Kolmolaiset eivät ole kertaakaan käyneet korpijokelaisten
osuuskaupassa. Kirkonkylästä ovat tavaransa hakeneet ja silmät kiinni
ajaneet korpijokelaisten kaupan ohi omalle puolelleen. Pikkupoikiakin
kiellettiin ankarasti käymästä osuuskaupassa, mutta salaa pujahtivat
poikaset saamaan Nuusperilta karamelleja, jotka maksettiin siten, että
suoritettiin tuima tappelunäytelmä puodin edustalla.
Mutta kolmolaiset ovat hiljaisuudessa puuhailleet hekin omalla
tahollaan. Rietula kokosi tarvittavan määrän osuuksia ja muutamana yönä
pidettiin salaa kokous, jossa päätettiin heti avata kauppa suutari
Horttanaisen uudessa mökissä, joka oli äsken kohonnut Ala-Rietulan
pellon laitaan maantien varrelle. Toistamiseen sai suutari muuttaa
asunnostaan, mutta teki sen tällä kertaa ilolla, kun oli kolmolaisten
etu kysymyksessä ja kun sai muuttaa ilman pakanallisia pakkokeinoja.
Ja eräänä päivänä avattiin kauppa, joka suurimmalla varovaisuudella,
etteivät korpijokelaiset saisi tietää asiasta, oli pantu kuntoon
etupäässä sydänöillä, suutarin akan pitäessä vahtia maantien veräjällä.
Nimikilpi uuteen kauppaan laadittiin vielä suuremmaksi kuin Korpijoen
kaupan ja maalattiin sitäpaitsi koristeellisesti. Nimen ympärille oli
maalari Mikkelson, joka oli vartavasten Kuopiosta haettu, piirrellyt
hämäriä, symbolistisia aiheitaan. Niinpä kilven ylänurkissa nähtiin
kaksi sarvipää paholaista puskemassa vastakkain ja paholaisia kiskoi
hännästä kaksi tukevatekoista, pahasti irvistävää isäntämiestä.
Alareunaan oli suutari Horttanainen kiven kovaan vaatinut maalattavaksi
kahvipannun, nisupullan ja kaksi tervehtivää, lujasti puristavaa kättä
ja niiden alle lauseen: "Rakkaus voittaa kaikki" ja vähän alemmaksi
"Terve tuloa!"
Maalari oli hymähtäen täyttänyt Horttanaisen vaatimuksen, mutta Rietula
aprikoi murahdellen vihtahousujen merkitystä, jotka maalari oli itse
keksinyt. Ja kun Rietula ei jaksanut aihetta sulattaa kysymättä
maalarilta, miksi tämä oli piruja maalannut niin pyhään paikkaan kuin
osuuskaupan seinään ja vieläpä nimikilpeen, vastasi Mikkelson:
— Maalataanhan niitä kirkon seiniinkin. Ja ne ovat muuten muodissa
nykyään.
Rietula tyytyi selitykseen ja kysyi maksua maalarin vaivoista.
— Sata markkaa.
Rietula seisoi kysymysmerkkinä.
— Kymmentä kai tarkoitit?
— En muuta kuin mitä sanoin. Se on sitäpaitsi halpa, selitti maalari,
mutta olen saanut hyvin paljon nautintoa sen valmistamisesta ja se
korvaa tekopalkasta puolet.
Rietula seisoi yhä suu auki ja haroi korvallistaan.
Mutta Horttanainen joutui selittämään:
— Jos Nuusperi on saanut kympin korpijokelaisilta tuherruksestaan, niin
tottahan tämä taiteellinen työ on kymmentä vertaa arvokkaampikin. Maksa
vain pois vaaditut markat!
Möttösen Eerokin antoi työlle täyden tunnustuksen ja arveli:
— Maksetaan pois, mitä se pyytää, kun on Kuopiosta asti kulkenutkin
ja... ja onhan meillä rahaa! kehaisi hän lopuksi.
— Niin, no, onhan sitä rahaa, riemastui Rietulakin ja kaiveli rahat
lompakostaan.
— Mutta vuosiluku siitä puuttuu, huomasi Ala-Rietulan Vernandi, ja se
on tehtävä.
— Niin, täysi työ, kun on täysi palkkakin, vahvisti Horttanainen.
Maalari tarttui siveltimeensä ja vasempaan alanurkkaan piirteli
punaisella:
"Armon vuonna 1916".
— No nyt se on valmis!
— Ja komeapa, pahus, onkin!
— On se toista kuin korpijokelaisten!
— Kahvipannu olisi saanut olla hieman isompi, arveli suutarin akka.
— Ja nuo kädet puristaa vähän kovemmin toisiaan, huomautti Möttösen
Taava.
— Kyllä maalari sen on paremmin tiennyt, neuvoi suutari.
Mutta Heikkilän Vilhelmi arveli:
— Tuo toinen ukko, joka kiskoo tuossa oikealla puolella vanhaa kehnoa
hännästä, on ihan kuin Kyrmyniska. Eikö olekin?
— On, on! Jopa osasi maalata!
— Mutta kukas se mahraa olla tuo toinen, vielä turpeampi äijä tossa
alanurkass'? kuului ääni miesten takaa kysyvän. Käännyttiin katsomaan
ja Nuusperi pakanahan siellä oli.
— Nii' minust' vaa näyttää kui Rietula sii' olis', jatkoi tämä
tähystellen kilpeä naurusuin.
— Huuti, kuipeliini, mitä sinä tänne...? Laputa tiehesi karjaistiin
Nuusperille.
— Niin, mitä sinä tänne, oikeitten ihmisten puolelle...!
— Ala painella!
— Menetkö siitä!
Menihän Nuusperi ja sanoi vielä maantiellä menneessään:
— Kyll' se vaa' ol Rietula tuoss' vasemmass' nurkass'!
Mutta tästä välittämättä siirryttiin myymälään, jossa Rietula tarjosi
rinkiläkahvit kaikille kolmolaisille.