Elettiinpä tuosta sitten aikoja eteenpäin, niin tulee eräänä päivänä
harmaapartainen ukko sauvan nojalla käyden Norolaan. Hän astui pirttiin
ja istuihe pankolle partaansa silitellen; isäntä ei ollut huoneessa.
Mutta kohta tuli Erkki sisään ja säpsähti nähdessään vanhuksen. Ukko
nousi ylös ja astui Erkkiä kohden kysyen:
"Tunnetko minua vielä?"
"En", vastasi Erkki jyrkällä äänellä ja maahan katsoen.
"Erkki poikani, etkö tunne isääsi?"
"En".
"Voi poikani, minä olen paljon maailmassa kärsinyt, etkö ota minua
tunteaksesi?"
"En".
Vanhuksen painui pää rinnoille ja hän astui hiljaa ulos, mutta kuuma
kyynel vierähti pitkin harmaata partaa ja putosi kynnykselle.
Kun Erkki kohotti silmänsä näki hän oven suussa Elsan, joka vielä seisoi
hämmästyksestä sanattomana nähtyänsä tälläisen kohtauksen isän ja pojan
välillä. Erkin katse toinnutti kuitenkin heti Elsan, joka kiiruhti ulos
ja näki vanhuksen hiipivän talon saunaan. Erkki teiskaili hetken
synkkänä pirtin permannolla ja lähti sitten kylään.
Illan suussa ra'otti Elsa saunan ovea ja kysyi oliko isännän isä vielä
siellä. Sopesta vastasi myöntävä ääni. Nopsasti pujahti tyttö sisään
kädessä pehmeä leipä, jonka keskelle oli kaivettu syvä voilla täytetty
ja kuoren kappaleella peitetty kolo; toisessa kädessä oli tuopillinen
rieskamaitoa.
"Teillä on varmaankin nälkä", sanoi Elsa, laskien kannettavansa
vanhuksen viereen penkille.
Vastaukseksi pani ukko kätensä ristiin ja lausui hartaasti: "Ole
kiitetty, Jumala, ettäs minua heti ojensit, sillä minussa alkoi kasvaa
se luulo, ettei Sinun maailmassasi enään hyvyyttä olekaan, vaan pahuus
kaikkialla vallitsee! Nyt näen, että olin väärään joutumassa. Sinä tyttö
olet ollut se välikappale — anna mulle kätesi..."
Nyt vasta huomasi ukko, että Elsaa ei enään ollutkaan saunassa; hän oli
heti palannut takaisin. Ukko huokasi: "Niin, niin, hyvä työ ei odota
kiitosta; sillä on varma palkkansa tiedossa". Ja nälkäisen innolla
tarttui hän ruokaan. Kun Elsa hetken päästä taas vilkasi saunaan, oli
ukko jo lähtenyt.
Pitäjällä kerrottiin että Norolan isäntä etsii itsellensä emäntää.
Puhuttiin hänen jo käyneen monessa rikkaassa talossa ja että vanhemmat
kaikkialla olivat hänelle suosiollisia, mutta tyttärillä oli salainen
kauhu häntä vastaan, sillä Erkistä kulki huhuja, että hän oli valmis
tekemään mitä hyvänsä, kun oma etunsa sitä vaati, että hän oli
itsepäinen, kovaluontoinen ja säälimätön, ja hänen ystävyytensäkin oli
sitä laatua, ettei se antanut vähintäkään arvoa toisen mielipiteille.
Rikkailla tytöillä oli siis täysi syy peljätä Erkin kosivan heitä
ainoastaan rahan tähden, ja Erkki taas oli puolestaan liian ylpeä
ottaaksensa ketään, joka ei mielisuosiolla häneen liittynyt. Tämä
vastahakoisuus loukkasi Erkkiä syvästi ja hän vannoi itseksensä
tekevänsä vielä jonkun onnelliseksi ja osoittavansa kaikille, ettei
suinkaan ole mikään halveksittava kohtalo olla Norolassa emäntänä. Koska
ei rakkaudella saa rahaa, niin saaneehan rahalla rakkautta, arveli
Erkki. Ja hän alkoi katsella köyhiä tyttöjä, mutta niiden piti hänen
mielestään olla hyvin kauniita päästäksensä tuohon erinomaiseen onneen
osalliseksi. Hän valitsi ja valitsi mieleistä löytämättä.
Tulipa sitten eräänä päivänä seurakunnan pappi vaaluilla käydessänsä
Norolaankin. Kaikenlaista puhuttaessa tiedusteli pastori muun muassa
eikö Norolaan jo emäntää tuoda.
"Ei ole ollut sopivaista", arveli Erkki, vastenmielisesti ryhtyen tähän
puheenaineesen.
"Kuulkaapas, hyvä isäntä, minä annan teille hyvän neuvon..."
"Mitäpäs muuta papilta voisi odottaakaan".
"Onhan teidän talossanne edellisen omistajan tytär palveluksessa",
jatkoi pastori Erkin keskeytyksestä huolimatta. "Minä tunnen Elsan
rippikoulu-ajalta, hän on siveä ja taitava tyttö. Ottakaa hänet
vaimoksenne, hänestä saatte hyvän emännän. Paitsi sitä, jos sallitte
minun puhua suoraan, on asialla toinenkin mielestäni varsin tärkeä
puolensa. Koko maailma tietää, että te ja tytön isä olitte katkeria
vihamiehiä ja että tämä viha toisen äkkinäisen kuoleman kautta jäi
täällä ajassa sovittamatta. Jos te nyt naisitte vihamiehenne tyttären,
niin olisi se kaunis ja Jumalalle otollinen työ sekä osoitus siitä, että
olette vihanne vainajaa kohtaan unohtanut ja hänelle anteeksi antanut".
Erkki nousi kiivaasti ylös. "Hän vastaa jo synneistänsä parasta aikaa,
eikä tarvitse enään minun anteeksi antamustani, ja mitä taas minun
synteihini tulee, niin ehkäpä kerran niistä teen tilin ilman häntä ja
hänen tytärtään".
"Tilin olette varmaan tekevä, olkaa siitä vakuutettu; minä tahdoin siinä
vaan ansiopuoltanne lisätä, koska en velkapuoltanne voi vähentää. Suokaa
anteeksi, jos kosketin kipeään kohtaan, mutta ensin on paisuma
puhkaistava ennenkuin parannus käy mahdolliseksi".
Pastori lähti pois ja Erkki jäi syviin ajatuksiin. Ensi kerran juolahti
nyt Elsa hänen mieleensä, vaikka tämä oli joka päivä hänen silmäinsä
edessä. Ensi kerran katsoi hän tarkemmin minkälainen tyttö Elsa
oikeastaan oli, ja hän ei voinut kieltää että suloisempaa tyttöä oli
vaikea mistään löytää. Mutta kuitenkin — se oli mahdotonta! Syöterpummin
tytär ja hän... ei!