KAARINA:
Gunnil Boije.
EBBA FLEMING:
Gunnil Boije?
KLAUS FLEMING:
Hm,
vai Gunnil Boije? Isän tunnen kyllä,
hän käskynhaltija on Räävelissä
ja veli Teijon herran, Kurjen lanko.
KAARINA:
Tään kaikki tiesivät ja Sigismund
lie myöskin Juhanaa hän suosinut.
EBBA FLEMING:
Sen on hän Flemingeille velkapää.
KAARINA:
Mut Majesteetti tiedon saatuaan,
ett' yhtä aikaa lempikin hän kahta,
niin antoi käskyn hänet karkoittaa --
ja paashipuvun riisui hältä Sparre.
KLAUS FLEMING (nauraen):
Siis paitasillaan marssi maalle poika,
se mahtoi kuningasta hauskuttaa!
KAARINA (kummastuen):
Ja isä nauraa tälle häpeälle?
EBBA FLEMING (vakavasti):
Ei sovi nauraa tälle ... Juhana
on mainehensa siellä turmellut
ja sit' ei saisi toki Fleming tehdä.
KLAUS FLEMING (muistaen Kaarinan läsnäolon ja muuttaen äänensä):
Niin, tosiaankin, oikeass' on äitis;
ei sovi moinen käytös sille, ken (ivallisesti)
on pikku serkku Kustaa Aadolfille!
KAARINA (lapsellisesti):
Siis olen minä myöskin prinssin serkku?
KLAUS FLEMING (taputtaen häntä päälaelle):
Ja pian prinsessakin, kukaties!
EBBA FLEMING:
No, joll' ei prinsessa, niin kreivitär
voi tulla kyllä meidän Kaarinasta!
KAARINA (keikaillen):
Ja niinkö luulet, äiti, ett'en vois
ma tulla toimeen vaikka Warsovassa?
Ma osaanhan jo kaikki Puolan tanssit.
EBBA FLEMING:
Ne lienet Bondelta sa oppinut --
mut kaikki pyhät meitä varjelkoon!
KLAUS FLEMING:
No, mikä nyt?
EBBA FLEMING:
Kas, tässä jaarittaissa
on aika kulunut ja vieraat tuolla
jo varmaan ammoin ovat varronneet --
KLAUS FLEMING:
On saaneet käskyn kaikki valmiit olla --
siis käymme noutamassa vierahat?
KAARINA.
Mut ken se tanssin johtaa? Bondeko?
KLAUS FLEMING:
Häh? Siellä Warsovassa, pelkään ma,
ei meidän tanssejamme taidettane.
EBBA FLEMING:
No, joll'ei hän, niin nuori Munck tai Stålarm?
KAARINA (nauraa):
On sotilaita he, ei tanssijoita;
mut Jochum Grewe, hän se taitaa kaikki,
ja häll' on daaminansa Anna Fincke.
EBBA FLEMING:
Mut Daniel Hjort, hän miettii liiaksi --
ois hänkin mukaan saatava.
KAARINA (yrmeästi):
Niin Hjort;
hän katsokoon, ma häntä melkein pelkään.
EBBA FLEMING:
No, jääköön pois siis Hjort!
KAARINA:
Niin, jääköön vain!
(Laskee sormillansa).
Mut Stiernkors, Fincke, Prijs ja Bagge, niin
meit' onkin paria jo kahdeksan!
EBBA FLEMING:
Ja tanssin johtakoon siis Jochum Grewe!
KLAUS FLEMING:
No, niinpä lähtekäämme! (ovelle) Juusten, hoi!
PIETARI JUUSTEN (ilmestyy ovelle):
Ma varron, marski!
KLAUS FLEMING:
Saata soittajat
sa kohta tänne. Kuoropojat myös
voi tulla tanssiamme säistämään.
PIETARI JUUSTEN:
He kaikki valmiit on! (katona).
KAARINA:
Ma tietä näytän! (juoksee perälle).
EBBA FLEMING:
Kas, hän on vikkelä kuin vuorikauris!
KLAUS FLEMING (lähtiessään Ebban kanssa käsitysten):
Vai siksi karkoitettiin Juhana?
(Nauraa).
Vain lemmenjuttuja ... ma niistä viis!
EBBA FLEMING (hiljaa):
Mut jos hän kerran Suomen kruunun kantaa?
KLAUS FLEMING (ovella mennessään):
No, silloin lempiköön hän vaikka neljää!
(Menevät nauraen. Heti heidän mentyä avautuu ovi oikealta
ja Juusten marssittaa sisään soittajat, joista muutamilla on
säkkipillit, toisilla klarinetit tai huilut; yhdellä on rumpu).
PIETARI JUUSTEN:
Kas niin, te käykää tuonne vasemmalle --
niin, nurkkaan sinne... Taakse rumpari
ja sitten klanetit ja huiluniekat,
mut eteen säkkipillit ... tähän näin!
No, nyt on kaikki reilassa ... ja kohta
on täällä marski kanssa vierahansa --
hän itse kyllä merkin teille antaa
ja silloin keuhkojanne käyttäkää
kuin seppä paljettansa. Muistakaa,
se teidän keuhkojanne vahvistaa!
(Katedraalikoululaiset "maisteri" Vogelsangin
johdolla tulevat perältä).
Kas, mester Vogelsang, no päivää, maisteri!
Ja oikein kaapussa kuin piispan e'essä?
ja tahtipuikko silkkaa hopeaa!
Niin, se on lahja marskilta vai kuinka?
Te lauloittehan marskin häissä jo
ja palkkioksi saitte puikon tuon?
On sija teillä tuolla oikealla,
siis sinne poikajoukko johtakaa!
(Vogelsang asettelee poikajoukon puoliympyrään
oikealle puolen peräovea).
Niin, herra Gottschalk nai nyt serkkuni
ja Aunen tähden kernaasti ma puuhaan,
näät hän on hyvä tyttö, saakeli,
jos parempaa hän löytää näiltä mailta, (naurua).
Te nauratte, ett' omaista ma kiitän --
mut kuka lempo häntä sitten kiittää,
jos sit! en minä tee, jok' olen serkku!
MESTER VOGELSANG (nauraen):
On hyvä tuuli teillä, vänrikki!
PIETARI JUUSTEN:
Niin täytyy olla meillä sotilailla --
ei kärsi unteloita marski Fleming.
(Perältä rappukäytävästä kuuluu iloista humua).
Mut hiljaa nyt, jo tullaan rappusissa --
on tuokiossa täällä linnan seura!
(Pietari Juusten vetäytyy oikeanpuoliselle ovelle. Perältä
tulee ensin kaksi paashia; sitten marski Fleming erään
ylimysrouvan kanssa, joiden jäljessä Knut Kurki Ebba-rouvan,
Gottschalk morsiamensa Aunen, Pentti Söyringinpoika vanhemman
aatelisnaisen keralla, Lindorm Bonde Kaarina Flemingin ja
kahdeksan paashia (nuori Stålarm, Eerik Munck, Jochum
Grewe, Stjernkors, Prijs ja Bagge), kukin nuoren neitosensa
kanssa, sekä mustiin puettu, synkännäköinen Daniel Hjort
saaton lopussa. Viimeisinä seuraa palvelijoita kantaen
palavia soihtuja. Klaus Fleming astuu reippaasti istuimellensa,
jolle Ebba-rouvakin nousee muiden vanhempien vieraiden
hajautuessa molemmin puolin heitä).
EBBA FLEMING (istuutuessaan):
Kas, täss' on teidän paikka, Laukon Kurki,
mun rinnallani tässä; rouva Gennäsin
kai pitää seuraa marskille ja Juusten
voi tulla tälle puolen; jalot herrat
ja armon rouvat istukaa, niin kaikin
me nuorten karkeloita katselemme!
(Toiston istuutuessa asettuvat tanssijat puoliympyrään keskelle
permantoa -- naiset eteen ja miehet taakse -- niin että oikealla
sivulla seisovat Lindorm Bonde ja Kaarina Fleming, vasemmalla
Gottschalk ja Aune, mutta keskellä ympyrää Jochum Grewe neitonsa
kanssa),
KLAUS FLEMING:
Mut ennen tanssia on tapa vanha
myös seurattava! Soihdut tänne tuokaa!
(Palvelijat tuovat kullekin miestanssijalle soihdut käteen).
EBBA FLEMING (Bondelle):
Mut osaatteko tanssin, herra Bonde?
LlNDORM BONDE (hymyillen ja kohteliaasti kumartaen):
Ma toivon oppivani, jalo rouva --
jos neiti Kaarin mua auttaa tahtoo?
KAARINA (nauraen):
Te osaatte jo sen, ma huomaan kyllä!
EBBA FLEMING:
Siis voitte alkaa ... herra Grewe kai
sen taitaa johtaa?
(Grewe nyökkää).
Jälkeen karkelon
saa kuoropojat laulaa seurueelle!
(Soittajat alkavat soittonsa, ja koululaiset
mester Vogelsangin johdolla laulavat tanssin
kestäessä seuraavan laulun):
Täss' saapuu ylpeät neidot,
herra Domine,
laaksosta vihreästä --
cito, cito, citissime, herra Domine!
Mitä tahtovat ylpeät neidot,
herra Domine,
laaksosta vihreästä?
cito j.n.e.
He tahtovat nähdä piispaa
herra Domine,
mut piispa hän on nyt poissa,
cito j.n.e.
Ja missä hän sitten lienee
herra Domine,
hän kirjoittaapi jo kirjaa,
cito j.n.e.
Ja kirjassa siinä käsketään,
herra Domine,
ett' tyttö se pojalle annetaan
cito j.n.e.
[Vapaa suomennos R. Hertzbergin kirjasta "Knekt och Bonde".]
(Tanssin ja laulun lopummalla kiihtyessä on ulkoa kuulunut
torven ääniä, jolloin Pietari Juusten heti on poistunut.
Tanssijat eivät kuitenkaan ole huomanneet mitään, ennenkuin
jälleen perälle äkkiä ilmestyy):
PIETARI JUUSTEN (huutaen kovalla äänellä):
Hänen Majesteettinsa vouti Pohjanmaalla Abraham Melkiorinpoika!
(Soiton, laulun ja tanssin tau'otessa tulee vouti Melkiorinpoika
virka-asussaan perältä esille; hänen saapuessaan hajautuvat
tanssijat ja häntä tervehtää):
KLAUS FLEMING (juhlallisesti):
Te olkaa tervetullut pitoihimme!
EBBA FLEMING (leikillisesti):
Mut näihin saapuu vouti liian myöhään!
ABR. MELKIORINPOIKA (kumartaen):
Mull' onkin toisiin kutsut, armon rouva --
mut sijass' soihtujen on nuijat heillä
mun tanssiväellä...
(Humua seurassa, useat nousevat paikoiltaan).
KLAUS FLEMING (seisoalleen kavahtaen):
Häh? ja keit' on ne?
ABR. MELKIORINPOIKA:
Ma saavun asioissa valtakunnan...
KLAUS FLEMING (kiivaasti):
Siis puhukaa ... ma aavistan jo, että...
ABR. MELKIORINPOIKA:
On viesti marski Flemingille yksin.
KLAUS FLEMING:
Vai niin, siis käymme tänne
(Yrittää vasemmalle).
... tulkaa vouti!
EBBA FLEMING (asettuu tielle, hiljempaa marskille):
Sen makuusuojaks jo ma valmistutin,
mut kosk' on tanssi päätetty ja koska
ei laulua nyt muutkaan kuulla ehtis,
voi seura käydä pihakammioihin...
(Kääntyen vanhempiin rouviin).
kai levonhetki myös on tervetullut?
(Nämä nyökkää myöntymystä).
Mut nuoret laulua ja leikkejänsä
voi herttuannan kammiossa jatkaa,
jos heitä haluttaa...
KAARINA:
Niin, siell' on hauskaa!
(Nuoret lähtevät perälle).
EBBA FLEMING:
Te mester Vogelsang ja poikajoukko
nyt käykää atrialle...
(Hovipojalle).
Bertil Galle,
sa näytä tietä maisterille ... toiset
myös häntä seuratkohot, hyvästi!
(Mester Vogelsang kumartaa nöyrästi ja poistuu laulajain
ja soittajain kanssa oikealle hovipojan opastamana).
Kas niin, nyt voudin kanssa kahden jäät sa, Klaus,
(Voudille).
ma saan kai seuraa teistä myöhemmin!
(Nyökkää hyvästiksi ja aikoo poistua toisten
vieraiden kanssa perälle).
KLAUS FLEMING:
Mut Laukon herra sekä Pentti Juusten,
te jäätte tänne ... teit' on tarvis mun.
(Toiset poistuvat perälle; Pietari Juuston, joka on seisonut
ovella, sulkee sen heidän jälkeensä ja katoaa oikealle,
Saliin jäävät Fleming, Abr. Melkiorinpoika, Kurki ja Pentti
Söyringinpoika).
No, vouti, viestinne siis kertokaa --
nää herrat kertomuksen kuulla voivat.
ABR. MELKIORINPOIKA:
Niin, Pohjanmaalla kaikki pitäjät
on nousseet kapinaan...
KLAUS FLEMING:
Vai nyt se laukes!
ABR. MELKIORINPOIKA:
On talot aatelin ja virkamiesten
jo puhtaiks ryöstetty tai poroks pantu...
KLAUS FLEMING (kiivaasti):
Ja missä helvetissä silloin piili
mun huovijoukot?
ABR. MELKIORINPOIKA:
Huovit lyöty on...
Kyrössä ... Kaarinana ... kirkonmäellä
ol' ensimmäinen ottelus ja siitä
kuin kulovalkea se levis sitten...
KLAUS FLEMING (kuin itsekseen):
Vai nyt siis käydä aikoo kimppuhumme
se tuhatpäinen perkele! No hyvä,
ma olen valmis... (kovaa) Vouti, jatkakaa!
ABR. MELKIORINPOIKA:
Kun Tukholmasta tuonoin ilkkalaiset...
KLAUS FLEMING (sävähtäen):
Häh? ilkkalaiset! Se on siis Ilkka, häh?
se taivaan lintu, hiiden poutahaukka,
jonk' oisin kuoppatorniin heittää voinut,
se on siis hän, ken heitä johdattaa?
ABR. MELKIORINPOIKA:
Hän luvan kapinaan toi herttualta...
KLAUS FLEMING:
Se lempo pääs siis herttu Kaarlen luo --
ja Kaarle aseenaan nyt häntä käyttää!
Mut minä näytän heille, piru vie,
kuink' käypi sen, ken vastaan kuningasta
tääll' uskaltaapi nousta!
ABR. MELKIORINPOIKA:
Parvittain
levinnyt nuijapäit' on yli maan
ja Hämeessä ja Savon puolellakin
he nostaa kansaa julkikapinaan...
PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Siis koko Suomen kansa kapinaanko?
KLAUS FLEMING (hämmästyen):
Hm, se on suuri tuuma tosiaankin!
Sit' en ma heistä olis uskonut,
(itsekseen) Ja Ilkka johtaa .. uni helvetin
siis koko kauhussansa toteutuu!
KNUT KURKI:
Ja juuri nyt, kun vihdoin ryssäin haltuun
ois heitettävä vanha Käkisalmi!
PENTTI SÖYRINGINPOIKA (kuin itsekseen):
Ja kaikki maksaa, maksaa!
KLAUS FLEMING (tiuskasten):
Käskyä
ma olen noudattanut kuninkaani.
Ja kukas perhana se huovit syöttää,
jos sit' ei moukat tee?
KNUT KURKI:
Hm, totta kyllä, --
mut jousi liiaks pingoitettu taittuu.
KLAUS FLEMING:
Se taittukoon, mut syytön olen minä;
ma seuraan käskyä vain Sigismundin
ja teen kuin vaatii hyöty valtakunnan.
KNUT KURKI:
Mut kansan kurjuutta ja nälkäähän
ei tunne kuningas ... se kuuluis teille,
jonk' on hän tehnyt käskynhaltijaksi,
näist' asioista tiedot hälle antaa.
KLAUS FLEMING:
Taas opettaa te meitä tahdotte
kuin oisitte te riikin valtaneuvos;
mut marskina ma teitä käsken nyt:
jo huomenna, kun aamu sarastaa,
te olkaa huoveinenne lähtövalmis!
KNUT KURKI (kumartaen):
Kun on se käsky mulle marskiltani,
ma olen valmis.
KLAUS FLEMING:
Hyvä on. (Voudille). Ja missä
siis yhtyy nuijajoukko?
ABR. MELKIORINPOIKA:
Nokialla
he kaikki yhtyis ... sieltä suoristaan
he marssii tänne, kohti Turunlinnaa.
KLAUS FLEMING (naurahtaen):
Vai kohti Turkua siis aikoo moukat!
PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Vai tulla Turkuun, linnan valloittaa?
ABR. MELKIORINPOIKA:
Niin, toiset Kaarle hertun käskyn jälkeen
kun marssii itäänpäin ja Käkisalmen
Venäjän tsaarin haltuun luovuttaa.
KLAUS FLEMING:
Häh? Mitä helvettiä nuijapäillä
on siellä tekemistä?
ABR. MELKIORINPOIKA:
Taivas ties,
mut niin on tuuma ... toiset tänne rientää
ja marskin vangitsee ja Turunlinnan
näin hertun haltuun saattaa -- taikka myös
Jerusalemin lailla hävittää.
KLAUS FLEMING (hymähtäen):
Ei kiveä siis kiven päälle jäis!
ABR. MELKIORINPOIKA:
Jos muuten ei, niin vaikka kynsin, hampain
he työnsä täyttää, semmoinen on uhka.
KLAUS FLEMING (kuten äsken):
Vai semmoinen on uhka! (ankarasti) Silloin mun
siis heidät lyödä täytyy, että siellä
ei laula kukko koko Pohjanmaalla
ja muualtakin loppuu kaakatus!
KNUT KURKI:
Täm' on jo veljessotaa, marski Fleming,
ei toki sotaa tahdo kuningas.
PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Ja varat meill' ei riitä moiseen retkeen.
KLAUS FLEMING (ärjästen):
Vai eivät riitä? Taaskos, vanha saita,
sa tahdot suututtaa sun esivaltas?
PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Tään tiedon antamahan velkapää
ma olen linnanhaltijana, marski.
KLAUS FLEMING (kuten äsken):
Ja lyömään moukat velkapää ma olen
maan käskynhaltijana, kuuletkos?
Sa varat hanki vaikka helvetistä,
se mulle kuulu ei. Mut lempo soi.
jo huomisaamuna mun huovijoukon
on valmiin' oltava, (miettii) Hm, tuhannen
ja viisisataa miestä eväinensä,
tai annan huovien ma tyhjentää
sun omat kirstus, vanha kitsuri!
(Pentti Söyringinpoika yrittää sanoa jotakin,
vaan marski polkaissee jalkaa ärjästen).
Ei yhtä ääntä enää, Pentti Juusten,
tai vie sun elävältä perkele!
PENTTI SÖYRINGINPOIKA (hetkisen vaitiolon jälkeen):
Mut, jalo marski, huomauttaa mun suokaa:
on huomispäivä joulun aaton aatto!
KLAUS FLEMING:
Hm, kahdeskymmenes ja kolmas, niin --
no, se ei estä meitä, hyöty maan
ja valtakunnan kun sen kerran vaatii.
Siis huomispäiväks kaikki valmihiksi!
(Toisten vaietessa kävelee marski hetken
edestakaisin, kunnes seisahtuu voudin eteen).
Te, vouti, jäätte huomispäiväks linnaan
ja meille seuraa teette Nokialle,
jos ehkä oppahaks ois teitä tarvis.
ABR. MELKIORINPOIKA:
Ma kiitän kunniasta, marski Fleming;
jos moukat ehkä suostuis sovintoon,
vois heiltä pantiks ottaa päälliköt
ja linnaleirist' antaa armahdusta?
KNUT KURKI:
Se oiskin parhain päätös retkellemme.
PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Mut lunnaita he sentään maksaa sais!
KLAUS FLEMING:
Niin, jos he pantiks antaa päällikkönsä,
ma heidät armahdan. Mut viekasmielin
en heidän pettää meitä salli, en.
Ma valan kuninkaalle tehnyt olen,
ett' on hän hallitseva maassa tässä
niin kauvan kuin on valta Flemingillä.
Ja vaikka johtais heitä herttu itse,
jok' aikonee kai tänne yhtä-aikaa...
PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Ei pääse talvella hän laivastollaan.
KLAUS FLEMING:
Niin, se on totta, varsin totta, Juusten --
(Juuston, joka usein nuuskaa, tarjoaa marskille).
mut siks on lyötävät nää nuijapäät
nyt heti kohta, juuri siksi, Juusten!
KNUT KURKI:
Lie paras mennä kautta Anolan
ja mukaan ottaa Aksel huovinensa?
KLAUS FLEMING (katsoen epäilevästi Kurkeen):
Niin, Aksel huovinensa, vallan oikein,
mut viestin hälle itse viedä saatte.
Ma, Laukon herra, kuljen suoraa lietä,
en kautta Anolan. Ja nyt, kun kaikki
on matkaan järjestetty, toisten luo
myös käydä voimme.
(Puoli-ääneen).
Hm, niin, herttua
ei pääse laivastolla talvis-aikaan --
sep' on kuin ois se sallimuksen tahto!
KNUT KURKI:
Mut Herra voimakkaankin hallitsee!
KLAUS FLEMING (kääntyen äkkiä Kurjen eteen):
Sen saamme nähdä, Kurki! Oikeuden
ma olen luullut aina voittavan.
KNUT KURKI:
Mut oikeutt' on monenlaista, marski.
ABR. MELKIORINPOIKA:
Vaan laissa olla täytyy oikeuden...
KLAUS FLEMING:
Hm, oikeus on monenlaista, Kurki;
ja laissa? niin, mut ken se säätää lain?
Ne, joill' on valta maassa, säätää lait
ja laithan ovat muuttuvaiset nekin.
Se mikä tänään laissa kielletään,
jo huomenn' ehkä laissa käsketään.
Vaan hiiteen arvelut, ne veltostuttaa --
ma olen sotilas ja käskyt täytän,
mut oikeudesta vastaa Sigismund!
(Menevät perälle).
Toinen kuvaelma.
Talonpoikain leiripaikka Nokian kartanossa Emäkosken rannalla. Luonto
on talviasussa; taka-alan muodostaa korkeampi metsäinen ylänkö, jolla
näkyy leirin merkkejä: vaatteita puihin ripustettuina, tapparoita,
keihäitä y.m. sekä lopummalla näytöstä pieniä nuotiovalkeita puitten
lomasta. Etualan erottaa taka-alasta Nokian virta, jonka yli on tehty
yksinkertainen puusilta. Vasemmalla vanhanaikainen Matti Kruusin
omistama talo; oikealla matalampia ulkohuoneita.
Esiripun noustessa ovat sillan korvassa vahteina Pentti Piri ja Perttu
Palo istuen kumpikin kivellänsä, tapparat vieressään.
PIRI (haukotellen):
Voi saakeli, kun mua raukaisee!
PALO:
Ja mua janottaa niin vietävästi!
PIRI (nauraen):
Vaikk' aina olvelle sa haiset, ruoja,
niin se vain janottaa. Kas, tuoss' on koski,
juo vettä vaihteheksi janoos kerran.
PALO:
Vai vettä? (sylkäisee) Ptui, mut jos ois simamettä,
niin köyhä saatana sais humalan.
PIRI:
Sa koko matkan olet juonut, mies,
ja muutkin juomaan saanut; hiisi vie,
jos täss' ois kaikki, mik! on juotu tiellä,
niin rikkaat oltaisiin kuin porvarit.
PALO (nauraen):
Ma olen juonut, minä; kullakin
on omat intohimot, Pentti veikko:
ma joutessani juon ja Kontsas syöpi,
mut sinä vintiö vain rakastelet.
PIRI (samoin):
Kas, naiset huoleen kuolis, miehet heiltä
kun viedään vuotehelta, siksi täytyy
mun heitä lohdutella.
PALO:
Sinun laillas, --
hah, kuules, Pentti, tytön vaiko pojan
(supattaen) sa tullessamme Mattilassa teit?
PIRI:
Häpeä itseäsi, juopporatti!
PALO:
Aa, miehet sotaan, naiset kirkkohon --
vai kuinka Pentti?
PIRI:
Pidä suusi, houkka!
Vaikk' on nyt päivä taisteltuna tässä
kuin villit hurtat -- -- --
PALO:
Mekö taistelleet?
PIRI:
No, joll'ei me, niin toiset kuitenkin --
PALO:
Ma ammuin harakoille sarven tyhjäks! (nauraa).
PIRI:
Sun kerran piru, jok' kieltäs soitat
kuin ois se tuulimylly...
PALO:
Niin, ma soitan --
nääs taistelussa en ma kieltä käytä,
vaan myhky-nuijaa ... siksi säästyy kieli
näin iltapuhteheksi. Lempo vie,
kuin onkin kylmä tänään.
PIRI:
Tähti kirkas
on kohta taivas ... katsos, yksi putos!
(Hyräilee):
"Tähti se taivaalla kirkkaana lens,
se pyöri kuin pyssyn luoti kedolla,
mut surun päiviä viettämään
on tämä poika vielä liian nuori".
PALO:
Olethan, Pentti, haavetuulellasi!
PIRI:
On tänään vanhan vuoden viime päivä
ja huomis-aamu uuden vuoden alkaa --
(huokaisee) jos tietäs vain, ken meistä senkin elää?
PALO:
Niin, niin, ei tiedä kukaan täällä kuolemaansa,
kuin varas yöllä yllättää se meidät.
Mut toivo, Pentti, nyt kun voiton saimme.
PIRI:
Vai voiton saimme mielestäsi me?
PALO:
No, joll'ei voittoa, niin kuitenkaan
ei toki tappiota: metsän laitaan
pääs pakoon jalkaväki, monta heistä
jäi järven iljangolle; avantoon
ma työnsin huutamasta kymmenkunnan.
PIRI:
Hyi, saakeli, ja juoman meiltä tärväät!
PALO:
Ken näihin aikoihin vettä juo, on hullu!
PIRI:
Mut Ilkka juo ... ei huoli oltta Jaakko.
PALO:
Se hullu mies ... ja sikspä tuonoin sattui,
ett' tuopissaan hän näki ihmisluita.
PIRI:
On olleet harhanäkyjä ne vain --
mut juttus pöyristyttää ... haukut Ilkkaa
kuin hurja koira hyvää isäntäänsä; --
hän meistä parhain on ja viisahin.
PALO;
Sen lempo tietää, kuka viisain on:
tuo Kontsas uskon-villissään hän sentään
on lysti haastattaa ja nauraa taitaa,
kun hälle hauskaa kertoo... Ilkka taas
hän miettii vain ja yksin käy ja miettii
ja piru tietköön, ei hän kuule e'es,
jos kerrot hälle kuinka kummat kaskut.
PIRI:
On Ilkka päällikkömme ... retken onni
se häntä painostaa... Jos marski voittaa...
niin hältä putoo ensimmäissä pää --
ken suurta hautoo, siltä tyrtyy nauru.
PALO:
Hm, kai niin se lie ... ja suurethan ne on
nää meidän hankkehet: mut hiisi vie,
vain mieli iloinen se voiton antaa --
siks täytyy juoda, nauraa, laulaa meidän.
PIRI:
No, laula sitten!
PALO (lyö kätensä Pirin olkapäille):
Kahden laulakaamme!
(Laulavat iloisesti):
"Ja Kyröst' oli poikaa kymmenen
huraamme pois, huraa,
ja silmist' ei vuotanut kyynelehet,
sun konsaturiiatu rallalalei!"
PIRI (jatkaa):
"Ja tyttöjä mull' oli polvella kaks,
huraamme pois, huraa,
ja illalla käytiin me rakkaammaks,
sun konsaturiiatu rallalalei!"
PALO:
Niin, ilohan se miehen sotaan vie!
PIRI (nauraen):
Vai siksi mukaan läksit sinä, Perttu!
PALO:
En vallan siksikään, sen tiedät kyllä;
mut eihän itse Herra Kiesuskaan
voi meitä enkeleiksi tehdä, eihän?
PIRI (nauraen):
Ei enkeleiksi, mutta ihmiseksi
hän ehkä tehdä voisi sinutkin!
Mut riittää leikinteko... Jaakko Ilkkaa
et saa sa soimata, se muista, mies;
nääs sinä itseäsi mietit vain --
PALO:
Ja entäs sinä?
PIRI:
Minä ehkä myös --
mut Iikka miettii kaikkia ja kansaa;
siks olet rinnallansa halpa sinä
ja minä pieni, siksi kuolemaankin
ma häntä seuraan.
PALO:
Sen teen minäkin --
(rehevästi) ei petä ystäväänsä Palon Perttu.
PIRI:
Sen uskon kyllä; mutta tullessamme
jo miesten kesken murinaa ma kuulin --
PALO:
Vai kuulit murinaa ja mistä sitten?
PIRI:
Niin, miesten kesken Ilkkaa soimattiin,
kun ei hän kylläks meidän ryöstää anna
ja järjestystä joukoltamme vaatii.
PALO:
Vai sillä lailla ... nytkös ollaan siis
jo tultu siihen asti! Mutta lempo
hän vaatiikin jo liikaa meiltä, Ilkka;
ken tänään tiedä ei, jos hengetönnä
ja koiran ruokana jo huomenn' on,
se tahtoo nauttia ja ryöstää sen,
mi häntä miellyttää... En, saakeliste,
ma lähde sotaan vuoksi vieraiden,
jos en ma juoda saa ja hauskutella!
PIRI (itsekseen):
Niin vallan hullua ei haasta hän.
PALO:
Ja ryöstämäänhän tänne lähdettiinkin;
miss' aatelit ja rikkaat tavattais,
ne pakoon lyötäis, talot poltettaisiin
ja liiat ryöstettäisiin heiltä pois,
ett' itse tuntea he kerran sais,
mit' onpi köyhyys, kurjuus, tosi nälkä!
PIRI:
Tuo kaikk! on totta, Perttu; mutta Jaakko
hän retkeämme toisin silmin katsoo:
hän rikkailt' ottais, antais köyhillen
ja omaisuutta maassa tasailis
ja Klaun jos lyödyks sais hän meidän kautta,
niin koittais meille uusi onnen päivä.
PALO:
Niin, semmoinen ol' alkuansa tuuma,
mut se on unta, aamupuhteen unta --
(Kiukkuisasti).
ja miks hän säästi sitten Liuksialan?
Se monen mieltä tuiki katkeroitti.
PIRI:
Mut Pouttu lähteissämme sanoi näin:
Kun siellä on leski Eerik kuninkaan,
ja häll' on poika, prinssi Kustaa, niin -- -- --
PALO:
Ja joka kulkurina maita kiertää? (nauraa).
PIRI:
Mut poika sentään on hän kuninkaan.
PALO:
Mut mitä perhanaa hän meihin kuuluu?
PIRI (hiljaa):
Näät prinssi Kustaa rahvaan mieltä on,
ja kansaa (rykäsee) opettain hän maita kiertää.
PALO:
Ahaa, vai sillä lailla!
PIRI (kuten äsken):
Prinssi mukaan --
ja meidän kautta, Perttu, ymmärrätkös?
PALO:
Jo hiukan hämärtää; siis meidän kautta
vois prinssi nousta ruhtinaaksi maassa.
PIRI:
Niin miettii Ilkka ... lempo tietköön, mistä
hän kaiken keksii?
PALO:
Mutta herttu Kaarle
ei suostu siihen ... maan hän itse tahtoo,
mut meillä ensin marskin lyöttäis.
PIRI:
Hjaa,
kas, siinä onkin pulma... Mutta prinssi
voi puolellensa arkkipiispan voittaa,
joll' onpi marskin suhteen vanhaa kaunaa,
ja kenpä tietää vaikka Sigismund
myös puoltais prinssiä, jos marski kaatuis.
PALO (lyö otsaansa):
Sa haastathan kuin viisas Salomon --
PIRI:
Tää kaikk' on viisautta Ilkan, huomaa,
ja näitä miettii hän, kun yksin on.
PALO:
Mut meille ei hän tuumiansa kerro --
PIRI:
Ei meille, mutta Kontsahalle kertoo --
ja hän sen mulle haastoi.
(Lyö Penttiä olalle).
Perttu hoi,
jos Pouttu Turkuun toisi Aksel Kurjen
ja me taas prinssi Kustaan, häh,
ois uljasta, jos johtais meitä prinssi!
PALO:
Niin, hän on poika Eerik kuninkaan!
PIRI:
Ja nousis ruhtinaaksi meidän kautta...
PALO (nauraa):
Ja me taas hänen kautta ... niinkö meinaat!
PIRI:
Ja mont' on aateloitu moukkaa ennen:
on Kirves, Hevonpää ja Karpalainen
jo kilven saaneet -- miks' ei pohjalaiset
siis kelpais heidän rinnallensa, häh?
PALO:
Ja leirivapaus meillä onkin jo --
(Ylvästellen).
ma knaappi-kilven kyllä osaan kantaa.
PIRI:
Kun vain et jois, sä ruoja, tuolla lailla!
PALO:
Ka, herrathan ne juuri juovat, Perttu!
Mut Herran kuolema, vain röökinöitä
kai sinä sitten naurattaisit, häh!
(lyö polveensa).
Ois hempukkata kullan kiiltävää
kai hauska polvellansa kiikutella!
(Maunu tulee rakennuksesta vasemmalla).
PIRI:
Suus kiinni, lurjus, tuolla saapuu Mauno --
ei sanaa hälle tästä.
PALO (hiljaa):
Näitä siis
ei Ilkka keksinyt, vaan sinä.
PIRI:
Vait!
MAUNU (lähestyen):
Kas, täällä värjytte te pakkasessa
ja riitelette lämpimiksi vai? --
PIRI (äreästi):
Tuo Palon Perttuhan se aina alkaa
ja nurkuu, kun ei kylläkseen saa juoda --
ja sitä juutast' aina janottaa!
PALO (samoin):
Mut minkäs lemmon sille minä mahdan --
jos en ma juoda saa, niin palaa suolet
tai tulen hulluks -- kumpaakaan en tahdo.
MAUNU:
Mut katsos Ilkkaa, Perttu, hän ei juo --
PALO:
Lie hällä sisälmykset toisellaiset
kuin sotilaillaan, siks' ei ymmärtäne
enemmän meitä hän kuin häntä me.
MAUNU:
Mut juoppoja ja ryöväreit' ei kärsi,
ken aikoo huojennusta _kaikille_.
PALO:
Ken miettii kaikkia, ei omiansa,
on mielest' omiensa hourupäinen.
MAUNU (hämmästyen):
Vai niinkö aattelette myöskin te?
PALO:
En juuri minä, mutta kaikki muut;
ma tyydyn siihen, jos ma juoda saan,
kun janottaa, ja Pirin Pentti tuossa
(nauraa) ei muuta tahdo, kun saa rakastella!
PIRI (äreästi):
Sa pidä suusi, vanha juorukello!
PALO (jatkaen vakavasti):
Mut toiset herrain tahtoo tavaroita,
ei muille suinkaan, ei, vaan itsellensä.
Kun heitä herrat ryösti, omat vain
he ottaa jälleen ryöstäessään näitä.
Kas, semmoisiksi käyvät ihmiset!
MAUNU:
Mut niin ei tuuma alkuansa ollut!
PALO:
Sen piru tiennee, mitä kukin mietti,
kun tarttui nuijahansa; useimmat
kai miettivät jo silloin tällä lailla:
jos herrat itse köyhiks tehtäisiin,
niin totta huomaisivat, lempo vie,
se miltä tuntuu, kun on nälkä e'essä
ja aitat, leipäorret tyhjäks viety.
Niin mietti kaikki, myönsi Ilkkakin,
kun Kontsahassa retki harkittiin.
MAUNU (syrjään):
Niin, hän on, Herra nähköön, oikeassa!
PALO:
Sa lausu suoraan: näinkö mietittiin?
MAUNU:
Kai lienee ollut sellaisetkin tuumat --
mut retken määrä oli nostaa kaikki
ja kansa Flemingistä vapauttaa
ja marski vangiks ottaa herttualle --
niin on sit' tarkoittanut Jaakko Ilkka
ja siihen häll' on järkkymätön usko.
PIRI:
Niin, se on Ilkan usko.
PALO:
Totta kyllä,
on suuret tuumat hällä retken suhteen,
kun prinssi Kustaankin hän mukaan tahtois --
MAUNU (syrjään):
Hän tietää senkin! (ääneen) Sillä tahtois Ilkka
vain marskin säikähyttää, muuta ei.
PALO:
Vai muuta ei, mut se on tuhmaa silloin:
jos marski lyödään ja jos löytyy prinssi,
hän olkoon ylimmäinen päällikkömme --
näät hän on poika Eerik kuninkaan
ja häll' on oikeus Ruotsin kruunuhunkin.
MAUNU:
Mut näin me noustais vastaan herttuaa,
ja häntä puolustaa me vannottiin!
PALO:
Niin vannottiin, vaan meille palkaksemme,
jos marskista me vapautamme maan.
voi herttu Kaarle antaa oman herran
ja meidän mieleisen kuin prinssi Kustaa.
Mut siks on ryöstettävät rikkahat
ja mahtavat ja aateliset kaikki,
kun kansanmiehiä he vastustaa.
MAUNU;
Mut ryöstöä ei Ilkka salli, ei,
näät prinssi Kustaa pääksi ryöstöjoukon
ei tieten suostuis. Häll' on mieli hellä
ja ruttona hän kammoo riitaakin.
PALO:
Mut jos ei ryöstää saa, niin raukee retki,
ja joukot luopuu, jättää päällikkönsä. --
MAUNO:
Ma sitä pelkään ... viekas Kettunen
se heitä johtaa. Kontsas epäilee,
ett' on hän marskin miehiä ja tänne
on tullut syttämään vain sekaannusta.
PIRI:
Hm, mahdollista, ruotsalaisten kanssa
hän paljo ollut on ja kielen taitaa --
myös salaa kirjoittaa hän kaikenlaista.
PALO:
Kun vain ei kirjoitelle Flemingille?
(Torven ääni kuuluu perältä. Piri ja Palo hypähtävät ylös).
PIRI:
Ken saapuu siellä! Kuului torven ääni!
(Kuuluu hälinää).
MAUNU:
Ja hälinää ... kuin vain ei etuvahdit
ois marski yllättänyt...
(Taas torven ääni).
PALO:
Merkki tuo
on meidän vartijaimme ... kaksi kertaa,
se tietää ystäviä...?
PIRI:
Mutta keitä?
(Perältä tulee Martti Tommola kahden talonpojan saattamana).
PALO (huutaen vastaan):
Ken saapuu sieltä?
ENS. TALONPOIKA (huutaa):
Viesti anolaisten!
PIRI (nauraen):
Vai Kupittaalle kulkijoilta viesti?
(Viesti tulee yli sillan; hänen saattajansa kääntyvät
takaisin. Vasemmalla olevan talon ovi avautuu ja ulos
tulevat Ilkka sekä Kontsas).
ILKKA (tullen keskemmälle):
Kaks kertaa merkkihän on ystäväin --
Kas, Martti Tommola, no terve, veikko!
Kuink' olet tänne joutunut sa, kerro,
ja kuink' on Poutun laita?
TOMMOLA:
Poutun, niin --
ma saatan teille murhesanoman...
ILKKA (hätkähtäen):
Häh? Onko surman saanut Pentti Pouttu?
KONTSAS:
Tai lyöty joukko teidän?
ILKKA:
Kerro, Martti!
TOMMOLA:
Viel' elää Pouttu --
KONTSAS:
Kiitos Jumalan!
TOMMOLA:
Mut johtamansa joukko ... se on lyöty --
ILKKA:
Siis teihin suostunut ei Aksel Kurki?
TOMMOLA:
Ei suostunut, vaan viestit vangiks otti
ja heiltä tiedot meistä saatuaan
hän yöllä hyökkäs kimppuun huovinensa
ja ennenkuin ma oikein toinnuinkaan
ol' lyöty joukko ... itse pelastuin
ma hämärissä Sonniniemen metsään.
KONTSAS:
Mut entäs Pouttu?
TOMMOLA:
Tiellä kuulla sain,
ett' oli Kurjen luona Pouttu nähty.
ILKKA:
Siis Kurki lopultakin Poutun vei!
TOMMOLA:
Vei Anolaan ja sieltä Turkuun tieten.
ILKKA (synkästi):
Ja siellä vartoo häntä hirsipuu.
TOMMOLA:
Mut kuink' on laita rautalampelaisten?
ILKKA:
Kai Vilpunpoika kohta palajaa
ja tullessansa Hämeen nostattaapi,
ja miehet Sysmän, Jämsän, Kuhmoisten
taas yhtyy heihin siellä Padasjoella.
TOMMOLA:
Ja heitä johtaa?
ILKKA:
Matti Leinonen.
TOMMOLA:
Siis savolainen, lempo heihin luotti!
ILKKA (naurahtaen vasten tahtoansa):
No, hullummin kuin teille nyt on käynyt
ei hälle käydä voi ... ja viesti ties,
ett' ois jo heillä miestä tuhannen.
MAUNU:
On heillä päällikköinä Hulkun Olli
ja Hiisimäeltä kuulu Pekka Holsti.
ILKKA:
Niin, sekin intoamme lisätköön --
ja huomenna se tässä ratkaistaan,
jos me tai marski ottaa Turunlinnan.
TOMMOLA:
Ja miss' on leiri mustan noki-Klaun?
ILKKA (viittaa oikealle):
Jos katsot tästä poikki Pyhäjärven,
näät tulet luikkavaiset pappilasta;
kas, siell' on marskin leiri ... kirkonmäellä.
TOMMOLA:
Vai kirkonmäellä ... niin, ma näen kyllä.
ILKKA (miehiin, kääntyen iloisesti):
Hei, veikot, murheviesti Tommolan
ei meitä painaa saa ... ja muistakaa:
on miesten tarpeetonta tietää tästä --
sen kuulla ehtivät he myöhemmin.
TOMMOLA:
Mut vartijat jo aavistavan näytti --
ILKKA:
Voi helvetti! (kääntyen miehiin) Siis sinne rientäkää
ja toisahalle mielet kääntäkää,
ei siedä kuulla he nyt tappioista --
näät huomispäiväks toivo tarvitaan
ja usko oikeuteen.
(Piri, Palo ja Maunu perälle).
TOMMOLA:
Se onko heillä?
ILKKA:
Ma luotan siihen, että on se heillä.
KONTSAS:
Mut käyhän tupaan, Martti, levon tarvis
on sulla varmaan huomispäivää varten.
ILKKA:
Niin, jos sä tapparahan käydä aiot,
on voimat tarpeen; käykää sisään te,
ma tässä varron, kunnes vahdit saapuu.
TOMMOLA:
En pois ma jäädä ai'o ottelusta,
vaan paras lienee saada virkistystä!
(Menee tupaan. Ilkka kävelee mietteissään edestakaisin).
ILKKA:
No, huomenna se vihdoin ratkaistaan!
KONTSAS:
Jo onkin aika tulla päätökseen.
ILKKA:
Ma järjestystä ylläpitää koitan
ja estää juomasta ja ryöstämästä,
mut sentään kumpaistakin hurjapäät
mun tietämättäni he harjoittavat.
En ehdi kaikkialle minäkään.
KONTSAS:
Vain Herran silmä näkee kaikkialle,
siin' olet oikeassa.
ILKKA:
Tutut miehet
on toki luonani ja teihin luotan.
Jos Pouttu vangittiin, on Vilpunpoika
kai joukkoinensa täällä piankin.
KONTSAS:
Vaan huomenna jos voittaa meidät marski?
ILKKA:
Ei hylkää vanha onni Jaakko Ilkkaa.
Mut miss' on vartijat? ... ma etsin heidät
ja leirin kerran vielä tarkastan.
KONTSAS:
Niin, joka uskoo, sitä auttaa Herra.
(Kontsas menee tupaan. Ilkka lähtee sillan yli perälle,
mutta samassa tulee vasemmalta huononnäköinen talonpoika).
VINIKKA (huutaen Ilkan jälkeen):
Hoi, Jaakko Ilkka, mull' ois kysymistä; --
sa voitkos hetken kuulla siukkaa miestä.
ILKKA (kääntyen takaisin):
Kas, Vinikka, sun onko ruokaa tarvis,
kun noin sa raukealta näytät, häh?
(Palaa etualalle).
VINIKKA:
En jaksa enää, Jaakko, rintaa polttaa
ja tässä näin on niinkuin tyhjä malja
ois sinne upotettu...
ILKKA:
Merkillistä!
Vai tyhjä malja? (naurahtaen) Täytä juutas sitten --
ei tyhjä säkki pysy seisallaan.
VINIKKA:
Niin, sinä naurat, mutta hiisi vie,
myös ruumis mulla on kuin liekiss' oisi,
ja selkäpiitä karmii poltinraudat --
kai tulee huonot ilmat taaskin, Jaakko?
ILKKA (silmäten taivaalle):
On toistaiseksi kirkas taivas vielä.
VINIKKA:
Niin, kirkas on tää kylmä talvi-ilta --
mut huomenna voi olla tuisku jo,
kun luissa, jäsenissä kuumentaa --
ne eivät petä nämä varmat merkit.
ILKKA:
Sit' olen tuntenut jo kolme vuotta,
mut voihkivan et siltä kuullut mun.
VINIKKA:
Sin' olet tahdoltasi luja, Ilkka,
ja enhän vaikerois ma myöskään, en,
joll'ei mun valtais kumma väsymys --
se saattaa kuolemaa mun miettimään.
ILKKA:
On kuolo sodass' aina vahtimassa;
jos sitä peljännet, niin väisty pois!
VINIKKA:
Mut korvissani myöskin siivet huhkaa
ja päätä kiertää niinkuin käärmeet ois.
ILKKA:
Kun väsyttää, niin syö ja yösi makaa --
VINIKKA:
En jaksa seurata ma teitä enää,
vaan kotiin tahdon; lemmon noita tuolla
kai lienee velhonut mun jäsenet.
ILKKA:
Vai on hän täällä taas, se mierolainen!
Jos tauti on, niin on se sallimuksen.
VINIKKA:
Niin, kai se lienee sitten sallimusta, --
(Kynsii korvallistaan).
mut mikäs on se sallimuksen tauti?
ILKKA (nauraa):
Niin, mikä se on, tietköön piru sen,
joll'ei se (raa'asti) vatsa lienee. Syy on sun,
kun sisukses sa turmiolle joit!
VINIKKA:
Vain silloin tällöin pienen humalan,
vain silloin tällöin, Jaakko, sisälmykset
jos lienen turmellut, niin taata voin,
ett' on se syömisestä; Herra tietää,
tok; enemmän ma aina söin kuin join.
ILKKA (naurahtaa):
No, niinpä söit sa sitten tuomios;
mut itsehän sen teit?
VINIKKA (vihastuen):
No, kukas lempo
se sitten syömätönnä olla vois?
ILKKA:
Niin, vastaa siihen, taivaan Herrankin
kun salakähmää syövän kerrotaan.
VINIKKA:
Mut siitä kuolla voi?
ILKKA:
Ja kuolee varmaan --
vain ajankysymys se olla taitaa.
VINIKKA:
Niin kai se lie, mut milloin kuolla täytyy,
jos sen vain tietäis?
ILKKA:
Kuolinhetkes itse
sa tiennet parhaiten ... kun aika täyttyy,
niin rukki seisattuu ja kaikki loppuu.
VINIKKA:
Niin, niin se on ja juuri niin, mut sentään
tok' kotipirttiin kuolen mieluummin;
siis laske matkaan minut, kotiin tahdon.
ILKKA:
Ka, tee kuin tahdot: toinen tielle kaatuu
ja toinen vuoteellensa kylmettyy.
(Kaivaa povitaskustaan paperiliuskan).
Kas tuoss' on suojakirjas, jonka alla
on Kontsahan ja minun puumerkit,
se ota huomaas, jatka matkoasi
ja vaimolleni, jos hän elää vielä,
vie multa tervehdykset; sano vain:
viel' elää meissä usko oikeuteemme!
VINIKKA (ottaa lipun ja tarkastelee sitä):
Vai täm' on suojakirja? ... kiitos, Jaakko,
mut miksi on tää lippu ruotsalainen?
ILKKA:
Se merkitsee, ett' oot sa siukka mies.
Ja nyt on tuossa ties -- ja ruokas kerjää
tai koita syömätt' olla -- hyvästi!
(Kääntyy poispäin).
VINIKKA:
Mut kuules, Jaakko, suo mun varoittaa:
ma paljo murinaa oon kuullut täällä,
kun käyt sä ankaraksi...
ILKKA:
Ryöväreille
ma olen ankara ... ja yksin tein
se roistojoukko joutais seuraksesi.
VINIKKA:
Vois silloin pieneks käydä oma seuras,
kun julmaks, ylpeäks ja ankaraksi
he sua sallii: "leiriin herrojen
jo Ilkka siirtyy, kun ei ryöstää anna,
ja sit' ei tehdä anna siksi hän,
kun itse herraks kerran nousta tahtoo!"
ILKKA (tuijottaa äänetönnä Vinikkaan, kunnes lausuu):
Häh, perkelekö kurjan ramman haahmoss'
on tullut kiusaamahan miestä, jonka
elämä haudan partahalle saakka
vain tähtää oikeutta? Kurjempaa
en ivaa kuullut vielä konsanaan
kuin kuulen nyt, kun kuolevainen raukka
mun sättii siitä, etten ryöstää anna
ja tehdä maailmata kurjemmaksi?
Minäkö herraks pyrin, minä, minä, minä,
jok' uhrasin jo kaikki päällä maan,
ett' omatunto vain ja sielu jäi.
VINIKKA:
Ne omattunnotkin on monenlaiset!
ILKKA:
Ne juuri monenlaiset ovatkin
ja juuri siks on oikeus pyhä, siksi
ei herkin vaaka ole kyllin herkkä.
Mut minä uskon, uskon oikeuteen,
ja joll'ei päälläs häilyis kuolon miekka
ja täyttymässä elon mittas ois,
niin tuolle paikalles ma herjauksistas
sun lävistäisin niinkuin korpikonnan.
VINIKKA:
Niin, kaikki uhrasit, mut henkes säästit!
ILKKA (ärjästen):
Pois väisty rietas ruoja silmistäni,
vai kadehditkos multa elämääkin?
Sen toistaiseksi säästi taivaan Herra,
mun halvan kautta joka työnsä täyttää.
VINIKKA (syrjään):
Jumalan kiitos, häll' on usko vielä --
se minulta jo ammoin mennyt on!
(ääneen). Siis kotiin lähden, viestit sulta vien;
mut muista, Jaakko, vehkeet ympärilläs
sun vaanii henkeäs!
ILKKA:
Sa korjaa luus --
VINIKKA:
Sen kohta teenkin, mutta joukossas
on Savon miehet ynnä hämäläiset
jo riitaa tehneet meikäläisten kanssa;
jos sun he pettää, mennä henkes voi!
ILKKA:
Jos menee henki, menköön tanterella!
VINIKKA:
Kun henkes antanet, on mittas täys --
ja silloin uskoo sinuun kansa jälleen.
(Lähenevää laulun loilotusta).
ILKKA:
Taas juomaretkiltänsä palaa roistot?
VINIKKA:
Se pilkkalaulu Jaakko Ilkast' on --
ILKKA:
Minusta pilkkalaulu?
VINIKKA:
Sinusta, niin...
ja vasta tehty täällä Nokialla,
Nyt ollaan Nokialla, Ilkan Jaakko.
(Ilkka, on vaiti. Laulun sanat kuuluvat jo selvään):
"Ilkka ilkeä isäntä,
pääkero, sininen lakki,
ei konna tapella tainnut
eikä sammakko sotia,
että joi joka kylässä,
joka knaapin kartanossa".
ILKKA (kuin itsekseen):
Ja mua tarkoittaa tuo renkutus?
VINIKKA:
Sinua, Ilkka; semmoinen on joukkos!
ILKKA (ei vastaa mitään, seisoo mietteissään).
VINIKKA:
Huh, kuin on kylmä tämä talvi-ilta --
(Ilkka seisoo yhä tuijottaen eteensä).
Nyt on jo myöhä, hyväst', Ilkan Jaakko!
(Lähtee verkalleen perälle. Seisahtuu sillalle).
Hän onko hullu vaiko vanha kettu?
mut jompikumpi kumminkin hän on.
(Poistuu. Loilotusta. Sitten äänettömyys).
ILKKA (yksin):
Niin, hälle myöhä ... mulle selvä päivä,
mut talvi kylmä meille molemmille,
"Nyt ollaan Nokialla, Ilkan Jaakko",
niin sanoi hän -- ja mua pilkkalaulu
siis tarkoittaa.
Vai korpisammakko
ja pelkuri ma heistä olen siis?
Mut huomenna he nähdä saavat, ken --
Tai ei ... me ollaan Nokialla ... musta seinä,
johonka toisten heikkous heijastuu,
se olen minä heille ... minä siis
myös mustaks maalataan ja juomariksi;
ja nää on ystäviä? -- Petä ei
tok' omat kumppalit? Mut kuitenkin,
jos on tää heistä pelkkä ryöstöretki
ja ajan hauskutus, kun mulle se
on pyhä taisto e'estä oikeuden,
niin taivas tietää, kuinka meidän käy?
En tahdo päänä olla ryövärein,
vaan turvaan oikeuden ma kansan tahdon --
siis tietä suoraa käyn mä edelleen
ja usko oikeaan mun johtakoon!
(Oikealta melua, joka nopeasti lähenee ja näyttämölle ryntää
puolikymmentä humalaista talonpoikaa riidellen keskenään.
Yhdellä heistä on kädessä suuri hopeapikari).
No, joko taas on käyty ryöstämässä
ja ohran jyvä luomen alle saatu?
ENS. TALONPOIKA (nikotellen):
Vain pistäydyttiin tuolla Virpelässä...
ILKKA:
Ja mistä on tuo hopeainen malja!
TOINEN TALONPOIKA:
Niin tuoko pikari?... Ka, Virpelästä
ma otin hyllyltä sen lähtiessä...
ENS. TALONPOIKA:
Ei, se on valhe ... ihan ilmivalhe,
minähän kaapista sen tempasin!
KOLMAS TALONPOIKA:
Hän valhettelee viinapäissään, Ilkka,
tuon maljan minä löysin, vaikka hän
sen multa ryösti ... tiellä tullessamme...
ILKKA:
Se anna tänne, että nähdä saan (ottaa pikarin),
siis kenen on tää hopeainen malja?
ENS. TALONPOIKA:
No, se on minun!
TOINEN TALONPOIKA:
Ei, vaan minun!
KOLMAS TALONPOIKA:
Eipäs,
kun minä seinän luota löysin sen!
NELJÄS TALONPOIKA:
Siis on se yhteinen ... ja meille kuuluu.
ILKKA:
Vait, sinä siellä!... Meille ei se kuulu,
kun ryöstön kieltänyt mä jyrkäst' olen --
vaan on se saatettava sille jälleen,
jolt' oot sen ottanut ... se hänen on.
KOLMAS TALONPOIKA:
Mut hän on kuollut taikka pakosalla --
se talo vallan oli isännättä.
ILKKA:
Ja kenen luvalla te uskalsitte?
ENS. TALONPOIKA:
On sodan oikeus aina väkivalta --
ja jok' ei ottaa tohdi, ilman jää.
ILKKA:
Vai niin sa mielit, kun me oikeutta
on juuri lähdettykin hankkimaan.
Siis näät sa nyt: voi joskus niinkin käydä,
ett' Ottaja se juuri ilman jää! (menee sillalle päin).
Tää malja omaisuutt' on ryöstettyä,
siis ei se meille kuulu kellenkään,
mut kosk' on kuollut se, jonk' on se oma
ja sit' ei hälle toimittaa voi jälleen,
niin tuolla huiman kosken kurimosta
sen onkikoon, ken teistä ahnain on.
(Heittää maljan koskeen, kääntyy miehiin jälleen).
Kas, niin käy sille, joka toisen omaan
kätensä kurkottaa ... se muistakaa,
te, jotka vastoin kovaa kieltoani
vain ryöväätte ja juotte, mellastatte
ja pilkkalaulujanne loilotatte.
Nyt menkää, minne haluatte, miehet,
ma etsin tänne leirin vartijat.
(Menee sillan yli perälle. Miehet jäävät ällistyneinä paikoilleen,
katsellen ensin poistuvaa Ilkkaa, sitten toisiansa).
ENS. TALONPOIKA (kumppaleihinsa kääntyen):
No, mitäs sanotte nyt, kumppalit?
KOLMAS TALONPOIKA:
Hän käypi kummaksi ja omituiseks
jo Ilkkaparka; kuka maljan kalliin
voi tuolla lailla kosken kuohuun heittää,
on minun mielestäni hourupäinen.
ENS. TALONPOIKA (toiselle talonpojalle):
Vaan kukas perhana sun käskikin
sen hälle antaa! Se on oma syys.
TOINEN TALONPOIKA (kynsii korvallistaan):
Ka, enhän lempoa mä sentään luullut
noin tuittupääksi enkä kiukkuiseksi!
KETTUNEN (tulee oikealta):
No, mitäs miehet täällä miettii, häh?
(Miehet ovat nolostuksesta hetken äänettöminä).
ENS. TALONPOIKA:
Tuo Ilkka lempohan se kepposet
sai meille tehdä...
TOINEN TALONPOIKA:
Maljan hopeaisen,
jonk' otin saalihiksi Virpelästä,
hän viskas tuonne kosken kurimoon.
KETTUNEN:
Ja miksi viskas?
KOLMAS TALONPOIKA:
Ryöstää ei hän meidän
nyt muka salli enää.
KETTUNEN (nauraa):
Pyhimys!
Ei sallis meidän ryöstää, vaikka toiset
on tavaroita koonneet kuormat täyteen!
TOINEN TALONPOIKA:
Ja lisäks haukkui meitä juomareiksi --
KETTUNEN (kuten äsken):
Vaikk' omat kumppalinsa juuri juovat --
se Palokaan ei selvää päivää nää!
ENS. TALONPOIKA:
Niin, se on totta ... omiaan hän puoltaa,
vaan meille kohta syytää kiukkuansa
kuin oltaisiin me huonommat kuin toiset.
KETTUNEN:
Me savolaiset, niin, -- on vanha juttu,
ett'eivät rinnallensa päästäis meitä
ne Pohjan miehet...
KOLMAS TALONPOIKA:
Eikä meitä liioin --
ja vaikk' on asiamme yhteinen
ja Hämeen herroja he ryöstää täällä,
niin meille sittenkin vain kopeillaan.
KETTUNEN:
En tiedä kopeilleeko täällä muutkin,
mut Ilkka sortaa meitä.
ENS. TALONPOIKA:
Kontsas myös
ja Pirit, Palot, Maunohuovikin,
jok' onkin vävypoika Ilkan, tieten
käy heidän asioita.
TOINEN TALONPOIKA:
Piru vie,
kun ollenkaan me heihin yhdyttiin!
ENS. TALONPOIKA:
Ois itsekin me aatelista täällä
kai loppu tehty... Hämeen kartanot
ois itse puhdistettu...
KETTUNEN:
Oikein haastat...
ja Pohjan miehetkin jo keskenään
on kinaan joutuneet ja Ilkkaa sättii --
ENS. TALONPOIKA:
Vai Pohjan miehetkin? Ja mistä syystä!
KETTUNEN:
Sen lempo tietää, kai jo epäilee
he retkeänsä itsekin ja katuu,
ett' ollenkaan he rajoiltansa loittos.
ENS. TALONPOIKA:
Vai katuvat jo hekin?...
KETTUNEN:
Katuvat --
kun vangit kertoi heille äskettäin,
ett' tykit huomenna jo Nokialle
saa avuks ratsuväelle Noki-Klaus,
niin silloin mietteihin jo miehet vaipui.
TOINEN TALONPOIKA:
Vai tykitkin saa meitä vastaan marski --
mut siihen leikkiin vain en lähde minä.
KETTUNEN:
Ken hyötymättä hengenvaaraan käy,
on pähkähullu. Itse toimikaamme,
niin itse hyödyn saamme, (syrjään) Minä jaan --
(Ilkka näkyy perällä Palon, Pirin ja Maunun seurassa).
Vait! Tuolla tullaan. Kuules, Kukkonen,
mist' otit maljan, jonka koskeen tuonne
juur' Ilkka viskas?
TOINEN TALONPOIKA:
Tuolta Virpelästä.
KETTUNEN:
Se hyvä, Puhevuoro mulle suokaa --
(itsekseen) hän siksi saatava on täältä pois,
kun saapuu marskin rauhanairueet.
(Ilkka seuralaisineen tulee etualalle. Kontsas samassa tuvasta).
ILKKA (kumppaneilleen):
Kas niin, kun vahtivaihto yöks' on tehty
ja etuvartijat on paikoillansa,
niin levätkäämme aamunkoittoon asti!
Mut humalasta taikka räyhinästä
ken yöllä tavataan, hän varokoon,
ett'ei hän kaulahans' saa hirttonuoraa.
(Tyytymättömyyttä miesten kesken).
Häh, mitä murisette siellä, miehet?
Ett' olen liiaks ankarako teille?
Mut huomispäivä hengentärkki on:
se juuri ratkaisee, jos ensi vuonna
me viljan pelloiltamme puida saamme
tai Turun kuoppatornin kammioissa
kuin kurjet kuollaan nälkäkuolon kautta;
se ratkaisee, jos oikeus elää maassa
ja talonpoika turvaa nauttii lain
tai jos hän onkin luontokappaleita
ja leikkikalu kuulun Noki-Klaun.
KETTUNEN (astuen teeskentelevästi esille):
Niin, huomispäivä kai sen ratkaisee,
jos elää laki taikka ryöstövalta;
mut ehkä oikeutta jo tänäänkin
sun kauttas saada voisi syyttömät?
ILKKA:
Sit' ovat multa aina saaneet he --
siis kelle teistä väärin tehty on?
KETTUNEN:
Kas, tuolla tullessani vastakkain
sai äsken Virpeläinen vaikeroiden,
ett' ovat rosvot vieneet maljan hältä,
niin, hopeaisen, kalliin maljan.
ILKKA (ymmällä):
Häh?
Ja kuka vaikeroi?
KETTUNEN:
Ka, Virpeläinen,
se sama, jolt' on malja varastettu.
ILKKA (kääntyen toisiin):
Ei, hän on kuollut!
KETTUNEN:
Kuka?
ILKKA:
Virpeläinen.
KETTUNEN:
Ei suinkaan kuollut vaikeroi ja noidu
ja tämä kiros, että seinät kaikui.
ILKKA (miehille):
Mut joku teistä hänet kuolleeks väitti?
ENS. TALONPOIKA:
Ka, lempo tietköön enää mistään mitään,
jos haudastansa noussee kuolleetkin; --
mut renki kertoi niin ja autio
ja tyhjä tullessamme oli pirtti
ja kun ei nähty, kuultu isäntää,
niin...
ILKKA (kiivaasti):
-- -- sinä hengen hältä valhettelit
ja tekoon tuonoiseen sait minut sillä!
Ma oonkos pääksi pantu ryövärein
ja avosuiden, valhekielisten,
jotk' erota ei oikeasta väärää?
Ja kaltaiseksenneko minutkin
te tässä tekisitte? piru vie,
näin joudunhan ma ryöväriksi itse!
Mut sitä mainetta en tahdo ma,
vaan välin suoraks kanssa Virpeläisen
viel' ennen aamua ma tahdon laittaa.
KETTUNEN:
Ja miks' ei kohta, että tyyntyy hän.
ILKKA:
Mut jos on matka sinne pitkäkin?
KETTUNEN:
Se näkyy tästä ... tuolla vaaran alla --
ja Mauno kyllä sinne tietää tien.
ILKKA:
Se lienee selvintä ... siis, Kontsas veikko
ja sinä Mauno, tulkaa ... pian jälleen
me palajamme ... väärytt' en ma kärsi.
(Ilkka, Kontsas ja Maunu menevät oikealle).
KETTUNEN (hetken vaitiolon jälkeen):
No, miehet, tuommoinenko omatunto
se sodat johtaa? Tuolla tuittupää
hän rientää jo ... ja mua kohta uskoi
ja öiseen aikaan läksi leiriltänsä --
hän onko mielestänne täysipäinen?
TOINEN TALONPOIKA:
Vaan mitä hemmettiä? Kettunen,
sinähän valhettelit hälle, kelmi;
nääs Virpeläinen sittenkin on kuollut.
KETTUNEN (nauraen):
Niin teinkin ... teille tahdoin näyttää vain.
ett' on jo aika meidän järkiin tulla
ja päättää: käymmekö me kuolemaan
tuon houkan jäljessä vai pystyn teemme
ja kotipelloillemme palajamme --
nääs eihän meille enemp' entistään
lie kuormaa lisännytkään Noki-Klaus?
ENS. TALONPOIKA:
No, onhan sekin totta, mutta näinkös
se sitten Ilkka yksin jätettäis?
TOINEN TALONPOIKA (Pirin ja Palon puoleen kääntyen):
Ja mik' on teidän mieli Ilkkaisesta?
PALO:
Hm, hän on kumppali ja päällikköni.
TOINEN TALONPOIKA:
Mut onhan teistäkin hän kummallinen?
PALO:
Ei sotaa tällä lailla ennen käyty.
KETTUNEN:
Ja entäs Piri?
PIRI:
Kumppali on Ilkka.
KETTUNEN:
Niin on, mut päällikkönä minkälainen?
PIRI:
Ma sanon niinkuin Palon Perttukin,
ei sotaa ennen tällä lailla käyty.
KETTUNEN:
Siis tätä sotaa mieluisampi teistä
on sovinto, vaikk' ois se laihakin.
(Kimeä vihellys kuuluu).
PALO (hätkähtäen):
Se oli merkki etuvartijoilta!
PIRI:
Ja yksi kerta ... vieraita se tietää.
ENS. TALONPOIKA:
Jos hyökkää salaa niskahamme marski?
KETTUNEN (viekkaasti):
Ss, hiljaa miehet, vangeiltamme tuolla
sain tietää, että rauhaa tarjoo marski.
ENS. TALONPOIKA:
Vai tarjoo marski rauhaa meille?
KETTUNEN:
Tarjoo --
ja airueet kai siellä juuri saapuu;
siks pois ma tahdoin Kontsahan ja Ilkan
ja valhettelin...
PALO (syrjään):
Savon orvaskettu,
kun vain et kerran kävis itse ansaan!
PIRI:
Ptui, lempo, juoniasi, repolainen!
(Knut Kurki ja vouti Abraham Melkiorinpoika muutamain
talonpoikain saattamana näkyvät tulevan perällä).
KETTUNEN:
Kas tuolla saapuukin jo airueet.
TOINEN TALONPOIKA:
Mut jospa Ilkka tänne itse ehtii?
KETTUNEN:
Ei ehdi, ei ... mut jos hän ehtis, silloin
hän laihaa nahkoansa varokoon!
(Airueet seuraajinensa tulevat etualalle).
KNUT KURKI (tervehtäen):
Jumalan rauhaa teille meidän kautta
Klaus Fleming, Suomen käskijä ja marski,
nyt toivottaa ja tätä veljessotaa
hän tahtois tau'ottaa, kun viel' on aika...
ma olen Laukon Kurki...
PIRI:
Teit' en tunne.
ABR. MELKIORINPOIKA:
Mut minut, voutisi kai tunnet, Piri?
PIRI:
Niin, Melkersonin tunnen.
PALO:
Minä en,
mut nähnyt kyllä olen -- kumpaisenkin.
KETTUNEN (kielevästi):
Ma, jalot herrat, tunsin kohta teidät;
nää täss' on pohjalaiset, Palo, Piri,
tää Kukkonen taas Hämeen mies ja minä,
min' olen savolainen, Kettunen.
ABR. MELKIORINPOIKA:
Ja miss' on Ilkka sekä Yrjö Kontsas?
KETTUNEN:
Niin, nekö? Mitäs heistä ... heille sattui
juur' asioita tuonne naapuriin.
Mut muuten sota meill' on yhteinen
ja rauhastakin neuvotella tässä
siis voimme ilman heitä. Meitä paitse
ei Ilkka sotaa jatkaa voi ja siksi...
ABR. MELKIORINPOIKA (Kurjelle):
He on siis poissa. Sitä paremp' on
se meidän asialle. Puhukaa!
KURKI (voudille):
Niin, vapaamminhan käypi puhe näin.
(Miehille).
Siis: marski Fleming tähän veljessotaan
on kyllästynyt, rauhaa tarjoo teille
ja linnaleiristä ja veroistanne
hän teitä armahtaa ... muut riidat kaikki
jää ratkaistavaks itse kuninkaan,
kun keväämmällä Ruotsiin saapuu hän,
jos --
PIRI:
Linnaleiristä hän vapauttaa
ei meitä voi, kun ennestänsä vapaa
on siitä Pohjanmaa.
KURKI:
Ja verot uudet
hän antaa anteeks teille.
PALO:
Laittomat
ne ovat olleetkin jo alkuansa.
ABR. MELKIORINPOIKA:
Te elkää turhaa ylvästelkö, miehet,
vaan harkitkaa ja kotiin kääntykää,
kun rauhaa tarjoo teille riikin marski,
jonk' onpi sotajoukot valtakunnan
ja puolellansa itse Sigismund.
PIRI:
Niin, häll' on sotajoukot, meillä kansa,
ja kumpi taistelussa vihdoin voittaa,
sit' emme vielä tiedä.
KETTUNEN:
Turhaa kinaa,
kun rauhanehdotkin on kuulematta.
TOISET:
Niin, mitkä ovat sitten marskin ehdot?
KURKI:
Vain päällysmiehet Ilkkaisen ja Kontsaan
nyt vaatii armoillensa marski Fleming,
ett' tehdä heille saa hän kuinka tahtoo.
KETTUNEN:
Vai Ilkkaisen ja Kontsahan, ei muita?
KURKI:
Ei.
PALO:
Mutta jospa marski hirttää heidät?
KURKI:
Niin, heidän kohtalosta päättää marski,
me emme tiedä.
PIRI:
Kumppali on Ilkka.
ABR. MELKIORINPOIKA:
Nyt itse päättäkäätte, sillan luona
me tuolla vastaustanne vartoamme.
(Loittonevat kosken luo. Talonpojat jäävät etualalle).
KETTUNEN:
No miehet, rauhaako vai sotaa, häh?
TOINEN TALONPOIKA:
Ka, rauhan miehiä kai minä olen.
PALO:
Mut kunniattomain ois tämä työtä.
KETTUNEN:
Se onko työtä kunniattomain,
jos säästää kansaa...
PIRI:
Mutta pettää sen,
jok' uhrais hengen meidän hyväksemme.
PALO:
Niin juuri, Pentti.
KETTUNEN;
Uhratkoon siis sen,
-- nyt juuri siihen onkin tilaisuus --
ja silloin vapahtaa hän meidät täällä
ja pois me päästäisiin. Ma olen valmis.
ENS. TALONPOIKA:
Ja minä myös.
TOINEN TALONPOIKA:
Ja minä.
KOLMAS TALONPOIKA:
Valmis olen.
KETTUNEN:
Mut kuink' on Pirin sekä Palon laita?
PALO (kynsii korvallistaan):
On pirun keksimä tää nahkakauppa:
jos oman pelastaa, niin toisen myy.
KETTUNEN:
Ka, niinhän ain' on tässä maailmassa --
ja ehkä säästää heitä marski Fleming.
PALO:
Mut milläs repolaisen juonin, miehet,
te sitten vangiks ottaisitte heidät?
Ma ainakaan en siinä auta teitä?
PIRI:
En minä myöskään.
KETTUNEN:
Siitä vastaan minä,
kun vain te itse kaupan hyväksytte.
ABR. MELKIORINPOIKA (kääntyen miehiin):
No, miehet, meillä ois jo kiire tielle
ja ratsut vuottaa tuolla metsän luona.
KURKI (samoin sillan luona):
Näin ajan kääntehessä muistakaa:
on talot autiot...
PALO:
Se multa paloi.
KURKI:
Ja lapset, vaimot vartoo teitä siellä.
PIRI:
Jumalan kiitos, viel' on tyttöjäkin!
KURKI:
Mut päälliköt jos meille luovutatte,
niin ryöstötavaratkin pitää saatte.
KETTUNEN:
Ja sehän tässä tärkeint' onkin, häh?
Me valmiit olemme, mut pohjolaiset...?
PIRI (Palolle):
No, Perttu?
PALO:
Entäs sinä?
PIRI:
Lempo ties,
mut omituiseks on hän käynyt, Ilkka,
ja tämä miestä alkaa kyllästyttää,
kun ryöstö kielletään ja juomat loppuu
ja alkaa pakkasetkin tammikuun.
PALO:
Siis myönnyt?
PIRI (mietittyänsä):
Olkoon menneheksi!
(Kurki ja Abr. Melkiorinpoika tulevat etualalle).
KETTUNEN:
No, nyt me kaikki ollaan yhtä mieltä --
ja marskin ehdot hyväksymme siis.
(Oikealla olevan ulkohuoneen päädyn taa ilmestyy samassa
noita-akka pysähtyen kuulemaan seuraavaa keskustelua).
KURKI:
Ja ennen päivän sarastusta meille
te vangittuna päällikkönne tuotte?
KETTUNEN:
Vain Ilkan sekä Kontsahan, ei muita.
KURKI:
Ne kaksi riittää...
ABR. MELKIORINPOIKA:
Mutta Ilkkaa jos
ei marski saa, niin Kontsast' ei hän huoli --
ja silloin raukeaa myös rauhanehdot.
KETTUNEN y.m.:
Me Ilkasta siis kaikki vastoamme!
ABR. MELKIORINPOIKA:
Ja marskin sana käypi meidän kautta.
KURKI:
Siis Herra uudeks vuodeks rauhan suokoon!
KETTUNEN:
Ja rauha teille myöskin, jalot herrat.
(Kurki ja vouti Melkiorinpoika lähtevät, Kettunen yrittää
heidän jälkeensä, mutta siitä estää häntä):
KURKI (tehden epäävän liikkeen):
Me löydämme jo oppaittakin tien!
(Menevät. Miehet seisovat hetken äänettöminä ja noloina).
PIRI:
No, mitäs sanot tästä sinä, Perttu?
PALO:
Mun on kuin itseni ma myönyt oisin.
PIRI:
Ja minun on kuin ilki-alastonna
ma häpykaakkiin oisin köytettynä --
hyi, helvetti, kun suostuin koko kauppaan!
PALO:
Tuo lemmon Kettunen se viekoitteli...
KETTUNEN (nauraen):
Ja jospa oiskin ... mua kiittäkää,
ett' tulee retkellemme lysti loppu;
mut leirillä on oltta vielä, miehet,
ja tämä kauppa sietää harjakannut.
PALO:
Jos häpeänsä humalaksi jois?
KETTUNEN:
Ja minä laulan Ilkast' uuden laulun.
PIRI:
Sun laulujasi lempo kuunnelkoon!
KETTUNEN:
Ja sitten kerron teille, kuinka me
täss' illan tullen Ilkan nipistämme;
hei veikot, tästä tulee hauska juttu
ja hyvä vanhan vuoden loppupäätös,
kun marski uuden vuoden lahjaks saa
kaks pulskaa pohjolaista! Oltta, veikot!
PALO:
Jos saiskin janohonsa haarikan!
(Lähtevät perälle. Piri jää mietteihinsä
seisomaan. Palo huomaa sen).
Hoi, Piri veikko, heitä hiiteen huolet,
vai tyttöjenkö luhdit päässsäs pyörii?
PIRI:
Suus kiinni, juopporatti!
PALO:
Naisten narri!
Mut tule pois sa täältä pakkasesta.
(Menevät kaulatusten leirille; Palo laulaa:
"Kyröst' oli poikaa kymmenen" j.n.e.)
Noita (tulee piilostansa varovasti esille):
Tuo paksu herra oli Melkerson,
se "maitoherra", Puolan puolikkaita,
ja toinen Kurki, Laukon herra Knut!
Vai ennen uuden päivän sarastusta
ois Klaulle saatettava "Iliken" --
ne herrat kutsuu häntä niin -- ja Kontsas!
Mut siitä kirnusta ei tullut voita,
sen takaa korpolaisten vanha noita.
Huh! paljo näin jo, paljo kuulinkin,
mut moista nahkakauppaa viel' en kuullut,
kun Nokialla päivää vartoessaan
nää roistot kumppaninsa tässä möis,
Ptui, oli häpy sentään sillä, ken
kuin kaakin-puuhun sanoi joutuneensa.
Mut Ilkan Jaakkoa te ette saa,
vaikk' kaikki Savon ketut johtais teitä,
sen takaa naaras-ilves Laihialta.
(Menee tanhualle ja katsahtaa sinne).
Niin, siellä rauskuttaapi yksikseen
se ylöjärveläinen Ilkan tamma
ja sillä juuri karkkuun täytyy Jaakon --
hän osaa ratsastaa kuin pohjalainen!
Mut joku tulee ... piiloon hetkeks taas.
(Vetäytyy nurkan taakse. Oikealta tulevat
Ilkka, Kontsas ja Maunu).
ILKKA (tulee tuikeana):
Se kunniaton konna valhetteli,
ett' elää Virpeläinen...
KONTSAS:
Piikatyttö
ei mitään varmaa tiennyt, isäntänsä
vain metsään taikka koskeen menneen luuli.
ILKKA:
Se miehen viisaankin saa suunniltaan,
kun kaikki ympärillä valhettelee.
Ken tietää enää, kuka kuollut on
ja kuka elää...
KONTSAS:
Syy on Kettusen.
NOITA (astuen esille):
Ja minä elän vielä, se on varma,
ja minä mieleiseni varjelen.
ILKKA:
Vai täällä hiivit taas, sa vanha noita,
ja raajaruhjoiks multa miehet noidut.
NOITA (silmää iskien);
Niin, minähän ne noidannuolet ammun --
ja minun nuolet sattuu aina kohti.
ILKKA (naurahtaen):
Sun myrkkytaikoihis en usko enää,
kun tuonoin taikomasi puukkokin
Keijärven kievarissa taittui multa.
NOITA (viekkaasti):
Ka, jos et sinä usko, uskoo muut --
ja (hiljaa) jonkunhan on kannettava syy,
kun syyttä kuolema ei tulla saisi.
ILKKA:
Siks saatkin vapahasti tulla, mennä.
KONTSAS:
Mut minä pelkään tuota noitaruojaa,
hän miehissämme uskon lamauttaapi
ja kun on usko mennyt, menee tarmo.
Ma hänet karkoittaisin täältä pois.
MAUNU:
Niin, menköön marskin luokse elkinensä.
ILKKA:
Hän raukan roviolla poltattais!
KONTSAS:
Niin, siten on jo tuhansille tehty.
NOITA:
Ma olen käynyt luona marskinkin,
hän ennen ruoski meitä, nyt hän pelkää.
ILKKA (nauraen):
Siis koita karkkuun häntä säikyttää!
NOITA:
En sitä voi, mut sua auttaa voin.
ILKKA:
Ja millä lailla, sinä viirunaama?
NOITA:
Sun pelastinhan kerran Turun luona?
KONTSAS:
Niin, sen hän teki --
NOITA:
Sitten Kontsahassa,
kun vouti saapui, tein sen toisen kerran.
ILKKA:
Häh?
NOITA:
Mua saattaessaan Kyrön poikki
toi poikas lautan, jolla pelastuit.
ILKKA:
Vai niin -- ja nytkös tulit palkoillesi?
NOITA:
Ma tyydyn siihen, minkä vannoit silloin
ja vielä kerran nahkas pelastan.
ILKKA:
Vai vielä kerran? ... mutta muista, akka,
tää nahka onkin kalliin otuksen.
NOITA:
Ja kallihista sitä kaupitaankin --
ILKKA:
Vai minun tietämättä kaupat tehdään?
NOITA:
Niin.
ILKKA:
Mik' on hinta vanhan kontion?
NOITA:
Vain tuhat päätä sekä verot maan.
ILKKA:
Tuo kuuluu joltakin... Ja ostaja?
NOITA:
On Noki-Klaus -- (kuuluu leiriltä pilkkalaulua Ilkasta).
ja tuoll' on kauppiaat;
mut tästä järvelle jos katsees luot,
näät tähtein tuikkehessa ratsujoukon,
jok' kohti pappilata kiidättää. --
ILKKA (katsoo sinnepäin):
No niin -- ja sitten?
NOITA:
Heidän joukossansa
on Laukon Kurki sekä Melkerson.
KONTSAS:
Ja täälläkö on käyneet herrat?
NOITA:
On --
ja lähtiessä luvan veivät, että
sais ennen huomispäivää marski teidät.
ILKKA:
Häh, meidät kaikkiko?
NOITA:
Vain sun ja Kontsaan.
KONTSAS:
Siis minutkin!
NOITA:
Mut Ilkkaa jos ei saa,
niin Kontsahasta yksin ei hän huoli.
ILKKA:
Vaan mun jos saa, niin toiset armahtaa
ja verot anteeks antaa --
(Ottaa eukkoa kalvosesta).
semmoinenko
se tehtiin kauppakirja?
NOITA:
Semmoinen.
MAUNU:
Mut sen on tehneet Savon miehet vain
ja hämäläiset, vaan ei pohjalaiset.
KONTSAS:
Niin, tieten Kettunen --
ILKKA:
Se oikein, Maunu,
sit' eivät pohjolaiset tehdä vois!
NOITA (kiihtyen):
Vai eivät voi? mut omin korvin kuulin,
kun Palon Perttu sekä Pirin Pentti
he siihen suostui...
ILKKA (raivostuen):
Vaiti, saatana,
tai tämän valheen hengelläs saat maksaa!
KONTSAS (estellen):
Mut jos hän totta haastaa?
NOITA:
Totta vain --
ja miksi valhettelisin ma teille?
ILKKA:
Se on siis totta?
NOITA:
On.
ILKKA:
Ja juuri he --
mun parhaat ystävät ja kumppalini!
Täm' on jo liian, liian katkeraa --
(Nyyhkii ja pyyhkii hialla silmiänsä).
MAUNU:
Ma olen kuullut heidän nurkuvan,
kun ryöstövapautta sa kiellät heiltä --
mut tätä sentään heist' en uskonut.
NOITA:
Jos vangeiks ette joutua te tahdo,
niin paetkaa, kun aika vielä on,
ja ratsahin jos lähtee, kauvas ehtii
jo ennenkuin on meillä aamupuhde.
KONTSAS:
En lähde minä, vaan jos sallimus
on minut marskin matkaan määrännyt,
niin tyynnä kannan minä kohtaloni.
ILKKA (oikaisten itsensä):
Äsh, mene Herroinesi hiiteen, mies!
Vai vuoksi ryövärein ja pettureinko
ma henken' antaisin, ma, Jaakko Ilkka,
jok' aina tähtäsin vain oikeutta
ja e'estä poljettujen taistelin;
ja vuoksi noiden kiittämättömäin
ja juomarein ja loilottajain tuolla
ma hirsinuoran kaulaan köyttäisinkö?
En, siihen en ma suostu uhallakaan,
vaan ennen pako kanssa häpeän
kuin vankityrmä vuoksi roistojen!
Mun nahkani ei vielä kaupan ole.
KONTSAS:
Siis kotiin käännyt ... meiltä viesti vie,
kai pian toisetkin me tullaan täältä,
(hiljempaa) jos tullaan ollenkaan.
ILKKA:
Niin, kotiin, sanoit,
on sekin katkerata piikkaa vain,
kun huovit senkin multa poltti tuonoin.
NOITA (hätäisesti):
On sulle veistetty jo pirtti uusi
ja siellä asuu vaimos sun ja lapses.
MAUNU:
Siis Kirstikin, vie hälle terveiset --
ILKKA:
Sa jäät siis tänne?
(Perältä ovat leiritulet vähitellen sammuneet.
Lähenevää humua alkaa kuulua).
NOITA (kuunnellen perälle):
Nyt on kiire, Ilkka --
on tamma tanhuassa ... ratsastain
sa vielä vältät vangiks joutumasta; --
ja muistahan ei marski huolikaan.
ILKKA:
Niin, tuolla saapuukin jo roistojoukko;
hyvästi, veljet, kirous pettureille,
mun viime sanani on: kirous noille!
(Syöksee kiiruusti oikealle).
KONTSAS:
Jumala tiesi, kuinka päättyy tää?
MAUNU:
Ma pahinta jo kauvan aavistin,
kun miesten kesken narinaa ma kuulin.
NOITA:
Te tupaan käykää ... olkaa huoletonna,
ma niskoilleni kaiken otan syyn.
KONTSAS:
En tahdo sulle hengenvelkaan jäädä,
vaan sieluni ma Herran huomaan heitän,
kun tästä maata käyn. Siis tule, Mauno!
MAUNU:
Ma tulen kanssas. Käyköön, kuinka käy.
(Menevät vasemmalla olevaan tupaan, jossa
heti sen jälkeen sytytetään valkea).
NOITA (vilkaisee tanhuaan, nauraen hiljaa):
Hän tammoinensa yöhön katos siis
ja ratsain karkaavat' ei kiinni saada.
Täm' oli kolmas kerta ... tällä kertaa
siis itse Kettunenkin peijattiin.
Nyt saatte tulla, varron teitä täällä.
(Öinen hämärä. Ainoastaan muutamia leiritulia perällä.
Kaksi nuorukaista -- nuijat olalla -- tulee perältä,
molemmat hyvällä tuulella).
ENS. NUIJALAINEN (laulaen):
"Ilkka ilkeä isäntä,
pääkero, sininen lakki"...
TOINEN NUIJALAINEN:
Tähänhän se Kettunen käski meidän jäädä vartioimaan, häh?
ENS. NUIJALAINEN (laulaa edelleen):
"että joi joka kylässä,
joka knaapin kartanossa".
TOINEN NUIJALAINEN:
Niin no, se on niitä kurimonsa kuluttajia se Ilkka...
ENS. NUIJALAINEN:
Eikä niitä "Kupittaalle kulkijoita", niinkuin ne anolaiset, hehehee!
TOINEN NUIJALAINEN:
Jotka Turun tuomiokirkolle aikoivat suoristaan, niin...
ENS. NUIJALAINEN:
Niin, pääsiäiseksi Turkuun, helluntaiksi Helsinkiin, hehehee!...
Saakeli, kun tulisi ne kuopiolaiset...
TOINEN NUIJALAINEN:
Niin, kuopiolaiset! ... ei niistä mitään apua ole!...
(Kettunen tulee miesjoukon kanssa perältä, mutta pysäyttää
nämä sillan ta'a ja tulee yksin etualalle päin).
TOINEN NUIJALAINEN:
Mutta tuossahan se on Kettunenkin, lempo vieköön! Senhän ne sanovat
olevan herraspoikia ... papin poikia...
ENS. NUIJALAINEN:
Niinhän ne sanoo...
TOINEN NUIJALAINEN:
Sittenpä minä siltä kyselen vähän ... niitä Hellun-tellun asioita...
Kettunen, hoi!
KETTUNEN (on tullut sillan yli, jonka molemmilla
puolen nuijalaiset ovat):
Hiljaa, miehet, ettei otus karkaa... Tähänkös te jäittekin, vaikka
minä käskin teitä tuonne tanhuan nurkalle ... siitä se menee, jos
mennäkseen...
TOINEN NUIJALAINEN:
Niin, tanhuan nurkallehan se taisi määrä olla ... mutta kuulehan,
Kettunen?
KETTUNEN:
No?
TOINEN NUIJALAINEN:
Pappikos se sinun isäsi oli?
KETTUNEN (viekkaasti):
Ei se pappi alkuaan ollut ... vaan pappihan siitä sitten tuli?...
ENS. NUIJALAINEN:
Niitäkö Rautalammen pappeja? ... hehehee!
TOINEN NUIJALAINEN:
Ja papithan on herroja...
KETTUNEN:
Niinhän ne on ... mutta paikoillesi nyt, mies...
TOINEN NUIJALAINEN (vetää Kettusta syrjemmäs):
Kuulehan!
KETTUNEN:
No?
TOINEN NUIJALAINEN:
Onkos sinua oleteltu?...
KETTUNEN:
Mitä hemmettiä sinä?...
ENS. NUIJALAINEN (vetää Kettusta toisaalle, silmää iskien):
Eihän ne ole sisukset palaneet siltäkään Palolta, häh?
KETTUNEN:
Ei se niitä ole minulle näyttänyt, vaan eihän sitä tiedä...
TOINEN NUIJALAINEN (vetää Kettusta taas puoleensa):
Sinua ei siis ole opetettu sinuakaan? ..
KETTUNEN:
Mihinkä opetettu, sinä mullikka!
TOINEN NUIJALAINEN (hämillään):
Vai niin, no, eipähän paljo mihinkään...
ENS. NUIJALAINEN (kuten äsken):
Onkos sillä Pirillä sitten se?...
KETTUNEN:
Mikä se?
TOINEN NUIJALAINEN (itsekseen tuumien):
Sitä on taidettu sittenkin opettaa tuota Kettusta!
ENS. NUIJALAINEN (rykii):
Sepähän se .... (kuiskaa jotakin Kettusen korvaan) ... tauti!
KETTUNEN:
Ahaa, vai se! (viekkaasti) no, sillähän se on.
ENS. NUIJALAINEN (iloisesti):
Mutta minull' ei jumaliste ole mitään, ei mitään! hehee!...
KETTUNEN:
Ka, sen parempi sinulle, senkin sonnivasikka!
TOINEN NUIJALAINEN (kuten äsken):
Vai niin, no ... hyvä on, (lyö polveensa) mutta tuossahan se
on polvi, häh?
KETTUNEN:
Näkyyhän tuo siinäkin yksi olevan...
TOINEN NUIJALAINEN:
Sitähän minäkin ... siinä se on ensimmäinen ja sillä polvella se
tyttö ensin opetetaan ja (lyö toiseen polveensa) tuossa se on
toinen ja sillä se sitten oletetaan, häh?
KETTUNEN (lyöden polviinsa hänkin):
Ja tuoss' on kolmas ja neljäs, joilla sinä viimein opetetaan,
sinä nokkaviisas vekara...
ENS. NUIJALAINEN (itsekseen):
Hevosta tehtiin, mutta härkäpä taisi tullakin!
KETTUNEN:
Mutta nyt mars paikoillenne!
ENS. NUIJALAINEN:
Sekös se Ilkka sitten on isänsä kieltänyt?
KETTUNEN:
Ka, sehän sen on tehnyt ... ja sillähän se nyt on jätettävä
rautamarskin kuranssin ja opetuksen alaiseksi...?
ENS. NUIJALAINEN:
No, nythän minä tämän alan ymmärtää...
KETTUNEN:
Ja seiskää nyt siinä valmiina, että niin pian kuin se yrittää tästä
tuonne tanhuaan tamman selkään, niin... Mutta tunnettekos te sen?
TOINEN NUIJALAINEN:
Vaikka tervapimeässä!
KETTUNEN:
Minä käsken nyt nuo miehet tänne, että yksissä voimin sitten
ajetaan piilostaan se maankulkija, ja kun se sitten ryntää
ulos, niin...
ENS. ja TOINEN NUIJALAINEN (yht'aikaa):
Niin silloin me kuin koirat kimppuun, hehehee!
KETTUNEN:
Niin juuri -- ja sitten ei muuta kuin mies kiinni ja marskin haltuun!
ENS. ja TOINEN NUIJALAINEN:
Hyvä on!
KETTUNEN (sillalta viittoen miehiä tulemaan):
Hoi, miehet, tänne joutukaa, mut hiljaa,
ett'emme säikyttäisi otustamme,
ja yli metsän tuolta aamupäivä
kun alkaa häämöittää, kas silloin, miehet,
me Ilkka sekä Kontsas Klaulle viedään
ja itse tavarain ja kuormain kanssa
taas kotiin palajamme ... rauhan soppeen...
ja koko retki koht' on unta vain.
(Tulee miesten kanssa etualalle).
Mut siellä -- näyttää -- vielä valvotaan.
ENS. TALONPOIKA:
Tai joll'ei palanneetkaan miehet vielä?
TOINEN TALONPOIKA:
Jo aikoja he palas ... sen ma näin...
KETTUNEN:
Mut Palon Perttu missä on ja Piri,
heit' en ma joukossanne täällä nää?
ENS. TALONPOIKA:
Se Palo olikin jo juovuspäissään...
jäi varmaan kumpaisetkin nuotiolle.
KETTUNEN (syrjään):
Sen arvasin! (ääneen) Vai niin, no olkoot siis,
meit' onkin kylläks kahta vastaan ... hiljaa,
nyt seuratkaa ja jos hän ulos ryntää,
niin Ilkka ensimmäiseks silloin kiinni...
NOITA (astuu esille tanhuan takaa):
Ja ketkä täällä sitten vangittaisiin?
KETTUNEN (syrjään):
Tuo ruoja puuttui! (ääneen) Korjaa luusi, velho,
tai köysiin kytketän sun laihan raatos
ja saatan tuomiolle...
NOITA:
Tuomiolle?
niin, tuomiolle tullaan kerran kaikki,
siit' ole varma sinäkin... Vaan nyt
sun aikees tiedän ... ennakolta tiesin
sun hankkimasi riettaan kavalluksen,
jonk' aiotte te tehdä kumppaneille...
KETTUNEN:
Häh, mitä helvettiä sulla täällä
on tekemistä!
NOITA:
Tekemistä, niinkö?
Ma pyydän kettuja ... ja tällä kertaa
sain luullakseni ansaan mustahännän...
ne ovat harvinaisempia, häh?
Vai möit sä Ilkan nahkan Noki-Klaulle
ja luulit itsellesi ohjat saavas
ja kotiis rikkahana pääseväsi?!...
Mut sepäs ilves viel' on ampumatta
ja varo, Kettunen, niin, varo, repolainen,
ett'et sa itse ketunsaksiin käy!
(Miehissä syntyy murinaa).
KETTUNEN (syrjään):
Jokohan petti mun tuo saastahinen?
(ääneen) Jos kavallust' on tehty, tuoss'
(Viittaa noitaan).
on se, jok' onpi syyllinen... Tuo akka kiinni
ja sitten toimeen miehet ... nopeasti!
NOITA:
Niin, koittakaahan köyttää, koittakaahan!
(Ei kukaan liikahda).
Mut kauppas Kurjen sekä voudin kanssa
ma olen tyhjäks tehnyt... Jaakko Ilkkaa
ei käsiins' ainakaan saa Kettunen...
hän otti tamman ... sekä ratsain karkas!
Minust' ei marski huoli kuitenkaan...
KETTUNEN:
Sen oisko keksinyt tuo kalman ruoka?
Hoi, Kukkonen, käy, katso tanhuaan!
(Ens. talonpoika menee. Syrjään):
Jos Ilkka kynsistämme päässyt on,
on kauppa marskin kanssa purkaunut --
ja silloin pelastaukoon se, ken voi!
NOITA:
No, Kettunen, käy tuonne tupaan vain...
ENS. TALONPOIKA (tulee takaisin):
Niin, tanhua on tyhjä ... ratsun jäljet
käy Pyhäjärveen pitkin ojannetta...
(Oikealta taka-alalta leimahtaa äkkiä valtava tulenliekki).
KETTUNEN:
Vaan kuka perkele se leirin polttaa?
ENS. TALONPOIKA (oikealta kurkistellen):
Se vanha lato lieskaa...
TOINEN TALONPOIKA:
Palon ruoja
sen siell' on syttänyt...
KETTUNEN:
Se tästä puuttui --
ja silloin palaa meiltä kuormat siellä
ja kaikki tavaratkin...
NOITA (ilkeästi):
Tavaratkin! (miehille)
No, jokos ymmärrätte ... (miehiä ryntää perälle).
KETTUNEN:
Katson sentään,
jos totta on, ett' Ilkka karkas meiltä.
(Yrittää hyökätä tupaan, mutta samassa
aukeaa ovi ja ulos astuu):
MAUNU:
Häh? Mik' on melu täällä? ... miss' on Ilkka?
Kontsas (ilmestyy ovelle hänkin):
Ja kuka lempo täällä talon polttaa?
(Kuuluu järeitä tykinlaukauksia).
MAUNU, TOMMOLA, KONTSAS ja KETTUNEN (yht'aikaa):
Mut mitä helvettiä!
NOITA (nauraa).
ENS. TALONPOIKA (hyökkää sillalle):
Paetkaa!
On tykit saapuneet ... ja kirkkomäeltä
nyt marski ampuu meitä mörsäreillä!
(Katoaa. Huutoja "paetkaa" ja melua perältä).
KETTUNEN (syrjään):
Siis pettää voutikin, se Puolan hurtta!
NOITA (Kettuselle);
Molemmin puolin kavallusta, kettu! (nauraa ilkeästi).
KETTUNEN (tyrkäten noitaa, että tämä kierähtää tanhuan eteen maahan):
Pois, velho ruoja... Mennyttä on kaikki...
pelastakoon se itsensä, ken voi!
(Ryntää viimeisten miesten kanssa perälle,
jossa hälinää ja melua jatkuu).
MAUNU (kirveen kuistilta temmaten);
Siis muuta ei kuin: kaikki kuormillensa!
TOMMOLA:
Ja näinkö päättyi ilkkalaisten retki?
(Juoksee Maunon jälkeen).
KONTSAS:
Mut kosto tulee ... viel' ei oikeus kuole,
Jumala rankaiseepi petturit!
(Tempaa konttinsa ja juoksee perälle.
Tykinlaukauksia ja tulipalon leimoa).
NOITA (kömpii ylös ähkien ja tuhkien):
Jumala rankaisee? Niin, usko sitä!...
Minulta konnantyössään Kettunen
ois onnistunut ... tein sen Ilkan tähden...
Mut tavarasta, siitä sotaa käydään
niin kauvan kuin vain seisoo maailma!