Iisakki seisoi rattailla, löi ohjasperillä hevosta ja hihkaisi.
Kotimatka alkoi olla jo puolessa, ennenkuin Iisakki rauhoittui ja
painui istumaan.
— Olenpa hullu, kun hevoseen vihani viskaan, mutisi hän.
Jos jutkauttivat, ja kyllähän ne nyt jutkauttivatkin oikein
aikatavalla, niin mitäpä tuosta. Kaipa se niin oli sallittu, että
Eedlan koikale ei joutunut minun leipiini.
Jo kaivoi Iisakki rakkaan piippunsa, rakkaimman kaikista maailmassa, ja
saatuaan sen käryämään, rauhoittui kokonaan.
— Hoh... hoo, olipa surullinen loppu sillä naima-asialla, huokasi vielä
kumminkin.
Hevonen sai nyt kävellä myötä- ja vastamäet ja Iisakki mietti otsa
kurtussa, mistä nyt lähtisi eukonpuolta paremmalla onnella itselleen
koettamaan.
— Onhan niitä akkoja siellä Korpijoen jos Kolmonkin puolella, mutta
mikä niitä kaikkia... Vaikka lieneeköpä heillä niin suurta eroa, akka
kuin akka. Jos vaikka ottaisin sen Möttösen Taavan. Tosin se on Kolmon
puolella, mutta kyllä kai Taava tulisi sieltäkin.
Uudelleen painui Iisakki miettimään ja harkitsi asiaa joka puolelta.
Noustiin Kilpismäen päälle ja siihen näkyi jo kotikylät ja päivässä
välkkyvä joki niiden välissä. Näkyivät talot peltojensa keskeltä ja
maantie keltaisena nauhana.
Hiljainen tuuli leyhytteli etelän mailta ja syleillen ensin suvista
metsää, veti juovan Kolmojärven pintaan, joka näkyi lähempää kylien
eteläpuolella. Olivatpahan nuotalla Ylä-Rietulan rannassa.
Mietittyään vielä tovin, oli Iisakki tehnyt päätöksensä. Hän menee
nyt samaa tietä Möttöseen ja puhuu asian selväksi Taavalle. Nuori
ihminenhän se vielä... ja järkevämpi kuin Eedla. Ja hän oli kuullutkin
Sarvi-Kaisalta, että Taava tulisi mielellään Mikkolaan emännäksi.
Iisakki nykäisi hevosen juoksuun. Alkoi jo kotikylä puiden välistä
näkyä. Miirun pellolla aurasi renki kesantopeltoa. Näkyi sitten
pysäyttävän hevosensa ja alkoi laulaa surunvoittoisesti:
"Rikkaat ne riiaa hopealla
ja komeilla kartanoilla,
vaan renkipoika se
heilinsä ottaa lantin kolikoilla.
Ja on niitä tyttöjä muualla,
ei tämän kylän emännillä.
Ja on niitä heiloja rakkaampia
tuolla Karjalan kankahilla".
— Juuri niin! ilostui Iisakki kuunnellessaan renkipojan laulua.
On tosiaankin tyttöjä, jos akkojakin, muualla, ei vaan Korpijoella.
Ja kun tuli Mikkolan tiehaara, iski Iisakki tammaa lautaselle ja ajoi
joen sillalle, niin että silta kumeasti jyrähti. Ajoi siitäkin vielä
eteenpäin ja käänsi hevosensa Möttösen tielle.
Horttanaisen akka oli maantiellä ja huomattuaan, että Iisakki ajeli
yksin kirkonkylästä, huusi hänen jälkeensä:
— Ähä!... Olipa sillä Miirun tyttärellä paremmat haltijat. Pitkän nenän
nyt sait, Kyrmyniska!
Iisakki ei ollut kuulevinaankaan. Sitoi hevosensa Möttösen
portinpieleen ja astui tupaan.