Joka päivä 7—8 on opetustunti. Korpraalikunnan johtaja selostaa
rekryyteille muutamia sotilaalle välttämättömiä tiedon alkeita ja
toimittaa sitten kyselyn nähdäkseen, miten hyvään maahan opin siemenet
ovat langenneet. Vääpeli tai luutnantti käy joka tunti opetusta
tarkastamassa.
Mitkä ovat sitten tuollaisia sotilaan kalleimpia asioita?
Ensimäisen kahden viikon aikana luennoidaan vain kahdesta asiasta:
tupajärjestyksestä ja upseerien arvomerkeistä sekä käyttäytymisestä
esimiehiä kohtaan eri paikoissa ja kaikissa mahdollisissa asennoissa.
Vähitellen jää tupajärjestys syrjään, mutta kauan vielä pitää paikkansa
tuo ainainen teema:
— Sotilaan esimiehet ovat — mitkä?
— Ne jaetaan — miten?
Nämä kysymykset uudistuvat yhtä pedagogisesti joka päivä. Näillä
tunneilla aliupseeri painaa oman arvonsa ja auktoriteettinsa sekä
varsinkin upseerien kuvaamattoman korkean aseman ihmettelevän
rekryytin aivoihin ja tämä alkaa vähitellen tajuta koko pienuutensa
ja mitättömyytensä militäärin moniasteisessa ja arvoluokkaisessa
laitoksessa, uskaltamatta enää — puhumattakaan ivallisista
vastauksista, jotka paikalla saavat ansaitun nuhdesaarnan ja
rangaistuksen — omasta alotteestaan sanoa tuskin muuta kuin joskus
opetuksen kuumimmillaan ollessa värähtelevällä äänellä ja huonolla
saksallaan:
— Pitte austreten zu tyrfen! (Pyydän lupaa päästä käymään ulkona!)
Hänen poistuttuaan jatkuu opetus yhtä arvokkaana.
— Kapteenin tuntee mistä Tolonen?
— Tä-tähdistä!
— Vai tähdistä? Siinä sitä ollaan! Vai tähdistä se Tolonen tuntee
kapteenin. Onko jokainen tähdillä varustettu henkilö siis kapteeni? Tai
jos Tolonen katsoo yöllä taivaalle ja näkee siellä sen seitsemän otavan
ja Väinämöisen miekan yhtenä tähti vilinänä, silloin kait koko taivas
on Tolosen mielestä täynnä paljaita kapteeneja — vai miten?
— Kapteenilla on kaksi tähteä, parantaa Tolonen selitystään.
— No niin, ja nämä tähdet ovat missä,— Möttönen?
Vaihteeksi luetaan joskus sotilassäännöksiä. Siinä saa rekryytti
kuulla, että sotalaki on ankara ja kova, että hänellä on rajattomasti
velvollisuuksia, mutta hänen oikeutensa ovat hyvin niin ja näin.
Rekryytille selviää, että kuri ja tottelevaisuus sotaväessä ovat kaikki
kaikessa.
— Ainoastaan sellainen armeija, jossa vallitsee rautainen mieskuri, voi
taitavan päällikön johdolla saavuttaa voiton.
— Urhoollisuus ja kuuliaisuus esimiehiä kohtaan ovat sotilaan
kauneimpia ominaisuuksia. Nämä lauseet on tyhmän rekryytinkin helppo
ymmärtää, mutta vaikeampi on sotilaan järjelle käsittää lause:
"Tottelemisen pitää tapahtua ilolla, ei rangaistuksen pelosta."
Se käy jo yli ymmärryksen, on melkein liian korkeaa moraalia ensi
päivien nöyryytyksistä vielä katkeruutta puhkuvalle vasta-alkajalle.
Monen mielestä tuo lause tuntuisi paljon selvemmältä ajatuksen ollessa
päinvastainen. Mutta yritäppä tuoda esille eroavia mielipiteitäsi.
Ensiksi selvitetään asia sellaisella tavalla, että rekryytin korvat
kuumenevat ja kun aliupseeri tyhjentävän selityksensä jälkeen
ukkosäänellä tekee tuon lyhyen ytimekkään kysymyksen: — Verstanden?
asettaen nenänsä melkein rekryytin lumivalkeaan nenänorteen kiinni, voi
tämä vain vapisten vastata: — Kyllä herra Gruppenführer!
Mutta luojan kiitos, on kuitenkin yksi aihe, jonka käsittely jälleen
palauttaa rekryyttiin rohkeuden ja itsetietoisuuden, jopa korottaa
hänet valtavasti yläpuolelle laajojen kansankerrosten. Tämä aihe on
sotilaan suhde siviiliväestöön. Sotilas puettuna kruunun kultanappiseen
takkiin on luonnollisesti jokapäiväisen rahvaan hyörinän ja pyörinän
yläpuolella arvossa.
"Pitäen mielessänsä korkean kutsumuksensa valtaistuimen ja isänmaan
suojelijana" — sanoo käsikirja.
Nuo säännökset ne soivat kuin ihana musiikki rekryytin korvissa. Hän
alkaa syvästi tuntea sotilasarvonsa ja kutsumuksensa korkeuden. Kun tuo
ikävä siirtymisaika siviilimiehestä sotilaaksi on ohi, kun aliupseerit
ja vääpelit alkavat jo kehua hänen ryhtiään ja liikkeitään, kun hän
saavuttaa käytökseensä sotilaallisuutta ja iltasin puhtaassa takissaan
kulkien ylpeästi röyhistelee rintaansa neitossilmien sieltä täältä
ikkunaverhojen takaa salavihkaa ihaillessa hänen solakkaa vartaloaan ja
notkeaa käyntiään, silloin hän hiljaa itsekseen mennessään hyräilee:
"Der Soldate, der Soldate
Er ist der schönste Mann
im ganzen Staate!"