On poutainen sunnuntain iltapäivä Rietulassa. Piiat ja rengit ovat
menneet kylälle ja lautamies lukee postillaa tuvan pöydän päässä.
Hiljaisuutta ei riko muu kuin kärpästen surina hiestävän kuumassa
tuvassa. Missä on Eedla, talon nuori emäntä?
Äänekäs kuorsaus kuuluu kamarista ja sielläpä on nuori emäntä
rauhallisena unien maailmoissa. Sängyssä kellottaa selällään, kädet
pään alla ja suu on suloisesti auki.
Rietula jatkaa yhä lukemistaan, vaikka kärpäset tekevät yhtämittaa
salahyökkäyksiään hänen kaljulle päälaelleen. Vähitellen näyttää
Rietulan kärsivällisyys loppuvan ja, kun kärpäset purasevat päälakea,
hotaisee, hän niitä ja kiroaa kesken hartausharjoituksensa.
Rietula on koettanut sanaa tutkimalla häätää pois painavaa mieltä, joka
on häntä viime päivinä lakkaamatta ahdistanut. Nytkin on istunut puoli
päivää postillan ääressä ja hiki valuu miehen korvallisilta.
Rietula oli odottanut avioliitostaan suurinta onnea, mutta se oli
tuonutkin suurinta murhetta hänelle. Eedla oli tyttönä ollessaan ollut
ynseä miesväelle ja nyt tullut vielä ynseämmäksi. Päivisin tuiskahteli
miehelleen, kun tämä ystävällisesti lähenteli ja illoin, kun onneton
aviomies aikoi samaan sänkyyn, polkaisi Eedla jalkaa ja karjaisi:
— Tulehan siihen, tampun koira!
Rietula oli koettanut hyvitellä Eedlaa karamelli- ja rinkiläpusseilla
ja joskus saanutkin hänen kovan sydämensä pehmenemään, mutta sitten
taas tuli riivaajainen Eedlalle entistä ankarampana.
Rietula oli arvellut suutari Horttanaiselle, että mitä pitäisi tehdä
ilkeän aviovaimon ojentamiseksi. Ja Horttanainen oli siihen tietänyt
neuvon. Hän oli suositellut parhaimpana keinona selkäsaunaa tai
muurahaispesää.
— Jos et kehtaa peitota akkaasi, niin on toinenkin keino, oli suutari
selittänyt. Varustat muurahaispesän säkkiin ja kun eukkosi nukkuu
makeimpaan ilta-uneensa, pudistat säkin sisällön sänkyyn, niin jo
luonto lauhtuu. Minä olen tuon keinon koettanut ja nähnyt sen varmasti
auttavan.
Eihän Rietula tullut koettaneeksi ystävänsä hyvää neuvoa. Pistäysi vain
joka toinen ilta noutamassa makeispussin Kolmon osuuskaupasta ja ojensi
sen Eedlalle, joka pussin saatuaan virkkoi alahuultaan venyttäen:
— Y...hyy. Kaikkeen se rahansa tuhlaa.
Mutta nyt oli tämäkin keino käynyt Rietulasta vastenmieliseksi ja
alakuloisena hän muisteli menneitä poikamiespäiviään. Ja kun kuuli,
että Iisakki oli onnellinen avioliitossaan, kirosi hän katkerasti.
Taava olisi kyllä tullut hänellekin, vaan mikä kehno lienee saanut
Eedlaan takertumaan.
Rietula lopetti lukunsa ja alkoi tuprutella savuja rätisevästä
piipustaan. Eedla kuului yhä kuorsahtelevan kamarissa. Viime yönäkin se
pahus oli hänet ajanut keskellä yötä saunaan makaamaan. Pitäisi puhua
rovastille, jos tuo tietäisi paremmat neuvot antaa kuin Horttanainen.
Portailta kuului askeleita ja kohta astui tupaan muutamia Kolmon
miehiä. Rietula toimitteli istumaan ja tarjosi tupakkamassiaan. Mutta
miehet eivät istuneet eikä massi kelvannut yhdellekään. Rietula jäi
ihmeissään katselemaan miehiä, joiden korvallishaivenet olivat nousseet
pystyyn.
— Mitä sitä kuuluu, kysyi hän hämillään miesten odottamattomasta
jurotuksesta.
— Vielä häntä kehtaa kysellä, niinkuin ei tietäisi, jurahti joku
miehistä.
— Ka, mitä nyt?
— Etkö tuota tienne, että kanki on Kolmon osuuskaupan oven päällä,
kivahti Möttösen Eero.
Rietula oli pelkkänä kysymysmerkkinä.
— Niin aivan, älä toljota, eilen oli nimismies käynyt sulkemassa kaupan.
— Älä!
— Ka, kun vielä siinä... Samoin kävi meidän kaupalle kuin Korpijoenkin,
ellei vielä hullummin. Olisit, Rietula, aikanaan katsonut.
— Mikäs korpijokelaisten on yrittäessä, kun on uusi hoitajakin ja
hiljaisuudessa sopivat asiansa, mutta meidän... kun sinä, Rietula, et...
Mutta Rietulan ylenmäärin kiusaantunut luonto kuohahti.
— Painakaa pellolle joka sorkka siitä! Perhana... vai minulle tässä...
ulos siitä!
— Mennään, mutta itse sinä saat vahingot maksaa...
— Niin, ei osuuskunta...
— Helvettiin kaikki osuuskunnat! karjasi Rietula poistuvien miesten
jälkeen.
Uutinen oli niin järkyttävä, että Rietula tunsi melkein pökertyvänsä.
Oliko hän todellakin naimapuuhissaan tullut syrjäyttäneeksi kaupan
asiat, joiden valvominen kuului hänelle? Ja vielä sellaisissa
naimapuuhissa! Jos olisi edes saanut oikean vaimon, mutta tällaisen!
Rietula otti hattunsa ja painui ulos. Ilmaa piti saada vihasta
huohottaviin keuhkoihin.
Tyhmyri, pässinpää hän oli, saakeli soikoon, ollut näinä kuukausina.
Vaimoihminen, heittiö lutka, oli saanut hänen, lautamiehen, pään
sekoittumaan niin, että tärkeät asiat jäivät takapajulle.
Rietula harppaili osuuskaupalle. Hoitajaa siellä ei näkynyt tällä
kertaa. Vihtahousut vain irvistelivät Rietulalle nimikilvestä ja äijät
kiskoivat edelleen väsymättä heitä hännästä.
Rietula kirosi.
Pilkannut oli Mikkelsonkin heidän osuuskauppahommaansa, kun oli
maalannut moisen nimikilven.
Rietula otti seipään, pudotti kilven alas ja alkoi peitota sitä
voimiensa takaa. Kun nimikilpi oli säpäleinä, heitti Rietula kappaleet
pellon ojaan ja lähti puhkuen menemään.
Muutamat Korpijoen miehet olivat nauraen katselleet Rietulan
hävitystyötä.