On mittumaarin aatto. Vainioilla kukkivat leiniköt ja kurjenpolvet,
ja ilmassa on jo keskikesän henki. Aurinkoisia päiviä on ollut
yhtämittaa ja taivaan ranta on peittynyt hienoon auerpilveen. Aurinko
on laskiessaan hohtavan punainen ja suuri.
Juhannuskoivuja tuodaan kylään hevoskuormittain. Pystytetään rappujen
pieliin ja pihamaille. Joku kantaa niitä pirttiinkin ja kamariin.
Tunnelma yhä nousee, kun saunan jälkeen istutaan valkoisissa
ateriapöydän ympärillä.
Sekä Kolmon että Korpijoen kylissä näyttää juhla-aaton ehtoo
erilaiselta kuin muulloin. Tytöt siivilöivät hätäisesti maidon,
lypsävät hosimalla lehmät ja, käytyään saunassa, pukevat uudet
valkopohjaiset, puna- ja mustakukkaiset mekot ylleen ja tirskuttavat
salaperäisesti. Ehtoo-ateriaa ei syödä yhdessäkään talossa ja miehetkin
jo pukeutuvat juhlavaatteisiinsa.
Mitä on tekeillä?
Häät Mikkolassa ja Ylä-Rietulassa! Ja minkälaiset häät! Sellaiset,
ettei ole miespolviin nähty eikä kuultu Kuivalassa.
Hieman aikaisemmin vaeltavat korpijokelaiset Mikkolaan kuin kolmolaiset
Ylä-Rietulaan.
Iisakki on jo ajoissa kutsunut myöskin kirkonkylän herrasväet häihin
ja kernaasti nämä ovat kutsua noudattaneetkin saatuaan tietää, että
Mikkolan isäntä on valmistanut kahdesta vanhasta nuottavenheestä kokon
heitä varten.
Mikkolan pirtti on jo täynnä juhlavieraita. Arvokkaimmat emännät
istuvat peräpenkillä ja huojuttelevat hiljaa ruumistaan. Pihamaalla
lojuu miehiä nurmella poltellen hyvänhajuisia tupakoita, joita
kukitettu poika on yhtämittaa jakelemassa. Iisakki on antanut
satamarkkasen Kuivalan nimismiehelle ja pyytänyt tämän hankkimaan
juhlatupakat, ja nytpä höyryävätkin Pedro Moredon Havannat ukkojen
suupielissä pihamaalla. Rietulassa ei ollut kuin "ruunakriimoja", ja,
kuultuaan Mikkolan ylellisyydestä, mutta saatuaan liian myöhään siitä
tiedon, kirosi kukitettu ylkämies karkeasti.
Mikkolassa olivat häät alkaneet. Rovasti oli vihkinyt avioparin ja
herrat maistelivat sen jälkeen kamarissa väkeviä. Muille kaukaisemmille
ja korpijokelaisille tarjottiin muita herkkuja.
Juhla-aterian jälkeen kohosi tunnelma, varsinkin kun pirtistä
kannettiin pöydät ulos ja soittajat virittelivät koneitaan.
Soittajien lukukaan ei ollut vähäinen. Vanha Noro-Tuomas, kuuluisa
viuluniekka, viritteli viuluaan, jonka jälkeen alkoivat toisetkin
näppäillä säveliä kojeistaan. Oli kaksi isoäänistä hanuria, kolme
viulua ja kaksi kanteletta ja sen lisäksi Nuusperilla klarinetti.
Nuoret polkivat malttamattomasti jalkaa. Milloinka, milloinka se alkaa?
Pelurit aloittivat kesä-illan valssin, ensin hiljaa, mutta sitten yhä
kiihtyen. Soittajat haisivat väkeviltä ja se ei ennustanut hyvää. Jo
alkoivat ikkunan pielet täristä, ja Mutkalan Ransu hihkasi Nuusperille:
— Puhalla lujemmin, tai muuten heitän pelivärkkis' nurkkaan!
Ja Nuusperi puhalsi, puhalsi niin, että silmät pullistuivat päästä ja
näyttivät ulos tipahtavan.
— Sillä lailla! Lujemmin, Noro-Tuomas, sitä ensiviulua!
* * * * *
Rietula oli kutsunut kirkonkylän herrasväet häihinsä, mutta myöhemmin
kuin Iisakki. Arveltiin pihamaalta, mentäisiinkö. Sopisihan käydä
sielläkin. Miks'ei, kun oli kerran kutsuttu.
Juhla oli alkanut suurin piirtein Rietulassakin. Oli syöty yhtämittaa
kolme tuntia ja Horttanaisen leipälaukku oli revennyt. Suutari
korjattiin pois ja aloitettiin tanssi.
Ja jos oli Mikkolassa Pedro Moredon-sikaareja, niin olipa Rietulassa
torvisoittajat, jotka lautamies oli puuhannut häihinsä.
Pihamaalta tärisivät torvet ja sileä tanner jymisi tanssijain alta.
Pirtissä luritettiin kahdella harmonikalla, ja permanto oli ahdinkoon
asti täynnä pareja hypähtelemässä rehevää polkkaa.
Rietula ei tietänyt, vaikka oli koettanut urkkia, että mikkolainen kävi
kaupungista — ties mistä asti — noutamassa juomatavaroita. Olivathan
Rietulankin rahat yhtä riittävät kuin mikkolaisenkin. Siihen sijaan oli
edellisellä viikolla Rietulan sydänmaapalstalla, tiheimmässä näreikössä
tupruillut sakea savu erään kuusen juurella, ja Rietula oli suu naurun
mareessa kantanut kotiinsa kirkasta viinaa, jota oli auliisti tarjonnut
jokaiselle, jolle vaan kelpasi. Ja miesten korvalliset punoittivatkin
ja joku hihkaisi jo tallin takana.
Kun Mikkolassa huomattiin, että torvet räikyivät Rietulan pihamaalla,
komensi Iisakki orkesterinsa myöskin pihamaalle ja kehoitteli:
— Antakaa tulla ääntä niistä kojeistanne niin paljon kuin
lähtee! Räätäli Romppanen oli käynyt tekemässä mahdottoman ison
lepänkuoritorven ja sanoi sillä soittavansa passoa. Ja oli nyt ääntä
Mikkolan pihamaalla. Vanhat emännät pakenivat siunaillen ja korviaan
pidellen sisähuoneisiin, mutta nuoret polkivat pihamaata että jytisi.
Huomattuaan ohjelman muutoksen Mikkolassa, kehoitti Rietula soittajiaan:
— Eikö niistä heru enempää sitä ääntä? Hyttysen hyrinälle kuuluu koko
loru. Puhaltakaa lujemmin, sanon minä, tai juoskaa hiiteen torvinenne!
Soittajien silmät pullistuivat ja hiki tippui haivenista. Mutta kohta
loppuivat heidän voimansa. Johtaja meni Rietulan luokse ja vaikeroi:
— Kuulkaa, hyvä isäntä, me emme totisesti jaksa enää! Onhan tässä
nuorta väkeä ja jos ääntä tarvitaan, niin piiritanssi käyntiin ja kyllä
silloin ei kuulu Mikkolasta muuta kuin itikan laulu.
Noudatettiin ohjetta ja ilmojen pielet alkoivat täristä, kun
äänijänteet pingoitettiin mahdollisimman kireälle.
Jo laulettiin ja pyörittiin Mikkolankin pihamaalla:
"Vanhat piiat, vanhat piiat ei saa olla jouten".
Mutta tämän katsoi Rietula morsiamensa pilkaksi ja neuvoteltiin
laulusta. Ja kohta kajahtikin Rietulan pihamaalta:
"Herrat tuli Mikkolasta
rali tuli tii,
kun Mikkolasta leipä loppu,
rali tuli tii,
ja Iisakill' ol' siitä hoppu,
rali tuli tii".
Mutta kirkonkyläläiset katsoivat parhaaksi poistua häätalosta, ja
Mikkolan pihamaalla suunniteltiin uutta laulua. Ja kohta kuului
voitonvarmana Rietulan pihamaalle:
"Rietulassa säkkipillit soi:
Rietula se muijan Miirusta toi,
Eedla rakensi paulan,
hii, ladon takana,
lensi Rietulan kaulaan!
Hali tuli tii".
Rietula karjasi raivosta ja komensi joukkonsa harjulle, jossa piti
jokaisen huutaa niin paljon kuin kurkusta lähti:
— Äääääää!
Mutta Mikkolan pihamaalta eivät siihen viitsineet vastata muut kuin
räätäli Romppanen, joka nousi korkealle peltokivelle, nosti leppätorven
suulleen ja huilautti niin, että kaukaiset metsän rannat kajahtivat.
Mikkolan pirtissä jatkettiin häätanssia, mutta Rietula suuttui
torvisoittajiinsa, koskapa nämä eivät jaksaneet enää kylliksi
kuuluvasti tärisytellä:
— Pistäkää pillit pussiinne ja marssikaa hiiteen ja siinä
silmänräpäyksessä!
Ja kun juhannusyön aurinko nousi, kuului Rietulan pirtistä vain hanurin
yksitoikkoinen sävel.