Siinä pitäjässä oli tapana määrättynä sunnuntaina kesällä jäädä
jumalanpalveluksen jälkeen kirkkomäelle, jossa isännät ja palvelijat
toimittivat sopimuksensa ja pestauksensa seuraavaksi palvelusvuodeksi.
Sinne oli rientänyt Elsakin hankkimaan uutta paikkaa ja sinne ajoi
komeilla rattaillansa myös Norolan isäntä. Hänen sivullansa kärryissä
nähtiin Liksin istuvan.
Elsa ei tähän saakka ollut tiennyt mitään siitä, mitä hänestä muualla
puhuttiin. Helppo on arvata hänen hämmästystään kun eräs muija alkoi
kysellä minkä vuoksi hän nyt lähtee Norolasta pois, vaikka on niin kauan
jo ollut isännän morsiamena. Ympärille keräytyi muitakin ja siitä nousi
yleinen keskustelu, jossa toiset nauraa hohottivat, toiset laskivat
pilkkasanoja, muutamat törkeyksiä, harvat jotakin asiaan kuuluvaa.
Likentelihepä Liksikin joukkoa ja alkoi väännellä naamaansa, ikäänkuin
hän tietäisi jotakin erityistä ja tarkempaa nyt puheena olevasta
asiasta. Kun yleensä tiedettiin hänen olevan Norolan isännän hyvän
ystävän, alkoi moni häneltä kysellä syytä Elsan eroamiseen. Liksi ei
tuohon suorastaan mitään vastannut, iskihän vaan silmää, rykäsi jos
tarpeettomasti ja maiskautti huuliansa. Sitä sai tietysti jokainen
ymmärtää mielensä mukaan, ja ettei sitä kukaan hyvältä kannalta
ymmärtänyt, sitä saamme olla varmat.
Elsa itse seisoi väkijoukon keskellä hämillänsä monista kysymyksistä ja
ymmärtämättä mitä kaikki tämä merkitsi, eikä hän ollutkaan halukas asian
oikeata laitaa ilmoittamaan. Liksi, jota useat kysymyksillä kiusasivat,
huusi vihdoin korkealla äänellä:
"No — kun ei Norolan isäntä enään tyttöä tarvinnut, niin hylkäsi hän
hänet — siinä kaikki!" Näin sanoen kohotti hän olkapäitänsä omituisella
tavalla.
"Sen valehtelette!" huusi Elsa, joka oli kuullut sekä kysymykset että
vastauksen.
"Tuossahan tuo tulee isäntä itse, kysykää häneltä", vastasi Liksi
levollisesti.
Erkki lähestyikin siinä väkijoukkoa, vaan ei kukaan uskaltanut häneltä
kysyä. Mutta Liksi astui rohkeasti hänen luoksensa ja puhui tuttavasti:
"Tässä on kansalla paljon tekemistä siitä, minkä vuoksi Elsa lähtee
palveluksestasi pois. Sanovat sinun hyljänneen hänessä morsiamesi".
"Minun morsiameni, mokoma — — — —!"
Erkki käytti lauseessaan niin rumaa sanaa, että maailma musteni Elsan
silmissä, ja hän olisi varmaan kaatunut, jollei joku olisi takaapäin
tarttunut häneen kiinni ja lähtenyt taluttamaan pois nauravan joukon
keskeltä.
Hetkinen tämän jälkeen nähtiin toinen väki-kihermä, jonka keskeltä
kuului melua. Pitäjän nimismies vangitsi siellä Liksin, jota oli monta
kertaa sakoitettu luvattomasta viinan myynnistä, vaan joka ei koskaan
sakkojansa suorittanut, ei rahalla eikä ruumiilla. Nyt saatiin hän
vihdoin aivan sattumalta kiinni ja lain kouriin. Erkki oli myös
vangitsemisessa läsnä ja Liksi rukoili häneltä lainaksi rahaa, jolla
maksaisi sakkonsa, ettei tarvitsisi linnaan mennä, sekä muistutti
samalla kuinka hän aina, viimeksi tänään, on ollut avullisena Erkin
hankkeissa. Mutta Erkki vastasi tylysti:
"Minulle tehdystä avustasi olet aina palkkasi saanut; sakkojesi kanssa
ei minulla ole mitään tekemistä".
Se ei ollut juuri ystävällinen silmäys, joka Liksin puolelta seurasi
näitä sanoja.
Kun Elsa tointui hämmästyksestänsä, huomasi hän taluttajansa olevan
saman vanhan miehen, joka oli sanonut itseänsä Erkin isäksi ja jolle hän
oli antanut ruokaa.
"Voi kuinka olen onneton ja turvaton!" valitti tyttörukka.
"Ole huoletta, tyttöseni", vastasi ukko, "minun luonani saat turvan niin
kauan kuin siihen tyydyt, ja onnestasi ei sinun tarvitse tuolla
luonnollasi epäillä".
Heidän tiensä kävi salojen poikki korpipolkuja pitkin sille mökille,
jossa kerran olemme tavanneet Erkin hänen isänsä naurismaan aidan luona.
Sinne saapuivat ukko ja Elsa matkasta väsyneinä, ja mököttäen juoksi
heitä vastaan kaksi iloista vuohta, ainoat asukkaat talossa isännän
poissa ollessa.