. He olivat tehneet kaikki, mitä ihminen saattaa tehdä
ansaitakseen sen.
Kohtalo olikin niin suopea, että heidän ei tarvinnut kauan olla
jännityksessä. Jo parin kolmen päivän kuluttua tuli heille mieluinen
tuuli, juuri sellainen kuin he olivat halunneet. Se oli kova viima,
joka puhalsi kestävästi oikeaan suuntaan ja oli kyllin voimakas
kantaakseen ilmaan mitä suurimpiakin paperileijoja.
He varustautuivat laskemaan leijan lentoon menemällä sille paikalle,
mihin tikapuut oli asetettu, Ossarun kantaessa tuota suunnatonta
lintua kainalossaan. Karlin oli määrä päästää leija lentoon ja pitää
silmällä sen kohoamista Kasparin ja shikarin juoksuttaessa köyttä,
sillä tarvittiin heidän kummankin voima pidättämään niin leveärintaista
lintua tuulta vastaan. He olivat varovaisuuden vuoksi hakanneet pois
pensaat pitkän matkaa taaksepäin kalliosta ja siten puhdistaneet tien,
niin ettei ollut mitään esteenä heidän suoltaessaan köyttä.
Sovittiin niin, että Karlilla olisi asiain johto ja että hän antaisi
toisille lähtömerkin.
Kaikki kolme olivat hyvin jännittyneitä asettuessaan määräpaikalleen,
Karl leijan viereen pidellen sen selkää toisessa ja pyrstöä toisessa
kädessään, Ossaru puristaen köyttä kädessään, Kasparin seisoessa hänen
vieressään pitelemässä suurta köysikimppua valmiina irti päästettäväksi.
Karl piti leijaa tasapainossa sen pyrstön pään varassa. Sitten hän
nosti sitä kaikin voimin saadakseen sen kohoamaan muutamia jalkoja
maasta ja antoi merkin kaikkein kimeimmällä äänellään.
Samalla hetkellä juoksivat Kaspar ja shikari taaksepäin kiristäen
köyttä mennessään. Kuin suuri korppikotka siivet levällään lehahti
leija äänettömästi ylös ilmaan.
Se kohosi tasaisesti ja majesteetillisesti, pian nousten lähellä
kasvavien puiden yli ja yhä yleten kallion huippua kohti.
Karl iloitsi nähdessään tämän nousun. Toiset puuhailivat liian
innokkaasti omassa tehtävässään, ennättääkseen mitenkään ilmaista
iloaan. Vasta sittenkun leija oli noussut korkealle pilviä kohti ja
näytti olevan monta metriä ulkonevan jyrkänteen reunan yläpuolella,
ottivat Kaspar ja Ossaru osaa Karlin riemuun. Silloin kumpikin
yht'aikaa päästi ilmoille kiihkeät tunteensa pitkänä hurraana.
"Päästäkäähän irti, Ossaru!" huusi Karl yrittäen saada äänensä
kuuluville tuulen yli. "Pidä sinä, Kaspar, kiinni köyden toisesta
päästä."
Ossaru totteli määräystä ja hellitti äkkiä otteensa samalla juosten
Kasparia kohti ja tarttuen hänkin kaiken varalta köyden toiseen päähän.
Näin irroitettu leija kääntyi pää alaspäin maata kohti kuin
kuolinhaavan saanut suunnaton lintu. Sitten se teki muutamia
mutkikkaita kaarroksia ilmassa kääntäen suuren pyrstönsä ensin yhteen,
sitten toiseen suuntaan ja syöksyi vuoren takarinnettä kohti. Vihdoin
päästyään kallion huipun taakse se ei enää näkynyt niiden silmiin,
jotka olivat auttaneet sitä lentämään korkealle ja sitten antaneet sen
pudota avuttomana.
Näin pitkälle he olivat onnistuneet rohkeimmissa odotuksissaan. Leija
oli lentänyt juuri sinne, mihin he olivat halunneetkin.
Mutta nyt heräsi kysymys: jäisikö se sinne? Toisin sanoen: tarttuisiko
se kallionlohkareiden sekaan ja pysyisi kiinni.
Jollei, niin heidän olisi päästettävä se lentoon yhä uudestaan, kunnes
se tarttuisi jonnekin tai kunnes yritys osoittautuisi mahdottomaksi.
Karl astui eteenpäin ottaakseen asiasta selvän toisten seuratessa häntä
silmillään, joiden kiihkeä katse ilmaisi, kuinka suurta mielenkiintoa
he tunsivat asiaa kohtaan.
Karlin käsi vapisi hänen tarttuessaan köyteen. Ensiksi hän veti
sitä hiljaa siirtäen kättänsä vain vähän kerrallaan eteenpäin, kuin
ainoastaan oikaistakseen löyhänä riippuvan osan köyttä.
Viimein se alkoi kiristyä vaatien suurempaa voimaa vetämisessä, aivan
kuin olisi leija vielä ollut vapaa ja laahautunut lumen yli.
Tämä herätti kaikkea muuta kuin mieluisan aavistuksen, ja köyden
luistaessa käteen jalka jalalta, kyynärä kyynärältä, synkkeni se varjo
tuntuvasti, joka oli levinnyt kaikkien kolmen kasvoille.
Vain lyhyen ajan pysyi tämä varjo paikallaan. Se katosi nopeammin kuin
oli ilmestynyt heidän nähdessään köyden äkkiä pysähtyvän juoksussaan
ja sitten tiukentuvan Karlin yhä vetäessä sitä. Hän kiskoi sitä
ensin ponnistaen vain osalla voimaansa kuin peläten sen voivan taas
irtaantua. Jonkin ajan kuluttua hän tuli luottavammaksi ja veti täysin
voimin. Se pysyi yhä kiinni!
Ossaru ja Kaspar ryhtyivät nyt auttamaan häntä, ja kaikki kolme vetivät
yhdessä.
Hurraa, leija ei tullut! Köysi kesti, ulottuen kallion juurelle asti
yhtä jäykkänä kuin laivan touvi.