Nyt vaiti, Ebba; onkos piru itse
sun mieles villinnyt? Vai valapatto
ois marski Fleming e'essä kuninkaansa?
EBBA FLEMING:
Niin, eessä kuninkaan, jok' itse rikkoi
sen valan, jonka säädyille hän antoi --
KLAUS FLEMING:
Sa olet hullu tai --
EBBA FLEMING:
Se onko valhe,
ett' antamansa lupaukset hän rikkoi?
Sa kysy piispaltas, jos epäilet!
KLAUS FLEMING:
Mun kysyä ei keltään ole tarvis --
ja jos se oiskin totta, entäs sitten?
Kuningas maass' on sentään Sigismund
ja minä marski...
EBBA FLEMING:
Mutta Fleming aina
ja Stenbock minä, muista sitä, Klaus!
Juhana kolmas niinkuin Kaarle mulle
on orpanoita ... nuori Kustaa Aadolf
ja poikas Juhana siis serkukset --
ja itse äsken juuri ylpeilit sä,
ett' oisit lanko itse Kustaa Vaasan,
jos eläis vanhus --
KLAUS FLEMING:
Sitä hullumpaa
ois moiset arvottomat vehkeet meille?
EBBA FLEMING:
On Kaarleen valtaherrat suuttuneet;
ja Sturet, Brahet, Leijonhufvudit
ja Sparret myöskin, meidän omaisemme,
ma ehkä puolellemme saada voisin --
ja joll'ei veljes Jochum vainaja
ois halpasyntyisillä naimisillaan
nimeäs tahrannut, niin...
KLAUS FLEMING (polkien jalkaa):
Vaiti, Ebba,
tai kautta taivaan! ... koht' en itse tiedä,
ma mitä teen... Sa herjaat kuningasta
ja haudastansa kaivat kuollehetkin,
ett' oikein pöyristyttää mieltehes!
Niin, Jochum hän nai toisen jalkavaimon --
(Ebba tekee halveksivan liikkeen).
mut tämän naisen luona kuningas
ol' onnen löytänyt ... sä tiedät, Eerik...
EBBA FLEMING (halveksien):
Nuo jutut teidän lempivaimoistanne
ei mua hauskuta... Ne jätä, Klaus!
KLAUS FLEMING (tyyntyen):
No, olkoon sitten, mutta viime kerran:
ei sanaa tästä enää, Ebba Stenbock!
(kävelee ... muuttaen äänensä).
Liet laskenutkin pahaa pilaa mulle?
EBBA FLEMING (pilkallisesti):
Niin, pilaa, niin!
KLAUS FLEMING:
Ja ilman tarkoitusta?
EBBA FLEMING:
Siis en ma mitään tarkoittanut!
KLAUS FLEMING:
Et --
(Pitkä äänettömyys. Ebba on istunut ikkunan luo ja
katselee ulos, marski kävelee edestakaisin permannolla,
kunnes pysähtyy Ebban eteen).
Sa kerroit äsken, että Warsovasta
hän olis karkoitettu -- --
EBBA FLEMING (hajamielisesti)
Kuka sitten?
KLAUS FLEMING:
Ka, kukas muu kuin Juhana.
EBBA FLEMING:
Vai hän? --
niin, viikoks kahdeksaksi karkoitettu
hän maalle on ja luokse Radziwillin.
KLAUS FLEMING:
Häh, luokse Radziwillin? Wilnaan siis!
EBBA FLEMING:
On mahdollista, varmaan muut' en tiedä,
kuin ett' on sukua hän Flemingeille --
(Marski puistaa päätänsä).
niin, Saksan Flemingeille...
KLAUS FLEMING (nauraa):
Miks' ei Turkin?
(Kuin itsekseen).
siis luokse kuulun "mustan Nikolain" --
Vai elää sekin nokiherra vielä.
EBBA FLEMING:
Sa mitä sanoit?
KLAUS FLEMING:
Miksi karkoitettu?
EBBA FLEMING:
Ei kerro siitä Anna Sparren kirje,
mut Bondelta ma tiedustella aion.
KLAUS FLEMING:
Niin, sen voit tehdä. Hm, hm!... Luultavasti
hän jääkin toistaiseksi vieraaksemme?
EBBA FLEMING:
Vain kaksi päivää sanoi viipyvänsä.
KLAUS FLEMING:
Vain kaksi?
EBBA FLEMING:
Päivää, niin, mut mielellänsä
ois kaksi viikkoakin, vaan ei voi.
Hän näyttää viihtyvän ja Kaarinaamme
jo katsoo --
KLAUS FLEMING:
Vait! Ma kuulen askeleita.
Ja muista, Ebba, että seinätkin
voi kuulla silloin, kun ei tarvis ois.
(Pentti Juustenin ääni kuuluu eteisestä. Marski Ebballe).
Tuo kettu puhees äskeisen jos kuuli,
voi olla e'essä meillä mestauspölkky.
EBBA FLEMING:
Ei vaaraa hänestä, nyt on hän varma.
PENTTI SÖYRINGINPOIKA (tulee hyvällä tuulella ovelle):
Ma etsin teitä, marski ... anteeks, rouva,
jos häiritsin ma perhekohtausta --
On tänään puuhaa teillä... Kestit tuolla
mun täytyi jättää...
EBBA FLEMING:
Tänään ette suinkaan
tok' asioissa linnan tänne tulle?
Ne huomiseksi, tänään tanssitaan.
PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Mut ain' ei ruusuisilla, armon rouva --
EBBA FLEMING:
Te mitä tarkoitatte, kunnon Juusten?
PENTTI SÖYRINGINPOIKA (tuttavallisesti):
Ma kuulin kerrottavan ... hm, ma pyydän anteeks,
jos sekaudun ma toisten asioihin,
mut nyt, kun
(Naurahtaa).
tavallaan ma taloon kuulun,
niin ehkä sallitaan...
KLAUS FLEMING (syrjään):
Vai niin, sa kettu!
PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Niin, armon rouva kai sen ymmärtää,
ett' turhat juorut teidän pojastanne -- --
KLAUS FLEMING (tylysti):
Teill' onko marskillenne asiaa?
EBBA FLEMING (syrjään):
Klaus hältä kyllä ottaa juorutaudin.
PENTTI SÖYRINGINPOIKA (nolostuen ja äänensä muuttaen);
On kyllä, marski, juuri kirjan sain,
jonk' Kupittaalla vartijamme sieppas,
kun ohi sieltä aikoi viesti Kaarlen.
(Kaivaa esiin kirjeen ja antaa sen marskille).
KLAUS FLEMING (silmäten kirjettä):
Mut tää on voudillemme Viipuriin?
PENTTI SÖYRINGINPOIKA (suutansa maiskauttaen):
Niin, Wiipuriin ... ja siell' on vouti Creutz.
KLAUS FLEMING (tylysti):
On vouti Creutz, ... mut haltijana Kruus.
PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Kai parast' tietää sentään meidän lie,
mit' aikoo herttuamme ... voihan kirjan
taas sinne toimittaa, jos tahdotaan.
KLAUS FLEMING (tarkastaen Juustenia):
Niin, sen voi kyllä tehdä, Pentti Juusten,
jos vain on lukko meillä aitan suulla?
PENTTI SÖYRINGINPOIKA (taas tuttavallisesti);
No, nyt se on ja oikein varma onkin.
KLAUS FLEMING (katsoo pilkallisesti Juusteniin,
ottaa sitten kirjeen, jonka avaa):
Siis kirjan aukaisemme!
(Katselee sitä ensin vakavasti, sitten hymähdellen,
Juusten lähentelee kurkistelemaan marskin takaa).
Vanhaa, vanhaa
on nuotti herttualla ... poistuvaksi
hän meidät tahtoo ... aikeittensa tiellä
me täällä ollaan ... vallan tiettävästi!
Mut toistaiseksi jäämme sentään tänne
ja hallitsemme ... hm, ei ole uutta...!
PENTTI SÖYRINGINPOIKA;
Ei ole uutta, ei!
KLAUS FLEMING (äkkiä):
Niin mikä sitten?
PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Ma tarkoitan: on tuttu Kaarlen nuotti!
KLAUS FLEMING (silmäten edelleen):
Djaa ... Aksel Kurki astuis sijallemme...
PENTTI SÖYRINGINPOIKA (kuten äsken):
Niin, Kurki, niin, se herra Anolan!
EBBA FLEMING:
Vai Kurki Anolan, se vielä puuttui?
KLAUS FLEMING (silmäillen kirjettä):
Ja Lindöön Stålarm tänne kutsutaan --
PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Vai Stålarm?
KLAUS FLEMING:
Tänne kiiruhtamaan meitä,
ett' antaisimme ryssäin haltuun sen...
EBBA FLEMING:
Ja minkä sitten?
KLAUS FLEMING:
Rakkaan Käkisalmen.
PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Niin, kai se nyt jo heille jättää täytyy
se meidän vanha, rakas Käkisalmi!
KLAUS FLEMING:
Vai niin te arvelette ... täytyy jättää?
Mut sit' en jätä... Stålarm jättäköön, --
(naurahtaa) häll' onkin käsky siihen kuninkaalta!
EBBA FLEMING (iloisesti):
Niin, sit' ei jätetä ... sen tehköön Stålarm!
PENTTI SÖYRINGINPOIKA (maiskauttaen suutaan):
Mut oikeudestaan kiinni pitää ryssä
ja herttua jos ryssää kannattaa --
KLAUS FLEMING:
Niin meillä valmiit ollaan... Horn on lyöty --
PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Niin. Horn on lyöty...
KLAUS FLEMING:
Kurki Anolan
ei tahdottamme uskaltane tulla.
PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Mut entäs Kaarle?
KLAUS FLEMING:
Kaarlen lyömme me
taas laivastolla ... laivat meillä on.
PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Niin, laivat on, mut huonoiks huomattiin
ne Danzigissa, marski muistaa kai?
KLAUS FLEMING (tiuskasten):
Häh? josko muistan? Muistan kyllä, Juusten --
mut meill' on uusia ja uudet kestää.
PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Niin uudet kyllä, mutta vanhat vuotaa --
KLAUS FLEMING (kutea äsken):
Voi vanhat korjata ja, hiisi vie,
työ Pikkalassa vilkkahasti käy.
PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Niin voi, niin voi, mut kaikki maksaa, maksaa...
KLAUS FLEMING:
Ma siitä viis... Se huoli teille kuuluu --
mun tehtävä on maata puolustaa
ja säilyttää se Ruotsin kuninkaalle.
PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Niin, sen ma tiedän, mutta tehtävänne
se liiaks maksaa... Linnan taloudesta
ja kulungeista mun on vastattava.
Tää maa on köyhä...
KLAUS FLEMING:
Turun porvareilta
te verot uudet kantaa voitte, Juusten.
PENTTI SÖYRINGINPOIKA (hieman kiivaasti):
Vai verot uudet Turun porvareilta,
kun entisetkin heill' on maksamatta!
EBBA FLEMING:
Se laiminlyönti syyttää yksin teitä --
he hopeansa meiltä piiloittavat.
KLAUS FLEMING:
Niin, muistanpa kun tuonoin mester Staben
löys Härkäpäältä rahat myllyn alta.
PENTTI SÖYRINGINPOIKA (hölmistyen):
Vai myllyn alta? Mester Staben?
KLAUS FLEMING:
Niin, --
on meidän tohtorilla varma vaisto
ja tarkka silmä kätköt keksimään.
EBBA FLEMING:
Se pitäis tietää linnan isännän,
mut te vain nukutten.
PENTTI SÖYRINGINPOIKA (yrittää kiivastuneena kääntyä Ebban puoleen).
KLAUS FLEMING (keskeyttäen):
Hän riihtä ensin
näät käytti piilonaan, muut tutkittaissa
vei lurjus myllyn alle hopeansa.
PENTTI SÖYRINGINPOIKA (yhä nolostuen):
Vai ensin riihen, sitten myllyn alle?
KLAUS FLEMING:
Siks talot porvarein on tutkittavat
ja joll'et löydä heidän kätköjään,
saat panna omistas (syrjään), sa vanha saita!
PENTTI SÖYRINGINPOIKA (taas tuimistuen):
Ma omistako laivavalmistuksiin?
KLAUS FLEMING (samoin):
Sa täällä kylläks oot jo hyötynyt --
nyt uhrata on vihdoin sunkin vuoros,
kun vaatii uhrin maa ja kuningas.
PENTTI SÖYRINGINPOIKA (yhä tuimemmin):
Vai minä hyötynyt, kun kaikki tietää
mun aikanani linnan hyötyneen!
KLAUS FLEMING (samoin):
Mut sinun myös ... ja kenpä takaa mulle,
ett'et sa säilyys lailla Härkäpään
vain kasaa valtakunnan hopeoita?
PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Ma luulin, että siteet, jotka tuolla (viittaa perälle)
nyt kohta suvut meidän yhdistää,
tok' oisi tyhjäks tehneet moiset syytteet...
EBBA FLEMING (itsekseen):
Ja tuokin pöllö hän nyt kilven kantaa!
KLAUS FLEMING (vihaisesti):
Ne siteet sikseen ... ne on heidän kesken,
mut asioissa maan ja valtakunnan
ei tiedä sellaisista marski Fleming.
PENTTI SÖYRINGINPOIKA (yrittää, keskeyttämään):
KLAUS FLEMING (polkien jalkaa jatkaa):
Ma linnanpäällikkönä, käskijänä
nyt puhun teille. Totta onko se,
ett' tykkimiehiltä ja laivaväeltä
te palkkaa vähennätte; väitetään,
ett' taskuhunne liukuu rahat liiat.
Se onko totta, Juusten, vastatkaa!
PENTTI SÖYRINGINPOIKA (loukkautuen):
Ken moista väittää, valhettelee, konna!
Ja mua syytöksin jos mokomin
vain toiste loukataan. --
KLAUS FLEMING:
Vai niinkö siis?
Te kiellätte ja konnaks teette sen,
ken moista väittää. Hyvä, hyvä, hyvä,
siis kutsutanko tänne syyttäjät?
PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Sen voitte tehdä, heille rangaistusta
ma vaadin ankarimman säännön jälkeen.
KLAUS FLEMING:
Mut tietkää, Juusten, aateliin he kuuluu!
PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
On yhtäkaikki ... aateloitu mies
ma olen myös. Kai jotkut juoppolallit,
joilt' olen lainanpyynnöt kieltänyt,
on käyneet kostoksensa syyttämässä?
EBBA FLEMING (itsekseen):
Kas tuosta huomaa kyllä nousukkaan.
KLAUS FLEMING:
Vai niin sä luulet, vanha kitsuri,
mut jos ma sanon nyt: sun syyttäjäs
on nuori Stålarm sekä Eerik Munck,
sa heidän e'essä uudistatko kieltos
ja väität heidän mulle valhetelleen?
PENTTI SÖYRINGINPOIKA (masentuen):
Vai nuori Stålarm sekä Eerik Munck?
Sit' en ma tiennyt ... enkä uskois myöskään...
KLAUS FLEMING (ärjästen):
Siis valheestako mua syytät vai?
PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
En suinkaan, marski Fleming, en...
KLAUS FLEMING (tuimasti):
Kas niin,
ma kutsutan siis tänne Stålarmin
ja nuoren Munckin, vastaa heidän kuullen!
(Ottaa askeleen perälle).
Hoi, vänrikki!
PIETARI JUUSTEN (ilmestyy ovelle):
Ma varron käskyjänne!
EBBA FLEMING:
Nyt meni kettu omaan paulahansa!
KLAUS FLEMING (käskevästi):
Käy, kutsu tänne vieraskammiosta...
PENTTI SÖYRINGINPOIKA: (taistellen itsensä kanssa ja
pyhkien hikeä otsaltansa):
Mun suokaa muistutella, jalo marski...
vain hiukan aikaa ...
(Marskille hiljaa).
muistaa suvaitkaa:
hän on mun veljenpoika...
KLAUS FLEMING:
Asioissa
en sukusiteitä ma koskaan tunne.
PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Mut sallikaa tok', että poistuu hän
vain hetkeks täältä, että muistuttelen,
jos ehkä joskus...
KLAUS FLEMING (itsekseen):
Syyllinen! sen tiesin,
(Ääneen vänrikille).
Voit ilmoittaa sa säkkisoittajille,
ett' alkaa täällä soihtutanssi kohta,
ja mester Vogelsang hän tulkoon myös!
(Juusten poistuu).
PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Ma kiitän teitä, marski Fleming, tästä!
KLAUS FLEMING (kuivasti):
Ei kestä kiittää. Vuoksi poikani
ma tämän tein, en teidän tähden.
Mut koska siteitä te muistutatte,
ma tahdon tietää, apen minkälaisen
saa nuori Gottschalk, sillä muistakaa:
nimeä Flemingin hän myöskin kantaa.
Mut suoraan, Juusten, ilman koukkuja!
PENTTI SÖYRINGINPOIKA (häpeissään):
No, koska suorin tie lie paras sentään,
niin tunnustan, ett' ehkä olen joskus
ma vähentänyt palkkaa tykkiväeltä.
EBBA FLEMING (syrjään):
Kas, se on kaunis uusi sukulainen!
KLAUS FLEMING:
Sa myönnät siis. Mut myöskin laivaväeltä
sa olet kavaltanut, kuuluu syytös.
PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
En laivaväeltä, en!
KLAUS FLEMING (tuimasti):
Siis kutsutanko
ma tänne syyttäjäs vai?
PENTTI SÖYRINGINPOIKA (yhä masentuen ja hikoillen).
Elkää sentään,
voi olla mahdollista ... maksupäivin
mua usein vaivaa pyörtymys ja silloin
voi kyllä erhettyä; ihminen
ei ole aina yhtäläinen, marski.
KLAUS FLEMING:
Niin, ihminen voi erhettyä kyllä;
mut myöskin jalkaväeltä riistäneen
sun väittävät he päiväpalkkojansa.
PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Vaan ketkä lemmot täällä nuuskii kaikki?
sit' eivät Munck ja Stålarm tietää voi!
KLAUS FLEMING (naurahtaen):
Sa tokkos huomaat, että omat kasvos
ja sanas ilmaisevat ilkityös.
Siis siitä lähtein, kun on avaimet
tään linnan olleet sulle uskottuna,
sa ryöväät noilta, maansa puoltajilta,
joill' onpi palkka kurjan kerjäläisen
ja petät meitä sekä kuningasta?
PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
Ei ole huomanneet he itse lainkaan,
kun aikaan humalan ma maksoin heille.
KLAUS FLEMING (ärjästen ja sylkästen):
Hyi, häpeä jo itseäs ja meitä!
vai käytit hyväkses sa päihtymystä
ja varastit --
(Juusten yrittää vastata).
niin, juuri varastit,
sen teit sa, Juusten, sotilailta mun,
joill' onpi rahaa tuskin vaattehiksi,
sa, rikas knaappi, joka rahas kautta
vast' olet aateloitu; häpeä
ja joudu kirstuillesi, vanha saita.
PENTTI SÖYRINGINPOIKA (kumartaa ja yrittää lähteä):
Ma teen kuin käsketään.
(Kääntyy ovella ja palaa ilkeästi hymyillen).
Mut entäs kirja,
jok' oli Wiipuriin, ken rikkoi sen?
KLAUS FLEMING (vihaisesti ärjästen):
Sen rikoin minä, marski Fleming itse,
jok' olen valtuutettu kuninkaan
ja teen kuin tahdon tässä Suomenmaassa;
on mulla oikeus siihen.
(Ottaa kirjeen pöydältä).
Kirjeet herttuan
käy meidän kautta, säätää valtakirja:
lain kiertelyyn on syypää herttu Kaarle
ja hänen kirjeilleen siis teen ma näin.
(Repii rikki kirjeen ja viskaa paperit lattialle).
Nyt ymmärrätte kai mun, linnanvouti!
PENTTI SÖYRINGINPOIKA (kumartaa nöyrästi):
Ma teen kuin käskee päällikköni mun!
KLAUS FLEMING:
Siis saavat sotilaani täyden palkan?
PENTTI SÖYRINGINPOIKA:
He saavat sen, mun sanani on pantti.
(Tarjoaa kätensä).
EBBA FLEMING (joka on istunut erään ikkunan ääressä
ulos katsoen, kääntyy puolittain):
Kas sepä pantti, sana moisen miehen!
KLAUS FLEMING (ei ole huomaavinaan Juustenin yritystä):
No, siispä tähän jääköön koko juttu,
jok! ei lie mieluisinta kummallenkaan.
Nyt menkää vieraittemme joukkoon te,
ois harmillista, jos he jotain huomais.
(Juusten kumartaa ja lähtee).
Mut muista myös: ei yhtä äyriä
saa huomenlahjanansa tuoda hän,
sun tyttäres, ma pidän huolen heistä.
(Juusten kumartaa ja poistuu verkalleen perälle:
marski kääntyen Ebbaan).
No, kuinkas suoriusin ma mielestäs
tään uuden sukulaisen kanssa, häh?
(Ebba on vaiti).
Hän tuli pöyhkeänä, luuli kai
jo jokin olevansa, mutta nöyrä
ja lauha taas kuin lammas lähtiessään.
EBBA FLEMING:
Niin, kylläks nöyryytit sa vanhaa miestä --
mut uutta ystävää et nyt sa saanut.
KLAUS FLEMING:
Ma häntä käsken, pyytää mun ei tarvis --
ja kautta työnsä on hän hallussani,
tuo vanha kitsuri; mut lempo soi,
ma hänet uhraamahan kyllä saan.
EBBA FLEMING:
Mut ei hän suuria lie ottanut,
kun muutenkin on väellä palkat pienet.
Hän kuuluu sukuun nyt, sit' et voi auttaa,
ja siis ei julkiseksi juttu tulle?
KLAUS FLEMING (naurahtain):
Sa mitä mietitkään ... ma huomenna
jo olen unhottanut kaikki tyyni;
on mulla kylläks muuta miettimistä.
(kävelee edestakaisin).
Hm, samaa väitti hän kuin herttu Kaarle
ja siksi kiivastuin ma; totta on,
ett' tuhansittain maksavat mun joukot
ja paljo kyntää maata rahvas saa
ja moni kauppahaaksi purjeet nostaa,
jos mieli maksaa heidän muonaväelle.
Mut sit' en auttaa voi ma enkä tahdo,
kun semmoinen on käsky kuninkaan,
mun kuninkaan ja herran Sigismundon;
hän hurskaudessaan eessä Jumalansa,
siis siitä vastatkoon; sa tiedät, että
jo kevääks kaikki valmist' olla täytyy,
niin käskee Bonden kautta Sigismund.
EBBA FLEMING (hymyillen):
Niin, Lindorm Bonde ... hän on viisas mies
ja nuorten kanssa viihtyy, näitkös sa
kuink' osaa naurattaa hän naisiakin?
(Marski murahtaa jotakin).
Hän näyttää miellyttävän Kaarinaa --
ei olis hullumpi se naimakauppa!
KLAUS FLEMING (nauraen):
Mun täytyy nauraa sulle, Ebba rouva!
EBBA FLEMING:
Ja miksi nauraa?
KLAUS FLEMING:
Lindorm Bonde nääs
on sotilas ja miettii koroitusta,
ei muuta mitään, Ebba, sen ma arvaan.
EBBA FLEMING:
Niin, koroitusta naimaliiton kautta
kuin kaikki hovinherrat. Kaarin Fleming
on kyllin kaunis...
KLAUS FLEMING (puoleksi ivallisesti):
Peru äidiltänsä!
EBBA FLEMING:
Ja tarpeeks arvokas, vaikk; ois hän kreivi,
ja kyllin nuori sekä vauras myös.
KLAUS FLEMING:
Niin, nuori on hän, liian nuori vielä --
sa, Ebba, naittaisit jo lapsetkin;
nääs hän on lapsi vielä meidän Kaarin.
(Kaarina ilmestyy samassa avoimeksi jääneelle ovelle).
KAARINA (juosten iloisesti ja läähättäen sisään):
Vai minä lapsi? Näytänkös ma siltä?
KLAUS FLEMING:
No, ellet lapsikaan, niin lapsenlainen --
mut terve oot sa, terve, reipas tyttö!
EBBA FLEMING;
Siis päättyi Puolan tanssi?
KAARINA;
Juuri päättyi,
ma tanssin kanssa Lindorm Bonden sen.
EBBA FLEMING (hymyillen):
Hän sua miellyttää?
KAARINA (avomielisesti):
Jos puhun totta,
hän heistä kaikista on ylvähin
ja häll' on herttaisin ja hienoin käytös.
KLAUS FLEMING:
Vai niin, vai niin, nuo Puolan kannusherrat
ne kohta lumoo meidät maalaistollot!
EBBA FLEMING:
Mut hän on todellakin hauska mies!
KAARINA:
Ja taitaa juttuja ... mut onkos totta,
mit' tarinoi hän mulle tanssiessaan?
EBBA FLEMING:
Kai joku hullu hovijuttu taas?
KLAUS FLEMING:
Niin, ne hän tiennee varmemmin kuin me.
EBBA FLEMING:
Mut tämä koski veli Juhanaa.
KLAUS FLEMING:
Ahaa, vai Juhanaa? Noo, ja mitäs ties
siis Juhanasta uutta Lindorm Bonde?
Ett' on hän Warsovasta karkoitettu,
sen tiedämme.
EBBA FLEMING:
Ja luona Radziwillin
saa viettää viikkokautta kahdeksan,
sen myöskin tiedämme.
KAARINA:
Niin, mutta miksi?
KLAUS FLEMING:
No, miksi siis?
KAARINA (nauraen):
Voi, kenpä uskois,
ett' on hän nyt jo Aunen unhottanut?...
EBBA FLEMING:
Ei sanaa siitä enää, Kaarin Fleming?
KAARINA (nauraa):
Mut nyt hän lempii kahta yhtä aikaa.
EBBA FLEMING:
Sa ootkos mieletön?
KLAUS FLEMING:
Vai semmoiset
on hällä juorut ... meidän viestillämme!
KAARINA:
On toisen nimi Olga Urusovska,
jos oikein muistan, nuori hovineiti.
KLAUS FLEMING:
Vai Urusovska?
KAARINA:
Toinen tuttu meille. --