Kun kevättyöt olivat tehdyt, päättivät Pekka ja Antti lähteä käymään
Grillsin luona. Saapuessaan Bogeniin he näkivät savua nousevan Grillsin
tuvan katosta. "Pian nyt, Antti!" huudahti Pekka. "Katto on tulessa
eikä ihmisiä missään. Meidän on jouduttava sammuttamaan!" Muutamassa
minuutissa olivat reippaat miehet purkaneet tuvan katon ja saanet tulen
tukehtumaan. "Mutta missä täältä ihmiset ovat?" kysyi Antti. "Hoi!"
Tuvan takaa kuului vastaukseksi voihkinaa. He riensivät sinne.
Siellä makasi Grills kalpeana kuolemaisillaan, ja hänen vieressään oli
toinen mies, verissään ja tainnuksissa. "Miten sinun on laita, Grills?"
kysyivät miehet levottomina tämän nähdessään. "Huonosti, huonosti! Ison
ruotsalaisen pojat kävivät täällä. Minulle vanhalle, kivulloiselle
raukalle eivät tehneet muuta kuin heittivät ulos tuvasta. Renkiä he
hakkasivat, kun hän rupesi Vappua puolustamaan, ja Vapun he veivät
pois! Jumalan kiitos, että lapset olivat Heikin luona! Jos voitte
pelastaa Vapun, niin tehkää se. Talolliset ovat vain vähän matkaa
edellänne. Joutukaa! Jumala teitä auttakoon!"
Pekka ja Antti juoksivat pitkin harppauksin samaa polkua, jota
talolliset olivat kulkeneet. "Ota kiin', Teppo! Ota kiin'!" Ja nyt
ajettiin täydellä todella talollisia takaa. Eräällä harjanteella he
saavuttivat neljä talollista, jotka yhdessä ryhmässä hosuivat pois
koiria kimpustaan. "Mitä te tahdotte?" kysyivät he eteenpäin
ryntääviltä suomalaisilta. "Missä Vappu on?" -- "Emme ole ketään
nähneet, emmekä tiedä, missä se noita-akka on." -- "Vastatkaa pian!"
huusi Pekka, asettuen suojaan hongan taakse ja tähdäten pyssyllänsä.
"Vai niin", vastasi yksi talollisista, "vai tahdotte ampua rehellisiä
ihmisiä sen velhon takia. Koettakaa, tokko uskallatte. Muutoin ei Vappu
ole kaukana tiestä. Olette juosseet hänen ohitseen; ei varmaankaan
teistä välitä, koska ei mitään virkkanut. Hyvästi vain! Hyvästi, Antti!
Sano veljellesi, sille murhamiehelle, että me tapaamme hänet kyllä; ja
varo itseäsi myös! Ammu, jos tahdot. Kuta pikemmin taistelu alkaa sinun
sukusi ja minun sukuni välillä, sitä pikemmin se loppuu."
Viimeksi lausutuista sanoista ei Pekka eikä Antti kuulleet sanaakaan.
He jo olivat palanneet kappaleen matkaa takaisin ja kehoittelivat
koiria etsimään. Samassa kiivas haukkuminen ilmaisi, että koirat olivat
löytäneet jotakin. Se oli Vappu, joka jalat ja kädet köytettyinä oli
puoleksi haudattu suureen muurahaispesään. Hänen suunsa oli pönkitetty
auki kalikalla, ja muurahaisia ryömi sisään ja ulos hänen kitaansa.
Muurahaisten puremat olivat tuottaneet niin suuria tuskia, että silmät
olivat pullistuneet päästä, ja hänen muotonsa oli vääntynyt niin
kamalaksi, että ken hyvänsä olisi sitä nähdessään vapissut.
Pekka, joka ehti ensin, tempasi kalikan pois Vapun suusta ja viilsi
poikki köydet, joilla hän oli sidottu, samalla huutaen: "Vettä, Antti!
Tuo vettä pian!" Samalla hän riisui Vapulta vaatteet ja ravisti pois ne
tuhannet muurahaiset, jotka hänen ruumistaan pureskelivat. "Enemmän
vettä, Antti!" huudahti hän, tyhjennettyään Antin lakin, ja poisti
edelleen muurahaisia Vapusta. Kun Antti toisen kerran toi vettä, hän
kaasi sitä Vapun suuhun, ja syvä helpotuksen huokaus pääsi Pekalta
hänen huomatessaan, että Vappu nielaisi veden. "Kyllä hän virkoaa, hän
virkoaa!" huudahti Pekka ilahtuen. "Voi Vappu-parkaa! Olipa se
hirmuinen, oikein pirullinen kosto, jonka talolliset hänelle olivat
valmistaneet. Kaada enemmän vettä hänen päälleen! Minun täytyy mennä
Grillsin ja rengin luo."
Antti kirosi ja sanoi menevänsä taloon. "Jää sinä Vappua hoitamaan", ja
odottamatta Pekan vastausta hän riensi pois. Pekka kääri pian Vapun
ympärille hänen vaatteensa ja otti sitten tuon avuttoman naisen
syliinsä ja kantoi hänet kotiin.
Siellä Heikki vaimonsa kanssa sekä Antti paraikaa hoitivat Grillsiä ja
renkiä, joka virkosi tainnuksista, kun hänet oli pesty.
"Kuinka on Vapun laita?" kysyivät kaikki. -- "Kyllä hän virkoaa", sanoi
Pekka. -- "Vie, Pekka, hänet meille. Siellä on rauhallisempi olo kuin
täällä." Sitten Pekka ja Heikin vaimo menivät yhdessä Heikin kotiin,
jossa Vappu pantiin sänkyyn. "Kiitos, Pekka, kiitos! Kyllä minä tiedän,
mitä on tapahtunut", kuiskasi Vappu sulkien silmänsä, jotka jo olivat
tulleet entiselleen.
"Mene, Pekka auttamaan katon korjaamisessa, niin saamme sairaat sisään
sinne. Kyllä minä Vappua hoidan; hoitakaa te molempia miehiä!"
Pimeän tullen oli jo katto korjattu, uuni lämmitetty ja miehet kumpikin
vuoteissaan. Tulipalosta saattoi huomata tuskin jälkeäkään. Grills ei
ollut sen heikompi kuin ennen talollisten hyökkäystäkään ja renki oli
jo melkoisen virkeä.
"Mistä syystä talolliset tulivat kostoretkelle juuri tällä kertaa?"
kysyi Pekka rengiltä. -- "No, sillä välin kuin talolliset olivat
sodassa, oli Vappu käynyt heidän kotonaan ja riitautunut heidän
akkaväkensä kanssa, jotka Vappua sanoivat ylpeäksi ja ilkeäksi, ja
silloin Vappu oli heitä lyönyt. Sitten pari talollisten lehmää
laitumella kuoli ja yksi taittoi jalkansa. Vappu oli näet tehnyt
taikoja, ja nyt talolliset aikoivat tehdä hänestä lopun, ison
ruotsalaisen kuoleman kostaakseen, kun Vappu oli Mattia yllyttänyt.
Niin talolliset sanoivat ennen lähtöänsä. Jumalan kiitos, että te
tulitte tänne oikeaan aikaan. Nyt ei talollisilla ole mitään hyötyä
kaikesta puuhastaan, ja kylläpähän minä heidät vielä kerran tapaan",
lisäsi hän uhkaavasti.
Seuraavana aamuna Vappu oli parempi. Hän lähetti Katrin kutsumaan
Pekkaa tulemaan luokseen; Vappu tahtoi puhua hänen kanssaan ja Antin
kanssa myöskin. Kun he olivat tulleet sinne, istui Vappu sängyssä ja
kysyi heiltä, olivatko he ollenkaan tuumineet talonkauppaa, jota Vappu
oli heille ehdottanut. He olivat kyllä asiaa miettineet, mutta eivät
aikoneet myydä osaansa, vaan pitää sen vielä muutaman vuoden, kunnes
tulisi toisenlaiset ajat. Antti antoi tämän vastauksen. "No, mene
sitten pois!" sanoi Vappu. "Ja menkää te muutkin; minulla on Pekalle
puhuttavaa."
Heidän jäätyä kahden hän kysyi lempeästi: "Missä Matti on?" -- "Hyvässä
tallessa", vastasi Pekka kartellen. -- "Niin, minä ymmärrän, että sinä
olet vihoissasi minulle yhdestä ja toisestakin syystä; mutta kerro
minulle jotakin Matista." -- "Johan minä sanoin kaikki, mitä tiedän."
-- "No, sitten en tahdo enempää puhua kanssasi; mene sinä matkaasi,
minä kuljen omaa tietäni."
Ja Pekka lähti. "No", kysyi Antti, "mitä hän sinusta tahtoi?" -- "Kyseli
Mattia; eipä siitä Vapusta koskaan tolkkua saa." -- "Ei", sanoi Antti,
"nyt menemme kotiin; täällä kyllä tulevat toimeen ilman meidän
apuamme." Eikä kestänytkään kauan, ennenkuin Pekka ja Antti tulivat
Pekan kotiin. Siellä syntyi ilo ja riemu. Kaarina ja Niila kilvan
osoittivat Pekalle, miten tervetullut hän oli kotiin, ja Pekka sanoi,
että he olivat hänen mielestään ehtineet saamaan paljon aikaan, ja kun
Kaarina toi maitoa, hän ihmeissään kysyi, mistä he olivat saaneet
lehmän. Silloin Kaarina osoitti karhuhonkaa ja sanoi hymyillen: "Tuolla
on viisi karhunkalloa, jotka Niila on sinne asettanut, ja niistä olemme
saaneet lehmiä."
"Niin", sanoi Niila, "tiedäthän, että minulla oli useita nahkoja; ne
jätin Vetalaiselle ja hän hankki meille elukoita ja rahojakin lisäksi.
Mutta nyt olemme Kaarinan kanssa sopineet menevämme yhteen; muutamme
Makkaraislammelle, sillä tiedän, että sinä tahdot olla yksin. Mitäs
sinä, Antti, joka olet Kaarinan lankomies, siitä sanot?" -- "No", sanoi
Antti, "kun Kaarina ja sinä olette yksimieliset, niin kaikki on hyvin.
Minä seuraan teitä uudispaikkaanne ja katson, että saatte kotinne
kuntoon." -- "Niin minäkin teen", virkkoi Pekka, "ja käyköön teille
niin onnellisesti kuin minä teille toivon!" Samana päivänä kun muutto
tapahtui, vietiin heidän mukaansa äskettäin hankittu karjakin nuoren
pariskunnan suureksi iloiksi, sillä nämä omistaessaan he olivat
varakkaita ja hyvin toimeentulevia.
Kun Antti ja Pekka sitten palasivat Pekan kotiin, olivat asiat siellä
taas entisellään. Ei ajateltu paljon maanviljelystä, vaan sitä enemmän
metsänkäyntiä, ja iloittiin, kun taas saataisiin elää vanhaa elämää
uudelleen. Nuorempi Makkarainen oli sanonut: "Sinua, Pekka, minä
seuraan; Niilan ja Kaarinan on hauskin olla kahden; minä viihdyn
parhaiten siellä, missä sinä olet." Ja silleen asia jäi.