Maan kuulu, ween walio,
Punasukkahan pukewi,
Kantokenkähän kapiwi,
5. Pani päällensä parasta,
Kaulallensa kaunihinta,
Ripehintä rinnoillensa,
Walkehinta warrellensa;
Istu ilman wempelellä,
10. Taiwon kaarella kajotti,
Pukemissa puhtahissa,
Walkehissa waattehissa.
Waka wanha Wäinämöinen
Ajoa karittelewi
15. Pimiästä Pohjolasta,
Summasta Sariolasta.
Katsahtawi taiwahalle;
Kaari on kaunis taiwahalla.
Neiti kaunis kaaren päällä,
20. Kapo kaaren kannikalla,
Pitelewi pirtojansa.
Niisiänsä nostelewi,
Kultakangasta kutowi,
Hopiaista huolittawi,
25. Kultasesta sukkulasta,
Pirralla hopehisella.
Waka wanha Wäinämöinen
Sanan wirkki, noin nimesi:
"Tule neiti korjahani
30. Laskete rekoseheni!"
Neiti taiten wastoawi:
"Sitte sun mieheksi sanoisin,
Urohoksi arweleisin.
Jossa jouhen halkaseisit
35. Weitsellä kärettömällä,
Ilman tutkamettomalla.
Munan solmuhun wetäisit,
Solmun tuntumattomaksi."
Waka wanha Wäinämöinen
40. Halki jouhen halkasewi
Weitsellä kärettömällä,
Ilman tutkamettomalla.
Munan solmuhun wetäwi.
Solmun tuntumattomaksi.
45. Sano wanha Wäinämöinen:
"Jo olen jouhen halkassunna
Weitsellä kärettömällä,
Ilman tutkamettomalla.
Munan solmuhun wetänyt,
50. Solmun tuntumattomaksi;
Tule neiti korjahani,
Laskete rekoseheni!"
Neiti taiten wastoawi,
Sanowi sanalla tuolla:
55. "Emmä ennen tullekkana.
Ennen kun wenosen weistät
Keträwarteni muruista,
Kalpimeni kappaleista,
Kirwon käymättä kiwehen,
60. Kasan kalkahuttamatta."
Siitä wanha Wäinämöinen
Korjasta kohotteleksen;
Otti wärttinän muruja,
Keträwarren kiertimiä;
65. Weisti wuorella wenettä.
Kalkutteli kalliolla.
Weisti päiwän, weisti toisen,
Weisti kohta kolmannenki;
Ei kirwes kiwehen koske,
70. Kasa kalka kalliohon.
Niin päiwällä kolmannella
Piru pontta pyörähytti,
Lempo tempasi tereä,
Hiisi wartta waapahutti;
75. Jo kirwes kiwehen käypi,
Kasa kalkko kalliohon.
Kirwes kilpisty kiwestä,
Kalpistihen kalliosta,
Polwehen pojan pätösen,
80. Warpahasen Wäinämöisen.
Sen lempo lihoille liitti,
Hiisi suonille sowitti;
Terä oli syömässä lihoa,
Warsi werta särpimässä;
85. Söip' on uuelta lihoa,
Weti werta tuorehelta;
Weri wuotaen tulewi,
Hurme huppellehtamalla.
Waka wanha Wäinämöinen,
90. Tietäjä iän ikuinen,
Kaikkien sanojen salpa,
Ei se tuota tunnekkana.
Itse loihen loihtiaksi,
Sai itse saneliaksi,
95. Luki synnyt syitä myöten,
Luottehet lomia myöten.
Niin ei muista muutamia
Weren suuria sanoja,
Joista salpa saatahisi,
100. Luja lukko tuotahisi,
Noille rauan ratkomille,
Suu sinerwän silpomille.
Tulewalle tukkiaksi,
Salwaksi samoajalle.
105. Weri juoksewi jokena,
Hurme aallossa ajawi,
Polwesta pojan totisen,
Warpahasta Wäinämöisen.
Ei ollut sitä jokea,
110. Ei ojoa ollenkana,
Jok' ei tullut tulwillehen
Noita liikoja weriä.
Eik' ollut sitä mäkeä.
Eikä kummun kukkulata,
115. Eikä wuorta korkiata,
Jok' ei tullut tulwillehen
Polwesta pyhän urohon,
Warpahasta Wäinämöisen.
Jopa tuskiksi tulewi,
120. Läylemmäksi lankiawi,
Painuwi pakolliseksi;
Waka wanha Wäinämöinen
Pani warsan waljahisin
Ruskian reen etehen,
125. Itse reuoksen rekehen,
Kohennaksen korjahansa.
Laski wirkkua witsalla,
Helähytti helmiswyöllä;
Wirkku juoksi, matka joutu,
130. Reki wieri, tie lyheni.
Jo ajo awointa tietä
Alimmaisehen talohon;
Yli kynnyksen kysywi,
Tietäjätä tieustawi:
135. "Oisiko talossa taassa
Rauan raannan katsojoa.
Tämän tulwan tukkioa,
Weren summan sulkioa?"
Oli lapsi lattialla,
140. Imewäinen istumassa;
Lausu lapsi lattialta,
Imewäinen istuwalta:
"Ei ole talossa taassa
Uron tuskan tuntioa,
145. Rauan raannan katsajoa.
Puun jälen puhelioa.
Ompi toisessa talossa.
Aja toisehen talohon."
Waka wanha Wäinämöinen
150. Laski wirkkua witsalla,
Helähytti helmiswyöllä;
Ajoa suhuttelewi
Ylimmäistä tietä myöten,
Ylimmäisehen talohon.
155. Kysy kynnyksen takoa,
Ano alta ikkunaisen:
"Oisiko talossa taassa
Rauan raannan katsojoa.
Tämän tulwan tukkioa,
160. Weren summan sulkioa?"
Akka on wanha waipan alla,
Kieli palku pankon päässä,
Akka wanha kolmihammas,
Entinen talon emäntä.
165. Tuli akka ikkunahan,
Siitä noin sanoiksi saatti:
"Ei ole talossa taassa
Uron tuskan tuntioa,
Wammojen wakittajoa,
170. Suonikosken sortajoa,
Salpoa werisatehen,
Weritulwan tukkioa.
Ompi toisessa talossa.
Aja toisehen talohon."
175. Waka wanha Wäinämöinen
Laski wirkkua witsalla,
Helähytti helmiswyöllä;
Ajoa suhuttelewi
Äärimmäistä tietä myöten,
180. Äärimmäisehen talohon.
Yli kynnyksen kysywi,
Lausu lakkapuun takoa:
"Oisiko talossa taassa
Rauan raannan katsojoa,
185. Tämän tuiman tukkioa,
Weren kumman sulkioa?"
Ukko on uunilla asuwa,
Halliparta harjun alla;
Ukko uunilta urahti,
190. Halliparta paukutteli;
"Sulettun' on suuremmatki,
Tukittuna tuimemmatki,
Jalommatki jaksettuna,
Woituna wäkewämmätki,
195. Luojan kolmella sanalla,
Pyhän synnyn säätämällä,
Joet suista, järwet päistä,
Kosket kowat kuohumilta,
Selät niemien nenistä,
200. Kannakset kapeimmilta."
Neljäs Runo.
Wäinämöinen nousee reestä ja pistäksen pirttiin. Tuoaan astia weren
juosta, wähäpä siitä. Ukko ouostu weren paljoutta ja olisi loihtia,
waan ei muista itse rauan syntyä. Sen Wäinämöinen hänelle kertoo ja
siitä ukko alkaa muita sanoja lukea. Niillä salpaa hän weren, sitoo
suonet, panee siitä poikansa tekemiä woiteita päälle ja kääri siteen
ympärille. Wäinämöinen kiwuista päästyä paranee entistä ehommaksi ja
kiittää julkista taiwaan jumalata joka näin oli hänelle awun antanut.
Siitä wanha Wäinämöinen
Itse korjasta kohosi;
Nousi reestä nostamatta,
Yleni ylentämättä.
5. Tuosta pirttihin tulewi,
Alle kattojen ajaksen.
Tuoahan hopia tuoppi
Kulta kannu kannetahan;
Ei weä wähästäkänä,
10. Pikkustakana piätä,
Werta wanhan Wäinämöisen,
Hurmetta jalon jumalan.
Ukko uunilta urahti,
Halliparta paukutteli:
15. "Mi sinä lienet miehiäsi,
Ja kuka urohiasi!
Wert' on seitsemän wenettä,
Kantokorwoa kaheksan,
Sun polonen polwestasi,
20. Lattialle laskettuna.
Muistaisin sanoja muita,
Suuria weren sanoja,
Waan en arwoa alusta,
Missä rauta syntynynnä."
25. Sillon wanha Wäinämöinen
Sanan wirkko, noin nimesi:
"Itse tieän rauan synnyn,
Arwoan alun teräksen;
Wesi on wanhin weljeksiä,
30. Rauta nuorin weljeksiä,
Tuli kerran keskimmäinen.
Tuli tuhmaksi rupesi,
Walkia warattomaksi;
Yleni ylen ehoksi,
35. Kaswo aiwan kauhiaksi.
Poltti maita, poltti soita,
Paljo maita, paljo soita,
Sinä suurra poutawuonna,
Pahana palokesänä,
40. Tuliwuonna woimatonna.
Pääsi rauta piilemähän,
Piilemähän, säilymähän."
Ukko uunilta urahti,
Sanan wirkko, noin nimesi:
45. "Missä sillon rauta piili,
Missä piili, kussa säily,
Sinä suurra poutawuonna,
Pahana palokesänä?"
Waka wanha Wäinämöinen
50. Itse tuon sanoiksi wirkki:
"Tuolla sillon rauta piili,
Sekä piili, jotta säily,
Pitkän pilwen rannan päällä,
Tammen latwassa tasasen,
55. Nuoren neitosen nisissä,
Kaswawaisen kainalossa.
Oli siellä neljä neittä,
Koko kolme morsianta,
Utarilla uhkuwilla,
60. Nännillä pakottawilla.
Lypsit maalle maitojansa,
Uhkutit utariansa;
Yksi lypsi mustan maion,
Toinen walkian walutti,
65. Kolmansi tulipunasen.
Ku on lypsi mustan maion,
Siitä synty melto rauta;
Ku on walkian walutti,
Siit' on saatu rääkkyrauta;
70. Ku lypsi tulipunasen,
Siit' on tehtynä teräkset.
Siitä sillon rauta piili,
Wuoen piili, toisen säily,
Heiluwassa hettehessä,
75. Läikkywässä lähtehessä,
Suurimmalla suon selällä,
Tuiman tunturin laella,
Jossa joutsenet muniwat,
Hanhi pojat hautelewi.
80. Susi juoksi suota myöten,
Karhu kangasta samoten;
Susi nosti suosta mullan,
Karhu rauan kankahasta.
Niin joutu jumala tielle,
85. Näki mustia muria
Suen sorkan nostimilla,
Karhun kantapään sioilla.
Sanowi sanalla tuolla:
'Woi sinua rauta raukka!
90. Kun olet kurjassa tilassa,
Matalaisessa majassa,
Suolla sorkissa sutosen,
Aina karhun askelissa.'
Senpä päiwyen perästä
95. Rauta suosta sotkettihin,
Maan liasta lietsottihin,
Wetelästä welottihin."
Ukko uunilta urahti,
Sanan wirkko, noin nimesi:
100. "Siitäkö se rauta synty,
Siitäkö teräs sikesi?"
Waka wanha Wäinämöinen
Itse wirkki, noin nimesi:
"Eipä wielä siitäkänä,
105. Ei perän pereäkänä.
Eipä synny rauta raukka
Ilman tuimatta tuletta,
Eikä kaswa karkiaksi
Ilman weessä kastumatta.
110. Wietihin sepon pajahan,
Alle ahjon Ilmarisen.
Sano seppo Ilmarinen,
Takoja iän ikuinen:
'Jos ma sun tulehen työnnän,
115. Alle ahjoni ajelen,
Tulet kowan korkiaksi,
Ylen kaswat kauhiaksi,
Wielä weistät weikkoasi,
Lastuat emosi lasta.'
120. Sillon wanno rauta raukka,
Wanno waikian walansa,
Ahjolla, alasimella,
Wasarilla, walkkamilla:
'Ompa puita purrakseni,
125. Kiwen syäntä syöäkseni,
Etten weistä weljeäni,
Lastua emoni lasta.'
Sillon seppo Ilmarinen,
Takoja iän ikuinen,
130. Rauan työntäwi tulehen,
Alle ahjonsa ajeli;
Tako rauan raukiaksi,
Kasti weessä karkiaksi.
Koitti seppo kielellänsä,
135. Hywin maisto mielellänsä,
Teräksen tekomujuja,
Rauan karkasuwesiä.
Sano seppo Ilmarinen:
'Ei nämät hywät minulle
140. Teräksen tekowesiksi,
Rautojen rakentomaiksi.
Mehiläinen meiän lintu!
Lennä tuonne liihyttele,
Yheksän meren ylitse,
145. Meripuolen kymmenettä;
Lennä soita, lennä maita,
Lennä kalton kankahia;
Tuo simoa siiwessäsi,
Kanna mettä kielessäsi,
150. Seitsemästä heinän päästä,
Kuuen ruohosen nenästä,
Teräksille tehtäwille,
Rauoille rakettawille.'
Herhiläinen Hiien lintu
155. Katselewi, kuuntelewi;
Katsowi katon rajasta,
Alta tuohen tuiotteli,
Rautoja rakettaissa,
Teräksiä tehtäissä.
160. Kanto käärmehen kähyjä,
Maon mustia mujuja,
Sisiliskon silmänteitä,
Sammakon salawihoja,
Teräksille tehtäwille,
165. Rauoille rakettawille.
Siitä seppo Ilmarinen,
Takoja iän ikuinen,
Luuli mettä kantanehen,
Simoa kulettanehen.
170. Sanan wirkki, noin nimesi:
'Ka nämät hywät minulle
Teräksen tekowesiksi,
Rautojen rakentomaiksi.'
Oli aikoa wähänen,
175. Pikkuruinen piiramata;
Jopa suuttu rauta raukka,
Sekä suuttu, jotta syänty,
Petti waiwanen walansa,
Söi kun koira kunniansa;
180. Weisti raukka weljeänsä,
Lastusi emonsa lasta,
Kuni lipsahti lihaan,
Käwi polwehen polosen,
Weren päästi juoksemahan,
185. Hurmehen hurahtamahan."
Ukko uunilta urahti,
Parta laulo, pää järähti:
"Jo nyt tieän rauan synnyn,
Tajuan tawat pahimmat.
190. Ohoh sinua rauta raukka,
Rauta raukka koito kuona!
Joko suureksi sukesit,
Kaswoit aiwan kauhiaksi,
Kun sa loukoit luontoasi,
195. Sukuasi suin pitelit!
Et sä sillon suuri ollut,
Etkä suuri, etkä pieni,
Et kowin koriakana,
Et kowin kipusaskana,
200. Kun sa maitona makasit,
Rieskasena riuottelit,
Nuoren neitosen nisissä,
Kaswawaisen kainalossa,
Pitkän pilwen rannan päällä,
205. Tammen latwassa tasasen.
Etkä sillon suuri ollut,
Etkä suuri, etkä pieni,
Kun sa tietona lepäsit,
Seisoit selwänä wetenä,
210. Heiluwassa hettehessä,
Läikkywässä lähtehessä,
Suurimmalla suon selällä,
Tuiman tunturin laella.
Etkä sillon suuri ollut,
215. Etkä suuri, etkä pieni,
Kun sa suosta sotkettihin,
Wetelästä wellottihin,
Maan liasta lietsottihin,
Saatihin sawen seasta,
220. Käsikarwan kastumatta,
Warpahan riwestymättä.
Etkä sillon suuri ollut,
Etkä suuri, etkä pieni,
Kun sa kuonana kohisit,
225. Wannoit waiwanen walasi,
Ahjolla, alasimella,
Wasarilla, walkkamilla.
Tulit päästäsi pahaksi,
Tukastasi turmelluhuit,
230. Petit waiwanen walasi,
Söit kun koira kunniasi.
Ku käski pahalle työlle,
Kenp' on kehnolle kehotti?
Isäsikö, wai emosi,
235. Waiko wanhin weljiäsi,
Wai nuorin sisariasi,
Waiko muu sukusi suuri?
Ei isosi, ei emosi,
Eikä wanhin weljiäsi,
240. Ei nuorin sisariasi,
Eikä muu sukusi suuri;
Itse teit tihua työtä,
Katkoit kalman karwallista.
Tule nyt työsi tuntemahan,
245. Pahasi parantamahan,
Ennen kun sanon emolle,
Wirkan wierin wanhemmalle;
Enempi emolla työtä,
Waiwa suuri wanhemmalla,
250. Kun poika pahoin tekewi,
Lapsi ankein asuwi.
Kukapa miehistä pätöwi,
Urohista kelpoawi,
Weren suuta sulkemahan,
255. Tulemata tukkimahan?
Kun ei lie minussa miestä,
Ukon pojassa urosta,
Tämän tulwan tukkiata,
Suonikosken sortajata,
260. Lemmoll' on käet lihawat,
Pahan miehen paksut sormet,
Tulewalle tukkiaksi,
Salwaksi samoajalle.
Liitä sormesi lihawa,
265. Paina paksu peukalosi,
Tukkeheksi tuiman reiän,
Paikaksi pahan weräjän.
Piäty weri juoksemasta,
Hurme huppellehtamasta,
270. Weri seiso, kuni seinä,
Asu hurme, kuni aita,
Kun miekka meressä seiso,
Saraheinä sammalessa,
Paasi pellon pientaressa,
275. Puu honka petäikössä.
Waan jos mieli laatinewi
Liikkua lipehimmästi;
Niin sä liikkuos lihassa,
Sekä luissa luistaellos.
280. Parempi sinun sisässä,
Alla kalwon kaunihimpi,
Suonissa sorottamassa,
Sekä luissa luistamassa,
Kun on maahan wuotamassa,
285. Rikkohin riwestymässä.
Syämessä sinun siasi,
Alla keuhon kellarisi;
Sinne siirräte wälehen,
Sinne juossos joutusasti.
290. Tyywy tyrris tippumasta,
Punanen putoamasta;
Kun et tyywy, niin tyrehy;
Tyyty ennen Tyrjän koski,
Joki Juortanan tyrehty,
295. Meri kuiwi, taiwas kuiwi,
Sinä suurra poutawuonna,
Tuliwuonna woimatonna.
Kun ei tuosta kyllä liene,
Wielä muistan muunki keinon,
300. Huuan Hiiestä patoa,
Helwetistä kattiloa,
Jolla werta keitetähän,
Hurmetta waristetahan,
Weren maahan wuotamasta,
315. Hurmehen hurahtamasta."
Siit' on suonia siteli,
Päitä suonten solmieli,
Suonilankoja lukewi,
Sanoen sanalla tuolla:
310. "Soria on suonten waimo,
Suonetar soria waimo,
Soma suonten ketreäjä,
Sorialla ketrinpuulla,
Waskisella wärttinällä,
315. Rautasella rattahalla,
Tule tänne tarwitessa,
Käy tänne kutsuttassa,
Suonisykkyrä sylissä,
Kalwokääri kainalossa,
320. Suonia sitelemähän,
Päitä suonen päättämähän.
Punaposki Tuonen pojka!
Puno nuoroa punaista
Wasten reittäsi wasenta,
325. Alla oikian kätesi,
Jolla suonia sitelen,
Päitä suonten solmielen."
Sillä suonia sowitti,
Päitä yhtehen yhytti,
330. Suuksutusten suuret suonet,
Waltasuonet wastatusten,
Limitysten pienet suonet.
Pani poikansa pajahan
Tekemähän woitehia,
335. Raswoja rakentamahan,
Noista heinän helpehistä,
Tuhatlatwan tutkamista,
Kut oli tuotu toisialta
Siitä kylmästä kylästä,
340. Jonk' ei oo kuultu, eikä nähty,
Ruohon kaiken kaswantoa.
Tuli poikanen pajasta
Tekemästä woitehia,
Raswoja rakentamasta;
345. Ne työnti ukon kätehen.
Niillä woiti Wäinämöistä,
Pahoin tullutta paransi.
Woiti alta, woiti päältä,
Woiti keskeä keralla,
350. Sanowi sanalla tuolla,
Lausu tuolla lausehella:
"Jumaloista turwa tulko,
Apu einetten emistä!
Warjele wakainen luoja,
355. Katso kaunoinen jumala,
Jottei wietäisi wioille,
Wammoille weäteltäisi!
Itse ilmonen jumala
Waljastele warsojasi,
360. Rakentele ratsujasi,
Aja kirjokorjinesi
Läpi luun, läpi jäsenen,
Läpi liikkuma lihojen,
Läpi suonen solmuttoman.
365. Paa hopia luun lomahan,
Kulta suonen sortumahan,
Luu lihan litistymähän,
Weri suonen solmelohon.
Mist' on kalwo katkenunna,
370. Sihen kalwo kaswattele;
Mistä luuta luikahtanna,
Sihen luuta luikahuta;
Mistä suonta sorkahtanna,
Sihen suonet solmiele;
375. Kusta werta weihlähtännä,
Sihen werta wierettele;
Kusta liikkunna lihoa,
Sihen liittäös lihoa."
Siitä silkillä sitowi,
380. Kapaloiwi kaunosella,
Polwea pojan pätösen,
Warpahia Wäinämöisen.
Sanowi sanalla tuolla,
Lausu tuolla lausehella:
385. "Siteheksi luojan silkki,
Herran kalwo katteheksi,
Tälle polwelle hywälle,
Wakasille warpahille!"
Kun oli woiet päälle pantu,
390. Warsin katsehet wakaiset,
Sitte silkillä siottu,
Kapaloittu kaunoisella,
Pani se puoli pyörryksihin,
Wäinämöisen wäännyksihin.
395. Niin ukko kipuja käski,
Työnti tuskia kowia,
Keskelle kipumäkeä,
Kipuwuoren kukkulalle,
Kiwiä kiwistähän,
400. Paasia pakottamahan.
Siitä wanha Wäinämöinen
Jo tunsi awun totisen;
Pian pääsi terweheksi,
Liha kaswo kaunihiksi,
405. Alta aiwan terweheksi,
Keskeä kiwuttomaksi,
Wieriltä wiattomaksi,
Päältä nuurumattomaksi,
Ehommaksi entistänsä,
410. Paremmaksi muinostansa.
Katsahtawi kaunihisti
Päänsä päälle taiwosehen;
Sanowi sanalla tuolla,
Lausu tuolla lausehella:
415. "Tuoltap' aina armot käywät,
Merkit tuttawat tulewat,
Ylähältä taiwosesta,
Luota luojan kaikkiwallan.
Jo nyt on julkinen Jumala,
420. Harras hengen haltiani,
Awun mulle antanunna
Noissa tuskissa kowissa,
Rauan raannoissa pahoissa,
Teräksen tekowihoissa."
Wiies Runo.
Wäinämöinen lähtee kotia, laulaa ison suunnattoman kuusen matkalla
ja kuun ja otawan latwalle. Kotia tulleelta kysyy Ilmarinen, mit'
oli mielipahoissa. Sanoo Wäinämöinen Pohjolassa ihanan neien olewan
Ilmarista kosiin kehottawa. Ilmarinen tästä arwelee Wäinämöiseltä
itsensä Pohjolaan luwatuksi, eikä lupaa lähteä. Niin käskee
Wäinämöinen häntä outoa kuusta katsomahan. Lähtee Wäinämöisen kera,
tulee paikalle, nousee kuuta ja otawata latwasta ottamaan. Latwaan
kohottua laulaa ison tuulen Wäinämöinen, joka kuusinensa, päiwinensä,
wie Ilmarisen Pohjolaan. Siellä hän sepäksi kuultu pannaan sammon
taonnalle. Rakentaa pajan, hankkii tuulet lietsomaan, ja takoo
sammon, jonka sitte walmihina Pohjolan emäntä kiwimäkeen tallitsee.
Ilmarinen itse, neien suostuttamatta, lähtee Pohjolasta kotia ja
kertoo Wäinämöiselle sammon takoneensa.
Waka wanha Wäinämöinen
Kohta lähtewi kotia,
Pani warsan waljahisin,
Ruskian reen etehen,
5. Itse reuoksen rekehen,
Korjahan kohentelihen.
Laski wirkkua witsalla,
Helähytti helmiswyöllä,
Wirkku juoksi, matka joutu,
10. Reki wieri, tie lyheni,
Jalas koiwunen kolasi,
Korja kultanen kulisi.
Ajawi, karettelewi
Noita Wäinölän ahoja,
15. Kalewalan kankahia,
Itse tuon sanoiksi wirkki:
"Syö susi unen näkiä,
Tapa tauti Lappalainen;
Ei sanot saawani kotia
20. Enämpi eläwin silmin,
Sinä ilmoissa ikänä,
Kuuna kullan walkiana,
Näille Wäinölän ahoille,
Kalewalan kankahille."
25. Siitä wanha Wäinämöinen
Laulelewi, taitelewi;
Laulo kuusen kukkalatwan,
Kukkalatwan, kultalehwän.
Latwan työnti taiwahalle,
30. Puhki pilwien kohotti,
Lehwät ilmoille lewitti,
Halki taiwahan hajotti.
Laulelewi, taitelewi;
Laulo kuun kumottamahan
35. Kultalatwa kuusosehen;
Laulo oksille otawan.
Ajawi, karettelewi
Kohti kullaista kotia
Alla päin pahoilla mielin,
40. Kun oli seppo Ilmarisen,
Takojan iän ikuisen,
Luwannut lunastimeksi,
Oman päänsä päästimeksi,
Pimiähän Pohjolahan,
45. Summahan Sariolahan.
Seppo wastahan tulewi:
"Woi sie wanha Wäinämöinen,
Mit' olet pahalla mielin,
Kaiken kallella kypärin?"
50. Sillon wanha Wäinämöinen
Itse tuon sanoiksi wirkki:
"Sinä seppo Ilmarinen,
Lankoni emoni lapsi,
Lähe neittä noutamahan,
55. Päätä kassa katsomahan,
Pimiästä Pohjolasta,
Summasta Sariolasta.
Kun on neiti Pohjolassa,
Impi kylmässä kylässä,
60. Jok' ei suostu sulhosihin,
Mielly miehiin hywihin;
Kiitti puoli pohjan maata,
Kun ompi kowin koria,
Lihan läpi luu näkywi,
65. Luun läpi yin näkywi.
Saatat sie takoa sammon,
Kirjokannen kirjaella,
Niin saat neion palkastasi,
Työstäsi tytön ihanan."
70. Itse seppo Ilmarinen
Sanan wirkko, noin nimesi:
"Joko sie minun menetit
Pimiähän Pohjolahan
Oman pääsi päästimeksi,
75. Itsesi lunastimeksi!
En sinä pitkänä ikänä,
Kuuna kullan walkiana,
Lähe Pohjolan tuwille,
Sariolan salwoksille,
80. Miesten syöjille sioille,
Urosten upottajille."
Sillon wanha Wäinämöinen
Itse tuon sanoiksi wirkki:
"Ohoh seppo Ilmarinen,
85. Lähkös kuusta katsomahan,
Kun on nossut taiwahalle,
Puhki pilwien kohonnut,
Lehwät ilmoille lewennä,
Halki taiwahan hajonna.
90. Ompi kummat kuusosessa:
Kuu uusi kumottamassa,
Kultalatwa kuusosessa,
Ompi oksilla otawa."
Läksit kuusta katsomahan
95. Tuonne Wäinölän aholle,
Sano wanha Wäinämöinen:
"Nyt sie seppo weikkoseni
Noskos kuuta noutamahan,
100. Otawaista ottamahan,
Kultalatwa kuusosesta."
Siitä seppo Ilmatinen
Nousi puuhun korkialle,
Ylähäksi taiwahalle;
105. Nousi kuuta noutamahan,
Otawaista ottamahan,
Kultalatwa kuusosesta.
Sillon wanha Wäinämöinen
Lauloa hyrähtelewi;
110. Laulo tuulen tuppurihin,
Ilman raiwohin rakenti.
Sanowi sanalla tuolla,
Lausu tuolla lausehella:
"Ota tuuli purtehesi,
115. Ahawa wenosehesi,
Wieä, wiillätelläksesi,
Pimiähän Pohjolahan."
Otti tuuli purtehensa,
Ahawa wenosehensa,
120. Wieä, wiillätelläksensä
Pimiähän Pohjolahan.
Siinä seppo Ilmarinen
Jopa kulki, jotta joutu,
Pimiähän Pohjolahan,
125. Summahan Sariolahan.
Kulki tuulen tietä myöten,
Ahawan ratoa myöten,
Yli kuun, alatse päiwän,
Otawaisten olkapäitse,
130. Pääty Pohjolan pihalle,
Sariolan saunatielle;
Eikä häntä koirat kuultu,
Eikä haukkujat hawattu.
Louhi Pohjolan emäntä,
135. Pohjan akka harwahammas,
Itse päätywi pihalle,
Itse ennätti sanoa:
"Mi sinä lienet miehiäsi,
Ja kuka urohiasi;
140. Tulit tuulen tietä myöten,
Ahawan ratoa myöten,
Eikä koirat kohti hauku,
Eikä wirka willahännät."
Sano seppo Ilmarinen:
145. "Emmä tänne tullukkana
Kylän koirien kuluksi,
Willahäntien wihaksi,
Näillä ouoilla owilla,
Weräjillä wierahilla."
150. Siitä Pohjalan emäntä
Kysäsewi wierahalta:
"Oletko tullut tuntemahan,
Tuota seppo Ilmarista,
155. Takojata taitawinta?"
Se on seppo Ilmarinen
Sanan wirkko, noin nimesi:
"Itse olen seppo Ilmarinen,
Takoja iän ikuinen."
160. Louhi Pohjolan emäntä,
Pohjan akka harwahammas,
Pian pistihen tupahan,
Sanowi sanalla tuolla:
"Neityeni nuorempani,
165. Lapseni wakawimpani,
Pane päällesi parainta,
Kaunihinta kaulallesi,
Ripehintä rinnoillesi,
Warrellesi walkeinta;
170. Jo on seppo Ilmarinen,
Takoja iän ikuinen,
Saanut sammon laaintahan,
Kirjokannen kirjantahan.
Tuopa kaunis Pohjan tytti,
175. Maan kuulu, ween walio,
Meni aittahan mäellä;
Kolme on aittoa mäellä,
Yksi on emosen aitta,
Se aitta parahin aitta.
180. Siellä on arkku arkun päällä,
Lipas lippahan lomassa;
Aukasi parahan arkun,
Kimahutti kirjokannen,
Löysi kuusi kultawyötä,
185. Wiisi willaista hametta;
Puki päällensä parasta,
Kaulallensa kaunihinta,
Ripeintä rinnoillensa,
Warrellensa walkeinta.
190. Siitä Pohjolan emäntä
Käytti seppo Ilmarisen
Tuolla Pohjolan tuwassa,
Sariolan salwoksessa.
Syötti miehen syöneheksi,
195. Juotti miehen juoneheksi,
Apatti alanenäksi,
Uuwutti unelliseksi;
Pani maata matkamiehen,
Neien wierehen wenytti.
200. Siitä Pohjolan emäntä
Itse tuon sanoiksi wirkki.
"Ohoh seppo Ilmarinen,
Takoja iän ikuinen,
Saatatko takoa sammon,
205. Kirjokannen kirjaella,
Yhen joukkosen sulasta,
Yhen willan kylkyestä,
Yhen otrasen jywästä,
Yhen wärttinän muruista;
210. Niin saat neion palkastasi,
Työstäsi tytön ihanan."
Sillon seppo Ilmarinen
Sanan wirkko, noin nimesi:
"Jo taisin takoa Sammon,
215. Kirjokannen kirjaella,
Yhen joukkosen sulasta,
Yhen willan kylkyestä,
Yhen otrasen jywästä,
Yhen wärttinän muruista;
220. Kun olin taiwoista takowa,
Ilman kantta kalkuttawa,
Ilman alkosen alutta,
Riporihman tehtysättä."
Siitä seppo Ilmarinen,
225. Takoja iän ikuinen,
Läksi sammon laaintahan,
Kirjokannen kirjantahan.
Kysy paikalta pajoa,
Kaikkia sepinkaluja;
230. Ei pajoa Pohjolassa,
Pihtiä Pimentolassa,
Ei pajoa, ei paletta,
Ahjoa, alasintana,
Wasaroa warttakana.
235. Sillon seppo Ilmarinen
Itse tuon sanoiksi wirkki:
"Akat tuosta tuskautoho,
Herjat kesken heittäöhö;
Waan ei mies pahempikana,
240. Uros untelompikana."
Etsi ahjonsa alusta,
Leweyttä lietsehensä,
Pohjolan kiwimäellä,
Rautasella kalliolla,
245. Wuorella teräksisellä.
Löysi paikkoa palasen
Aloa aniwähäsen,
Johon paino palkehensa,
Lewitteli lietsehensä,
250. Alasimensa asetti.
Pani orjat lietsomahan,
Palkkalaiset painamahan;
Orjat lietso löyhytteli,
Palkkalaiset painatteli;
255. Lietso päiwän, lietso toisen,
Lietso kohta kolmannenki,
Syli syttä hartiolla,
Kyynärä kywentä päässä,
Waaksa muulla wartalolla,
260. Kortteli kowa nokea.
Jo päiwällä kolmannella
Itse seppo Ilmarinen
Katso ahjonsa alusta,
Lietsehensä liepehiä:
265. "Saako sampo walmihiksi,
Kirjokansi kirjatuksi?"
Ei saa sampo walmihiksi,
Kirjokansi kirjatuksi.
Siitä seppo Ilmarinen
270. Saapi tuulet lietsomahan;
Lietso tuulet löyhytteli,
Itä lietso, lietso länsi,
Etelä enemmän lietso,
Pohjanen puhu kowasti.
275. Lietso päiwän, lietso toisen,
Lietso kohta kolmannenki;
Päiwälläpä kolmanella
Itse seppo Ilmarinen
Katso ahjonsa alusta,
280. Lietsehensä liepehiä;
Sampo tungeksen tulesta,
Alta ahjonsa ajaksen.
Siitä seppo Ilmarinen,
Takoja iän ikuinen,
285. Takoa taputtelewi,
Lyöä lyyhäyttelewi,
Pajassa owettomassa,
Ilman ikkunattomassa.
Päiwät sampoa takowi,
290. Kirjokantta kalkuttawi,
Yöt on neittä miestyttäwi,
Impeä lepyttelewi.
Saipa sampo walmihiksi,
Kirjokansi kirjotuksi;
295. Ei saa impi miestytyksi,
Neitonen lepytetyksi.
Siitä jauho uusi sampo,
Kirjokansi kiikutteli;
Jauho purnon puhtehessa,
300. Jauho purnon syötäwiä,
Purnon toisen myötäwiä,
Kolmannen kotipitoja.
Niin ihastu Pohjan akka,
Saatto sitte sammon tuonne
305. Waaran waskisen sisähän,
Pohjolan kiwimäkehen,
Yheksän lukun taaksi.
Sihen juuret juurruttele
Yheksän sylen sywälle;
310. Juuren juurti maaemähän,
Toisen wesiwiertehesen,
Kolmannen kotimäkehen.
Itse seppo Ilmarinen,
Takoja iän ikuinen,
315. Allapäin pahoilla mielin,
Kahta kallella kypärin,
Jo tuossa ajattelewi,
Pitkin päätänsä pitäne
Miten olla, kuin eleä,
320. Pimiässä Pohjolassa.
Sano Pohjolan emäntä:
"Ohoh seppo Ilmarinen,
Laatisiko mieli mennä,
Elomaille entisille?
325. Sano seppo Ilmarinen:
"Sinne mieleni tekisi
Elomaille entisille,
Kotihini kuolemahan."
Louhi Pohjolan emäntä
330. Syötti miehen, juotti miehen,
Panewi perähän purren,
Nosti tuulen tuulemahan;
Sillä seppo Ilmarinen
Matkasi omille maille,
335. Kohti kullaista kotia,
Entistä elosioa.
Kysy wanha Wäinämöinen
Ilmariselta sepolta:
"Weli seppo Ilmarinen,
340. Lankoni emoni lapsi,
Joko laait uuen sammon,
Kirjokannen kirjaelit?"
Sano seppo Ilmarinen,
Itse laatia pakisi:
345. "Jopa jauho uusi sampo,
Kirjokansi kiikutteli;
Jauho purnon puhtehessa,
Jauho purnon syötäwiä,
Purnon toisen myötäwiä,
350. Kolmannen pieltäwiä."
Kuues Runo.
Lemminkäinen yritäksen Pohjan tyttöä kosihin. Emo kieltää lähtemästä,
surmaa Pohjan noijilta pojalleen pelkääwä. Lemminkäinen jo päätänsä
harjaawa nakkaa suan käestänsä lausumalla, sillon häntä surmattawan,
konsa suka werta wuotanee. Niin waraeleksen ja lähtee matkalle.
Tulee kylään, ajaa talo talolta ja kysyy jo kahestaki paikasta
hewosensa riisujata. Ei saanut, ajaa eille Pohjolan pihalle. Kuulee
tuwassa laulajoita ja pistäksen sisälle. Ihmetellään ku lienee
outo, kun häntä ei koiratkana haukkune. Lemminkäinen wirkkaa ei
siksi tulleensakan ja alkaa lauloa. Niin laulo miehet kunne kunki
tuwasta, yhen waan heitti laulamatta wanhan sokia ukon. Kysy ukko
miksi häntäkin ei laulanut. Sanoo Lemminkäinen ei senlaiseen herjaan
koskewansa. Tästä ukko suuttunut lähtee Tuonelan joelle siellä
Lemminkäistä uottawa.