XI.

Rauha myrskyssä.

Jo Augsburgissa oli keisari ollut aikeissa tuottaa Italiasta muutamia

ratsurykmenttejä protestanttien kukistamiseksi, ja Englanninkin

kuninkaalta toivoi hän kannatusta. Valtiopäiväpäätös oli niinkuin

näimme kokonaan uhkaava. Wormsin edikti oli taas pantava toimeen, ja

niskoittelevat saatettavat kanteenalaisiksi; rovioita sytytettiin yhä

useammin. Sota oli kaiken todennäköisyyden mukaan tulossa. Sitä varten

olivat katoliset Aachenissa, jossa keisarin veli Ferdinand, meille

jo tunnettu uskonpuhdistuksen väkivaltaisin vastustaja, kruunattiin

romalaiseksi kuninkaaksi, rakentaneet liiton protestanttisuuden

kukistamiseksi. Vastapainoksi olivat evankeeliset Schmalkaldenissa

niinikään liittoutuneet puolustukseksi. Valtiollinen taivas oli siten

raivokkaiden myrskyjen vallassa, ja salama saattoi minä hetkenä tahansa

lähettää tuhoavat nuolensa kansan yli.

Mutta Lutheria eivät pelottaneet enään kuten ennen Tyringenin metsässä

mitkään salamaniskut. Sisällisesti oli hän saavuttanut täydellisen

rauhan. Ne koettelemukset ja kiusaukset, jotka ennen rasittivat

häntä, kun hän epäili työnsä oikeutusta, olivat kokonaan haihtuneet.

"Kristus elää ja hallitsee", ja Luther luuli voivansa synkeimmissäkin

oloissa ikäänkuin pysyä syrjästä katsojana. Tosin vaivasivat häntä yhä

ankarammin ruumiilliset kärsimykset, jotka joskus saattoivat, hänet

haudan partaalle, mutta aina keskeyttivät hänen työnsä. Päänkivistys

ja korvien humina vaivasivat häntä viikkokausia, tainnoskohtaukset

tapasivat häntä tuontuostakin, ja erittäin kovia tuskia kärsi hän

kivitaudista. Mutta mikä on sen kestäessä ruumiillisia tuskia, joka

tietää ne Isästä lähteneiksi ja pitää kuolemaa ijankaikkisen elämän

porttina! Jälkimaailma ei voi käsittää, kuinka Luther tällaisissa

oloissa oli mahdollinen suorittamaan kaikki ne kirjat ja kirjoitukset,

joita hän tukuttain antoi julkisuuteen, ja hoitamaan sitä ihmettävän

laveaa kirjeenvaihtoa, jota hän ylläpiti pienten ja suurten kanssa,

lohduttaen, rohkaisten, neuvoen ei ainoastaan hengellisissä asioissa

vaan suurissa valtiollisissa kysymyksissäkin.

Jonkinmoisen selityksen siihen saamme Lutherin perhe- ja kotioloista.

Rakkaassa "Käthe'ssään" oli hän löytänyt vaimon, "kalliimman kuin

kaikkein kallein päärly", kuten Salomon sanoo. "Hänen miehensä sydän

uskaltaa häneen; hänen elatuksensa ei puutu häneltä". "Käthe-herra",

joksi Luther joskus pilalla sanoi vaimoansa, ansaitsee kyllä tulla

mainituksi miehensä rinnalla. Hellyydellä hoiti hän rakasta ukkoansa

terveenä ja sairaana; vaimonsa terveessä, hilpeässä luonteessa löysi

Luther uutta voimaa synkkinä hetkinään, ja kovimmissakin elämän

koetuksissa seisoi Katarina hurskaana ja rohkeana miehensä rinnalla.

Suuttumatta otti hän taloon sitä lakkaamatonta virtaa kaikenlaatuisia

ihmisiä, jotka likeltä ja kaukaa etsivät tyyssijaa Lutherin aina

avoimessa kodissa. Siellä kasvatettiin useat Lutherin sisaren lapset,

sinne pakenivat luostareistansa lähteneet nunnat ja uskonsa tähden

karkoitetut saarnaajat, kuten esim. Agricola, joka suuren perheensä

kanssa arvelematta asettui pitkiksi ajoiksi Lutherin luo. Kun

rutto 1539 raivosi Wittenbergissä ja Luther tapansa mukaan, muiden

paetessa, jäi paikoilleen, korjasi hän pelkäämättä kuolleiden orvot

saastutetuista kodeista taloonsa. Useita kuukausia sai hän luonaan

hoitaa Brandenburgin vaaliruhtinaan Joachimin sairasta puolisoa

Elisabethia, jonka hänen miehensä oli karkoittanut Elisabethin

evankeelisen uskon tähden. Että sitä paitsi Lutherin talo ja pöytä oli

tuttaville ja virkakumppaneille tarjona, on luonnollista. Ja kaikkiin

täytyi Katarinan, kuuden lapsen äidin, ajan, ruokavarain ja kotona

pannun oluen riittää. Kuten kelpo emännällä ainakin oli tarkka huoli

pidettävä karjasta ja sioista, sitten kun hän oli saanut haltuunsa

muutamia luostariin kuuluvia maakaistaleita. Mitä senlaatuista

Wittenbergissä sopi pitää, ei riittänyt Katarinan toimihalulle. Hän

hankki itselleen lisäksi maatilan, jossa hän joskus viihtyi ja toimi

viikkokausia. Kyllä kaikkiin tähän tarvittiin "Käthe-herran" luja,

mutta samassa hellä käsi.

Rauhallinen satama oli Katarinan miehelleen valmistama koti, jossa

hän ulkonaisten myrskyjen raivotessa löysi kotilieden lämmön ja

levon. Kiitollisena lausuikin Luther Käthestään: "hän on ollut

minulle ei ainoastaan aviovaimo vaan palveleva piika". Mutta siitä

karkeasta taistelijasta, jona Luther esiintyi ulkomaailmassa, ei tapaa

perheen-isässä yhtäkään piirrettä. Hellänä oli hän aviopuolisona,

isänä lapsi lastensa kanssa, katseli ja johti heidän leikkejänsä.

Eräs aikalainen kertoo: "Hänen vakavuutensa on siksi yhdistetty

iloon ja ystävällisyyteen, että tekee mieli asua hänen luonansa,

sillä näyttää siltä ikäänkuin Jumala tahtoisi levittää suloisen ja

riemullisen evankeliuminsa ei ainoastaan hänen opetuksensa vaan hänen

esiintymisensäkin kautta." Luonnon ihailijana ja luotujen niinkuin

kauniin soiton ja laulun ystävänä pysyi hän koko elinaikansa.

Ystävien parissa ja pöydän ääressä puhkesi valloilleen hänen

rikas leikillisyytensä lähde, ja keveässä muodossa ilmilausui hän

usein syvimpiä totuuksia. Liiaksikin innostuneet ystävät luulivat

velvollisuudekseen panna paperille ja säilyttää jälkimaailmalle

jokaisen heidän suuren sankarinsa sanan, ja niin syntyivät

"Lutherin pöytäpuhelut", joita sitten voitonhimoiset kirjailijat ja

kirjankustantajat ovat väärentäneet ja lisänneet, toivoen Lutherin

nimellä varustettujen kirjojen aina löytävän ostajia.

Lutherista ihmisenä antavat meille herttaisen kuvan pari hänen

kirjettänsä Koburgin vuorilinnasta, "korppien ja varisten

valtakunnasta", joksi hän sitä sanoi, aikana jona hän kärsi tuimia

ruumiillisia ja sielullisia tuskia. Kun valtiopäivien varsinaiset työt

lykkäytyivät päivästä päivään, kirjoitti hän eräälle ystävälleen:

"Me täällä olemme jo täydessä keskustelussa. Täällä voisit saada

nähdä kuninkaita, herttuita ja muita suuria herroja, jotka

vakavasti tuumivat valtakunnan asioista ja uupumattomalla äänellä

huutavat oppejansa ja päätöksiänsä ilmaan. He eivät asu noissa

loukoissa, joita te kunnioitatte palatsin nimellä; taivas on heidän

kattonsa, viheriöivät puut heidän kirjava ja vapaa lattiansa,

ja maan ääret heidän seinänsä. He kammoksuvat kullan ja silkin

mieletöntä prameutta; he eivät piittaa juoksijoista ja tamineista;

heillä kaikilla on sama puku, sama väri ja sama ulkonäkö. En ole

nähnyt enkä kuullut heidän keisariansa; mutta jos heitä oikein

ymmärrän, ovat he päättäneet tänä vuonna käydä leppymätöntä sotaa --

maan parhaita hedelmiä vastaan. Voi, hyvät ystävät! Siinähän ovat

papistit ja sofistit edessäni, kokoontuneina taistelurintamaan,

että saisin kuulla heidän lörpötystänsä ja rääkynäänsä. - - Mutta

pila sikseen, ja sittenkin tarpeellinen pila, irtaantuakseni niistä

ajatuksista, jotka ryntäävät minuun."

Toinen kirje on hänen pojallensa Hannulle.

"Armo ja rauha Kristuksessa, rakas poikani! Mielelläni näen, että

luet hyvin ja rukoilet ahkerasti. Tee niin, poikaseni, ja jatka

samoin. Kun tulen kotiin tuon sinulle kauniit markkinatuliaiset.

Tunnen ihanan yrttitarhan monine lapsineen, jotka siellä käyvät

kultaisissa pienissä takeissa noukkien puiden alta kauniita omenia,

päärynöitä, kirsimarjoja, suuria keltaisia ja punaisia luumuja;

he laulavat, juoksevat ja ovat iloisia; onpa heillä myös pienet,

kauniit hevoset, kultaiset ohjakset ja hopeaiset satulat. Silloin

kysyin yrttitarhan omistajalta, ketkä ovat nämät lapset. Ja hän

vastasi: he ovat semmoisia lapsia, jotka kernaasti rukoilevat,

oppivat ja ovat hurskaita. Silloin sanoin: hyvä mies, minulla

on myös poika, pieni Hannu Luther, eikö saisi hänkin päästä

yrttitarhaan, että hänkin saisi syödä moisia kauniita omenia ja

ratsastaa moisilla pienillä hevosilla ja leikkiä näiden lasten

kanssa? Kyllä, vastasi mies, jos hän kernaasti rukoilee, oppii ja

on hurskas, niin saa hänkin tulla yrttitarhaan, ja Lippus ja Jost

(Hannun leikkitovereita) myöskin, ja kun kaikki tulevat tänne,

saavat he huiluja ja kitaroita, saavat tanssia ja ampua pienillä

Joutsilla -- --. Sano terveisiä Leena-tädille ja anna hänelle

suutelo minun puolestani.