2 1 3 2 2 1 1 1 • + • + 1 0 • + • + 0 0 0
3 1 2 3 2 1 1 1 1 + 1 + 1 + 1 + 1 + + + +
4 1 2 2 3 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1
5 2 1 3 2 1 1 1 1 + 1 1 1 + 1 + 1 + + + +
6 2 2 1 3 1 1 • 1 1 1 1 + 1 • 1 + + 1 • +
7 2 1 2 3 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1
8 1 3 1 3 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1
9 2 2 4 1 1 • • 1 • • + • + 1 + + • + 0
10 2 4 2 • • • • + + + • + + + + 0 + + 0
11 4 2 2 1 1 1 + + + + • 0 + + + 0 0 0 0
12 2 3 3 1 1 • 1 1 1 • • 1 • 1 • + 1 1 +
13 3 3 2 1 1 1 1 + l + 1 + 1 + 1 + + + +
14 3 2 3 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1
15 1 2 5 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1
16 1 5 2 • • • • + • + 1 + 1 + 1 + + + +
17 2 1 5 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1
18 1 3 4 1 1 1 • 1 • 1 1 • • 1 • 1 • • +
19 1 4 3 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1
20 4 1 3 1 1 1 1 1 1 1 • 1 1 1 • • 1 1 •
21 4 4 1 1 1 • 1 • 1 • • • 1 + • • + 0
22 3 5 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1
23 5 3 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1
24 2 6 1 1 • • 1 • • • • • 1 + • + + 0
25 6 2 • 1 1 + 0 + 0 • + • 0 + + + 0 0
Ei nyt haittaisikana tähän esimerkkiä hankkia niin hywistä, kun
kehnommista ja kelpaamattomista runoista joka erityisessä laaussa,
waan kauan jo ilmanki tässä esipuheessa wiiwyttyäni täytyy se tällä
kerralla heittää. Kellä korwat, saaneehan ne itsekkin jos näistä
Kalewalanki runoista, sillä näissäkään ei kaikki ole hywiä ja
kauniita.
Mitä nyt muuta olisi runo-opista sanottawata, sen heitän nyt ja ken
tiesi jos iätikki. Harwassa taitaa olla, jollen tämäkään nyt runosta
kerrottu olisi mielenmyötäinen, sillä suuri osa tässä ei parempata
tunne, kun sortaa ja wääntää suomalaisia sanoja muien kielten mukaan
runoissa ja lauluissa. Jos Wäinämöisen "nuorisossa nousewassa,
kansassa ylenewässä" lienee sama tunti ja sama mieli, niin antakoot
anteeksi, jos olen toisin ajatellut; muilta minä en juuri anokkana,
sillä mitä heiltä olisi uotettawa nähään ilman muita niistä kauniista
kirjotuksista, joita siellä täällä Turun Wiikko-Sanomain kirjottajia
wastaan luemma 1820 wuoen Mnemosynessä.
Taitaisi wielä olla paljoltaki puhetta runosta jos aika ja tila
myöistäisi, waan eiwätpä myöistä. Ilman muita täytyy heittää mitä
olisi sanottawata kolmitawuisista runo-osista, sillä tähän asti
olemma waan kaksitawuisista puhuneet. Kolmitawuisia osia pannaan
wälistä kylläki kaunihisti runon alkuun ja niskaanki, harwoin
selkään, waan millä eholla, se nyt heittäypi puhumatta. Mitä runon
alkumyötäisyyestä (allitteratio) tawallisesti opetetaan, on minusta
kyllä kehnosti toimitettu. Alkumyötäisyyttä ei sillä hywäsesti saaha,
että kaksi sanaa runossa yhellä äännettäwällä aletaan, äänike olla
mikä tahansa. Näyttää kun waaittaisi sihen kokonaisen alkutawuen
kahessa sanassa olla yhtäläisen. Mutta jos niinki ei, walikoiaan
niitä sillä tawalla, että jos toisen alkutawuessa olle a, toisehen
tullee ä eli o; jos toisessa e, toisehen i eli ä; jos toisessa o,
toisehen a, u eli ö; jos toisessa u, toisehen o, y, j.n.e., joihin
kyllä kansan, harwoin muien laatimissa, runoissa, saahaan esimerkkiä.
Suomen runoista lienee jo ennenki kirjotettu, miten niitä kaiketikki
on kahta erilajia, _tarina- ja loihtorunoja_. Lienee myös jossai
nimitetty, kuinka loihtorunotki alusta eiwät olleet kun tarinarunoja,
joita sitte asiata mukaan ruwettiin toiseksi kääntämään. Nämät tässä
kirjassa runot parahasta päästä owat tarinarunoja. Mitä minulta
niissä on pääluwuksi arwattu, ei sen wuoksi wanhanaikaisten asiain
tutkinnassa ole paremmin toenlainen, kun mitä toisin kuuluwissakin
on. Kumpiaki on yksiltä paikoilta ja yhtä wanhana saatu. Muutamia
yksiä runoja olen niin monelta laulajalta ja niin moneen eri laatuun
saanut, että kylläkin on ollut epäilemistä, jos mikä niistä olisi
pääluwuksi paras. Toisissa runoissa on taas ollut esteenä, etten ole
niitä, jos yheltä eikä siltään täyelliseen saanut.
On kumpiaki, jotka pitäwät meiän wanhoja runoja isossaki arwossa ja
jotka niillen ei anna pientäkänä. Minä niitä en soisi sorrettawan,
jos ei yksipuolisesti ylen suurinakaan piettämän. Ei niistä suinkaan
ole Greekalaisten ja Ruomalaisten rinnalle, waan hywä jos ees
näyttäwät, etteiwät esiwanhempamme mielellisissäkään yrityksissä
olleet älyttömät -- ja sen he kuitenki näyttänewät.
Tämä työ minulle ei ole ollut rasittawa eikä suuria kulukkeitakaan
waatiwa, jotta niistä mitänä erittäin olisi mainittawa. Mitä
mielisuosiolla, ei pakolla, laaitaan, on ainaki hupaseksi luettawa
ja mielisuosiolla, kenenkään toisen waatimatta, olen näitä keräillyt
ja yhteen sowitellut. Yhät työn huwituksena on seki ollut, että olen
hawannut yritykseni monelle muullenki otolliseksi. Heiän kehottawasta
ja ystäwällisestä kohtaamisesta on minun syy paljoki heitä kiittää.
Peräti toisin on sen asian kanta, josta monella muulla on töissään
apu, nimittäin toiwo kauniiksi ja walmiiksi työnsä saaha. Tämä toiwo
minussa on peräti puuttunut. Ainaki epäilewä jaksannostani mitään
kelpaawata toimittaa, on tässä työssä toisinaan siksiki epäillys
kaswanut, jotta eräät kerrat juuri olen ollut kaikki tukkunaan
tuleen nakata, koska en ole woimiani uskonut niitä mielenmyötäsesti
toimittaa, enkä taas ole sopiwaksi luullut itsiäni omalla työllä ja
waiwalla tutkinnon alaseksikaan keskosesta työstä saattaa. Menkäät
nyt kuitenki Kalewalan runot jos wähemminki walmisna, ettei wieläki
ajan käsissäni wiiwyttyä tuli teistä tekisi walmiimpata!
Kajanissa 28 helmikuuta 1835.
_Elias Lönnrot_.
Ensimmäinen Runo.
Laulaja walmisteksen ja alkaa kertoa miten Wäinämöinen kolmekymmentä
kesää ja talwea äitinsä kohussa maannut syntyy maailmaan. Siitä
Wäinämöinen hewosen saanut lähtee ajoon. Lappalainen, mistä lie wihaa
kantawa, wahtaa surmataksensa häntä. Näkee meren selällä ratsastawan
ja ampuu kohti nuolensa. Toiste kolmannestiki lauasnut jo kaato
Wäinämöisen alta hewosen. Siitä Wäinämöinen itse ympäri wesiä uien
luo, mitä mihinki, karia, saaria, luotoja ja kalahautoja. Kotka
pesintäpaikkaa etsossa keksii merellä Wäinämöisen ja munii polwelle.
Munat siitä polwien liikahtaessa wieriwät wetehen ja särkywät
karilla. Niin Wäinämöinen munamurusista luo maan ja taiwaan, tähet,
kuun ja auringon.
Mieleni minun tekewi,
Aiwoni ajattelewi,
Mieli ruweta runoille,
Laatiua laulamahan.
5. Weli kulta weikkoseni,
Kaunis kielikumppalini!
Harwoin yhtehen yhymmä,
Saanemma sanelemahan,
Näillä raukoilla rajoilla,
10. Polosilla Pohjan mailla;
Pannos nyt käsi kätehen,
Haka toisehen hakahan,
Lauloaksemma hywiä,
Parahia pannaksemma;
15. Kuulla noien kultasien,
Tietä mielitehtosien,
Nuorisossa nousewassa,
Kansassa kasuawassa;
Noita saatuja sanoja,
20. Wirsiä wetelemiä,
Wyöltä wanhan Wäinämöisen,
Alta ahjon Ilmarisen,
Päästä kalwan kaukomielen,
Joukahaisen jousen tiestä,
25. Pohjan peltojen periltä,
Kalewalan kankahilta.
Niit' ennen isoni laulo
Kirweswartta wuollessansa,
Niitä äitini opetti,
30. Niitä eukko neuotteli,
Keträwartta kiertessänsä,
Wäätessänsä wärttinätä.
Wiel' on muitaki sanoja,
Ongelmoita oppimia,
35. Tiewieristä tempomia,
Kanarwoista katkomia,
Risukoista riipomia,
Wesoista wetelemiä,
Paimenessa käyessäni,
40. Lassa karjan katsannossa,
Metisillä mättähillä,
Kultasilla kunnahilla,
Mustan Muurikin jälessä,
Kimmon kirjawan keralla.
45. Sieltä sain sa'an sanoja,
Tuhat wirren tutkelmoita;
Ne wirret kerälle käärin,
Sowittelin sommelolle;
Kerän pistin kelkkahani,
50. Sommelon rekoseheni.
Wiikon on wirteni wilussa,
Kauan kaihossa siasnut,
Jo tuonen wilusta wirret,
Laulut kaikki pakkasesta
55. Rahin rautasen nenähän,
Petäjäisen pienan päähän,
Alle kuulun kurkihirren,
Alle kaunihin katoksen,
Keritellen pään kerältä,
60. Saahen solmun sommelolta.
Niin laulan hywänki wirren,
Kaunihinki kalkuttelen,
Ruualta rukihiselta,
Oluelta otraselta.
65. Kun ei oo olutta luona,
Tahi taaria tähellä;
Laulan suulta laihemmalta,
Wetoselta wierettelen,
Kuulun iltani kuluksi,
70. Wähän päiwän päätteheksi;
Waiko aamun alkeheksi,
Huomeneni huopeheksi?
Noin kuulin saneltawaksi,
Tiesin wirttä tehtäwäksi:
75. Yksin meillä yöt tulewat,
Yksin päiwät walkeawat,
Yksin synty Wäinämöinen,
Ilmautu ikirunoja.
Kawe ukko Pohjan herra,
80. Waka wanha Wäinämöinen,
Makas äitinsä kohussa
Kolmekymmentä keseä,
Yhen werran talwiaki.
Ikäwysty aikojansa,
85. Ouostu elämätänsä,
Kun ei konsa kuuta nähnyt,
Eikä päiweä tawannut.
Sanowi sanalla tuolla,
Lausu tuolla lausehella:
90. Kuu keritä, päiwyt päästä,
Otawa yhä opeta,
Miestä ouoilta owilta,
Weräjiltä wierahilta,
Näiltä pienilta pihoilta,
95. Kapehilta käytäwiltä.
Päästä kuuta katsomahan,
Päiweä tähyämähän,
Otawaista oppimahan,
Ilmoja ihoamahan.
100. Kun ei kuu kerittänynnä,
Eikä päiwyt päästänynnä;
Itse wiilasi weräjän
Sormella nimettömällä,
Potkasi punasen portin
105. Wasemalla warpahalla;
Tuli kynsin kynnykselle,
Polwin porstuan owelle,
Jalan kahen kartanolle.
Pääsi kuuta katsomahan,
110. Päiweä tähyämähän,
Otawaista oppimahan,
Ilmoja ihoamahan.
Yöllä synty Wäinämöinen,
Päiwällä meni pajahan.
115. Takoa taputtelewi,
Lyöä lynnähyttelewi;
Tako olkisen orihin,
Hernewartisen hewosen.
Selkeä silittelewi,
130. Taljoa taputtelewi:
"Sopisi selällä olla
Ketun päällä kelletellä."
Itse istuwi selälle,
Löihen reisin ratsahille,
125. Ajoa tomuttelewi,
Matkoansa mittelewi,
Orihilla olkisella,
Hernewarrella hewolla.
Ajo Wäinölän ahoja,
130. Kalewalan kankahia,
Hepo juoksi, matka joutu,
Koti jääpi, tie lyheni.
Jo ajo meren selälle,
Ulapalle aukialle,
135. Ei kastu oron kapiot,
Eikä wuohiset hewosen.
Lappalainen kyyttösilmä
Piti wiikoista wihoa,
Kanto kaukaista katsetta,
140. Kera wanhan Wäinämöisen.
Laatiwi tulista jousta,
Jalokaarista kaniwi;
Kaaren rauasta rakenti,
Selän waskesta walawi.
145. Noita kullan kirjaeli,
Hopialla huolitteli.
Sai kaari kanineheksi,
Jousi warsin walmihiksi,
Kaari kaunihin näkönen,
150. Jousi jonki maksawainen;
Heponen selällä seiso,
Warsa juoksi wartta myöten,
Kapo kaarella makasi,
Jänö jäntimen siassa.
155. Wuoli piiliä pinosen,
Kolmisulkia kokosen;
Minkä saapi walmihiksi,
Sen pojat sulittelewi
Pääskyn pienillä sulilla,
160. Warpusen wiwustimilla.
Millä noita karretahan,
Karretahan, woietahan?
Maon mustilla mujuilla,
Kyyn käärmehen käwyillä.
165. Mistä sai sulitut rihmat,
Kusta jäntehen tapasi?
Tuolta sai sulitut rihmat,
Tuolta jäntehen tapasi,
Hiwuksista Hiien ruunan,
170. Lemmon warsan waattehista.
Sai nuolet sulineheksi,
Wasamat wanuneheksi;
Astua taputtelewi,
Käyä luikerrehtelewi,
175. Hywä kaari kainalossa,
Wiini nuolia selässä,
Korwalle tulisen kosken,
Pyhän wirran pyörtehelle.
Katso illan, katso aamun,
180. Katso kerran keskipäiwän,
Tulewaksi Wäinämöistä,
Saawaksi suwantolaista.
Niin päiwänä muutamena,
Huomenna monikahana,
185. Loi silmänsä luotehelle,
Käänti päätä päiwän alle,
Keksi wanhan Wäinämöisen
Selällä meren sinisen.
Koppowi tulisen jousen,
190. Otti kaaren kaunihimman;
Jännitti tulisen jousen,
Weti waskisen wekaran,
Wasten polwea wasenta,
Alta oikian jalansa.
195. Weti wiinestä wasaman,
Sulan kolmikoipisesta;
Otti nuolen oikeimman,
Walitsi parahan warren.
Weti jousen jouahutti,
200. Käsin kaaren käännällytti,
Korwahan kowan tulisen,
Käen oikian nenähän,
Pään waralle Wäinämöisen,
Surmaksi suwantolaisen.
205. Emo kielti, waimo kielti,
Epäsi kawetta kaksi,
Kielti kolme Luonnotarta,
Ampumasta Wäinämöistä.
"Elä ammu Wäinämöistä!
210. Wäinö on tätisi poika."
Toki ampu ei totellut;
Itse tuon sanoiksi wirkki:
"Kun käsi ylentänehe,
Sen nuoli alentuoho;
215. Kun käsi alentanehe,
Sen nuoli ylentyöhö."
Ampu yhen nuoliansa,
Niin meni kowan ylätse
Päältä pään on taiwosehen;
220. Tahto taiwonen haleta,
Ilman kaaret katkiella.
Ampu toisen nuoliansa,
Niin meni kowan alatse
Alasehen maaemähän;
125. Tahto maa manalle mennä,
Hieta harju halkiella.
Ampu nuolen kolmannenki,
Käwi kohti kolmannesti,
Sapsohon sinisen hirwen,
230. Alta wanhan Wäinämöisen,
Läpi länkiluun lihoista,
Kautta kainalon wasemen.
Sillon wanha Wäinämöinen
Käänty kämmenin wesille,
235. Sortu sormin lainehesen,
Koprin kuohuun kohahti,
Selästä sinisen hirwen,
Hernewartisen hewosen.
Lappalainen kyyttösilmä
240. Itse tuon sanoiksi wirkki:
"Et sinä wanha Wäinämöinen
Enämpi eläwin silmin,
Sinä ilmoissa ikänä,
Kuuna kullan walkiana,
245. Astu Wäinölän ahoja,
Kalewalan kankahia."
Waka wanha Wäinämöinen
Siitä kulki kuusi wuotta,
Seuro seitsemän keseä,
250. Karehti kaheksan wuotta,
Selwällä meren selällä,
Ulapalla aukialla,
Eessähän wesi wetelä,
Taiwas sininen takana.
255. Siinä mies meret lukewi,
Uros aallot arwelewi;
Kussa päätänsä kohotti,
Sihen saaria saneli;
Kussa kättä käännähytti,
260. Sihen nientä siiwoeli;
Kussa jalka pohjautu,
Kalahauat kaiwaeli;
Kussa maat on maata waston,
Sihen siunasi apajat;
265. Kuhun seisottu selällä,
Sihen luopi luotoloita,
Karipäitä kaswatteli,
Joihin laiwat lasketahan,
Päät menewi kauppamiesten.
270. Tuli kokko maalta Turjan,
Laskihen Lapista lintu;
Lentelewi, liitelewi,
Lenti iät, lenti lännet,
Lenti luotehen loputen,
275. Peritellen pohjasilman,
Etsien pesän sioa,
Asunmaata arwaellen.
Sillon wanha Wäinämöinen
Nosti polwensa merestä
280. Heinäseksi mättähäksi,
Kuloseksi turpeheksi.
Tuopa kokko Turjalainen
Sai siitä pesän sioa;
Keksi mättähän mereltä,
285. Sinerwöisen lainehelta,
Lentelewi, liitelewi,
Päähän polwen laskeuwi.
Hiero heinästä peseä,
Kulon päästä kutkutteli;
280. Niin muni munia kuusi,
Kuusi kullaista munoa,
Rantamunan seitsemännen.
Hierelewi, hautelewi
Päätä polwen lämmittäwi;
295. Siitä wanha Wäinämöinen
Tunsi polwensa palawan,
Jäsenensä lämpiäwän.
Wawahutti polwiansa,
Järkäytti jäseniänsä,
300. Munaset wetehen wieri,
Karskahti meren karihin;
Munat wierähti muruiksi,
Kokko ilmoille kohosi.
Sillon wanha Wäinämöinen
305. Sano muutaman sanansa:
"Munasen alanen puoli
Alaseksi maaemäksi!
Munasen ylänen puoli
Yläseksi taiwoseksi!
310. Mi munassa walkiata,
Se päiwäksi paistamahan!
Mi munassa ruskiata,
Se kuuksi kumottamahan!
Munasen muruja muita
315. Ne tähiksi taiwahalle!"
Toinen Runo.
Tuuli kulettaa Pohjolan rannalle Wäinämöisen. Siinä itkee ja
walittaa ouoilla paikoilla ollen eikä tieten miten enää millonkana
kotimaille joutua. Pohjolan emäntä kuulee itkewän, saa rannalta
wenehen ja soutaa luoksi. Wiepi Pohjolaan Wäinämöisen. Siellä
syöttää, juottaa ja wiimmen kysäsee, mitä itki. Wäinämöinen sanoo
kotimaille ikäwöitsewänsä. Pohjolan emäntä lupaa kotia saattaa, jos
esinnä hänelle sammon takoisi. Wielä päälliseksi antaisi hän hänelle
tyttärensä palkasta. Wäinämöinen ei sano takoa osaawansa, waan lupaa
kotia päästyä Ilmarisen tälle työlle lähettää. Niin saapi Pohjolan
emännältä hewosen ja lähtee Pohjolasta.
Tuho kuitenki tulewi,
Tuho wanhan Wäinämöisen;
Kulki kuusissa hakona,
Petäjäissä pehkiönä,
5. Luomiansa luotoloita,
Saaria sanelmiansa;
Haittana hako wesillä,
Tiellä köyhä rikkahilla.
Sillon wanha Wäinämöinen
10. Itse noin sanoiksi wirkki:
Woi minä polonen poika,
Woi poika polon alanen!
Jo minä johonki jouwuin,
Uros kunnekki utauin!
15. Kuuksi päiwäksi kululle,
iäkseni ilman alle,
Tuulen tuuwiteltawaksi,
Aaltojen ajeltawaksi,
Näillä wäljillä wesillä,
20. Lakehilla lainehilla.
En tieä polonen poika
Polosina päiwinäni,
Tällä inhalla iällä,
Katowalla kannikalla,
25. Tuulehenko teen tupani,
Wetehenkö saunan salwan.
Teen mä tuulehen tupani,
Ei oo tuulessa tukia;
Westän saunani wetehen;
30. Wesi wiepi westokseni.
Tuuli tuuli luotehesta,
Aalto lännestä ajaksen,
Kanto wanhan Wäinämöisen,
Pimiähän Pohjolahan,
35. Miesten syöjähän siahan,
Urosten upottajahan.
Siinä itki Wäinämöinen,
Siinä itki ja urisi,
Sata haamoa siwulla,
40. Tuhat tuulen pieksälmätä.
Sano wanha Wäinämöinen:
"Woi minä polonen poika!
Kun ma uin omilta mailta,
Jouwuin maille wierahille,
45. Näille paikoille pahoille,
Teille tietämättömille.
Kaikki täällä puut purewi,
Kaikki hawut hakkoawi,
Kaikki lehmät leikkoawi,
50. Kaikki rietat riiwoawi,
Näillä raukoilla rajoilla,
Polosilla Pohjan mailla.
Enkä tieä tietä käyä,
Outo matkoja osoa,
55. Palatakseni kotia,
Tulla maille tuttawille;
Tiehyt metsähän wetäwi,
Onkelmoinen ottelewi.
Matka Teppo, tie jumala!
60. Tules tietä neuomahan,
Tien wieriä wiittomahan,
Rastia rakentamahan,
Jotta mies metsät osaisi,
Uros korwet arweleisi,
65. Palatessansa kotia,
Saahessa omille maille."
Louhi Pohjolan emäntä,
Pohjan akka harwahammas,
Nousi aiwan aikasehen,
70. Aiwan aika huomenessa;
Pian pirtin lämmitteli,
Hiilet lietehen kokosi.
Siitä pyyhki pienen pirtin,
Lautalattian lakasi,
75. Wastasella warpasella,
Lautasella lehtisellä.
Ammueli rikkasensa
Waskisehen wakkasehen.
Wei ne ulos usta myöten,
80. Pellolle pihoa myöten.
Seisotaksen kuulemahan,
Kuulemahan katsomahan,
Pellolla perimmäisellä,
Takimmalla tanhualla.
85. Kuulewi merelta itkun,
Poikki joen juorotuksen.
"Ei oo itku lapsen itku,
Eikä itku naisen itku;
Itku on partasuun urohon,
90. Urina uwantolaisen."
Louhi Pohjolan emäntä,
Pohjan akka harwahammas,
Työnti wenojen wesille,
Kolmilaian lainehille,
95. Souti luoksi Wäinämöisen,
Luotsi itkewän urohon.
Siinä itki Wäinämöinen,
Urisi uwantolainen,
Suu liikku, järisi parta,
100. Waan ei leuat lonkaelle,
Eikä hampahat hajonne.
Louhi Pohjolan emäntä,
Pohjan akka harwahammas,
Otti miehen itkemästä,
105. Urohon urisemasta,
Istutti wenon perähän,
Itse airoille rupesi,
Souti poikki Pohjolahan,
Portin Pohjolan etehen.
110. Syötti miehen, juotti miehen,
Kostutteli kuolemasta;
Siitä noin sanoiksi saatti,
Kysytteli, lausutteli:
"Mitä itket Wäinämöinen,
115. Uikutat uwantolainen?"
Waka wanha Wäinämöinen
Itse tuon sanoiksi wirkki.
"Ikäwä minun tulewi,
Ikäwä tulettelewi,
120. Wieras maalla wierahalla,
Outo ouossa kylässä.
Tuota itken tuon ikäni,
Puhki polweni murehin:
Kun ma uin omilta mailta,
125. Tulin mailta tuttawilta,
Näille ouoille owille,
Weräjille wierahille."
Louhi Pohjolan emäntä
Siitä noin sanoiksi saatti:
130. "Elä itke Wäinämöinen,
Uikuta uwantolainen;
Hywä tääll' on ollaksesi,
Elinaikasi elellä,
Pohjan poikajen tiloilla,
135. Asemilla armahilla,
Syöä luotasi lihoa,
Juoa tuopista olutta."
Sillon wanha Wäinämöinen
Itse wirkki, noin nimesi:
140. "Kylkehen kylänen syönti
Hywissäki wierahissa;
Mies on maallansa parempi,
Kotonansa korkiampi.
Suoppa luoja, luo jumala,
145. Pääsisin omille maille;
Parempi omalla maalla
Juoa wettä roppehesta,
Kuni maalla wierahalla
Juoa tuopista olutta."
150. Louhi Pohjolan emäntä
Sanan wirkko, noin nimesi:
"Niin mitä minulle annat,
Kun saatan omille maille,
Oman pellon pientarelle,
155. Oman pihan rikkasille?"
Sano wanha Wäinämöinen:
"Mitäpä kysyt minulta,
Kun saatat omille maille,
Oman käen kukkumille,
160. Oman kukon kuulumille,
Oman saunan lämpimille?"
Sano Pohjolan emäntä:
"Ohoh wiisas Wäinämöinen!
Taiatko takoa sammon,
165. Kirjokannen kirjaella,
Yhen joukkosen sulasta,
Yhen willan kytkyestä,
Yhen otrasen jywästä,
Yhen wärttinän muruista;
170. Annan neion palkastasi,
Työstäsi tytön ihanan,
Saatan sun omille maille,
Oman käen kukkumille,
Oman kukon laulamille,
175. Oman saunan lämpimille."
Waka wanha Wäinämöinen
Sanan wirkko, noin nimesi:
"En minä takoa taia,
Enkä kantta kirjaella;
180. On seppo omalla maalla,
Warsin taitawa takoja,
Jok' on taiwoa takonut,
Ilman kantta kalkutellut,
Ei tunnu wasaran jälki,
185. Eikä pihtien pitämä."
Sano Pohjolan emäntä,
Pohjan akka harwahammas:
"Kenpä sampuen takoisi,
Kirjokannen kirjoaisi,
190. Yhen joukkosen sulasta,
Yhen willan kylkyestä,
Yhen otrasen jywästä,
Yhen wärttinän muruista;
Saisi neion palkastansa,
195. Työstänsä ihanan immen."
Silloin wanha Wäinämöinen
Sanan wirkko, noin nimesi:
"Kun saatat omille maille,
Annan seppo Ilmarisen,
200. Joka sampuet takowi,
Kirjokannet kirjoawi,
Neityet lepyttelewi,
Tinarinnat riuwuttawi."
Siitä Pohjolan emäntä,
205. Pohjan akka harwahammas,
Pani oron juoksemahan,
Liinaharjan liikkumahan.
Waka wanha Wäinämöinen
Itse istuwi rekehen,
210. Korjahan korenteleksen,
Ajoa karittelewi,
Pimiästä Pohjolasta,
Summasta Sariolasta.
Kolmas Runo.
Wäinämöinen tiellänsä tapaa Pohjolan neion taiwon kaarella kauniissa
pukemissa istuwan. Jo kysyy puolisoksensa. Neito wiisastelee sitte
mieheksi arwelewansa, kun wetäisi munan tuntumattomalle solmulle
ja kärettömällä weitsellä jouhen halkaseisi. Ne tehtyä Wäinämöinen
uuistaa pyyntönsä. Tyttö yhä wiekastellen jo waatii häntä wärttinän
muruista wenettä laatimaan. Niin niistä walmihin saaneelle lupaa
tulla, jos kirwes weistäessä ei koskene kiween. Wäinämöinen saapi
wenettä weistämään ja lyöpi wahingossa polweensa. Lähtee siitä weren
tukkiata tieustelemaan, käy tyhjään kahessaki paikassa, waan löytää
kolmannesta.