Pitkä marssi on harjoitusta tulevia rasituksia varten taistelukentillä.
Sotajoukon marssikelpoisuudesta on erikoista huolta pidettävä, sillä
sodassa joukoilta tässä suhteessa vaaditaan usein uskomattomia.
Kun vihollinen on voitettu ja peräytyy, on tilaisuutta käytettävä
tuottaakseen sille yhä uusia tappioita ja tuhotakseen sen, ennenkuin se
uudelleen järjestäytyy, sillä järjestys on aina pelottava ja uhkaava.
Harjoitusohjesäännöissä sanotaankin, että sodassa on paljon enemmän
marssi- kuin taistelupäiviä. Kun päiväkäskyssä ilmoitetaan joukon
seuraavana päivänä lähtevän pitkälle marssille, vallitsee silloin
vakava mieliala. Jokainen tietää, että seuraava päivä on raskas ja
vaatii miehen kaiken sisun ja kestävyyden. Jälkeen jääminen on häpeä
sotilaalle.
Edellisenä iltana jalat pestään ja tarkastetaan, ovatko jalkarievut ja
saappaat kunnossa. Nukkumaan on mentävä varhain illalla, että aamun
tullen on virkeä ja hyvässä kunnossa.
Ani varhain, aamun hämärtäessä, komppania herätetään ja marssi alkaa.
Tavallisesti Lockstedt-kylän läpi kulkiessaan joukot kajahuttavat
reippaita marssilauluja. Kaikki saksalaiset upseerit osaavat jo
ainakin komentaa suomeksi: — laulakaa! ja silloin on laulettava.
Tavallisista harjoituksista palattua joskus tapahtuu, etteivät pojat
ole laulutuulella, eivätkä kuulevinaan tuota komentoa. Silloin saattaa
sattua, että käännytään takaisin, äkseerataan vielä puoli tuntia ja
yritetään uudelleen laulellen pyrkiä kotia kohti.
Pojat huomaavat parhaaksi antaa äänensä kaikua, vaikkapa laulu silloin
joskus kuuluukin tavallista jyleämmältä.
Mutta pitkällä marssilla, kun komppania täysissä tamineissa, kypärät
päässä, matkalaukut selässä, taivaltaa tietä, on tunnelma alussa
hiljainen ja juhlallinen. Lockstedt-kylässä siviiliväestö vielä nukkuu.
Yrittääpä nyt joku ratsastava luutnantti komentaa: — laulakaa! Ei
pääse joukko nuotin alkuun. Kurkuissa vain karkeasti korahtaa, jos
ajatteleekin jotain säveltä. Joku pilkkakirves joukon keskellä lausuu
puolikovalla äänellä:
— Laulakaa, taikka käännytään takaisin! Luutnantti kuitenkin ymmärtää
tunnelman, eikä uudista käskyä. Hikipäässä miesjoukko astuu leukaluut
tiukkaan puristettuina mikä mitäkin tuumiskellen. Takaapäin kuuluu
silloin tällöin terävä muistutus: — Vordermann! (etumies!)
— Vieköön sumu sinun Vordermannisi, pyörii kielellä, mutta koska senkin
lausuminen vaatii erikoisia ponnistuksia, niellään kiukku alas.
Ja taas kuuluu takaa tiukka, ärsyttävä ääni: — Aufbleiben da! (Älkää
jääkö perään!) Jo herää luutnanttikin, ratsastaa pitkin rivistöä
selitellen ratsunsa selästä:
— Jaa, man muss irnmer Vordermann halten, immer aufbleiben, immer —
(Niin, täytyy aina pitää rivi suorana, aina j.n.e.)
— Lopulta tässä kaikkea pitää tehdä immer, miettii äkäinen kulkija
hymähtäen ilkeydelleen.
Kuljetaan suoraa kivitettyä valtamaantietä, jonka molemmin puolin puut
jo alkavat lehtiä pusertaa. Kevättuoksu tuntuu ilmassa. Maalaistalot
korkeine olkikattoineen ja puutarhoineen välkkyvät nousevan auringon
valossa. Siellä väki jo on hereillä. Navetan ovet ovat levällään.
Talon tyttäret ja palvelijattaret häärivät toimeliaina maitokannuja
täytellen. Pistääpä miehenkin pää jostakin läävän ovesta ulos sotaväkeä
ihmettelemään. Useissa taloissa on venäläisiä sotavankeja töissä. He
voivat hyvin, ovat lihavia ja tyytyväisiä ja hyviä tekemään työtä.
— Katsokaa Iivanaa! Miehet hymähtävät. Ihan on siinä tunkiolla Iivana
talikko kourassa.
— On se nyt päässyt maanviljelyskouluun! arvellaan.
— Taitaa olla jo toisella vuosikurssilla! selittää joku rikkiviisas.
Matkan kuluessa mieliala paranee. Kylien läpi kuljettaessa jo
kajahutetaan lauluja. Kylissä ja kaupungeissa täytyy aina pitää
hyvä ryhti, oli kuinka väsynyt tahansa. Sotilasjoukon pitää aina
siviiliväestöön tehdä reipas ja hyvä vaikutus.
Vihdoin koittaa lepohetki. Miehet painautuvat tien vierelle pitkälleen.
Tupakat alkavat savuta ja jokainen hengähtää helpotuksesta saadessaan
vapauttaa hartiansa matkalaukun hihnojen kiristyksestä.
Kymmenen minuutin kuluttua kuuluu ankara komento: — Kivääreille!
Joka mies nousee ja kiiruhtaa kiväärien luo. Siinäpä juuri näkyy
sotilaskasvatuksen ja kurin saavutukset. Olipa mies vaikka omasta
mielestään niin kuolemanväsynyt, ettei luule askeltakaan pääsevänsä
eteenpäin, hän nousee kun komento kajahtaa, nousee vaistomaisesti
arvelematta, tottumuksesta ja — jaksaa marssia. Sen saa sotakuri
aikaan. Ja taistelussa, kun komennus kuuluu, oli mies pelkuri tai
urhoollinen, yhtä nopeasti nousevat molemmat syöksyyn tai rynnäkköön,
siksi että sotilaskomennon totteleminen tosiasiallisesti on mennyt
heille veriin. Armeijassa, jossa kuri on ankara, ei ole pelkureita.
Jokaisen velvollisuudentunto voittaa yksilölliset heikkoudet.
Tullaan sitten sievään pikkukaupunkiin, laulaen marssii joukko
ryhdikkäänä sievien puhtaitten katujen kautta torille ja pikkuporvarit
saavat ihmeekseen kuulla suomenkielen heleän kaiun marssilaulussa.
Torille asetetaan kiväärit ja reput, ja miehet saavat hajaantua
puoleksi tunniksi kahviloihin tai ostoksilleen.
Seuraavassa lepopaikassa, kun jo on käännytty kotiin päin, selitetään
joukolle taistelutilanne. Alkaa taisteluharjoitus. Sadekuurot huuhtovat
maata kastaen joukon läpimäräksi. Vihmasateessa osastot marssivat kukin
määrättyä tehtäväänsä suorittamaan.
Vihollinen on tulossa, patrullit etäällä jo antavat merkkilaukauksia.
Sanoja lentää.
Metsänreunassa on liikettä. Sinne on kätkeytynyt vihollisketju. Suletut
osastot hajaantuvat ampumaketjuun. Päivä paistaa taas kirkkaasti,
maa kuivaa höyryten. Kiväärit pamahtelevat. Alkaa ankara syöksyttäin
eteneminen ja lopuksi viimeiset voimat ponnistaen rynnäkkö hurraata
huutaen vihollisen kimppuun pistimillä.
Taistelu loppuu, kiväärit pannaan yhteen. Jo onkin joukko saanut aivan
tarpeekseen ponnistella. Ryhmänjohtajat kutsutaan majurin luo, joka
arvostelee taistelun kulkua. Miehet lepäävät kootakseen kotiinmarssia
varten uusia voimia.
Lockstedtin lähellä on torvisoittokunta vastassa. Koko kylä kajahtelee
"Porin marssia" ja miesten jalat nousevat uljaassa paraatimarssissa.
Kasarmiin tultua alkaa yleinen pesu ja jalkojen tarkastus.
Siellä täällä on valkeita suuria rakkoja. Lääkäri käy tuvissa
jalkatarkastuksella ja hoitaa pahimmat vammat.
Ja mitä raskaampi päivä on ollut, sitä tyytyväisempi on mieli.
Iltapäivä on vapaa. Miehet makailevat vuoteillaan keskustellen marssin
rasituksista ja ylistellen suomalaista sitkeyttä ja sisua.