Kevättalvi kului leirillä ahkerissa harjoituksissa. Miehet tutustuivat
toisiinsa ja yhteishenki parani. Useat saksalaiset vääpelit ja
aliupseerit, jotka aluksi näyttivät hirvittäviltä ihmisiltä, muuttuivat
vähitellen joukkoonsa tutustuttuaan. Silminnähtävästi he alkoivat olla
ylpeitä oppilaistaan ja lausuivat jo suoraan kiittävän arvostelunsa.
— Suomalaiset ovat hyvää sotilasainesta! Kolmannessa komppaniassa
oli vääpeli Peper erikoisessa suosiossa ja komppania uhkasi viemällä
viedä hänet Suomeen ja korottaa ties miten korkealle. Hän olikin
todella ihannevääpeli, erinomainen järjestyksen mies, joka huolehti
komppaniastaan tosiaan kuin omista pojistaan. Haukkuipa hän miten
paljon tahansa, ei kenenkään päähän pälkähtänytkään suuttua tai
loukkaantua. Silloin tiesi olevansa syypää, tiesi että jos "mamma"
mukisee, niin hän mukisee asiasta.
Lomilla käydessään pohjois-Saksan kaupungeissa jääkärit saivat laajalti
tutustua maahan ja kansaan. Oli erikoinen ilo huomata, että sotilasta
Saksassa kaikkialla kunnioitettiin. Saksalainen sotilas oli kaikkialla
siisti, reipas, hyvin puettu eikä likainen kuten venäläinen. Kuka
tahansa voi rauhassa kulkea kadulla ja kahviloissa sotilaan seurassa
pelkäämättä menettävänsä mainettansa. Sotilas saa Saksassa mennä miten
hienoihin ravintoloihin tahansa, mutta kurjimmat luolat ovat häneltä
kielletyt. Joka paikassa hänelle osoitetaan kohteliaisuutta, sillä
hän on isänmaan puolustaja. Ja Saksassa ei sivistynytkään mies häpeä
olla sotilas. Rintamalla taistelee yliopiston professori tavallisena
sotilaana maalaispojan rinnalla. Kun Venäjällä lukemattomat sivistyneet
henkilöt sodan synnyttyä ponnistivat kaikki neronsa hankkiakseen
sopivan paikan rintaman takana, lähtivät Saksan ylioppilaat, tohtorit
ja yleensä sivistyneet nuorukaiset velvollisuudentuntonsa pakottamina
rintamalle ja näyttivät, mitä vapaan miehen on isänmaan puolesta
uhrattava.
Kevään tullen sitten alkoi pataljoonassamme liikkua huhuja meidänkin
rintamalle lähdöstämme, aluksi varovaisessa muodossa, sitten yhä
varmempina. Majuri Baier vähitellen kasvatti pojat siihen ajatukseen,
että Suomeen lähtö lykkäytyy joksikin aikaa, ja sillä välin on
pataljoonalle edullista olla tulessa ja itärintamalla saavuttaa
sotakokemusta.
Tuli paraateja ja tarkastuksia. Harjoituksia kiirehdittiin.
Lockstedtissa puut puhkesivat lehteen, nummi alkoi vihannoida ja
kaipaus kasvoi miesten rinnoissa. He alkoivat itsekin ymmärtää, että
täytyi päästä toimintaan. Ainaiset jo yksitoikkoisilta tuntuvat
harjoitukset raukaisivat, väsyttivät. Jopa pari miestä kyllästyneenä
yritti livahtaa muille maille.
Tosin arvosteltiin ankarastikin majurin puuhia viedä pataljoona
rintamalle. Jokainen halusi kärsimättömästi Suomeen, mutta
länsirintaman ankarat taistelut eivät antaneet Saksan sotilasjohdolle
aikaa ajatellakaan meidän kaukaisen kansamme kohtaloita. Ja niin nuo
jo monta kylmää ja nälkää kestäneet Suomen pojat alkoivat itsekin
tuumailla, että kai on paras yrittää itärintamalla. Ehkä sieltä tie
aukeaa Suomen niemelle asti yhteisin ponnistuksin.
Virallisesti tehtiin rintamalle lähtö pataljoonalle tiettäväksi
toukokuun 23 päivänä seuraavan julistuksen kautta.